Ilahduin nähdessäni aikaisin keväällä tutun vanhuksen, joka lyllersi kuistille kopistellen tomerasti kevätkurat kalosseistaan närkästyneen tuhinan myötä: " Eikö täällä nyt leivänkannikkaa kummempaa raskita tarjoilla?" Siilihän se siellä ilmoitti tulostaan. Seurasin usein miten vanhus otti nippuun isomman ja paljon rotevamman röyhkeilijän kanssa ja joskus komensin jopa ison öykkärin vähän kauemmaksi ja nakkasin herkkupalan vanhalle siilille. Mielestäni nuorempi siili muuttikin reviirinsä toiselle puolelle taloa, mutta kävi mielellään varastamassa herkkuja kuten harakatkin. Kesän myötä ihastelimme usein vielä iltamyöhällä lapsenlapsien kanssa siilien edesottamuksia. Tässä hyvin maastoutunut siilikuvaaja joutui linssin eteen kuitenkin itse :)
Siili on varsin sympaattinen otus, jonka heimo on pysynyt hyvin samanlaisena vuosimiljoonien ajan. Suomen oloissa siili on kuitenkin varsin uusi tulokas, sillä se kotiutui tänne
vasta 1900-luvun alkupuolella, johon aikaan sijoittuva tarina kertoo miten Helsingin seudulla oleva palvelustyttö sai melkoisen hepulin nähdessään ensi kerran tämän harvinaisen ja hirvittävän piikkieläimen:)
Siili on alkutumallinen, selkärankainen nisäkäs, joka suotuisissa oloissa elää hyvinkin 7-vuotiaaksi, ehkä jopa pitempäänkin. Siilin kohtalona on usein tie ja sen ylitys, joka on monesti viimeinen. Siili horrostaa talvipesässään yleensä onnellisesti syksystä kevääseen noin 7 kuukautta. Horroksessa siilin lämpötila laskee jopa + 4 asteeseen. Ruskea rasvakerros huolehtii siitä, että siili saa tarvittaessa nopeasti energiaa, mikä estää lämmön laskemisen liian alhaiseksi. Horroksesta herääminen vie siililtä 2 - 5 tuntia ja se kuluttaa hyvin paljon energiaa. Horrostamista ei pidä sotkea talviuneen, jossa ruumiin lämpötila laskee 32 asteeseen ja elintoiminnotkin ovat paljon vilkkaampia kuin horroksessa. Lauhat talvet tai varhainen lämmin kevätkausi voi olla siilille kohtalokas, jos se havahtuu unestaan liian varhain. Se voi kuolla ravinnon puutteeseen ja pakkaseen, ellei vararavinto riitä uuteen horrostukseen. Myös liian siistit ja "steriilit" pihat ovat siilien surma. Suomessa asustava luonnonvarainen siili kuuluu Erinaceus europaeus-lajiin. Siilillä on myös pikkuruinen, aika huomaamaton häntä, jota ei ehkä tule edes ajatelleeksi.
Kesysiili eli sen pienempi afrikkalaisserkku on nykyään suosittu myös lemmikkieläimenä.
Söpöstä ulkomuodosta huolimatta siili on villieläimen tavoin aina vähän arvaamaton ja hyvin itsepäinen. Jo alakoulussa opimme, ettei siili väistä edes käärmettä ja että se uhkaavan vaaran edessä palloutuu tehokkaasti piikkipanssarin alle. Tämän sai karvaasti kokea myös puolisokea vanha hirvikoirani Likka, kun muutimme rivitaloon. Katselin kummissani että mitä ihmeen palloa se oikein nuuskii, enkä ehtinyt komentaa sitä pois kun Likka väistikin äkkiä loukkaantuneena mokomasta piikittelystä:) 1960 - 80-luvulla siileille tarjottiin vielä surutta maitoa, joka on kiellettyjen ruokien listalla. Vanha siiliystävä herkutteli alkukesästä pähkinöillä ja kalanpäillä, lapsenlapsi tarjoili sille myös kaurakeksejä. Ehkä sitä olisi pitänyt syöttää enemmän tai antaa vaikka kaurapuuroa kuten keväälläkin. Törmään joka paikassa aina tähän samaan: Miksi en tehnyt jotakin paremmin tai oikeammin? Myös kissanruoka kelpaa hyvin siilille ja keitettyä perunaakin annoin viime aikoina.
Viime kesänä joku näistä
piikkipalloista änkesi jossakin välissä ovesta sisälle (olisiko ollut juuri tämä Tuuskunokka) ja viihtyi varsin hyvin sänkyni
alla leikkien Mustishiireltä karanneen jalkapuoli-Pegasoksen kanssa:) Minulla ja Mirrillä ei ollut mitään kiirettä, joten odotimme kaikessa
rauhassa Herrarouva Siilin omaa päätöstä jättää varsin mieluinen piilopaikka. Tapana ei ole muutenkaan hätistellä sisälle eksyneitä
eläimiä, sillä oven tai ikkunan avaaminen, huoneen pimentäminen tai
valostaminen auttaa ne ajan kanssa ulos itsestään. Kiukutteleva tai pesäntekoa
harkitseva ampiainen on kyllä muutaman kerran saanut tehokasta huitomisapua löytääkseen oikean oven tai ikkunan:)
Toissapäivänä pysähdyin terassin portaalle ja katsoin ihmeissäni siiliä, joka oli kummallisen hiljaa paikallaan. Kumartuessani katsomaan arvasin heti että vanha ystävä oli lähtenyt luotani pois, paremmille porteille. Silitin yhä neulanteräviä piikkejä ja nostin sen hellästi koivulehtivuoteelle, johon sen käärin ja hautasin porttini pieleen. Paikkaan jonka se oli itse valinnut. Hyvästi Tuuskunokkani, kultainen piikkipalloni.
Siili on alkutumallinen, selkärankainen nisäkäs, joka suotuisissa oloissa elää hyvinkin 7-vuotiaaksi, ehkä jopa pitempäänkin. Siilin kohtalona on usein tie ja sen ylitys, joka on monesti viimeinen. Siili horrostaa talvipesässään yleensä onnellisesti syksystä kevääseen noin 7 kuukautta. Horroksessa siilin lämpötila laskee jopa + 4 asteeseen. Ruskea rasvakerros huolehtii siitä, että siili saa tarvittaessa nopeasti energiaa, mikä estää lämmön laskemisen liian alhaiseksi. Horroksesta herääminen vie siililtä 2 - 5 tuntia ja se kuluttaa hyvin paljon energiaa. Horrostamista ei pidä sotkea talviuneen, jossa ruumiin lämpötila laskee 32 asteeseen ja elintoiminnotkin ovat paljon vilkkaampia kuin horroksessa. Lauhat talvet tai varhainen lämmin kevätkausi voi olla siilille kohtalokas, jos se havahtuu unestaan liian varhain. Se voi kuolla ravinnon puutteeseen ja pakkaseen, ellei vararavinto riitä uuteen horrostukseen. Myös liian siistit ja "steriilit" pihat ovat siilien surma. Suomessa asustava luonnonvarainen siili kuuluu Erinaceus europaeus-lajiin. Siilillä on myös pikkuruinen, aika huomaamaton häntä, jota ei ehkä tule edes ajatelleeksi.
Kesysiili eli sen pienempi afrikkalaisserkku on nykyään suosittu myös lemmikkieläimenä.
Söpöstä ulkomuodosta huolimatta siili on villieläimen tavoin aina vähän arvaamaton ja hyvin itsepäinen. Jo alakoulussa opimme, ettei siili väistä edes käärmettä ja että se uhkaavan vaaran edessä palloutuu tehokkaasti piikkipanssarin alle. Tämän sai karvaasti kokea myös puolisokea vanha hirvikoirani Likka, kun muutimme rivitaloon. Katselin kummissani että mitä ihmeen palloa se oikein nuuskii, enkä ehtinyt komentaa sitä pois kun Likka väistikin äkkiä loukkaantuneena mokomasta piikittelystä:) 1960 - 80-luvulla siileille tarjottiin vielä surutta maitoa, joka on kiellettyjen ruokien listalla. Vanha siiliystävä herkutteli alkukesästä pähkinöillä ja kalanpäillä, lapsenlapsi tarjoili sille myös kaurakeksejä. Ehkä sitä olisi pitänyt syöttää enemmän tai antaa vaikka kaurapuuroa kuten keväälläkin. Törmään joka paikassa aina tähän samaan: Miksi en tehnyt jotakin paremmin tai oikeammin? Myös kissanruoka kelpaa hyvin siilille ja keitettyä perunaakin annoin viime aikoina.
Toissapäivänä pysähdyin terassin portaalle ja katsoin ihmeissäni siiliä, joka oli kummallisen hiljaa paikallaan. Kumartuessani katsomaan arvasin heti että vanha ystävä oli lähtenyt luotani pois, paremmille porteille. Silitin yhä neulanteräviä piikkejä ja nostin sen hellästi koivulehtivuoteelle, johon sen käärin ja hautasin porttini pieleen. Paikkaan jonka se oli itse valinnut. Hyvästi Tuuskunokkani, kultainen piikkipalloni.
 |
| UUTISLINKKI SIILISTÄ LISÄTTY 10.7. !! |
Oi, toivottavasti saat lisää tuuskunokkia puutarhaasi. Siili on oikein sympaattinen otus ja puutarhassa suuri hyötyeläin. Olen lukenut, että niitä kuolee paljon keväällä nälkään, kun niillä ei ole vielä huhti-toukokuulla luontaista ravintoa saatavilla ja ne ovat itse heikossa kunnossa. Yleensä aloitamme niidne ruokkimisen heti vapun jälkeen, koska täällä ne lähtevät pesistään vasta silloin, mutta tänä vuonna lähdimme just silloin runsaan kahden viikon reissulle, joten se jäi sitten siihen. Yritimme aloittaa palattuamme, mutta ei ole näkynyt yhtään siiliä ja se on ikävää. Ne syövät pikkukoirankuivamuonan lisäksi myös kotiloita ja niitä olisi nyt yllin kyllin.
VastaaPoistaMeillä on niille monta ruokakuppia ja monet suvet olen saanut niitä iltakaudet täyttää. Niille tulee helposti muuten riitaa, mutta jos kupit ovat riittävän kaukana toisistaan, saavat kaikki ruokaa.
Meille on tullut sisälle myös siilejä sekä oravia ja lintuja, mutta ne lähtevät ihan rauhassa ulos, kun itse vaan on rauhallinen.
Oi, tuuskunokat, tulkaa takaisin!
Kiitoksia Leena. Siileille tulee helposti riitaa ja ne selvittävät reviireitä ääntelyllä ja "puskemalla" toisia pois suu vaahdossa. Myös ihan rottatappeluasennossakin olivat.. Oli tarkoitus lähteä reissun päälle, joten tänä kesänä olen ruokkinut ehkä niitä vähän vähemmän, on satanut ja on ollut matojakin ja muuta ruokaa, joten tuskin kukaan niistä nälkää näkee, enkä varmaankaan ole ollut ainoa, joka niille pitopöytää kattaa:)
PoistaSiilit ovat kuulemma monin paikoin vähentyneet, koiranmuonaa annoin nyt kesällä myöskin ja linnunsiemenpalloja, mutta tämä vanhus ei niitä oikein voinut enää käsitellä? Toivotaan että siilit palaavat vielä Teillekin. Ovat kyllä paikkauskollisia ja jos uusia, nälkäisiä pikkusiilejä tulee, niin kyllä niitä ahmatteja sitten riittää:)
Voi itku! Mikähän sille tuli? Montako vuotta se vieraili luonasi?
VastaaPoistaLuultavasti ehkä vanhuus.. tuli kyseltyä itseltä, että miksi en antanut kissanruokaa, jota oli vielä pussi jääkaapissa jne. En halunnut tarkemmin katsoa oliko ehkä loukannut itseään, mutta päällisin puolin näytti kyllä ehjältä, takajalassa oli vähän veristä nirhaumaa. Minusta siili vaikutti jo aiemmin keväällä syödessä jotenkin vanhalta, valikoi ja söi aika hitaasti. Kaksi kevättä/kesää ja syksyä ennätti tämä käydä tässä terassilla, eli koko ajan jonka olen siinä ollut.
PoistaTämä kiinnostava tarina päättyikin näin surullisesti, olihan tällä siilivanhuksella pitkä elämä ja oletettavasti ihan mukavakin.
VastaaPoistaVuosia sittten kun muutimme tähän kotiin niin siilejä näkyi meidänkin pihapiirissä etu- sekä takapihalla mutta jostain syystä ne ovat vain vuosien mittaan kadonneet jokaikinen! Eikä edes näy autojen alle jääneitä yksilöitä joten jokin tällä alueella on muuttunut!
Siili on tosiaan sympaattinen nappisilmä!
Kiitoksia Vikki:) Minusta oli kummallista että Siili kuoli juuri tähän, miksi ei nurmelle tai vaikka omaan pesään tai rakennuksen alle, tuli mieleen sekin, että se oli kuollut jotenkin yht'äkkiä..olihan tämä kyllä Siilin ominta kotialuettakin, joten ehkä se oli eräänlainen turvapaikkakin.
PoistaSe on totta, ettei siilejä enää näy niin paljon kuin aiemmin, mutta tämä on oikeaa siilialuetta, talojen puistomaiset pihat ja erilaiset aitaukset sekä lähistöllä olevat vanhat rakennukset mahdollistavat ehkä hyvän miljöön.
Kiva olisi, jos siili asustaisi pihapiirissä. On ne niin sympaattisia eläimiä.
VastaaPoistaOikeastaan hyvä, että siilin matka päättyi terassin nurkallesi, ettei jonnekin metsään. Sait itse haudata piikkipallon...
Olin kyllä ylen ihastunut kun tapasin nämä piikkipallot ensimmäisiä kertoja, innostuin kuvailemaan niitä kännykällä heti, mutta kuvat eivät onnistuneet kauempaa tietysti ollenkaan, oikeastaan vasta viime kesänä pääsin ihan kosketusetäisyydelle:)
PoistaPiikkipallolla oli ehkä joku syy tähän, jota en oikein tajua. Jonkun tiedon mukaan käärme ja siili eivät viihdy samoilla paikoilla, joten siinäkin mielessä se on viehättävä pihavieras. Kiitos Sirpa:)
Siilitarinaasi oli ilo lukea..
VastaaPoistaSurullista se loppu aina pakkaa olemaan.. luonnon laki..
Mitähän kummaa olen tehnyt väärin, kun takapihallani ei enää näy laisinkaan siiliä niin kuin ennen.
Olenkohan ollut huolimaton ruokkimisessa vaiko kenties en seuraa enää heidän iltamenemisiään :)
Joskus mietin pienen pääni ympäri ja aivan turhaan kuoleman monia kasvoja. Itsestään selvää on ollut aina että se että mikä syntyy se myös kuolee, mutta aina ei tajua kipua eikä tapoja.
PoistaSiilit saattavat kadota ja vaihtaa jostain syystä reviiriä. Aina syy ei ole pihassa tai ihmisessä, ehkä elinolosuhteet muuttuvat tai siilikanta kuolee ja uudet siilit ovat valinneet jonkun muun paikan. Kiitoksia Ullis, oma kotimiljöösi vaikuttaa kyllä sellaiselta, että siellä pitäisi siilienkin viihtyä:)
Siili palas sinne missä oli kokenut olonsa turvalliseksi. Saitte hyvästellä toisenne. Surullinen loppu tarinalla.
VastaaPoistaKiitoksia Harry. Tämä saattaa olla paras selitys asiaan. Siili pyöri viimeaikoina aika ahkerasti vain tässä. Piti tiirata terassin allekin, ettei siellä vain ole pikkuraukkoja, mutta luultavasti ne olisivat jo tulleet paikalle. Kissojakin pihalla liikkuu, joten siilinpojat ovat kyllä vaaroille alttiina. Omilla tarinoillani on monesti surullinen loppu?
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEn tiedä, ehkä nättiin nassuun ja piikkeihin:) Esihistoriallisesti erikoiseen ulkonäköön, joka kuitenkin pettää, sillä siili on piikkiensä alla aika lutunen, mutta häirittynä ja nälkäisenä saattaa jopa puraista.
PoistaMoni koira ärhäköityy siilistä, siihen voi olla syynä haju, erikoisuus ja siilin änkyrämäinen olemus. Mosku on oikea ärripurri nähdessään siilin, uhittelevan lajikaverin tai kissan, alkuaikoina uudessa kodissa se oli ihan raivona yöllä ja siili raukka vapisi tarhan vieressä. Heti haukusta älysin että jotakin muuta on kuin ohikulkeva kissa. Siili sai jatkaa matkaa kun koira otettiin vähäksi aikaa sisälle.
Oi että on suloinen siili.. minä en ole nähnyt niitä aikoihin luonnossa:)
VastaaPoistaNäitä on näitä välillä useampia, jotenkin niihin tottuu ettei edes älyä kuvata, eihän se siili siitä erikoisemmin kyllä tykkääkään, lapsenlapsi innostui kuvaamaan, joten silloin ajattelin että miksi en ottaisi ihan kunnon kuvaa tästä aika kesystä..
PoistaIhana tarina. Tuli mieleen omat siilikokemukset 80-90 luvun vaihteesta. Pihalla asustelleesta siilipesueesta. Haltioituneena katseltiin pieniä siililapsosia, jotka emo toi ruokakupille.
VastaaPoistaSurullinen loppu oli meidänkin kohdallamme, kun saimme haudata emon ja kolme pienokaista joita varikset jo raatelivat.
Siitä surusta oli vaikea toipua.
Kiitoksia Tiitsa. Siililapsia en ole nähnyt näinä vuosina, mutta joskus 1970-luvun lopulla lapsen päivähoitopaikassa niitä oli ja suloisia olivat. Surullinen oli siiliemon ja lapsien kohtalo. Mikähän oli senkin tarkoitus ja syy?
PoistaLuonnossa ei ole sellaista harkittua julmuutta mitä ihmisellä on, mutta karu on elämän ja kuoleman laki sielläkin. Olen liian reppana seuraamaan edes luontofilmejä ja pelkään pahoin, ettei minusta ikinä kasvakaan oikeaa ihmistä, vaikka joskus niin luulin.
Kivasti kerroit tarinaa siilistä. Meillä ei ole näkynyt täällä pihassa yhtäkään ainoaa, tosin tuossa kilsan päässä kaupungin laidalla niitä jää joskus autojen alle vaikka on siilivaroitusmerkitkin. Minä tykkäisin noista lyllertäjistä ja voisivatpa vähän harventaa kotilolaumaakin. Ihana siili, joka tuli ruokakupille kuistillesi. Jokainen hetki on luopumista, siilivanhuksen oli aika siirtyä siilien taivaisiin.
VastaaPoistaVoi, onko siilivaroitusmerkkikin:) Mahtava juttu. Siili on noteerattu hienosti, vaikka käytäntö on tietysi vähän toista. Kiitoksia Anja, elämä on kuolemista, ei sille mitään voi:( Siili oli jo viime kesänä mielestäni vanha ja tänä kesänä syönti oli usein sottaamista, ei sellaista ahmimista kuin tavallisesti. Lauhan talviajan aikana ajattelin usein, ettei se voi millään selvitä, mutta niin se vain kompsutteli reippaana portaille toukokuun alussa:)
PoistaHuomenta.
VastaaPoistaHerttainen tarina, kerrottu huumorin kera ja hyvin jälleen kerran.
Kivoja otuksia, kesyyntyvät helposti kun tottuvat luottamaan, uteliaita tuhisijoita.
Mun mielestäni pihapiiri on oikean tyyppinen jos jossakin on hieman pidempää ruohikkoa vaikkapa pensaiden lähistöllä jossa siilit voivat rauhassa oleskella. Äitini muutettua omakotitaloon, sen pihapiirissä oli näitä taapertajia, joista emo toi jälkikasvunsakin joskus ruokintakipalle.
Mutta jos siili on vasta vuosisadan alussa tullut suomeen, niin hyvin se on tänne levinnyt ja kotiutunut.
Ajattele montako askelparia joku sen esi-vanhemmista on joutunut ottamaan
päästäkseen suomeen tai vaikkapa sinne asti :)
Mää en ymmärrä niitä autoilijoita jotka ajavat jopa tahallaan näiden yli.
Muistan joskus istuneeni hanttimiehen paikalla kaverin koukatessa yli, toisen yrittäessä epätoivoisesti päästä ylittämään asfaltti, tai edes oma kaistansa.
Kuljettajan kommenttina oli, juuri ehdin ja osuin hyvin, oikein poksahti, kuuliks.
Kiitän maksi ja olen miettinyt... Siili on rantautunut reviirin laajentamisen myötä myöskin Suomeen ja osaksi valitettavasti myös ihmisten mukana. Siili on elävä todiste kaukaa menneisyydestä aivan toisin kuin ihminen, joka on sen rinnalla pelkkä kusipää lastenkengissä, kuten tuosta kuljettajajutustakin kävi hyvin ilmi. Säälittävä tyyppi, enkä tarkoita nyt siiliä. Useimmiten ylitseajo on kuitenkin tahaton, ei huomaa tai ei voi väistää liikenteen vuoksi.
PoistaSiili on utelias ja myös vähän häikäilemätön. Kiltin kissan tai koiran ruuan se massuttaa hyvin tyytyväisenä suihinsa, toisaalta kukapa ei olisi, jos on nälkä ja herkkua tarjolla?
Mustis, kiitos hienosta siilitarinasta!
VastaaPoistaMeillä emme ole huomanneet, että olisi siilejä, mutta Nuppolassa niitä on ollut.
Siilit ovat ihan hyvä asia, niihin jopa kiintyy:)
Oikein hyvää kesän ja viikon jatkoa sinulle, Mustis.♥
Minähän nyt kiinnyn vaikka perhosiin, olen sen verran hullu:) Siilit ovat vierailleet terassilla ja takapihalla aivan kiitettävästi ja kun lähdin reissuun, pyysin ystävää viemään näille jäljellä oleville vähän ruokaa... Ne rajoittavat reissujani melkein kuin linnut talvella, tosin linnuille on jo niin hyviä "ruoka-automaatteja" että ne pärjäävät jonkun aikaa ilmankin. Ainoa keino on se, ettei aloita ruokkimista ollenkaan:(
PoistaKaunista kesän jatkoa Sinulle Aili.
Siilit ovat sympaattisia lyllertäjiä.
VastaaPoistaMukava, että siiliystäväsi tuli luoksesi viimeisillä voimillaan ja sai ansaitsemansa lepopaikan.
Aika kummalta se kyllä tuntui, yleensähän eläimet menevät kuolemaan johonkin syrjäiseen omaan rauhaan. Jopa koira haluaa lähteä kotoa pois samoin kuin kissakin, vaikka olisi kuinka hyvä hoito ja koti. Näinhän se on kyllä ihmiselläkin, että sitä ikäänkuin kääntyy itseensä ja etääntyy omaisista jo ennen suurta eroa, jos aikaa siihen on niin paljon annettu. Kiitos Arleena.
PoistaVein kerran siileille ruokaa yöpaitasillani. Yksi siili oli tosi vihainen! Olisiko pelästynyt paidan helmaa.
VastaaPoistaNäinhän se voi olla. Siilit ovat vähän äksyjä ja laitoinkin lipposet aina jalkaan varanvuoksi. Siili kun saattaa saada päähänsä, että josko vähän narauttaisi, varsinkin jos tuntee olonsa hyvin uhatuksi tai että toinen yrittää angetä herkkupaikalle, vaikka yleensä ne kipittävätkin pakoon ja piiloon, kovin seurallisia ne eivät mielestäni ole. Kuuntelevat kyllä puhetta ja katsoa killittävät.
PoistaMielenkiintoista tekstiä, kiitos Mustis.
VastaaPoistaSiilithän ovat kuin lemmikkejä ovat sikäli kesyyntyneitä, ihmiseen tottuneita, vaikka villieläimiähän ne toki ovat.
Hyvään rakastavaan paikkaan pääsi lyllertäjä ikiunta nukkumaan.
Siilit viihtyivät aidatussa pihassamme taka vuosina asuessamme syrjemmässä , saattoi olla kuusikin samaan aikaan. Liekö koiranmakkara houkutellut, sitä annoimme niin paljon kuin jaksoivat syödä. Hellyttäviä ovat, viihdyin samassa pihassa hyvin Heidän kanssaan.
Syötyään heittäytyivät usein täydellä masulla pihalle pötkölleen.
Kiva oli seurailla lepotuolissa makoillen.
Varpaita sai väliin varoa, niillä oli taipumus näykkiä, luulivat kait nakeiksi.;))
Maitoa emme antaneet, pelkkää vettä oli tarjolla särpimeksi.
Joku kyllä tuumaili, ettei saisi päästää pihaan, eikä ruokkia kun levittävät salmonella sun muita tauteja. Eipä noista mitään tarttunut, vaikka juoksentelivat sisälle huusholliinkin oven ollessa kesäisin auki.
Kissa oli joka väisti siilin tieltä kun olivat ihan kasvotuksen, mutta sopivat kuitenkin makoilemaan samassa pihassa. Juu, temperamenttia siilillä on.
Hurjaa mekastusta päästivät lemmen menoissaan, pomppivat korkealle ilmaan.:)
No, olipa Teillä tosi paljon siilejä, se on harvinaista että niin sovussa ovat, olivat ilmeisesti sukulaisia:) Tässä pihassa, josta kerroin oli viime kesänä kolme pallertajaa, mutta tänä keväänä näin vain nämä kaksi. Niitä on pihoilla siellä täällä joten luultavasti tässä seudulla niitä on useampia.
PoistaHitsit koiranmakkaraa olisi voinut ostaa ja antaa vaikka riisimuroja, nyt jälkeenpäin on taas viisaampi. Nyt olen matkalla, joten kukapa niitä edes ruokkisi koko ajan, tämä taisi olla vähäisemmän ruokinnan taka-ajatus, joka nyt tietenkin harmittaa.
Siili saattaa innostua varpaista ja mielellään narauttaa. Joskus säpsähdimme siilin kanssa kumpikin yhtäpaljon jos osuimme naamakkain, siili rypisti kulmiaan ja veti piikit hauskasti silmilleen:)
Isossa laumassa siilit tulevat ehkä röyhkeimmiksi keskinäisen kilpailun vuoksi varsinkin jos ruokaa rajoitetusti. Kiitoksia Liplatus, on kiva lukea muidenkin siilikokemuksia:)
Ihana postaus! Pidän myöskin siilistä , kuten kaikista eläimistä. Meidän kulmilta ovat siilit hävinneet, mikä on suuri harmi. Aikoinaan niitä oli monta kappaletta kerralla syömässä. Annoin niille kissan purkkiruokaa ja hyvin kelpasi. Toki myös keitettyä kalaa saivat. Kaksi kovaa talvea on verottanut siilit täältä, tai jokin muu kohtalo on niitä kohdannut. Yhdestä tuli niin kesu, että kun kutsuin sitä nimeltä, niin kohta oli kupilla. Eivät vieraat tahtoneet uskoa silmiään :-)
VastaaPoistaKiitoksia Aina. Varmasti siilit kesyyntyvät ja olipa aika ihana otus kun tuli kutsusta, tämäkin vanhus kyllä kuunteli tarkasti kun juttelin ja napitti minua, mutta kirkonkylän maisemissa on niin monensorttista tallaajaa, kissaa ja koiraa, joita siilit joutuvat varomaan, että ovat ovat sen takia aina vähän varuillaan.
PoistaToivoin aikonani siilejä kovasti myös maatilalle, mutta jostain syystä sinne peltojen keskelle ne eivät vain tulleet. Kissanruokaa eräs tuttava niille tarjoilee täälläkin, itse en muistanut ollenkaan, että minulla saattoi olla jääkaapissa vielä pussi tai parikin jäljellä entistä kissamuonaa, olisi kyllä joutanut tällä vanhukselle. Oli uurastusta mökillä ja remontinkorjausta, joten oli hyvä kun jaksoi yömyöhällä edes koiran lenkittää ja syöttää.
Onneksi siili sai viettää vanhuutensa sinun hellässä huomassasi.
VastaaPoistaMeillä oli muutama vuosi takaperin oma siili ja se sai pari pikku poikastakin. Tulivat porukalla grillin tuoksun houkuttelemina syömään samaan aikaan kuin me. Etenkin jos kalaa oli tulossa, se maistui. Joskus en huomannut siilin tuloa, mutta se tuuppasi jalkaa nokallaan, niin huomasin antaa sillekin ruokaa. Ulos emme voineet paljoa jättää, kun linnut söivät kaiken heti. Mies teki pahvilaatikosta ruokapaikankin, mutta linnut saivat senkin liikkumaan ja pääsivät sisälle.
Nyt valitettavasti ei ole siilejä näkynyt moneen vuoteen, samoin kertoo naapuri. Ihania lyllertäjiä.
Kiitos hienosta postauksesta ja hyvää kesän jatkoa :-)
Kiitos Uuna:) Pikkusiilit ovat täällä vielä näkemättä, mutta ovat tosi lutusia palleroita sen verran olen niitä niitä saanut ihastella luonnossakin. Linnut ryöstivät kyllä aika äkkiä ruuat, naakkat ovat yleensä enemmän syys- ja talvivieraita, mutta harakat, lokit ja muut kiikaroivat kyllä hyvin tarkasti ohikulkulennolla jokaisen suupalan. Sen takia nakkelinkin paloja portaille useammin, joskus vain pelkän kaurakeksin:(
PoistaOlipa siellä tosi kesy siili. Mukava juttu, ehkä niitä varoo vähän liikaa ja voihan luonteessakin olla eroja tai sitten huonot kokemukset muuttavat käytöstä varautuneemmaksi. Kaunista kesän jatkoa Sinullekin. Toivotaan että siilit eksyvät sinnekin.
Siilet on niin sulosia. En ole vuosiin nähnyt siiliä luonnossa:)
VastaaPoistaTosi hurmaavia muinaisjäänneotuksia ovat:)Siili vaatii tietynlaisen vähän hoitamattoman miljöön viihtyäkseen, leikkaamatonta nurmikkoa, pusikkoa ja turvapaikkoja rakennusten, siltojen ja terassien alta, mielellään myös lehtikasoja, näitähän ei enää joka pihalla ole. Kiitoksia Kirsti, ehkä tänä kesänä on sen aika:)
PoistaNiin se vain on, että kaikella eläväisellä vastaan tulee myös kuolema. Suruahan siihen liittyy.
VastaaPoistaSait kuitenkin iloita siilistäsi ja tutustua siihen. Kerroit niin kiehtovasti kaikesta, sydämellä.
Minä olen useinkin pohtinut, kun varsinkin lounaassa, missä kauan asuin, näki usein siilien jääneen auton alle. Oliko niin kiire, että piti ajaa päälle. Ehkä joskus ei ollut mahdollista väistää, mutta uskon, että tahallaankin on ajettu. Se on ikävää se.
Nyt täällä pojkoisemmassa en ole yhtään siiliä nähnyt. Mieluusti saisi piikkipallo asustella minunkin pihapiiriäni.
Kiitoksia Aimarii, siinä olet oikeassa että mieli ja sydän näissä tarinoissa on vahvasti mukana ja kirjoitan tietysti itselle tärkeistä asioista ja joskus jopa rankoistakin aiheista. Siilit jäävät useinkin auton alle, joko tahattomasti tai tahallisesti.. tarina kertoo myös vanhasta ajokoirasta, jonka päälle joku kurvasi tahallaan kun se meni kauniisti ja oikeaoppisesti tien pitkin laitaa kotiin. Takaatuleva autoilia kuin myös edestä tulijakin näki tapauksen. Ihmisille annettiin järki päähän, mutta osahan jäi ilman sitä, tai sitten ei ymmärrä mitä sillä tehdään?
VastaaPoistaTäältä riittäisi kyllä näitä piikkipalloja sinnekin:)