TAUDIN JÄLKEEN

Nyt kun paljon odotettu, stressattu, rakastettu ja jopa vihattu JOULU on pikkuhiljaa siirtymässä Uuden Vuoden räjähtäviin tunnelmiin, voi hilpein mielin muistella kinkkua, joka vaati ainakin kolme paistokertaa kypsyäkseen kunnolla. Tai sitä, miten osa joulupaketeista oli tonttu Torvisella hukassa vielä aattona. Kaiken huippu oli se, että joulurauhan julistus, jonka Suomen Turku on julistanut keskiajalta lähtien, tuli kuunneltua arkisesti kaupan pihalla autossa eikä kotona kuten ennen.  Joulurauha julistettiin alkunperin pelkästään ruotsiksi, mutta Armon Wuonna 1711 tapahtui niin kamala onnettomuus, että se julistettiin rahvaanomaisesti myös suomen kielellä! Ja tämä käsittämättömyys jatkuu yhä edelleenkin:)  

Joulutunnelmaan valmistautuessa ja joulua odottaessa ihmiset käyvät sen seitsemän kertaa joulukonserteissa, kauneimmissa joululauluissa, adventtikirkoissa tai edes vesperissä, mutta minä jumalaton en ehtinyt edes aattoillan kirkkoon ja joulukirkossa nukahdan takuulla kesken veisuun, joten jätin testaamatta. Viime joulun alla kävin muistaakseni melkein näissä kaikissa ja olin ehkä vähän jumalisempi ja onnellisempi silloin - vai olinko?

Mutta jotakin onnellista ja kestävää oli tänä jouluna siinä että kylästelimme leppoisasti lapsenlapsen kanssa sukulaistaloissa aattopäivinä, maistelimme yhdessä pipareita ja kävimme pikku jouluostoksilla, jossa mietimme hyvin tarkkaan mihin kaikkeen 6-vuotiaan rahat riittävät ja mikä olisi mukava juttu isosiskolle tai pikkusiskolle, kaveria, isää tai äitiä unohtamatta. No, eihän se raha riittänyt millään, joten jossakin kohtaa oli pakko vähän jeesata:) Kaikilla muilla näkyi olevan aivan jumalaton joulukiire ja hössötys, mutta meilläpä ei ollut kiirettä mihinkään. Niin no, ehkä joulupullan tekoon korkeintaan. Jouluaaton tunnelman kruunasi kuopus perheineen ja sen jälkeen pyörähdimme vielä iltamyöhällä Villissä Lännessä,  jossa joulutohina oli allaolevan kuvan kaltainen:) Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja vaikka kuinka venyttää juhlatunnelmaa, on pakko uskoa että se keskeisin joulujuhla on auttamatta jälleen kerran ohi. 

Siitä huolimatta joulunaikaa on vielä jäljellä ja sehän kestää ainakin loppiaiseen asti. Vanha kansa puhui usein joulun arkipyhistä ja välipäivistä, jotka olivat vielä suurta juhla- ja vierailuaikaa. Varsinaisia kirkollisia joulunpyhiä oli alkunperin neljä, vaikka kirkko katsoikin karsaasti rahvaan liiallista vapaa-aikaa, mikä johti kansan vallattomuuteen ja huonoon elämään. Toisaalta runsaiden joulupyhien takia kirkko lämpeni tavallista useammin porukoiden ollessa pakotetut sanankuuloon. Jo 1500-luvulla Martin Luther, kuten myös Kustaa Vaasa olivat sitä mieltä, että turhan monet juhlapäivät aiheuttivat vain turmellusta ja velttoilua kansassa, mutta vasta vuoden 1741 valtiopäivät antoi tiukan määräyksen poistaa muutamia juhlapyhiä. Määräys jouduttiin kuitenkin äkkiä perumaan vastalauseiden ja raivostuneen kansan vuoksi. 

Vuonna 1772 Kustaa III  uskalsi viimeinkin toteuttaa aikeen ja sehän sopi loppujen lopuksi kansalle paremmin kuin hyvin, vaikka sillä ei ollut aikomustakaan luopua hyvin ansaituista pyhistään:) Kun enää ei ollut puolipakollista kirkkoon menoa, se alkoi viettää niinsanottuja pikkupyhiä, jolloin kaikki raskaampi työ ja aherrus oli melkein sopimatonta, mutta erilaiset leikit ja talkoot sopivat niihin kuin kirves hakkuupölkkyyn. Ja talkoitten jälkeen maistui aina sahti ja huikka paloviinaa, jonka jälkeen olo oli höyhenenkevyt ja unelmat todellisia. Nämä arkipyhät istuivat tiukasti kansan muistissa aina viime vuosisataan asti ja vasta nykykansa on unohtanut ne kokonaan. Heidän joulunsa alkaakin vasta jouluaattona eikä Tuomaanpäivänä kuten ennen muinoin ja kestää korkeintaan Tapaniin, jos aina sinnekään. Kaikilla on kiire jouluun ja yhtä kiire siitä pois.

                                                                                                                                                             

Monet ovat olleet töissä niin jouluna kuin välipäivinäkin ja osa on paennut joulua aina ulkomaille asti. Mutta juuri nyt on oikea aika miettiä Uuden Vuoden taikoja, valmistautua Loppiaistanssiaisiin ja viivähtää vielä hetki menneessä joulussa joulusävelmien ja ajatuksien myötä. Itse jätän joulun ja tohinan taakseni aina haikein mielin, eikä minua lohduta tieto siitä, että kuvan kaltainen joulutunnelma ripakinttutonttuineen toistuu vuoden päästä taas uudelleen tai oikeastaan jo paljon aiemminkin. Sinne tuntuu olevan loputtomasti matkaa, vaikka nykyään joulut ja juhannukset vaihtuvatkin tosi nopeasti verrattuna entiseen, jopa niin ettei aina mukana pysy. Kertooko se iän mukana tuomista vuosirenkaista vai pelosta että kaikki loppuu ikäänkuin kesken, vaikka vuodet ovatkin keränneet taakkaa harteille kuin salaa, mikä alkaa jo kovasti painaa. Ehkä se joskus painaa niin paljon, että siitä voi mielihyvin luopua? Mutta vielä nyt katson odottavasti Uuteen Vuoteen ja varovasti myös uuteen jouluun, johon voin luottaa kuin vanhaan ystävään.

P.s. Jäi muuten mainitsematta kaiken jouluhössötyksen ohessa se, että luokseni pyrähti aatonaattona ihan oikea Joulukärpänen. Kovin oli kankea ja liikkui vaivalloisesti, joten pistin sen miettimään syntyjä syviä kukka-asetelmaan, mutta kuten kärpänen ainakin, se kiittämätön haihtui kuin tuhka tuuleen. Vanhempi polvi saattaa muistaa samannimisen joululehden, joka ilmestyi vuosina 1927 - 1967 Aatamin ja Eevan päivän kunniaksi:)