YÖKYÖPELIN TEKNORUDOLF

Joulu ajaa kovalla tohinalla kohti ja minä jään auttamatta jalkoihin. Itse tehdyt kortit yhtyvät kaupan aateliskortti lajitelman kuoroon.
- Me haluamme jo postiin, kiljuvat kortit vihaisesti.
- Miksi sinä jätät AINA kaiken viime tippaan vaikka aikaa on ollut kesästä asti?
- Niin, huusivat piparkakutkin.
- Meidätkin se tohinassa pilasi ja keitti ihan mauttomiksi ja kivikoviksi, eikä uskonut yhtään vaikka Täti Sooda kirkui ettei saa enää sekoittaa eikä ainakaan kiehuttaa enempää.
Lahjatkin katsoivat moittivasti vanhan kiikkustuolin sylistä.
- Aivan ja kohta se taas kiroilee rusetteineen ja miettii hikihatussa, annanko tämän tuolle ja vaihtelee meitä paketista toiseen, jupisi hieno kynttilä ja kaunis lahjapussi nauraa kihersi flirtaten uskeliaasti Herra Konjakille, joka käänsi ylpeästi selkänsä mokomalle hilekasalle.

Uusi, uljas kynttelikkö kuunteli soraääniä hiljaisena ja hämmentyneenä. Se oli toki tottunut kaupan meteliin ja tingelitangelihässäkkään, mutta tämä oli sille ihan outoa.
- Sen takia Sinäkin siihen pääsit, kun tuo tohinakontti pudotti entisen lattialle hakiessaan Rudolfia pulkan eteen, uikutti kukka, joka siinä rytäkässä oli saanut kuolettavia vammoja latvaansa.

-Niin, vainaja tuli siitäkin kyntteliköstä, todisti tonttu, joka oli näytellyt uskottavasti joulupukkia jo vuosikymmeniä. Hän oli nähnyt tämän hosuhousun edesottamukset jo melkein 30 vuotta, eli siitä asti kun hullu kyökkipiika erään joulun alla rumpasi hänet tähän maailmaan. Kynttelikkö vaikeni ja ihasteli hiljaisena maisemia ikkunasta. Jo kyökkipiikan ensimmäisestä kosketuksesta se arvasi pääsevänsä tyrkkyhyllyltä kotiin, jonne se oli tarkoitettukin. Turha motkotus ja valittaminen oli sen mielestä pelkkää ajanhukkaa.

Etsin kuumeisesti osoitekirjaa välittämättä tuon taivaallista korttien jupinasta, piparien valituksista tai lahjojen ilveilystä. Viimein se löytyikin omalta paikaltaan laamapaidan alta vaatekaapista:) Tyytyväisenä selailin osoitteita, jotka alkoivat heti mullistella ja näytellä minulle kieltään. Monien tuttujen ja ystävien osoite oli vuoden mittaan muuttunut tuiki tuntemattomaksi, jotka eivät jostakin syystä olleet päivittyneet ollenkaan ajan tasalle. Kortit hupenivat uhkaavasti, joten kovaa karsintaa piti tehdä tyyliin - Laitiset laittavat takuuvarmasti, joten heille on pakko laittaa ja Ryhäsiltä tulee takuuvarmasti, tosin ruma ja vähän omituinen, mutta ehkä he ajattelevat valinnastani ihan samoin :) Vanha täti odottaa korttia, joten hän on aina etusijalla koulukaveriin verrattuna jne.

Kortit olivat jo aika kortilla kun täräytin vahingossa perheenpään nimen ennen kauniimpaa sukupuolta, mikä minusta on kardinaalimunaus, vaikka ennen muinoin kortit kirjoitettiinkin Herra se ja se perheineen, ellei kyseessä ollut yksinäinen naiseläjä. Päässäni suhisi ja kohisi kuin kevätkoski, mutta onneksi kynttilän liekki sentään loimotti kirkkaasti, kunnes tajusin syyn. Pumpulipehmustetta hullumpaa ei luulisi kynttilän tueksi laitettavan, mutta pitihän sitäkin kokeilla:) Nakkasin kynttiläjalan tiskialtaaseen ja jatkoin puuhiani pimeässä. Savuava pää ei toiminut pätkääkään ja kynttiläjalkakin sammui pikkuhiljaa. Kehtaa nyt yöllä valojakaan polttaa, vaikka yökyöpeli olenkin. Huomenna paiskaan kortit matkaan, vien myöhässä olleen kaukolainan kirjastoon ja menen jeesaamaan ystävää siivoilussa ja jätän puolivalmiit tontut möykkäämään ja tappelemaan piirongin päälle:)

**************
- Hei minulta puuttuu vielä parta!
- Ja minulta pää, kuului viimeiseksi kun suljin oven.Tämä se on oikeaa joulumieltä ajattelen hyräillen Rudolfia lumisateessa jotenkin tähän tyyliin:)

Kortin lähettäjien ja saajien nimet on intimiteettisyistä muutettu:) Mukavaa jouluhösseliä kaikille.