tiistai 25. tammikuuta 2022

HÄRKÄVIIKOT JA REIKÄLEIVÄT

Loppiaistulet hohtivat jäälyhdyissä ja mieluisat vieraat olivat portailla. Mutta sen jälkeen iski tammikuinen tylsyys kuin kuolema. Puuduttavat härkäviikot, vesisade ja viheliäiset pääkallokelit viimeistelivät lopputuloksen, eikä uutta lunta siunaantunut ainakaan Pyhäjoelle. Voiko olla mitään kurjempaa kuin vesisade tammikuussa? No totta kai voi. Syöpä, sota, keskitysleirit, yksinäisyys, verot, velkaantuminen, pelko tai nälänhätä. Eli tylsyys on oikeastaan ihan kivaa💙

Hain pakkaspäivinä vanhalta puolelta villapuseroita, joista osa oli unohtunut talviteloille. Tässä on lempipuseroni kautta aikojen. Se on pyhäjokisen käsityöläisen Hannele Mikkosen aikaansaannos ja tässä on ainakin 29 eri väriä, mutta aika ja hiiret ovat tehneet tehtävänsä, joten ei tästä enää pitovaatteeksi ole😢

Arin äidin tekemä torkkupeittokin löytyi samasta laatikosta. Onneksi se oli ehyt ja pesun jälkeen kuin uusi. Olemme saaneet häneltä monia ihania pitsiliinoja ja kuviovillasukkia, mutta tämä nostalginen isoäidinneliö malli toi mieleeni muistoja. Näin sen Norjassa Arin sohvalla ja 18-vuotiaana, kun odotin esikoista, virkkailin pikkuruisen peiton juuri tällä samalla mallilla.
Oravanpoikaset katosivat syksyllä kuin tuhka tuuleen. Veikö ne tauti vai joutuivatko parempiin suihin. Alakuvan varpushaukka tiirailee pihakoivussa silmä kovana hiukopalaa, mutta oravat tuskin kuuluvat sen gourmetlistaan. Enemmän epäilen kissoja tai kanahaukkaa, joka viihtyi lähistöllä viime vuonna.
Vanha ikikuusikko kaadettiin rannalta - onneksi neljä kuusta jätettiin ja siinä ohessa kaatui muutakin risukkoa ja metsää, joten meidän lahopökkelö tonttimme on ehkä eräänlainen suojavyöhykealue, mutta samalla saalistuspaikka monille eläimille. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu SÄÄ-haasteeseen.

Kotipihaa pitemmällekin ajatukset välillä karkaavat. Venäjänmaalla Putin sekoilee entiseen malliin ja pitää kauhun tasapainoa yllä, mutta se onkin jo kiinalainen juttu:) Ruotsi on varpaillaan ja Suomi-neitokin pureskelee välillä essunnauhoja. Sauli Niinistön rooli korostuu yhä enemmän rauhanomaisten ovien avaajana ja siltojen tekijänä eri maiden välillä. Toivottavasti tuleva presidentti - Olli Rehn - omaa saman tiukan neuvottelutaidon. Toista Saulia emme silti ikinä saa.

Se on selvä, että jos isot Pojat haluavat ottaa paukkupyssyt käteen, niin elämä tällä saastuneella pallolla on ohi! Jatkuva epävarmuus tulevaisuuden suhteen tuo turvattomuutta. Sitäkö kielii nuorison ja lasten pahoinvointi. Usein kaipaan aikaa, jolloin meillä oli vuosikymmenien jatkuvuus sukutilojen tai ammattiryhmien myötä. Työ periytyi usein isältä pojalle tai tyttärelle. Työtä oli paljon ja luppoaikaa vähän. Nyt olemme irrallisempia sen lisäksi että maailmanlaajuiset uutiset ja katastrofit huuhtovat armotta aivojamme. Vapaa-ajan lisääntyminen, helppo elämä ja hyvinvointi on tuonutkin pahoinvointia.

Aluevaalitulokset on julkistettu ja toivoa sopii, että valitut tekevät parhaansa hyvinvointipalveluiden säilyttämiseksi ja niiden ylläpitämiseksi omassa kunnassa ja Raahessa. 

Mukavaa alkanutta vuotta ja reikäleipäviikkoja kaikille 💛 Minkä tammikuu hellittää sen helmikuu kiristää, täällä ei lunta ole nimeksikään, onneksi on kuitenkin liukasta:)

44 kommenttia:

  1. Hyvä sana tuo pääkallokeli. Palasin eilen opetustoimeen lomien jälkeen ja sai totisesti tasapainotella jäisillä kaduilla vastatuulessa. Toivottavasti kunto kasvaa 🙃😉 Plussaa on ainakin se että töiden alettua en ehdi seurata uutisia maailmalta. Kello 18.00 uutiset telkkarista riittäkööt.

    Neulepusero ja torkkupeitto ovat tosi kauniit 💙❤️💚 Hyvää tätä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Rita ❤️ Sinulla on paljon muuta ajateltavaa opetustyöösä, ikävä liukastella jäisillä kaduilla. Minulla liukastelu jää usein pakolliseen aamukierrokseen koiran kanssa, viemme samalla linnuille ruokaa ja fasaaneille jyviä. Kelkkakelit on kohdallaan vielä.

      Poista
  2. Ihanat kuvat <3 Meillä on myös pääkallokeli. Senkin (ja kaiken muunkin) takia olen jotenkin lamassa. Onkohan tuo Putin enää terveen ihmisen kirjoissa ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta 💛 On kyllä ärsyttävää kun pitää liikkua niin varovasti, kaaduin toissatalvena ja podin lonkkaa monta viikkoa, joten tulin liiankin varovaiseksi. Putin on diktaattori.

      Poista
  3. Kaunis on lempipuserosi. Harmi että hiirulainen iskenyt hampaansa siihen.
    Torkkupeitto myös kaunis. Hyvä että otit näkyville ettei piilottele.

    Elämme epävarmuuden aikoja monessakin mielessä, pandemiaa ja uhkaa rajan takaa.

    Välillä olen lukematta kaikkia uutisia. Otsakkeita vilkasta pikimiten ikävistä uutisista, ei mene niin sisuksiin.
    Katse hamuaa ulos, päivien valoisuus aurinkoisuus vetää ulkoilmaan. Kunhan pääkallokeli hellittäisi voisi varmoin askelin kulkea, nyt haparoiden.:)

    Kauniita kuvia!
    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pusero oli aika entinen jo ennen säilytystäkin, sillä sitä pidin sitä tos paljon ja pitkään, se oli lainassakin kavereilla joskus. Lankoja oli jo poikki ja onhan se kulunutkin. Jurppii vähän tämä liukastelu, minulla on kyllä aina nastat alla, mutta siitä huolimatta pitää katsoa tarkasti mihin astuu. Lämmin kiitos Liplatus 💙

      Poista
  4. Schöne winter-Impressionen !
    Die Stricksachen sind bestimmt schön kuschelig.
    Beeindruckende Naturaufnahmen.
    Liebe Grüße

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke schön. Ich habe mich sehr gefreut Jutta ❤️

      Poista
  5. Kauniita käsitöitä, villapaita upea. Harmi, että koit jo syöneet. Minäkin kaipaan vanhoja hyviä aikoja. Silloin ei ollut liikaa materiaa kenelläkään, nyt sitä on mutta muuten olla hukassa. Silloin työstään sai tyydytyksen, kun tiesi, mitä teki. Nyt moni työntekijä on vain osanappula, jota tarvitaan tekemään voittoa osakkeenomistajille. Muistan, miten sain työstäni tyydytyksen, kun olin yhden vuoden töissä vaatetustehtaassa, kesäisin hautausmaalla tai mansikanpoimussa. Sen jälkeen en oikein tiedä tyydytyksestä :).
    Perjantaidokkarissa oli taas niin koskettava aihe lähihoitajan työstä. Mitäpä ehtii 15 minuutissa mummon tai papan luona tekemään. Jäi ihan paha mieli katsoa, kun hoivattava jäi yksin ja odottamaan sitä huomista 15:ta minuuttia.
    Onneksi on päivä jo pidentynyt ja ulkoilu auttaa jaksamaan ettei mieti kuka minut hoitaa vai hoitaako kukaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitajapula näkyy monin tavoin ja se kuormittaa työntekijöitä, lisäksi työaikamitoitus on tosi tiukka ja 15 armottoman lyhyt hetki. Olisi onnellista että pärjäis kotona pitkään eikä tarvitsis joutua hoidettavaksi ollenkaan. Mukavaa kevättalvea ja Kiitos Beate 💚

      Poista
  6. Ihana tuo pusero. Melkein alkoi sormet syyhytä, että jos jotain haastavampaa käsityötä aloittaisin. Taidan istua ja odottaa, että kohtaus menisi ohi. Mitä vanhoihin aikoihin tulee, ei ne kovin hääppösiä ollut monillekaan. Jotkut porskutti, suuri osa ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos Repu 💛 Olet tosi ahkera kutojamestari joten kyllä voisit rustata mitä vain. Niin ne vanhat hyvät ajat eivät ehkä nykymittapuulla olleet kovin häävejä minustakaan -vesi kannettiin ulos ja sisälle ja puut hakattiin että sai lastuja uuniin ja odotettiin että helle lämpiää. Vilja kylvettiin, puitiin ja myllyssä käytettiin.Eli pelkkä vellinkeittokin oli suurn työn tulos ja vei aikaa,´. Kaikki on nyt helppoa. Ja samaa mieltä porskuttelusta.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitoksia Pieni Lintu ❤️ kyllä olen niin monta kivaa haastetta missannut että harmittaa.

      Poista
  8. Ai kun rupes naurattaan, olet varmaan ainoa ihminen sanoessaan: onneksi on liukasta:). Tällä hetkellä uutta lunta tulee sakeasti melkein vaakasuuntaan. Hyvä kun kävelin kauppaan ennen tätä kelinmuunnosta. . Kivaa on mennä valoa kohti, aatteles, vain 3,5kk, niin lehti on jo puussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä talvesta! Teillä päin on kyllä lunta, on ollut varmaan koko talviajan enemmän kuin täällä. Liukkaus on kelkkakelien suhteen kiva, ei muuten. Kevät tulee ajallaan ja se on kyllä ihana aika 💙 Valoa päin Anjuusa.

      Poista
  9. Nuo käsityöt ovat silmää hivelevän kauniita. Pahuksen hiiret.
    Ihanat luontokuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi 💛 Vanhalla puolella on ollut hiiriä aika paljon, mutta nyt Ari on teilannut niitä urakalla kun minusta ei ole:)

      Poista
  10. What a beautiful sweater!Love the views outside. Enjoy the snow this week:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much and Great thanks your visit my blog Emille ❤️ There's quite a bit snow here.

      Poista
  11. Härkäviikot loppuu ajallaan, kun on pyhien aika.
    Kauniit käsityöt ovat ilo mielelle ja silmille.

    Politiikan kiemurat eivät oikein aukene, liekö kiinnostavatkaan. Natoon liittyminenkään ei niin kauheasti innosta. Liekö sekin uskonpuutetta. Sotia ei kai kukaan toivo, kauheita ajatellakin.

    Kyllä tässä nyt liukastellaan. Varovaisuutta kehiin ja toivotaan, ettei kaatumisia tule.
    Se on sentään hyvä, ettei ole nyt ollut kovia pakkasia ja toivottavasti ei tulekaan.
    Luntakin on tullut jo ihan riittämiin. Ilman haltijalta suosiollisia ilmoja toivon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ripranie 💙 Toivokaamme Isoille Pojille järkeä päähän. Nurkkapielet on kyllä aika lipsakoita, ei ole kyllä kiva jos pahasti kaatuu. Talvi ei ole vielä tässä, mutta kevättä kohti mennään. Meillä lunta ei ole enää kovin paljon kun lauhtui ja satoi silkkaa vettä. Mukavavaa kevättä Sinulle, ilahduin kovasti kommentistasi.

      Poista

    2. Kiitos itsellesi ilahtumisesta.

      Toivotaan, ettei tule kaatumisia.
      Lunta ja pakkasta niille, jotka niitä toivovat.
      Lauhaa ja stoppi lumen tulolle niille, jotka
      näin toivovat.

      Kiitos kevään toivotuksesta ja samoin sinne.

      Poista
  12. Härkäviikot on meneillään ja jatkuvat vissiin ihan pääsiäiseen. Ei tässä välissä ennen sitä muita pyhiä olekaan.
    Höpösti on käynyt villapuserollesi. Sääli. Vaan ala kutomaan uusi, tuo on ihana malli.
    Meidän pihan oraville on käynyt vastaavanlainen kato, enää kolme kaveria käy säännöllisesti syömässä ja jemmailemassa siemeniä.
    Tammikuu ei kovasti täällä hellittänyt, miten käynee helmikuun. LUnta tulee varmaan paljon, mutta toivottavasti ei liukkaita. Talvi on puolessa.
    Hienoja luontokuvia, varsinkin varpushaukan kökötys teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja pääsiäinen on mahdottoman myöhään taas, siitä valpuriin ei ole kuin pari viikkoa. Ikinä en tuommosta puseroa saisi aikaiseksi. Tuo on jo vuosikymmeniä vanha. Mutta on olemassa ihan kuosissa semmonen villapaita jonka anoppi kutoi pikkupojalleen 60 vuotta sitten, se oli pojillani ja lainassa eräällä pojanpojallakin. Oravia oli tosi paljon toissa vuonnakin ja ikinä en ole niin pieniä nähnyt kotipuissa. Varpushaukka poseeraa tyylikkäänä. Kiitos Aimarii 💛 Se päivysti jopa autotallin katolla välillä:)

      Poista
  13. Tosi kauniita kuvia. Olet onnistunut hienosti eläinotoksissasi.

    T. Täysin arkista vol.2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Kristiina 💚 Kävin tutustumassa haikean huikeaan kissatarinaasi.

      Poista
  14. Kerran kaaduin kodin lähellä Helsingissä pääkallokelillä, ja 2 kylkiluuta murtuivat. TOivottavasti säät teillä rauhoittuvat vähitellen.
    Kaunis villapusero sekä torkkupeitto. Huonoa vointia nuorille ja lapsille tullut varmaan vähän joka puolella maailmaa, myös täällä omalla suunnallani.
    Kaunista tammikuun loppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkaa pakkanen paukkua jälleen ja lunta on lisää luvassa. Minä tykkään, mutta nuo jäiset kohdat ovat nyt peittyneet petollisesti lumen alle, joten köpötän kuin ikivanha akka tuolla pihalla:) Ikävää että kaaduit niin pahasti, tämän ikäisenä kun rysähtää niin siitä on leikki kaukana. Liukuepiikkaristeet on aina kengissä. Kiitoksia Jael ❤️

      Poista
  15. Upeita kuvia. Orava on hyvin kuvauksellinen kohde, mutta minulle liian nopea. Varpushaukka-kuva on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Jokke 💙 Nuo oravat poseerasivat minulle usein, joten joku aina jäi kameraankin:) Kotikoivussa kököttävä vaprushaukka suunnitteli pitkään mihin iskisi, joten huomio oli tiukasti muualla.Keltasirkut eivät varmaan edes huomanneet sitä, niin liikkumatta se oli:)

      Poista
  16. On siellä nyt sellaset pääkallokelit, että varovainen pitää olla. Miehellä keväällä oli kipsi jalassa juuri liukastelun takia.
    Ja on villapusero kaunis, siittä voisi mallia ottaa, mutta olisi kyllä aika suuritöinen.
    Isoäidinneliöillä tehty peite on myös kaunis. Tein lapsenlapselleni myös niillä peitteen hänen sänkyynsä.Nyt on hänen pikkusiskollaan käytössä.
    Teillä on rastaita vierailulla käynyt, meilläkin tässä on ollut sellasia isoja parvia pihlajapuussa, mutta äkkiä ne marjat hupenivat.
    Toivon sulle sinne terveyttä ja kivoja päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli lunta, se vähän auttoi. Kyllä tuo liukastelu näillä kymmenillä vaatii veronsa. Toivottavasti miehen jalka parani entiselleen.Tuo räksy on kaunis lintu, jännästi talitiaisen kanssa uhittelivat. Osa pesiikin tässä lähellä, mutta marjapuskiin jää kyllä minullekin enemmän kuin tarpeeksi, ikinä en peittele niitä tai hätistele lintuja pois. Tilhet vievät pihlajat yhdessä hujauksessa:) Kiitos Harakka 💛

      Poista
  17. Hei Irja!Nydelige bilder alle sammen!Virkelig slik jeg forbinder med nordisk vinter
    Genseren er vakker Stort arbeid av den som har strikket den.Lappe teppet er fin hekling en kan bruke restegarn og teppet blir like fint:)
    Jeg håpe virkelig de unge av i dag har fått god opplæring fra sine mødre og fedre ,de skal jo ta verden videre.Desverre ser jeg at økt internet bruk ,bare gjør oss dummere og fjerner oss fra virkeligheten.-Det er nok de svært rike glad for!!..Oss vanlige arbeidsfolk har nok med å gå på arbeid og hjem igjen..vi er for trett til å tenke over samfunnet..
    Jeg er sykepleier og jobber 90 % nattevakter..pga corna og så videre..Det er bare tull vi ikke blir veldig syk av Omicron..her er mangen sykemeldt med feber hoste og veldig trette

    Håper det nye året kan bringe noe nytt.Glede og Håp.
    Jeg for min del ser bare frem til å dra på hytten på fjellet.Alene men ikke ensom Ha det fint Irja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tusen takk Anita ❤️ Nyt oli niin pitkä ja vaikea aihe vääntää norjaksi tai to english, joten olen pahoillani ja vastaan suomeksi. Hoitajien työ on raskasta niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, joten ymmärrän hyvin, ettei jaksa maailmanpolitiikkaa isommin surra. On tärkeä selviytyä päivästä toiseen ja korona on asettanut lisähaasteita monin tavoin hoitajien työhön. Ihailuni että jaksat ❤️ Toivotan Sinulle hyvää kevättä ja voimia työhösi.

      Poista
  18. Upeita käsitöitä! On hienoa, että säilyvät jälkipolville. Voisiko sitä paitaa jotenkin paikata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Craft Candidate 💚 Monet äidin kutomat matot ja liinat ovat tulleet jo tiensä päähän, mutta jotakin on vielä säilynyt. Anopin kutoma pikku pusero on varmaankin 60 vuotta vanha:) Kuvan kuviopuseroa on vaikea korjata, lankoja on niin paljon poikki ja onhan se kulahtanut jo muutenkin:)

      Poista
  19. Härkäviikot, mutta näillä on mentävä kevättä kohde.
    Täälä on lunta ja mikä parasta, potkuri keli,
    kunnes taas hiekootetahan 😊
    Mukavaa pyhäpäivää Sinulle 👍🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhät vauhdilla ohi - kiitoksia toivotteluista - huomasin että olit jäänut odotuslistalle kuten minulla jää, jos kirjoituksesta on vähän aikaa. Mukavaa helmikuuta marja-terttu 💛

      Poista
  20. Ahaa, onko Olli seuraava presidentti? 😁

    Tee pieni tyyny vanhasta puserosta muistoksi... 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea tuo tyyny ❤️ en tullut edes ajatelleeksi! vaikka välillä tuunaan yhtä ja toista. Olli olisi erittäin hyvä vaihtoehto. Kansahan sen tietenkin päättää, puolueet vaikuttavat jkvn taustalla ja usein sukupuolikin äänestäjän miettiessä sopivaa ehdokasta.

      Poista
  21. Ihanat lintukuvat ja kaunis torkkupeitto! Aurinkoista helmikuuta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Hensku 💛 Helmikuu oli kaunis ja aurinkoinen vaikka se kasasikin synkkiä pilviä tulevaisuuden ylle.

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜