tiistai 20. toukokuuta 2014

PESUA JA PÄHKINÖITÄ

Saippua tunnettiin Jumalan hylkäämässä Mesopotaniassa jo 2500 eaa, jossa sitä tiedetään käytetyn ehkä enemmänkin villan pesuun kuin henkilökohtaiseen puhtauteen. Raamatun mukaan saippua olikin pelkkää potaskaa, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että  he ymmärsivät valmistaa tuhkasta lipeän kaltaista litkua. Mutta sitä, keitettiinkö siitä lampaantalin tai kasvisrasvojen avulla jopa ihan saippuaa, ei Jeremias kerro.

Muinaiset egyptiläiset saippuivat kuitenkin ahkrasti itseään jo vajaa parituhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja sieltä tämä saippuavillitys levisi Foinikian kautta Galliaan asti. Tämän ihmeaineen avulla hävitettiin päätäitä, värjättiin hiuksia ja hoideltiin haavoja. Galliasta saippua levisi Roomaan ja aina Hispaniaan saalla ja sieltä yhä edelleen karskien germaanien ihmeteltäväksi. Maku ei ehkä ollut paras mahdollinen, jonka vuoksi saippuan käyttötarkoitus selkisi heillekin pikkuhiljaa:) Saippuankeittäjät hyväksyttiin jo varhaisella keskiajalla käsityöläisiksi ja saippuakaupungit antoivat tuotteilla omia nimiään, joista tunnetuin taitaa olla ranskalainen Marseille.

Pyhäjoki penkkatieltä kuvattuna
Saippuan teko oli kotioloissa melkoista törkyhommaa, sillä keittopataan nakeltiin teurasjätteet, mädänneet lihat, luut ja koivun tuhkasta tehty lipeälitku. Nämä keiteltiin pikkuhiljaa saippuaksi ja kokenut keittäjä osasi helposti näppituntumalla testata (litkun sormiin tuntuva liukkaus etc) milloin saippua oli valmista. Saippukeitoksen rasvaista päälyosaa käytettiin henkilökohtaiseen hygieniaan ja keittoastian pohjalle laskeutunutta tummempaa suopaa pyykinpesuun. Valmis saippuamassa siivilöitiin kankaan läpi puuastioihin jäähtymään ja seuraavana päivänä hyytynyt saippua voitiin leikata sopiviksi paloiksi.



Lipeäkivi oli emäksistä hyvin syövyttävää ainetta, josta lapsia ennen kovasti varoiteltiin, mutta siitä huolimatta sattui tapauksia, jolloin lapsi oli vahingossa niellyt maitomaiselta näyttävää lipeälitkua. Parhaimmassa tapauksessa syövyttävä aine ehti tärvellä pelkästään ihoa ja ilmeisesti äidilläni olleet arvet suupielissä olivat ehkä lipeän aiheuttamia, mutta hänellä oli onni matkassa. Kaikilla sitä ollut. Kassila teki aiheesta aikoinaan dokumentin, nimeltään LIPEÄLAPSET  (jos haluat katsoa, niin klikkaa nimeä). Dokumentti tuntuu hyvin rankalta, sillä sen aikaiset hoitokeinot olivat aika karkeita ja hyvinkin rajoitettuja, joiden avulla lasta ei voitu aina edes pelastaa. En suosittele hentomielisille.

Tuhkalipeä valmistettiin koivun tai haavan tuhkasta parhaiten lipeätynnyreissä. Hanallisen tynnyrin pohjalle laitettiin reiälliset laudat syrjälleen ja niiden päälle puusäleet ja sen jälkeen sitten olkia ja lopuksi tuhkaa olkien päälle. Jokaista seitsemää tuhkakiloa kohti kaadettiin tynnyriin noin 20 l kuumaa vettä ja annettiin seistä puoli vuorokautta tai pitempään, jonka jälkeen kirkas lipeä laskettiin sälekerroksen alapuolella olevasta hanasta astiaan.

Sopivin aika saippuan keittoon ja pyykinpesuun määräytyi säiden ja viikonpäivien lisäksi myös taivaallisen kuun mukaan. Sehän ajoitti muutenkin erilaisten töiden sopivuuden ja niiden onnistumisen. Paras aika pyykinpesuun oli kuun kolmannella korttelilla eli alakuun aikaan, jolloin pyykistä tuli erinomaisen puhdasta, kun taas saippuan keitto ajoitettiin vastakuulle eli yläkuulle, jolloin suopa irtosi parhaiten ja takasi näin onnistuneen saippuan valmistuksen.

1920-luvulla tuli kaupan hyllylle ostettava yleissaippua, jossa oli metsänraikas männyn ja pihkan tuoksu. Tuoksu valloitti pikkuhiljaa jokaisen töllin ja torpan. Sillä pestiin matot, lattiat, saunat, seinät, pyykit ja hiukset ja sen raikas tuoksu toi koteihin niin joulun kuin juhannuksenkin. Kysymyksessä oli tietenkin Mäntysuopa, jonka valtakausi jatkuu komeasti edelleenkin. 1920-luvun lopulla saippuamaailmaan purjehtivat kuplan keveästi Ilona ja Orvo ja sotavuosina Palmu. Sen jälkeen maailman valloitti filmitähtisaippua Lux, joka taikoi hurmaavan tuoksunsa lisäksi valikoimaansa kauniit pastillin väriset saippuat. Luxin valtakauden pahimmaksi kilpailijaksi nousi pian raikas Rexona iskulauseella " Aina on tilaa yhdelle, joka käyttää Rexonaa" ja sehän iski nuorisoon kuin moukari.

1960-luvulla pyykkien keittäminen muuripadoissa oli maaseudulla kovastikin arkipäivää ja pyykkirannan iloinen mekastus peitti alleen hikisin ja raskaan raadannan. Lipeäkivi, mäntysuopa ja pyykkilauta olivat apuna kun vaatteita hankattiin puhtaiksi. Pesemiseen kuului tietty rytmi: Vaate nostettiin liotusvedestä, läväytettiin laudalle, hieraistiin saippuaa ja hankattiin, virautettiin vedessä ja hinkattiin, vaihdettiin uusi kohta, hieraistiin saippuaa ja hankattiin kips ja klops:)

Saippuan tilalle tulivat pikkuhiljaa liottavat pesuaineet, joista mieleeni nousevat vanhojen lehtien mainossivut. Valo oli 1950-luvun tuote ja Suno, jota meillä käytettiin kuului 1960-lukuun. Sieltä löytyvät myös Visko, Serto, Sunligt, Surff, Teps, Iso-S ja Omo, jota naapurin emäntä käytti. Hänellä olikin hurjan nykyaikainen Upo-pulsaattoripesukone, joka hyppeli pesupäivinä hilpeästi pitkin pihaa.

Irkun matto ja pähkinät
Tämän päivän pyykinpesu on jo niin helppoa, että se houkuttelee pesemään kerta käytön jälkeen melkeinpä puhtaita vaatteita, joita voisi mainiosti huoltaa pelkästään tuulettamalla. Tämä ylenpalttinen puhtausintoilu lisää tuntuvasti perheen/henkilökohtaisen sähkön ja veden kulutusta, sekä kuormittaa luontoa ja etenkin elintärkeää pohjavettä. Jo aikapäiviä sitten kuulin ystävättäreltä ympäristö ystävällisistä  ihmepähkinöistä, joita pidin lähinnä viherpiipertäjien huuhaajuttuina ja humpuukina, kunnes toissa keväänä silmiini osui pesuainevalikoimista pesupähkinäpaketti, jonka mahtia päätin viimeinkin kokeilla.

Pähkinät eivät nimestään huolimatta ole pähkinöitä ollenkaan vaan Sapindus-sukuun kuuluvan puun luumarjoja. Muutama luumarja murskataan, pistetään pesuainepaketin mukana tulleeseen pussiin ja nakataan koneeseen vaatteiden kanssa. Samaa pesupussia voi käyttää useita kertoja ja pähkinöitäkin pari kolme kertaa peräkkäin, jonka jälkeen ne vaihdetaan uusiin. Pyykistä tuli pehmeää ilman huuhteluainetta ja pähkinät soveltuvat pesuominaisuuksiltaan ehkä enemmänkin tummaan pyykkiin kuin valkoiseen. Tuoksua kaipaava voi lisätä eteeristä öljyä tai tuoksullista huuhteluainetta, joka takaa raikkaan lopputuloksen. Itse käytän herkän hipiäni vuoksi sensitive-tuotteita muutenkin, joten en kaipaa voimakkaasti tuoksuvaa pyykkiä. Pelkkä puhtaus riittää.

25 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa ja kiinnostavaa luettavaa. Kiitos.
    Muistan olleeni lapsena itsekin sappuantekijän apulaisena, enkä niin kovasti keittohommasta tykännyt, eikä saippuakaan kovin raikkaalle tuoksunut.
    Muuripadassa lipeässä pyykin keitto oli tuttua, siihen äiti opetti jo varhain, kaivovedelle huuhtelin. Pyykkilaudat ja pulsaattoritkin tuttuja.
    Ostin pari vuotta sitten pyykinpesupähkinöitä luontaistuotekaupasta. Hyvää pesujälkeä niillä tuli, mutta kun loppuivat, ei ole tullut käyntiä luontaistuotekaupassa, kun ei niitä ole lähimailla. Saattaisin ostaa uuden satsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä tämä piti vain ängetä tähän, etupäässä tuon sopivan kännykkäkuvan takia:) Saippuan keitto ei varmaan ollut lapsen lempihommia, uskon että hajukin oli melkoinen. Saippuaan laittoivat joskus jotakin tuoksuainetta, mutta ei kai sitä kotioloissa ollut ellei yrtin hakijaa, ruusunkukkia tai tuoksuheinää ollut kuivattuna ja pitihän ne jauhaa tai hienontaa.

      Navetan keittiössä muistan keitetyn myös pyykkiä, joka sitten koskella virutettiin ja väännettiin ja kyllä se osasi olla aika kylmää touhua syksyllä ja keväällä. Tosin kakarana ei tarvinnut niin tosissaan tehdä, kunhan pienempiä kuten nenäliinoja ja laamapaitoja huuhtelin ja äidin kanssa kierrettiin yhdessä isommat kuten lakanat.

      Näitä pesupähkinöitä löytyy muuten hyvin varustetuista isommista tavarataloistakin, Ylivieskan Kärkkäiseltä löysin nämä. Ja kiitoksia Aimarii että purit tämän pakkopullan:)

      Poista
  2. Minulle puolestani annettiin usein määräys: Pese suusi saippualla! Siksi varmaan hengitykseni on raikas edelleen? Toisaalta opin myös lauseen: Aina tulee tilaa yhdelle, joka ei käytä teotoranttia. Niinpä olen oppinut viihtymään yksin. Mutta kivasti kaivat esiin katoavaa kansanperinnettä:) Tuskin nykylapset usein koton oppivat saippuan keittämistaidon:) Siispä heillekin pitää suositella blogiisi tutustumista:) Hienoa dokumentointa kerta kaikkiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä oli tuttua meillä vielä 1980-luvullakin, jopa niin, että kuopus kaupassakin sanoi että otetaan tuota sinistä saippuaa, se on paremman makuistakin ja vähänkö mua hävetti kun tummut vieressä katsoivat paheksuvasti. Lieneekö Teilläkin ollut vähän samanlainen juttu vai oliko tarjolla pelkästään mäntysoopaa:)

      Saippuan keiton lisäksi tässä oli linkki Lipeälapsiin, jota moni ei varmaan viitsi edes avata, enkä kyllä suosittelekaan, vaikka muuten kannatankin perinnetietoa ja -taitoa. Pitää kyllä myöntää, etten ole saippuaa itse keittänyt milloinkaan, nythän se taas muotia, tosin aineet ovat ehkä vähän jalostuneet. Mutta joku kaunis päivä turautan saippuat ja lahjoittelen niitä sitten sopiville uhreille:) Parhaimmat kiitokseni Anonyymille.

      Poista
  3. mahtava paketti saippuasta ja sen historiasta, .
    lapsuudesta on tuttua lipeä ja muuripata, pyykkipäivät ja se ihana puhtaan pyykin tuoksu.
    pesupähkinät on tuttuja, käytän niitä ajoittain,.
    Mukavaa kesän alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kosotäti, tämä on ollut luonnosvaiheessa aika kauan, mutta joku siinä tökkinyt etten ole saanut sitä julkaistua, eikä se nyt ihan sellainen tullut vieläkään kun piti, nimittäin pyykinpesijäkin jäi pois kun tälläsin tuon vanhan Lux-kuvan tekstiin, mutta en jaksanut enää asemoida uudelleen.

      Pesupähkinät lienevät tutumpia kuin luulinkaan, itse kuulin niistä kauan sitten, mutta kokeilu jäi aika myöhäiseen vaiheeseen. Puhtaan pyykin ihanuus on jäänyt kyllä lujasti omaankin mieleen, ehkä vaatteet pidettiin ennen likaisemmaksi, koska pesu oli vaivalloisempaa ja muistan hyvin etenkin puhtaan pitsilakanan tuoksun, meillä oli vielä sellaisia, kun olin pikkuinen.

      Poista
  4. Kylläpäs oli pähkinöitä, ihan peseviksi asti.
    Tähän, jälleen kerran, mainioon tarinaasi voin hyvin ympätä erään laulun pätkän.
    Les Lavandieres Du Finlandes.
    Tämä kaikki toki olkihatun kera, kuitenkin ilman harsoa, vaikka vielä tänään yhä paistaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä laulu mielessä soi, tosin vähän eri versiona ja erään blondin laulamana:) Olkihattu on kotitalossa ja näytti kyllä harmittavan risaiselta kun nyt keväällä katselin, pitänee ostaa uusi ja toivottavasti se harsoilee samalla tavoin:) Kiitoksia Maksi,pesupähkinät ovat aika vanha keksintö, mutta näillä leveysasteilla vielä aika uusi vähän ekologisempi juttu,

      Poista
  5. Valaiseva tarina. Ihan ensiksi naurahdin Jeremiaalle, jonka maine viittaa tuhkassa ja tomussa riutumiseen. Eli ei varmaan ollut saippuan käyttäjä.

    Lipeä on ollut hurjaa ainetta. Lapset ovat pyörineet aikanaan töissä mukana ja joutuneet monenlaisiin vaaratilanteisiin. Tunsin yhden 30-luvulla syntyneen, jolla lipeä oli vaurioittanut kurkkua. Hän selvisi kuitenkin elossa.

    Olet ihan oikeassa liiallisesta pyykkäämisestä. Ehkä se johtuu siitä, että vaatteita on niin paljon enemmän käytössä kuin ennen. Säästöluokituksilla huuhteluvedessäkin pihistellään ja vaatteisiin saattaa jäädä pesuainejäämiä, jos ei lisää tuplahuuhtelua :(


    Mielenkiintoisia nuo pesupähkinät, pesupalloihin olen jo päässyt tutustumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipeä aiheutti lapsille aivan hirvittäviä vahinkoja ennen, kuten tuosta filmistäkin voi hyvin nähdä, osa heistä selvisi vähemmällä mutta kuroutumia ja muuta vaivaa saattoi jäädä eliniäksi.

      Vaatteet kyllä pidettiin ennen likaisemmiksi, koska niitä oli vähemmän ja pyykinpesu oli työn ja tuskan takana, eli vedet öyssäättiin ja puut haalattiin vesien lämmittämiseksi ja käsin pestiin niin kyllähän se vaikutti asiaan. Sekin on totta, että säästöohjelma saattaa vain lisätä veden kulutusta, kun joutuu huuhtelemaan uudelleen ja pesuainejäämät aiheuttavat allergisoitumista, mikä taas aiheuttaa muuta riesaa ja pyykkiä ehkä entistä enemmän.

      Suosittelen pesupähkinöitä ainakin tummempaan pyykkiin, valkoinen ei oikein valkaistu niillä. Kiitoksia Sinulle Emmä:)

      Poista
  6. Tuon luonnon säästämisen voi nähdä hieman toisinkin. Meillä kävi niin, että uusi pyykinpesukone, siis vuosia sitten uusi, alkoi tavan takaa vaatia korjausmiestä. Sitten tuli yksi konkari ja sanoi, että nämä matalat pesulämpötilat sekä fosfaatittomat, luontoa säästävät pesuaineet tukkivat pesukoneen putkisto. Hän antoi rahaa säästävän vinkin eli ei tarvitse vaihtaa pesukonetta toivottavasti vuosiin: Kerran kuukaudessa pistetään kone pyörimään tyhjillään 90 asteessa käyttäen jauhemaista pesunainetta, jossa on kaikki fosfaatit sun muut. Eipä ole tarvinnut korjaajaa sen jälkeen tilata.

    Nyt luin sitten ihotautilääkärien kannan mataliin pesulämpötiloihin ja he kahistelivat sitä, että vaatteet eivät kuulemma millään puhdistu 30 tai 40 asteen pesuohjelmissa, vaan niihin jäävät hiki, rasvat ja mitä kaikkea, joka tekee sen, että vaate ei enää hengitä ja toisille se aiheuttaa jopa iho-oireita. Tähän tietysti äitini totesi, että 'ennen kaikki keitettiin saunan padassa ja puhdasta tuli'.

    Minulla on nestemäinen pyykinpesuaine oma kirjopyykille, mustille, valkoisille ja sitten vielä aroille tekstiileille ja sitten se vanhan ajan Bio-Luvil, jolla puhdistan kerran kuussa pesukoneen;) Elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiossa on aina monta puolta ja pesen itsekin pyykin ainakin 60 asteisessa, jos vaate sen sallii, tuo alhainen lämpötila johtuu siitäkin, etteivät nykytekstiilit enää siedä kiehuvan kuumaa pesua. Mainitsinkin jo, että pähkinät soveltuvat ehkä paremminkin tummaan ja hienopyykkiin kuin ehkä valkopyykkiin, mutta se, mitä kukin hakee ja haluaa pyykiltä on tietysti henkilökohtainen valinta.

      Pesukoneet menevät nykyään onneksi kierrätykseen, kun ennen kaikki pellti- ja elektroniikkaromutkin kuormittivat ympäristöä, toki ympäristökuormitusta tulee uusien koneidenkin tuottamisesta ja niiden hävittämisestä. Osa on maatumatta vieläkin jossakin kaatopaikan uumenissa, joten hyvin avartava nakökanta oli tämä kommenttisi ympäristöpoliittisestikin. Nestemäisiä pesuaineita käytän myös itse ja samalla tavoin pyykin mukaan:) Kone kannattaa huoltaa ehkä kuten sanoit, nyt on myös tiskikoneellekin omat huoltomyrkkynsä, joskus saatan semmosen laittaa, vaikka ennen en niitä käyttänyt. Käsipesuakin monet puoltavat ja viruttavat pikkupyykkiä/astioita hanan alla ja lotraavat surutta vettä, joten sekin on taas, miten tuon asian haluaa katsoa. Ehkä se on ympäristöystävällisempää? Kiitoksia Leena:)

      Poista
    2. Ja oikeassapa oli äitisi:)

      Poista
  7. Ajatella, että minä vielä muistan lapsuudesta, kun äiti valmisti lipeäsaippuaa muuripadassa! Samassa padassa keitettiin pyykkejäkin ennen kuin taloon tuli pesukone. Jestas, miten sitä alkaa tuntea itsensä jo tooosi vanhaksi!
    Tuota saippuapuuta kasvaa Algeriassakin ja kumma juttu, en ole koskaan nähnyt sen paremmin puuta kuin pähkinöitäkään! Pitääkin tehdä taas kierros luonnonihmeiden kaupassa, kunpa vaan muistaisin kysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista Sirokko, itselläni ei ole saippuankeitosta muistoa eikä kokemusta, mutta hämärästi lipeästä muistan puhutun ja näin liepeän syövyttämiä lattioitakin, enkä ole varma siitä, käyttikö äiti sitä pyykissä vielä silloin1960-luvulla, lipeäkalassa kylläkin. Pyykkirannan railakkaan mekastuksen ja muuripadat muistan lapsuudestani. Pyykit keitettiin ja kahvikupitkin tuhkavedessä kiehauttiin puhtaiksi ainakin jouluksi ja juhannukseksi. Eikä me mitään vanhoja olla, ollaan vain kauan eletty:)

      Niin Teillähän tätä luumarjapuuta varmasti kasvaakin, nyt odotan innolla luontokuvia!!! Luulisi myös, että siitä paikallisesta ihmekaupasta tätäkin pähkinälajia löytyy, vai onko niin, ettei suutarin lapsella ole taaskaan kenkiä? Kiitokset Sinulle Sirokko.

      Poista
  8. Jaa, vähän epäilen näitä pähkinöitä..

    Mutta totta on, että pesuaineiden kanssa tuhrataan liikaa, varsinkin kun pyykkikään ei useimmilla nykyään ole kovin likaista. Oletko kokeilut tehdä vertailevan testin: koneelliseen 1 tehoaineena pesupähkinät ja koneelliseen 2.. ei mitään pesuainetta?

    En minäkään, mutta mieleni tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio vinkki Tyy, enpä ole kokeillut, tuotahan pitää testata;)

      Olet kyllä varsin epäileväinen näiden pähkinöiden suhteen ja niin olin itsekin. Mutta kyllä ainakin valkopyykki on pakko pestä pesuaineella, ellei sitten vartavasten halua harmaata lopputulosta josta ei oikein tiedä onko se pesty vai ei. Kiitoksia kommentistasi ja pannaan kokeilu harkintaan:)

      Poista
  9. Hienosti kirjoitettu juttu saippuan historiasta. Minä muistan miten äitini ja mummuni keittivät saunapadassa saippuaa. Lipeäpullosta varotettiin tiukasti ja monilla kauhukertomuksilla sen tuhoista tehostettiin varoittelua. Harmi kun en ottanut talteen vanhoja itsetehtyjä saippuapaloja kun kotitaloa tyhjennettiin. Olen monta vuotta käyttänyt pesupähkinöitä, asun vesistön lähellä ja haluan ettei minun toimeni entisestään pahenna vesistön tilaa. Kuten sanoit pähkinäpyykki on suloisen pehmeää ja paras tuoksu pyykkiin tulee kun se saa kuivua ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Cheri. Aihe taisi periaatteessa olla ikäisillini aika tuttua juttua, vaikka luulinkin ettei monikaan tästä eksotiikasta enää muista mitään:) No nuoremmat eivät varmasti tiedä, he ovat jo niin kaukana näitä ajoista. Mietitytti onko monikaan avannut tuota linkkiä filmiin, joka kertoo karua kieltä näistä lipeälapsista.

      Hieno juttu että käytät pähkinöitä, se olisi kiinnostanut, että miten valkopyykki puhdistuu ueamman pesukerran jälkeen? Siitepölykiusa on täällä nyt huomattava kun puistikon koivut kukkivat, mutta muuten kuivatan mielelläni terassin narulla pyykin. Taloyhtiön pyykkinarukin olisi käytössä mutta ei muista vaikka viime syksynä siihen narutkin uusittiin yhdessä naapurin kanssa.

      Poista
  10. Joskus varmaan 80-luvulla Doven konsultit jakoivat tavaratalossa silloin uusia saippoita. Minua vähän ärsytti, kun ihmiset hysteerisinä kaalasivat ilmaista tavaraa: "saanks mä vielä yhen sukulaiselle ja yhen naapurin rouvalle?"

    No, sitten vähän myöhemmin ne konsulentit tulivat samassa kaupassa vastaan ja tarjosivat minulle tuotettaan: "ota tosta!" - Eivät kai oikein ymmärtäneet, ajattelivat luultavasti, että mikähän kahjo tuokin on, kun kysyin heiltä: "näytänkö minä muka likaiselta?" - Selvästi niitä ärsytti kun en ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän meillä useimmiten kai naisihmisillä voi olla tämmöistä taipumusta, itsekin otin vast'ikään apteekista näytepakkauksia ja yleensä nyt mistä vain, etupäässä voiteita. Kyllähän tämmönen ilmaisjakeluhysteria on ihan naurettavaa ja se helposti tarttuu, joten on mukava juttu, jos joku hoksaa palauttaa itseriittoisia edustajia, jos meitä muitakin raikkaasti ruotuun.

      Hienosti kysytty, miksi minä en ikinä älyä silloin kun on aika, tajuan vasta kotona mitä olisi pitänyt lohkaista. Kiitokset Sinulle Riku:)

      Poista
  11. Taas tuli lapsuus mieleen ja isoäidin varoitukset lipeästä. Hän oli silittäjä-yrittäjä ja keitti itse saippuansa saunan muuripadassa. Inhoittavan tuoksuista (lue hajuista) oli keitos! Siitä jäi ikunen kammo mm. lipeäkalaa kohtaan...
    Hyvä ja monipuolinen on postauksesi jälleen kerran, puhdasta ja hyvää kesäntuloa Mustiskalle... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoäiti oli varsin oikeassa, varsinkin kun kyseessä oli villi poikaviikari, jonka perään ei ehtinyt katsoa vanha Erkkikään:) Lipeäkala on mielestäni vastenmielisen hajuista, en ymmärrä miten se voi olla jonkun herkku, vaikka sitä olikin kotona jouluna. Säilyvyyshän oli ennen yksi asia, mihin tuo kalaherkku perustui. Mutta paljon oli muutakin kalaa kuten painosilakoista tehtyä suutarinlohta jne.

      Lipeä on syövyttävä myrkky, joka kyllä puhdistaa, mutta se aiheutti myös pahoja vahinkoja. Nythän käytetään viemärinavaamisainetta tähän samaan tarkoitukseen. Tämä aihe on muhinut jonkin aikaa, mutta sopivaa innostusta ei ole tullut. Kiitos Haxel:)

      Poista
  12. Kiinnostaisi ohje kuivan joulu kalan liotus, tekisimme itse koivun tuhkasta lipeää jos joku ystävallisesti neuvois. Ostettiin kuivaa lipeä kalaa 52.90 eur / kg Kallista, mutta Joulun paras herkku. Apteekin potaskalla on liioteltua vuosia, mutta nyt meinataan kokeilla vanhaa mallia. Meillä on 2,4 kg kuivaa lipeäkalaa. T. Joulun lapsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kysymyksestä:) Laitan Sinulle linkin, muistan hämärästi jotakin soodajuttuja sun muuta liotuksia, mutta katsoppa tarkemmin täältä:
      http://kysymammalta.blogspot.fi/2011/02/lipeakalan-valmistus.html

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN t ä h ä n kiitos:)