PÄÄSIÄISEN AIKA

Pääsiäisen ajankohta määriteltiin Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 324 niin, että pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Täysikuu osui nyt kiirastorstaille. 

Pääsiäisaiheet olen tainnut kaluta jo perinpohjaisesti läpi eli puput, kukot, munat, noitavainot, pääsiäisen ajankohta, kokot, noita-akat, pääsiäistontut, arabialainen maustekakku,  mämmi ja sen historia, pääsiäistä sivuavat kirjat ja elokuvat, koristeet ja perinteet löytyvät aikaisemmista sepustuksista. Jeesuksen oikeudenkäyntiä sekä pesach-aikaakin olen joskus kuvannut aikalaisten silmin. 

Pääsiäistä edeltävän hiljaisen eli piinaviikon päivät (kansanomaisesti tymintäviikon päivät) ovat nekin varmaan kaikille tuttuja, mutta mikäli niiden taustatieto kiinnostaa, voi vilkaista Noita-postausta. Raflaavasta nimestä huolimatta se kertoo varsin kiltisti Palmusunnuntain, Malkamaanantain, Tikkutiistain, Kellokeskiviikon, Kiirastorstain, Pitkäperjantain, Lankalauantain, Sukkasunnuntain ja toisen pääsiäispäivän merkityksistä. 

Laskiaisviikon Tuhkakeskiviikko (joskus tämäkin sekoitetaan hiljaisenviikon päiviin) aloittaa pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastoajan. Paastoaikaa voi viettää monin eri tavoin; voi pitää paastoa somesta, valita kevyemmän ruuan ilman lihaa tai harrastaa pätkäpaastoa, mikä tarkoittaa 16 tunnin ruokataukoa vuorokaudessa, tai voi olla vain karkkilakossa ja sunnuntait vietetään ilman turhia paastoja. 

Rairuohon kylväminen 1960-luvulla oli pienen tytön onnen hetki. Edelleen kylvän "rairuohoni"ohransiemenistä viikkoa ennen pääsiäistä ja se on juuri on sopiva pääsiäiseksi. Jo vuonna 1936 Kotilieden vanhassa numerossa 1.4. Irja Seppänen neuvoi raiheinän kasvattamista pöytäsomisteeksi. Toisaalta isä aikoinaan idätti jyviä keväällä pääsiäisen aikoihin katsoakseen viljan itävyysprosenttia, josta on tullut mieleen, että onko tapa kehittynyt alunperin käytännön syistä.

Jos viime vuonna oli neljän kuukauden syksy ennen joulua, niin ei maaliskuukaan ihan itseltään näyttänyt. Alkukuu oli kauniisti talvinen, niin että pääsimme hortoilemaan joen jäälle Ooven ja Ymmin kanssa. Myös tunkemanojan kautta oli kiva reitti moottorikelkan jälkiä aina rantaan asti. Sen jälkeen ei yht'äkkiä tiennytkään palasiko lokakuu vai tuliko huhtikuu etuajassa. Varhaista kevättä ja kantohankien puutetta Ymmi-kultakin ihmettelee. 

Punkit ja siilitkin heräsivät jo maaliskuussa! Tosin täällä ei piikkipalloja ole vielä näkynyt. Ari hippuilee kultahippujen perään ja leikkii ulkona uudella lelullaan ja tutkii Suomen sodan karttoja ja historiaa löytääkseen pommeja:) Oliver sai pikkuveljen ja mummoankka uuden lapsenlapsen 💛Alakuvassa muisto rakkaasta Pinkku-mamsellista 💖

 

Onnellista ja siunattua pääsiäisaikaa kaikille 💙

PÄÄSIÄISENÄ

Rakopöönäpannu kouraan, kissan ryökäle tarakalle ja luuta kohti kuuta:) Jokainen itseään kunnioittava noita ehtii työn, loman tai vaikka remontinkorjauksen keskellä hurauttaa kohti Kyöpeliä. Eihän se Narnian sinivuoria korvaa, mutta käy lohdutuksesta. Kuvan pomminpurkaja-look on noitamaailman viimeistä huutoa ja vanhanajan leddinsit on syytä kiskaista jalkaan, sillä ohuen yläpilven päällä käy aina vilponen haipakka.

Huutittoman hauskaa pääsiäistä niin ohilentäneille kuin loveen langenneillekin 💛

Warokaa liian alhaalla lentäviä trulleja! Luudalta pudonneet kissat voi ottaa talteen, hoivata kuntoon ja viedä hätätilassa vaikka löytöeläinkotiin. "Isoja kulkukolleja"kannattaa silti vähän varoa, sillä niistä voi tulla ikuinen riesa ♥

VOI POMPERIPOSSA!

Nyt minulla on SE! Kirja, jota etsin ullakolta suursiivouksen jälkeen turhaan:) Sen kannet olivat ajan syömät, mutta muistelen nähneeni osan siitä jossakin romujen keskellä ennen törkyjen öyssäämistä kaatopaikkakuormaan. Viimein oli uskottava, ettei kirjaa tai sitä, mitä siitä oli jäljellä, enää ikinä löytyisi, joten aloitin aktiivisen metsästyksen antikvariaateista ja kirpputoreilta. Kovasti oli hukassa tämä aarre, mutta periksi en antanut, sillä kirjalla oli todella suuri muistijälki lapsuusvuosiltani. Kyseessä oli Martti Haavion Tiina Tonttutyttö, jonka oli kuvittanut Maija-Kaarina Nenonen. Kirja julkaistiin sotavuonna 1943.

Eräänä marraskuun päivänä kirja löysi viimeinkin Antikvaarin kautta postilaatikkooni ja tanssin riemusta. Kirja kertoo Tiina tonttutytöstä, joka ei osannut sanoa kiitos ja hänen pienestä veljestään Timo tonttupojasta, joka jäi hänen vastuulleen, kun Tonttu-ukko ja Tonttu-akka lähtivät Joulupukin kanssa käymään joulumarkkinoilla. Lapsi jätettiin lapsen vastuulle kuten siihen aikaan tapana oli.

Tässä kaikki on vielä hyvin ja Tiina-tyttö huiskuttaa iloisesti äidille ja isälle luvaten pitää hyvää huolta pikku veljestään, mutta kuinkas sitten kävikään:(

Hullustihan siinä kävi - sillä heti kun vanhempien reki katosi näkyvistä, Tiina huihait piittasi mistään mitään vaan jätti pikkuveljen kelkkoineen yksin mäkeen ja lähti loikistelemaan pitkin kyliä ja pitämään lystiä muiden tonttutyttöjen kanssa. Minkäpä sitä keskenkasvuinen tytönkläppi luonnolleen voi.

Sillä välin pieni Timo tonttupoika raukka oli joutunut kauas, kauas Kanankynsi-maahan Koiranhäntä järven rannalle, Kukonkannus-linnaan hirvittävän Pomperipossan armoille, joka aikoi keittää hänet. Itkuhan se vähemmästäkin tulee, ei lohduttanut yhtään vaikka linnan katto oli sokerikakusta, portaat rusinapullasta ja räystäät hääkarkeista. Noidan Mirri-kissa haukottelee tyytyväisenä pankolla ryöstöreissun päätteeksi ja ällöttävä noita-akka hämmentää pataa pitkällä nenällään. Kuva oli meistä lapsista 1960-luvulla tajuttoman inhoittava ja kummallinen. Naapurin kaksostyttöjen kanssa sitä monesti kuolattiin ja kauhisteltiin. Isommat lapset tuomitsivat kuvan jyrkästi, joten heille sitä ei kannattanut näyttää ollenkaan.

Mutta eipä ollut hätä tämän näköinen, sillä reipas ja neuvokas Tiina Tonttutyttö kopsutteli jo reippaasti rusinapullaportaita ylös kuljettuaan pitkät matkat maita ja mantuja veljeään etsien ja kysellen. Viisas pöllö tarjosi viimein sinipunakerän, joka ohjasi Tiinan heti oikeaan osoitteeseen. Aikailematta Tiina sieppasi pikku veljensä kainaloon ja mennä vipotti niin reippaasti noitaa pakoon, etteivät siinä auttaneet Pomperipossan seitsemänpeninkulman salamasaappaatkaan yhtään mitään. Ilman soppaluita jäi Pomperipossa tällä kertaa hurjasta takaa-ajostaan huolimatta:)

Menomatkalla Tiina oli tutustunut leivinuuniin, puuropataan ja vesisankoon, joiden palveluista hän ei välittänyt silloin vähääkään, mutta pakomatkalla nämä kaikki auttoivat Tiinaa ja hänen pikkuveljeään piilottamalla heidät vuoron perään heti kun Pomperipossa lähestyi uhkaavasti, sillä nyt Tiinalle kelpasi kylmä vesi, ohrapuurosta tai ruisleivästä puhumattakaan ja hän osasi kiittää niistä kauniisti. Näin Tiina Tonttutyttö pelasti pikku veljensä takaisin Tonttulan maahan Tonttulan kylään ja Tonttulan taloon ja sai vanhemmiltaan markkinatuliaisina punaisen pitsihameen ja pitsihilkan. Ja mikä parasta, hän osasi sanoa kiitos:)

NOITAROVIOT JA PÄÄSIÄISKOKOT

Anno Domini 1697

Seisoin käräjillä ja tunsin miten päässäni humisi. Marketta Antintytär, joka oli vietellyt minut noituuteen osoitti minua ja sanoi minun lentäneen Anttilan pässillä Nivalan Laakkosiin ja sen jälkeen Haapajärven pappilaan pääsinmessun aikaan. Olin muka lypsänyt lehmiä, leikannut lampaan korvasta palasen ja tärvellyt vielä lypsylehmän utareetkin. Vanha, noitakonstein itsensä elättävä Kirsti Laurintytär vahvisti asian ja kertoi että olin antanut myös pienen lapseni hänelle ja käskenyt viedä sen Hornaan.

Lautamies Juselius kysyi jotakin, mutta en kuullut mitä hän sanoi. Minua huimasi ja väsytti tavattomasti. Sormeni olivat verillä ja murskattuja niveliäni särki mielettömästi. Avoimelta kuistilta paistoi kirkas syysaurinko käyden kipeästi silmiini. Kirsti Laurintytär ja hullu Greeta sanoivat surmanneensa pienen lapseni, kun sitä vietiin kasteelle. He olivat muka vaihtaneet lapsen toiseen ja tappaneet omani. 

Miksi kaikki valehtelivat minulle? Nyt minua odotti ehkä sama kohtalo kuin Pröttin Reettaa, joka poltettiin noitana vanha Karlebyssä vuosia sitten. Hänkin oli osannut loitsia, keitellä yrteistä voiteita ja parantaa tauteja. He olivat noitia, en minä. Lapsuudessa isoisä kertoi minulle mustasilmäpakanoista, Pohjolan tietäjistä ja Sattasen noidista, joita piti tarkasti varoa. Ne mustasilmäpakanat levittivät väärää oppia, katsoivat pahalla silmällä ja riivasivat ihmismielen. He olivat noitia, en minä. Kuulin miten kappalainen kehui kruununvoudille heidän tuodessaan minua kuulusteltavaksi, että ihmisten polttamisesta tuli paljon mustempi savu kuin mistään muusta. Minua alkoi oksettaa ja joku toi minulle vettä. Muistelin miten he nauroivat, että olisipa kerrankin ilo kuulla miten riivattu noita huutaa kun hänet poltetaan. Juselius vaiensi ankarasti porukoiden kiherrykset.

- Dordi kysyn sinulta viimeisen kerran, mihin lapsesi joutui, lautamies kysyi ankarasti.
- Lapsi kuoli nälkään ja tautiin, ärähti joku vihaisesti. Oliko se isä, mietin väsyneenä.
- Hiljaa! Dordi talollisen vaimo, onko totta että ratsastit Perkeleen luo Pääsinyönä?
- On, kuulin itseni vastaavan ja yleisö kohahti.
- Tunnustin sen Haapajärven kappalaiselle Jooseffi Kalamniukselle jatkoin väsyneesti ja minua alkoi itkettää. En ymmärrä miten olin lähtenyt Marketan hourupäisiin noitajuttuihin mukaan. Pyysin armoa oikeudelta.
- Marketta se usutti minut mukaan. He vaihtoivat pahanhengen tahdosta lapseni kastereissulla toiseen. Sen he kertoivat minulle jälkeenpäin. Lapseni oli terve ja kaunis, mutta yht'äkkiä se oli kuihtunut, sen pää ja vatsa olivat paisuneet isoksi ja se oli raukka huutanut kovasti, syönyt paljon ja kuollut. Sen takia he antoivat minulle vaihdokkaan. Oma lapseni on kuollut ja nyt siitä on tehty vielä taikavoidetta, jatkoin itkien. 
- He noituivat minutkin! Sen takia seurasin Markettaa, mutta kirkon yli lentäessäni putosin aidakselta kun eivät varoittaneet lentämästä  yli. Putosin ja loukkasin pahasti käteni. Marketta itse lensi Sarjan Pertulle ja sen jälkeen Hornaan, jossa riijasi Rietasukon kanssa koko yön.

Ihmiset hihittivät ja toiset kirosivat minut. Juselius hiljensi yleisön. Halusin oikaista itseni hetkeksi oljille ja unohtaa tämän mielettömyyden. Ihmiset kuolivat nälkään ja sairauksiin, mutta kirkonmiehet halusivat vain tehdä hulluja noitakokeitaan ja kiduttaa viattomia ihmisiä. Mieheni hakkasi minua, eikä hänen äitinsä ollut juuri kummempi. Valvoin öisin ja kävin lypsämässä salaa maitoa naapurin ometassa. Varastin sitä nälkää näkevälle pojallani. Kun hullu Greeta neuvoi miten pääsisin kolmesti muutetun aitan tai huussin katolta lentoon, päätin seurata Markettaa, koska arvelin noituudesta olevan hyötyä sairaalle lapselleni.

Kerroin vielä, että Marketta Antintytär koputti ikkunaani ensimmäisen kerran 16 ½ 96 ratsastaen talon alimmalla hirrellä tai Anttilan mustalla pässillä. En jaksanut muistaa sitä tarkasti. Kuulin naurua. Kuka nauroi, mietin kaatuessani lattialle. Muistin yön kun pidin pientä sairasta lasta sylissäni. Eihän sitä kukaan tappanut, se kuoli syliini. Siitäkin minua syytettiin ja mies löi ja potki niin, että menetin hampaani, toinen käteni murtui ja kylkeeni vihlaisi jokaisella henkäyksellä. Raahauduin viimeisillä voimillani Kirsti Laurintyttären luo. Se oli suuri virhe. Nyt minulle rakennettiin omaa roviota, jossa tulisin palamaan, ellen jaksaisi leikkiä hullua loppuun saakka.

                                             *************************

Dordia ei teloitettu, hänet vapautettiin syytteistä vuoden 1699 kesäkäräjillä, koska katsottiin että Dordin tunnustus johtui mielisairaudesta. Ehkä hän joutui vaivaistaloon, jonne monet huutittomat ja hullut siihen aikaan laitettiin. Ehkä hänen vanha isänsä piti hänestä huolta, tai joku muu sukulainen? Marketta ehti kuolla oikeudenkäynnin kestäessä ja Kirsti joutui vannomaan puhdistusvalan, joka vaadittiin vakuudeksi, ettei hän ollut noita. Tarinassa mainittu Kaustisen Juopperissa asunut Kreeta Prött luultavasti mestattiin Kokkolassa 4. päivä huhtikuuta 1679.

Edellinen tarina perustuu tositapahtumiin ja Kalajoen syyskäräjiin vuonna 1697, jolloin Dordi Malisen juttu oli ensi kertaa esillä. Kuvitteellisen kertomuksen Dordin noitaoikeudenkäynnistä tein Annikki Viirilinnan dokumentin pohjalta joka julkaistiin Keskipohjanmaassa 9.4.1971. Tarinan yksityiskohdat sopivat stereotyyppisiin noitatarinoihin, joilla ihmiset ennen viihdyttivät ja peloittelivat toisiaan takkatulien äärellä tai pärevalkean alla iltapuhteen aikaan. Saalemin oikeudenkäynnit Amerikassa tapahtuivat samoihin aikoihin eli 1600-luvun loppupuolella, jolloin myös Ruotsissa ja Tanskassa oli mittavia noitaoikeuskäyntejä. Joten kokkotulet paloivat ahkerasti myös siihen aikaan:)

Paholaisen riivaamiin ihmisiin ja heidän outoon käytökseensä on etsitty järkisyitä, joista esimerkiksi torajyvämyrkytys ja erilaiset sairaudet kuten Ecomonin tauti (eräänlainen lintujen levittämä unitauti) tai Huntingtonin tauti (tunnetaan paremmin tanssitaudin nimellä) ovat olleet ehdolla. Suurin syy oli kuitenkin kirkonmiesten suuri ja pelottava valta, inkvisitio, jota aivan aiheestakin pelättiin. Taikausko ja joukkohysteria ruokkivat pelkoa ja saivat ihmiset helposti syyttelemään toisiaan sen takia etteivät itse olisi epäiltyjen listalla.

Anno Domini 1967

Kevättalvella kiskoimme kieli vyön alla kaksostyttöjen kanssa metsänrannan hakkuualueelta havunoksia pellolle. Apuna meillä oli vetokelkka ja kaksosten velipojat, jotka osasivat lahjonnan, kiristyksen ja uhkailun jalot taidot:) Salmiakkijauheen ja hoputuksen innostamina raadoimme kuin hullut, mutta siitä huolimatta tuleva kokkomme näytti mitättömältä havukasalta eikä pääsiäiseen ollut enää paljon aikaa. Ilta-aurinko laski kun isä tuli Laurin veneverstaan kautta katsomaan hommiamme ja minä julistin että mepä tehejähänki tähä kylän isoin kokko. Hän katsoi meitä hilpeästi alaviistoon ja olin kuulevinani ikäänkuin naurua kun hän kääntyi kotiinpäin. Kehtasikin nauraa tulevalle suurkokollemme. Kaiken lisäksi minua kenkutti sekin, että yhteinen kokkomme piti tällätä naapurin talon taakse niin ettei se näkynyt meille ollenkaan. Piti mennä navetan taakse pellolle ja siitä vielä hyvän matkaa Maakarin mäelle, ennen kuin edes näki missä pikku risukasamme kökötti.  Huono oli sellainen kokko ja pojathan sen loppujen lopuksi omivatkin itselleen pilkaten lapsellista innostustamme. Väsytti ja harmitti koko homma.

Kun tulin koulusta kotiin tikkutiistai-iltana, näin isän läjäävän loppuun kaluttuja lampaankerppuja, risuja ja vanhoja romuja pellolle. Äiti nauroi iloisesti, että siitä tulee nyt Sinulle ihan oma kokko. Katsoin äitiä suu auki, mutta olin oppinut, että se kannatti pistää äkkiä kiinni, ettei se höläyttänyt mitä sattuu sopimatonta. Tuohan oli pelkkä romuläjä, eikä mikään kokko mietin savun synkeästi. Kaiken lisäksi Isä-pöljäke öyssäsi sinne vielä ruumenia, pari vanhaa luutaa ja rikkimenneen tonkkatelineenkin. Tein kiukustuneena läksyjä ja suttasin kumilla niin, että vihkon sivu meni rikki. Ajattelin kaikkia rumia paskanmarjoja, mitä mieleeni ikinä tuli. 

Mirri istui vakiopaikalla koulukirjan vieressä ja yritti leikkiä kynälläni, mutta käskin sen vain ankarasti vahtia mitä romuläjällä tapahtui. Se katseli kaunista kevätiltaa akkunasta, eikä puhunut minulle enää mitään. Taru-koirakin nukkua torsotti tuvan penkillä välittämättä ihmisten toilauksista tuon taivaallista. Äiti siivoili touhukkaana ja ehdotti että vanha nukkeni ja rikkimennyt vieterikoirakin joutaisivat kokkoon. Katsoin hartaasti vanhaa Maija-nukkeani. Sen guttaperkkapää oli murtunut ja hymykin oli himmennyt olemattomiin, mutta silti se oli minulle edelleenkin hyvin rakas, paljon kalliimpi kuin uusi hieno Sinikka, jonka olin saanut toissa jouluna pukilta. Maija oli ensimmäinen oma nukkeni. Se oli odottanut minua hienot samettivaatteet yllä kun tulin uuteen kotiini. Paha oli siitä luopua. 

Isä tuli sisälle ja huikkasi iloisesti: "Huomena lähetähän tyttö hakkiolle rekipelin kans." Hakkiolla käynnin tuloksena kokkoni komistui ihan silmissä ja kohosi melkein taivaisiin saakka:) Naapurin pojat katsoivat touhua vähän kadehtien, vaikka kehuivatkin että ompas tytöllä komea kokko. Olin niin onnellinen, että nakkasin surutta rakkaan Maijani, samoin kuin aarteistani kalleimman vieterikoira Turrenkin kokkoon. Äiti oli iloinen päästessään rikkimenneistä leluista, mutta jälkeenpäin minua harmitti niin, että tirautin monta kyyneltä muistellessani iki-ihanaa Maijaa ja pikkuista, iloisesti haukkuvaa vieterikoira Turrea, joka oli kulkenut mukanani niin kauan kuin muistin. Paljon kauemmin kuin Maija.

Tämän jälkeen, jos ennenkin, on elämässäni ollut monia onnellisia ja tunnelmallisia pääsiäisiä ja kokkotulia. Lapsuuden pääsiäisajasta muistan sen, miten jokaisella pellolla oli kokkotuli jonka savu ajoi vertauskuvallisesti pahaa pois, sillä lankalauantai oli pitkäperjantain tavoin vielä suuri pimeyden juhla. Mutta jo kokkoiltana riemuittiin tulevasta ja iloinen mekastus täytti illan. Saunan jälkeen jokainen kynnelle kykenevä lähti ihastelemaan tulen loimutusta ja taivaalle lentäviä kipunoita. Kokolla paistettiin perinteisesti makkaraa ja miehet saattoivat ottaa jossakin ilolientäkin, meillä päin se ei ollut tapana. Kestohankia pitkin oli helppo juosta vastavierailulle naapurin kokoille Ojalaan, Veistolaan, Keiskille, Alataloon ja aina Riutalle asti. Vähän isompina tuuskasimme hiiltyvässä kokossa omenia ja paistoimme tuhkassa vanhan tavan mukaan perunoitakin. Ja ainakin kerran poltin housun lahkeen kun innostuimme tuohustamaan liian lähellä tulta:)

Viime pääsiäisenä kävin kotikyläni kokkotapahtumassa Himankakylällä. Sinne uskaltaudun ehkä tänäkin vuonna, jos luutani suostuu lentämään reippaat 500 kilometriä:) Kokkotulien polttaminen pääsiäisenä ei ole pelkästään pahojen henkien tai noiten karkoittamiseen tarkoitettu perinne. Sen taustalta löytyy paljon vanhempi tapa eli pelloilla palavat tulet ovat olleet eräänlainen rituaali, jolla haluttiin taata hyvä karjaonni ja viljasato, sen vuoksi pellolle uhrattiin polttamalla sitä, mitä siinä oli kasvanutkin eli etupäässä olkia ja ojanpientareen kerppuja. Pääsiäiskokot ovat olleet aiemmin tunnettuja ainoastaan Keski-Pohjanmaalla, mutta sielläkin oli paikottain oikukasta vaihtelua, sillä esimerkiksi Perhossa ei poltettu pääsiäistuleja ollenkaan, vaan juhannusvalkeita, kun taas Kokkolassa poltettiin roviolla jopa noitia:)

Toivotan kaunista ja mukavaa pääsiäisaikaa ja kokkoiltaa kaikille:) Älkää polttako hihoja, lahkeista nyt puhumattakaan:)

Lisäys 21.4. Uskomatonta, mutta näinkin voi käydä! Himankakylän kokko jäi noita-akka yhdistyksen iloksi polttamatta kokonaan. Ankara puuskittainen tuuli ja kuivuus estivät sen mutta arpojen ja makkaran myyntiä ne eivät estäneet, joten trulli nakkasi kissan luudalta ja kasasi sen voittoja täyteen ja hurautti tyytyväisenä kotiinsa:)

Kuvan lähetti lapsuusystäväni

Yläkuvan Noita on pöllitty Desktop Nexus-sivustolta

MÄMMIKOURAN AIKAKIRJA

Mitäpä olisikaan pääsiäinen ilman kristillisen aspektin tuomaa pimeyttä, joka saa Pääsiäisämmät, trullit ja kaikenmaailman Pomperipossat piehtaroimaan kuutamorallia pitkin taivaankantta:) Tosin originaali-Pomperipossa käytti pelkästään kuuystävällisiä seitsemän tai 10 peninkulman saappaita, joita Tiina Tonttutyttö varsin nokkelasti lainasi huidellessaan hirvittävää noitaa pakoon pieni Timo-veli kainalossaan. Eipä tullut noidan soppaluita heistä, kiitos neuvokkaan Tiina Tonttutytön. Noitapiiloina toimivat tehokkaasti puuropata, leivinuuni ja ämpäri, myös kirjava lankakerä oli pelastusjuonessa jotenkin mukana. Tämä satu ilmestyi Martti Haavion kirjoittamana vuonna 1943 ja kirja kului allekirjoittaneella sananmukaisesti puhki. Kovasta etsimisestä huolimatta en löytänyt enää edes kirjan rippeitä ullakolta.

Pahat noidat ovat kautta aikojen vaanineet ja houkutelleet lapsia ansaan syödäkseen heidät keitettynä taikka paistettuna. Tunnetuin on satu Hannusta ja Kertusta, jotka nälissään eksyivät häijyn noidan piparipirttiin. Mutta ajat muuttuvat ja tänä päivänä Kerttu veljineen teilaa noidat sukupuuttoon, mikäli on vähääkään uskominen elokuvaversioon, joka aiheesta on väsätty! Se saa jopa kovaksi keitetyn pääsiäistrullin vähän varuilleen samalla tavoin kuin EU-direktiivien myötä valtaviksi colossiumeiksi paisuneet ometatkin. Ne pistävät pikku trullin pään pyörryksiin jo pihamaalla, puhumattakaan säälistä, mikä valtaa mielen sen ihmetellessä päättömän isoa korvamerkkimassaa. Toisin oli ennen; navetassa ammui vain muutama leuhka lehmä, joita lampaat ihailivat, kanat kehuivat ja sika kadehti. Masentuneena trulli lensi niin matalalla että tuuskahti turvalleen pääsiäskokkoon.

Useimmiten noidat ovat aika harmittomia otuksia, eikä Kyöpelinvuorikaan ole sitä, mitä sen on annettu ymmärtää! Se oli aikoinaan kunniallisten vanhojen piikojen lasivuori, jonne kiipeäminen ei suinkaan aina ottanut onnistuakseen, kas kun pikku jalka saattoi livetä niin että lapsikin hupsahti kesken veisuun maailmaan. Sen jälkeen ei kunniasta eikä isästäkään ollut aina tietoa, mikä oli ennen muinoin aika paha juttu. Pelkkä hepsankeikka ja mämmikoura oli sellainen naisenpuoli.

Mämmi on muiden herkkujen ohella hyvin olennainen pääsiäisherkku ja sillä on varsin pitkät perinteet. Taneli Juselius kirjoitti aiheesta jo 1700-luvulla latinankielisessä kirjassa Vanha ja Uusi Turku. Siellä mainitaan, että meillä tehdään hyvin omalaatuista ruokaa, joka keitetään ensin puuroksi, paistetaan sen jälkeen uunissa ja tämä möskä nautitaan sitten happamattoman leivän muistoksi. Happamaton leipä kuului muinaisten juutalaisten Pesach-aikaan ja se tarkoitti käytännössä sitä, että uuden sadon korjaamisen myötä vanhat hapantaikinat ja hapatteet oli hävitettävä kokonaan ja niiden syönti oli ehdottomasti kielletty seitsemän päivän ajan. Hapatusta käytetään tämän vuoksi mieluusti vertauskuvissa kaiken pahennuksen ja huonon attribuuttina.

Maltaat - joita saatiin kun ohran tai rukiin jyvät idätettiin, kuivatettiin ja jauhettiin jauhoiksi - keitetään ruisjauhojen kanssa puuroksi. Puuro valmistetaan hitaasti hauduttamalla lisäten maltaita ja jauhoja tunnin väliajoin. Kun puuro oli valmista, se jäähdytettiin ja laitettiin saviastioihin tai tuohiropposiin, joissa se uunissa paistettiin kypsäksi. Jollakin seudulla tehtiin kahta erilaista mämmiä eli jauhomämmiä ja ns. perunamämmiä, joka oli harvinaisempaa ja sitä syötiin leivän kanssa. Myös marjamämmiä tehtiin syksyisin puolukoista ja ruisjauhoista.

Mämmin lisäksi myös erilaiset munat kuuluvat ehdottomasti pääsiäiseen, lisää munailua löytyy tarinassa Puhallusmunista Kolumbukseen.

Pääsiäistervehdys yli 70-vuoden takaa, kuva löytyi äidin lottavihkon takakannesta. Sen myötä toivotan kaikille lukijoille ja ohikulkeneille kaunista pääsiäisaikaa:)

Kukkoa ja kanaa tervehtivä noita kuutamolla on tuunattu brätsistä:) Lentävät noidat ovat Rudolf Koivun ja Raul Roineen sarjakuvasta Esko ja Osku maaliskuun Säästäjälehdestä vuodelta 1938. 
 

NOITA

Wendelin kalenterikuva

Oma pääsiäisaikani alkaa aina Palmusunnuntaista, johon mennessä jokainen itseään kunnioittava noita tarkistaa onko luuta kunnossa, varastettava kissa tiedossa ja pannunpöönät varmasti oikeaa merkkiä. Nämä nykylitkut kun suodatetaan lattialta lakaistuista pölystä ja roskista, joka on pelkää tiskivettä  Kyöpelivuoren brasialialaisen rakopöönävellin rinnalla:)

Pääsiäisen vietto määriteltiin Nikean kirkolliskokouksessa joskus 300-luvulla niin, että pääsiäinen on aina kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, ellei piinaviikolle sattunut Marian Ilmestyspäivää.  Nythän Marian päivä onkin viikonloppuna. Ajankohta perustuu ikivanhaan laskelmaan ja tietoon siitä että kun taivaallinen kuu syntyy 19 vuoden välein samana kuukaudenpäivänä (KULTAINEN KUU) niin myös aurinko sattuu samoille kuukauden ja viikonpäiville joka 28. vuosi, jolloin nämä luvut kertomalla saatiin suuri pääsiäiskierto, mikä tarkoittaa sitä että pääsiäinen on 532 vuoden kuluttua juuri samana päivänä kuin nyt:) Ohut mutu-tieto kultaisesta kuusta tarkistettiin Suomen kansan kalenterista vuodelta 2001.
Nyky pääsiäisemme on varsin kirjava kokoelma roomalaisten pakanallista uudenvuoden juhlaa, ortodoksiperinnettä, raamatullista kärsimyshistoriaa ja taikauskoisia tapoja. Juutalaisten Pesach-juhla, jota vietettiin Egyptin orjuudesta pääsemisen kunniaksi, on kristillisen pääsiäisemme pohjana.

Hiljaisen viikon historiallisia nimiä tämä noita kunnioittaa syvästi, jopa niin, että oppimani viikonpäivät ovat painuneet poltinmerkin tavoin syvälle sieluuni. Luterilaisen kirkon AHTISAARNAT kuuluvat pääsiäistä edeltävään viikkoon ja ne ovat iltaisin joko kirkossa tai rukoushuoneella. Ahti tulee latinan sanasta actus, joka tarkoittaa näytöstä ja keskiajalla se tarkoittikin juuri kärsimysnäytelmää tai sen osaa. Jeesuksen kärsimyshistoriastahan nämä iltakirkkotilaisuudet kertovat laulujen, Matteus-passion, saarnojen tai ristisaattojen muodossa.    

PALMUSUNNUNTAINA eli virposunnuntaina saapuvat pienet trullit kahvipannuineen ja värikkäine oksineen vanhan karjalaisen ortodoksiperinteen mukaisesti virpomaan. Tämäkin tapa juontaa alkunsa raamatusta, sillä aikoinaan ihmiset juhlivat Jeesuksen tuloa Jerusalemiin tervehtimällä häntä palmunoksin.  Pohjolassa palmunoksien tilalle ovat tulleet pajunkissat, joita äitini myös pajulampaiksi kutsui. Selkeä yhtymä näihin palmuihin ja tähän sunnuntaihin löytyy saksankielestä, jossa on Maikätzchen eli toukokuukissanen, mutta myöskin  palmkätzchen eli palmukissanen. Matkapuhelin aikakautena virpoloruista on tullut myös oikea rahasampo operaattoreille.

MALKAMAANANTAINA koottiin malka- eli tuohipuut tanhualta (eli pihalta). Raamatullisen aspektin tähän tuo Jeesuksen malkominen, syyttömän syyttely ja tikustelu, joka kuului oikeudenkäyntiin ja tutkintaan. Jonkun selitelmän mukaan malka olisi jopa kurkihirsi, mutta sillä tarkoitetaan kuitenkin puita, joita käytettiin tuohisen aluskatteen suojana ja tukena malkakatoissa.

TIKKUTIISTAINA vuoltiin onnea tuottavat sytykkeet, joita ehkä käytettiin myös pääsiäistulien virittämiseen. Tulen sytyttäminen kuivilla kiehisillä oli paljon helpompaa, sillä kullanarvoista paperiahan ei ollut käytössä, kuten ei aina tuohtakaan, koska sen hyötykäyttö mämmiropposissa, konteissa, torvissa etc oli nykyistä paljon isompaa. Nämä "tikut" saattoivat olla myös isompia puita, joista pystyttiin myöhemmin valmistamaan erilaisia tarve-esineitä esimerkiksi kauhoja tai kirveenvarsia jne.

KELLOKESKIVIIKKONA saivat kellokaslehmät heleästi soivan kaulanauhan kaulaansa, kun navetta oli viimeinkin  pitkän talven jälkeen vaihtumassa suviniittyihin tai metsälaitumiin.

KIIRASTORSTAINA ajettiin "kiira" eli  paha kartanolta pois. Tapoja oli monia ja yksi kuuluisimpia taitaa olla kelkanveto. Kelkalla tarkoitetaan tässä vanhanajan vesikelkkaa, johon mahdutettiin kaikenmaailman kilisevät ja kolisevat rautaromut aina sirpeistä ja puntareista lähtien. Koko komistus kruunattiin sitten palavalla tervaämpärillä, joka savusi kitkerästi kun naisihmiset kovalla metelillä kuljettivat kelkkaa ympäri kartanoa. Savolaiset taas, jotka ovat aina olleet paljon hullumpia kuin muut yhteensä, juoksivat lehmänkello kaulassaan huutaen ja kiertäen navettaa tai asuinrakennusta. Kyllähän siinä kiira sai kyytiä ja aivan varmasti se karkuun lähtikin, jos ei muuta. niin ihmisten hulluutta:) 

Saattaa olla, että nämä tavat jotenkin hassusti kuvaavat puhdistautumistapoja, jotka kuuluvat kiirastorstaihin, sillä ortodoksiperinteessä olevaa suitsutusta on alunperin käytetty pahojen hajujen ja demonien karkoittamiseen. Luterilaisessa kirkossa Pyhää ehtoollista taas edeltää puhdistautuminen katumuksen muodossa. Englannissa tämä päivä on Maundy Thursday ja Saksassa päivä tunnetaan nimellä Gründonnerstag ( eli vihreä torstai) joka tulee latinan Dies viridiumista eli vihreistä oksista. Ripittäytymisen jälkeen ihmisestä tulee jälleen Jeesus-viinipuun tuore oksa.

PITKÄPERJANTAINA oltiinkin sitten hipihiljaa pirtissä, eikä silloin saanut kylästellä, nauraa eikä laulaa, viheltelyistä tai muusta kevytmielisistä kotkotuksista nyt puhumattakaan. Jossakin päin Suomea tämä oli myös lasten yleinen piiskauspäivä, olipa sitten syytä tai ei. Myöskään ruokaa ei ollut lupa syödä ja jos syötiinkin, se oli hyvin vaatimatonta. Eikä ole kovinkaan pitkä aika siitä kun junat tai linja-autot eivät inahtaneetkaan pitkäperjantaina.

LANKALAUANTAINA talven aikaan kehrätyt langat pestiin ja laitettiin kuivumaan keväiseen auringon paisteeseen. Lauantai oli synkkyydestään huolimatta jo vähän rennompi verrattuna vaikkapa kiirastorstaihin tai ankaraan pitkäperjantaihin, sillä siihen liittyi  varovaista uskoa valon voittamiseen, vaikka pimeys olikin vielä suuri ja paha irti. Siihen auttoi kuitenkin ikiaikojen voimakas taika eli tuli, jolla noitia ja pahojahenkiä on häädetty kautta aikojen. Ehkä juuri tämän vuoksi pääsiäiskokkoperinne kukoistaa edelleenkin juuri Pohjanmaalla. Myös Ahvenanmaa kuului Ruotsin läheisyyden takia noitavainoalueisiin.

SUKKASUNNUNTAI oli nimensä mukaisesti hiljaista odottelua, mutta silti jo tulvillaan odotusta ja suurta juhlaa.

Pääsiäisaamuna tyttäret pesivät kasvonsa purovedellä niin, että pysyisivät virkkuina ja kauniskasvoisina koko kesän. Ja kun pimeys vaihtuu valoksi ja kuolema elämäksi nousee aurinkokin  tanssien taivaalle. Paastoaika päättyy. On PÄÄSIÄINEN. 

TOINEN PÄÄSIÄISPÄIVÄ eli pääsiäismaanantai sekoittuu usein merkitykseltään ylösnousemuspäivään eli sukkasunnuntaihin. Päivän kirkollinen teksti kertoo miten Magdalan Maria ja muut opetuslapset näkivät ensi kerran kuolleista nousseen Jeesuksen.  Päivä päättää riemullisesti hiljaisen viikon.

Tässä hurahti aika aivan käsistä, joten nyt on tulenpalava kiire etteivät kulmakarvat kärähdä. Onneksi minulla on kuitenkin uusi, hieno luuta entisen rikkimenneen tilalla ja pöönitkin ovat pannussa valmiina. Se kissan ryökäle vielä puuttuu, mutta äkkiäkös sen jostakin ohimennen varastaa:) 

Viime vuonna tytöt innostuivat vähän liikaa, joten meininki näytti välillä tältä, mutta ehkä se tänä vuonna on vähän rauhallisempaa:)

Kuva: Erkki Tanttu: Vuotuinen ajantieto