JUHANNUSKEIJUT

Juhannus ilman keijuja, ruusuja ja syreeneitä ei ole juhannus eikä mikään. Vähän yllättäin keijukaisjuhannus ei ollutkaan pelkästään allekirjoittaneen päähänpisto, vaikka aluksi niin luulinkin. Samaan johtopäätökseen ovat päätyneet monet muutkin keijujen kanssa Juhannusyönä kaiskanneet etenkin runoilijat:) Lumisade tai pikku pakkanen ei keijukaista haittaa ollenkaan, sillä ne tanssivat harsonkevyesti niin lumihiutaleissa kuin sinisillä usvaniitylläkin ja venevalkamien rantavesissä juhannuskesän maidonvalkeina öinä. 

Mutta yritäppä kuvata niitä pikku ryökäleitä, niin ne pyrähtävät oitis karkuun tai muuttuvat pelkiksi negatiiveiksi, kuten alla olevasta kuvasta voi havaita. Korkeintaan yksi tuhannesta kuvasta onnistuu jotenkuten, mutta senkin keiju valottaa ovelasti pilalle. Sitä, miten ne sen tekevät, ei minulla ole aavistustakaan! Tämäkin kuva näytti kamerassa tosi kauniilta, mutta kun latasin sen koneelle niin ABRACADABRA!  Se hävisi kuin pieru Saharaan ja tilalle tuli vain tämä hailakka vedos.

Klikkaamalla edellistä taikasanaa pääset mustalle niitylle, johon voit taikoa oman kesäkukkaniittysi:)

Joka Juhannus vannon, etten piittaa ampiaisen aivastuksen vertaa näistä ilkikurisista olennoista, mutta silti löydän itseni luuraamasta ruusupuskan juurella tai hortoilemassa kuvalaatikon kanssa keskellä yötä pitkin kukkaniittyjä odottaen ihmettä - sitä, että vielä joskus onnistun vangitsemaan kuvaan sateenkaarisiiven ennenkuin se lehahtaa helisten lentoon:) Ehkä se onnistuu vasta vanhan Juhannuksen aattona. Tai kesäpäivän seisauksen aikoihin, joka sijoittuu tänä vuonna Juhannuspäiväksi:)

Pieni polku salainen viekottaa mua metsän syliin,
luonto kauneuttansa ympärilläni tuhlaa,
en kaipaa muiden seuraan meluisiin kyliin,
olen osa metsänväen juhannuksen juhlaa.

Pajulinnun suruisa laulu sieluani soittaa,
juhannuskeijut ihanimmat niityllä karkeloivat,
oravakin puun latvasta huomioni voittaa,
juhannusta lehdot järvet niityt, salot ja vuoret soivat.

E.A. Wiksten

Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa,

sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa.

On korkean korkea taivaankaari

taikaa on täynnä yö mittumaarin.

Eeva Peltonen

Mittymaarja, keito keiju,

hiipii juhannuksen yöllä, suuret silmät unelmoi,

helmet välkyy, soljet soi,

mesikukka välkyy vyöllä

Larin-Kyösti

Koleahko pikkukesä (kevätkesä ennen Juhannusta) ei ole huono enne kesän kannalta, koska ennusteiden mukaan pikkukesä on ison kesän vastakohta. Alkukesän koleutta tosin sotki omituinen helleaalto, joka saattaa hyvinkin sekoittaa vähälumisen kesän ennustetta. Paarmoja ei ole vielä näkynyt, mikä on hyvä enne kesän kannalta sekin. Vilpoisia alkukesän ilmoja eivät entiset ihmiset moittineet ollenkaan, sillä lämpimän toukokuun jälkeen oli oikeastaan hyväkin että oli koleaa, jotta sato sopivasti karaistui "sillä vilu viljan kasvattaa, lämmin terän tekee."

Yhdeksän koivun oksista olen vanhan tavan mukaan taas kerran juhannusvihtani tehnyt. Neitseellisissä nuoruudessa se oli tehokas tapa parantaa naimaonnea, mutta enää sillä ei saa aikaan edes vähäistä mielenkiintoa, soidintanssista puhumattakaan:) Mutta mihinkäs vanha koira tavoistaan pääsee. Juhannuskuusta en ole sentään hommannut, kuten vanhana aikoina tehtiin Pohjanmaalla. Se karsittiin melkein latvaa myöten ja se toimi juhannussalon tavoin, joka on tuttu tapa ainakin Ahvenanmaalla ja Kustavissa. Portaan pielen koivutkin taitavat jäädä kaunistamaan metsämaita.  Alla olevan runon tuomi-sanan kohdalle voisi vaihtaa vaikka syreenit sillä ihmettelen missä päin Suomea tuomi olisi kukkinut juhannuksena, ehkäpä saaristossa?

Heilu keinuni korkealle,

nythän on juhannusilta, mesimarja maistaa

ja tuomi tuoksuu

ja kuulas on taivahan silta!

Toivotan mukavaa, kaunista ja vähälumista Mittumaaria kaikille:)