sunnuntai 5. joulukuuta 2010

JOULUMUISTOJA


Joulumuistojen kultanauhaan mahtuu ilon, surun ja nostalgian lisäksi aina myös mukavia kommelluksia, jotka eivät sattumishetkellä naurata ollenkaan, mutta jälkeenpäin saattavat huvittaa vielä pitkäänkin. Koulun kuusijuhla oli aivan takuuvarma töppäilypaikka, vaikka ohjelmanumeroihin ja esityksiin valmistauduttiin todella pitkään ja hartaasti.

Kun kasvoin keijukaisiästä pois, sain iänikuisesti vain Neitsyn Marian tai enkelin roolin, vaikka aivan muusta haaveilin. Odotin joka vuosi että pääsisin edes kerran peikoksi, noidaksi tai vaikka joulupukin muoriksi, joka oli haaveistani suurin. Mutta ei, olin ikuinen Neitsyt Maria, joka olla mökötti Jeesus lapsen seimen vierellä hartaana tuppisuuna kuunnellen paimenien ilosanomaa tai enkelikuoron puuduttavaa hyminää, mulkaisten korkeintaan vihaisesti Joosefia, joka otti ja kehtasi unohtaa sen ainoankin vuorosanan, mitä piti sanoa ja änkytti jotakin sellaista, että katohan sie Maaria, nyt se lapsi syntyi. Tunnelman hartaus kärsi tahattomasta naurusta, joka taisi kuulua Joosefin isälle, mikä osoitti vain sen, ettei ollut omena kauas puusta tipahtanut. Saattoihan se olla joku ihan muukin. Varmaa kuitenkin oli, että Joosef sai vähän kurinpalautusta takahuoneessa esityksen jälkeen, sillä Marian nyrkki oli pienuudesta huolimatta aika luinen ja tehokas pöllyyttäjä.

Eräänä jouluna tapahtui kuitenkin ihme, sillä viimeinkin sai myös Maria avata sanaisen arkkunsa ja lausua Jeesus lapselle vähintäänkin nyt kilometrin mittaisen pikku runon. Runon pituuden takia oli tarkoitus laittaa runokirja ikäänkuin tueksi Jeesuksen pään viereen. Jeesuksen päänä oli taskulamppu ja Marian päällä opettajan vanha anorakki, joka otti kovasti Marian luonnolle. Alunperin suunniteltu sininen viitta oli nyt jossakin ihan muualla, kuin sen piti, joten muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ollut. No pikkuruinen Mariahan upposi sopivasti opettajan isoon takkiin ja hupunkin sai vetää silmille, joten siitäkin häpeästä jotenkuten selvittiin. Katselin hartaana seimeen tajuten hitaasti ettei runokirja ollutkaan luvatulla paikalla. Tunnelma ja hartaus lisääntyi tuntuvasti, hyvä ettei itkukin tullut. Jotenkin Maria raukka sai kuitenkin runonsa lausuttua, eikä kovin paljon edes omiaan lisäillyt, vaikka joku niin epäilikin.

Reippaan tonttuleikin aikana hyppelin turhat murheet pois, kunnes yht'äkkiä kompastuin kaveriin. Alkuun pisti vihaksi  mokoma pyllistely ja kompurointi kesken veisuun, kunnes tajusin että tontun housut olivat valahtaneet nilkkoihin asti. Housujaan pidellen tonttu jatkoi iloista hyppelyään ja kaikkia nauratti, katsojia tietenkin eniten.

Kun koulun kuusijuhla oli kunnialla vietetty ja todistus saatu, oli paljon ansaitun joululoman vuoro. Siihen kuului maalaistalon monenlaiset, suhteellisen työläätkin jouluvalmistelut, sillä 1960-luku oli vielä vahvasti agraariyhteiskuntaa, jossa kukoisti pitkälti omavaraistalous. Tosin lähikaupan jouluun tunkeutui kuin varkain ja vähän salaa ulkomaailman ihana tehdastekoinen joulu, jota maalaislapsi ihasteli silmät suurina. Ja kun äiti antoi joulun alla sinisen viitosen, jolla piti ostaa maustetta, kahvia ja isän joululahja, ei riemulla ollut rajaa. Kulkuset soivat joka askeleella kun kiirehdin kauppaan, jonka pihaa kaunisti joulukuusi, johon illalla syttyivät oikeat sähkövalot. Sitä piti katsella joka ilta. Kaupan ovessa tuli vastaan naapuri, joka kiusasi että mikäs punaposkityttö se sieltä puhaltaa, että meinaa ihan jalkoihin jäädä. 


Kauppa oli aivan täynnä ihanaa joulutavaraa, mutta se kaikista ihanin, minkä ikinä tiesin, oli korkealla ylähyllyllä. Se oli hieno, kaunis suklaarasia, jossa oli satumainen joulumaisema ja iso sininen rusetti. Sellainen, josta ei uskaltanut edes uneksia. Rahani riittivät juuri ja juuri tai ehkä kaupantäti antoi vähän alennusta ja sydämeni lauloi kun juoksin kotiin. Kotona äiti oli tosi vihainen ja torui minua miten tyhmään ja turhaan olin rahani haaskannut. Sukat ja pieni suklaalevy tai ehkä tupakka-aski olisi ollut paljon parempi. Ei auttanut muu kuin lähteä pala kurkussa palauttamaan se ihana lahja ja vaihtaa tilalle arkiset, mutta käytännölliset pyhäsukat, joista jäi vielä vaihtorahaakin. Ikinä en unohda sitä häpeän ja pahanmielen tunnetta, jota sen hienon konvehtirasian palauttaminen silloin tuotti.

Seuraavana päivänä äiti otti minut hyvitykseksi jännittävään mankelipuotiin, jossa isot joululiinat ja pitsilakanat saivat uskomattoman sileyden. Menimme myös kauppaan ja sain vaihtorahoilla ostaa vasta jauhettua kahvia ja itselleni pienen suklaajoulupallon kuuseen. Se lievitti kummasti pettynyttä lapsen mieltä ja kun isä otti minut vielä kuusenhakureissulle, oli koko jouluni pelastettu:)

23 kommenttia:

  1. Kaunis tapahtumarikas joulutarina, kiitos, kun jaoit sen meille BB. Mut ethän sä voi olla noin vanha, oli kuin muinaisuudesta, vaan jos haaveenas oli joulumuorin rooli, olit ehkä aikaas vanhempi silloin! ;))

    VastaaPoista
  2. Minähän olen aika vanha ja maaseutuelämä oli vielä 60-luvulla aika alkeellista tavallisissa maataloissa rakas Quupee. Riippui tietenkin paljon ihmisistä ja kulttuureista, kaupungissa oli nykyaikaisempaa ja paljon hienompaa, sen verran sai sinne aina välillä kurkistaa silloinkin..ja 1965 aloitin sen koulun eli pimeällä keskiajalla:)

    VastaaPoista
  3. On sinulla hellyttäviä joulumuistoja, ainakin näin lukijan kannalta katsottuna ;) Itse muistan kotikuuseen laitettavat omenat ja karkit, jotka sitten vähitellen tasajaossa syötiin. Koulun enkelikuorossa muistan laulaneeni koko luokan kanssa. Videosi hehkuu vanhan ajan satumaailmaa.

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva kertomus!

    Minä jouduin aina lukemaan joulujuhlassa jouluevankeliumin. Tai en "joutunut", halusin, ja sain lukea kun olin kuulemma hyvä-ääninen ja myös hyvä lukemaan alakoulussa.

    Yhtenä jouluna sitten pidin raamattua ja vielä kynttiläkin oli molemmissa käsissä että näin lukea. Se oli hankalaa, ja steariini valui käsilleni ja poltti niitä.

    Luin kuitenkin urheasti koko pitkän jouluevankeliumin loppuun saakka eikä kukaan huomannut mitään erikoista. Kädet olivat punaisena monta päivää niistä kohdista mihin steariini oli valunut.

    Tuollainen muisto putkahti mieleeni tuosta tekstistäsi! En ole muistanut sitä vuosikausiin!

    VastaaPoista
  5. Kuusen omput,karkit ja värinauhat. Ja ne oikeat kynttilät , niiden tuoksun voi vieläkin muisteloissaan aistia. Ja ne hetket kun niissä tulta pidettiin. Ei juostu eikä kohkattu ympäri taloa vaan rauhassa kuusta ja kynttilöitä ihailtiin.Kylläpä taas muistilokeron aukaisit mustis, rauhaisaa Itsenäisyyspäivää ja joulunajan odotusta sinullekin,,,,

    VastaaPoista
  6. Joulu-historian havinaa... Mulle muistuu mieleen veljen kanssa tiernapoikien opettelu..hän oli aina kuningas Herodes ja minä sit harjoittelin kaikkia muita rooleja...kotona...ja juhlissa vain kuuntelin ja harmitti, kun olisin osannut paljon paremmin..taidan osata vieläkin..

    VastaaPoista
  7. Olen 15 vuotiaana esittänyt enkeliä , suuret siivet ja pitkä luonnonpunainen tukka valtoimenaan. Kaunista oli ollut, kuvaa ei muistona.Siihen aikaan ei räpsitty koko ajan kameralla, kuten nykyisin.

    VastaaPoista
  8. Ihanasti taas kuljetit lapsuusmuistoihin tällä tarinallasi,joka sai sekä herkistymään,että nauramaan.:)Muistan minäkin,kuinka muutaman markan saimme siskon kanssa,että päästiin linjurilla kirkonkylään joululahjoja ostamaan.Munulla on tallella siskon ostama kauniin pinkki ja pehmeäkantinen päiväkirja ja vieläkin tunnen häpeää itse vastalahjaksi ostamastani halvemmasta,kovakantisesta,myrkynvihreästä.:)

    VastaaPoista
  9. Ihania muisteloita:) Ennen Joulutkin oli paljon vaatimattomampia, mutta ei välttämättä huonompia?:)

    VastaaPoista
  10. Niin elävästi kirjoitit noista koulun joulujuhlista,että kärsin puolestasi.
    Nauraa minun piti,sillä töppäilyksi ne näytelmät
    pyrkivät menemään..harjoituksista huolimatta.

    VastaaPoista
  11. Niin Rip siinä taitaa olla sitä konvehtirasian mennyttä taikaa, jota vain näin jouluna kehtaa kokea:) Omenat kuuluivat jouluun tottakai, kuten ne ihanat piparit ja pullaukotkin.

    VastaaPoista
  12. Aivan niin jupe, muistan itsekkin niin elävästi ne elävät kynttilät ja saattoipa joskus joku oksa vähän kärvähtääkin vaikka kuinka taitavasti ne kynttilät sinne asetteli ja valvottavahan niitä oli koko ajan eikä niitä koko iltaa edes suittanut polttaa..

    VastaaPoista
  13. Sinulla oli hieno osa Laali, jouluevankeliumin lukeminen on aina kunniatehtävä. Kiva kun herätti muistoja, tosin olisivat voineet olla vähemmän polttavia? Kumma kun ei kukaan kiinnittänyt siihen huomiota tai ennakoinut tilannetta, kynttilät olivat tosi kovia valumaan varsinkin siihen aikaan..

    VastaaPoista
  14. Voi Kepa, Ouluhan on oikea vanha tiernapoika-kaupunki, joten se "hoilotus" on tosi rakasta ja mukavaa kuultavaa yhä edelleenkin.. joko lähdetään ja kumpi on Herodes..Olkoot veli vaikka tähtipoika:)

    VastaaPoista
  15. Uskon kyllä että muut enkelit kalpenivat rinnallasi Anjuusa, ainakaan ei kaunista,punaista tukkaa varmaan ollut muilla? Siivethän köytettiin selkään ja oli upeaa kun sai ison enkelin hienot siivet, melkein lentoon lähti jo ajatuksestakin:)

    VastaaPoista
  16. Niimpä niin sisko hyvä, raha oli tosi tiukassa silloin ja jäivät kyllä ne myöhemmätkin jouluiset ostosreissut kovasti mieleen. Mutta aivan kuten Sinullakin myrsky on myös minulla ilojen pohjalla myös paljon muistoja, jotka herättävät haikeutta ja surumieltä ja sekin kuuluu jouluun.. Ja ehkäpä se olikin havunvihreää eikä niin myrkkyä se kansi:)

    VastaaPoista
  17. Helmiina, minusta tuntuu että kaiken tämän krääsän ja kiireen keskellä se todellinen joulu on joskus kovastikin hakusessa, mutta sieltä se aina kuitenkin jotenkin löytyy, vaikka eihän lapsuuden joulun tunnelmaa tai niitä, jolloin omat lapset olivat pieniä enää ikinä saa, mutta lapsenlapset korvaavat jotakin ja ehkä se taika vain tulee taas jostakin...

    VastaaPoista
  18. Kokemuksemme lienevät ihan samaa luokkaa vikke ja kiitän sydäntälämmittävästä kommentistasi. Lämmintä joulumieltä Sinulle, toivottavasti joulustasi löytyy jotakin vanhaa, jotakin haikeaa, jotakin iloista ja jotakin valoista..

    VastaaPoista
  19. Pidin sitä evankeliumin lukemista kunniana, eikä se yksi kerta jolloin steariini poltti käsiä, suuremmin haitannut, vaikka kyllä jäi mieleen tosi hyvin, koska pelkäsin etten pysty lukemaan loppuun asti - olisi ollut tosi kamalaa keskeyttää.

    Seuraavilla kerroilla se olkin sitten eliminoitu. Luin evankeliumin monena jouluna. Olin radiossakin pienenä lausumassa, ja se oli minusta tosi hienoa! Meillä ei ollut ula-radiota, joten mentiin naapuriin kuuntelemaan! Tuokin tuli nyt mieleen!

    VastaaPoista
  20. Oli varmaan huippuhetki kuulla oma ääni ihan radiosta...kaikkia vanhoja muistojahan se joulu tuo mieleen ja ehdottomasti minusta on kaikkein oikein versio on edelleenkin se vanha, ei se Biblian ikivanha, vaan siitä seuraava. Tämä nykyinen ei tunnu yhtä juhlavalta..

    VastaaPoista
  21. No olihan se tosi mahtavaa 9-vuotiaalle! En unohda sitä varmasti koskaan, vaikka harvemmin se nykyään tulee mieleen, mutta joskus saa pienen muistutuksen, kuten tässä blogissa! :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos Kommentista ja käynnistä Teuvon kuvat blogissa.



    Teuvo Noormarkusta

    VastaaPoista
  23. tulinpas linkistä -
    enkö ollut tätä ollenkaan huomannut viime vuonna!?
    minulle nousi kaksi muistikuva, nojujoo, montakin...
    joosef puhaltaa purkkapallon: nuorempi poikaseni päiväkodin joulujuhlassa, ihana suloinen pikkuiseni!
    itse olin VIISKYT-luvulla (huom.huom.)joulunäytelmässä suojelusenkeli, joka joutui pukeutumaan mustaan kun suojeltava oli niin tuhma...tein itse mustan essun ja viitan ja essun nauhoista tuli niin lyhyet, etten millään meinannut saada näytöksessä niitä auki...
    meillä oli kuusijuhla aina isossa luokassa, jossa opetettiin luokkia 4-7. ja ne koulun isot pojat, miten ne oli niin isoja???
    ja ne kuusen kynttilät, ne oikeat, joista jupe jo mainitsi...

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN t ä h ä n kiitos:)