VÄLIPÄIVIEN ROSKAKEVENNYS

Kartanon hämärässä kärysi kynttilä, eivätkä takassa savuavat puut lämmittäneet juuri ollenkaan, sillä muurissa asuva kylmyys ja kosteus imivät kaiken lämmön. Vilu kutitti niskaani ja valui paitani sisälle kuin huomaamatta. Ompelin viheliäsen tarkkaa kirjontamallian hytisten kylmästä ja silmät vettä tikustaen. Ulkona oli synkkä syksy ja kolea tuuli valitti nurkissa. Unohduin katsomaan putoavien lehtien tanssia ja lepuuttamaan silmiäni niiden mukana. Näin sivusilmällä miten terävästi täti katsahti minuun. Laskin lankoja, mutta tieto ei kulkenut sormiin saakka. Jostakin kuului rummuttava ääni ja se tarkoitti vain yhtä asiaa. Ratsuja! Ehkä Johan oli tulossa jo kotiin! Ääni läheni ja sieluni lauloi. Kaikki muuttuisi taas leppoisaksi ja mukavammaksi. Hän saattaisi viedä minut jopa kaupunkiin ennen joulua ajattelin haaveellisena. Kevätmarkkinat ja muistot tanssiaisista olivat kuin unta. Tätikin ryyppäsi punssia kuin miehet ja muuttui kikatuksen myötä vuosia nuoremmaksi ja tori oli täynnä naurua ja musiikkia. Näin sieluni silmin miten Johan valjasti hiirakon pienen reen eteen.

- Lisbeth, sähähti täti ja kumarruin äkkiä liinani puoleen. Sen jälkeen kun äiti kuoli, elämä oli alituista kirjomista ja aherrusta johon yhdistyi vain La musique, litterature ja korsetintiukka etiketti. Poissa olivat lämpimät kevätpäivät, juoksut vesisateessa ja tuuliset syyspäivät, jotka olivat tulvillaan valoa ja aurinkoa. Vahtikoirat nostivat alakerrassa railakkaan metakan ja ryntäsin ikkunaan. Täti tuli haukkana perässä ja napautti kipeästi sormilleni.
- Hienot naiset eivät ryntäile ikkunaan, hän kivahti. Aivan, eivät hienot naiset ajattelin kirpeästi hieroen sormiani. Hevoset korskuen ratsut nelistivät pihaan. Johanin mukana oli joku muukin.

                                                 ******************

Olin kuolemanväsynyt niin kuin voi olla sotilas, joka on kyllästynyt tappamiseen, pakolliseen paikalla oloon, märkiin, likaisiin ryysyihin, kylmyyteen ja majatalojen vetisiin olutlitkuihin ja halpoihin huoriin. Iloa elämään eivät tuoneet edes tanssiaisten typerät, ranskaa kujertavat naikkosetkaan. Vanha ampumahaava vihoitteli lonkasta alaspäin ja ranteen yläpuolella oleva uusi vamma vaivasi minua edelleenkin. Onneksi se oli vasen käteni.Ystäväni kartano oli sopivasti matkan varrella, joten saimme kylpeä, juoda, syödä, nukkua ja naida. Pitkästä aikaa se tuntui mukavalta. Rehevä piika oli juuri tyydyttämässä minua kun näin hänet. Kalpean ja hoikan metsänneidon, joka toi viinikannua jähmettyen tyrmistyneenä ovelle. Kikattava piika vyörähti äkkiä päältäni kun ponkaisin ylös. Läpsäytin piikaa käskevästi persauksille ja niskojaan nakellen hän lähti. Miten Johan kehtasi tarjota minulle maatuskaa, kun tarjolla oli paljon parempaakin. Tämän pikku herkun ottaisin nyt ja heti. Uskomattoman nopeasti tyttö väisti otteeni, mutta kokeneen soturin nopeutta ei voita mikään. Paitsi miekka, luoti ja kuolema. Jostakin syystä se pikku peto osui kipeään ranteeseeni, niin että otteeni vähän lipsahti jonka takia kiskaisin karkulaisen turhankin ronskisti hiuksista takaisin. Kiukkuinen, vastaan hangoittoitteleva tai pelosta jäykkä nainen ei jaksanut kiinnostaa minua yleensä lainkaan. Paitsi nyt. Uskomattoman vihaiset ja kämmeniin sopivat pienet kasvot muljauttivat tappajan sydämeni melkein sijoiltaan. Kaikki muukin oli niin käteen sopivaa, siroa ja hentoa että järkeni sumeni. Vasta silmät, kyyneleet ja miekka kurkullani pysättivät minut.
- Helvetti, talo on huoria täynnä ja sinä isket silmäsi häneen, kivahti Johan kiukkuisesti. Olin kajonnut saaliiseen, jota en saisi ja se jos mikä, teki minusta tappajan. Päästin tytön ja katsoin ystävääni pitkään.

                             

Jason oli paras ja luotettavin ystäväni, vaikka olikin täysin tunteeton ja kylmä. Hänelle ei riittänyt mikään, mitä tuli naisiin tai taisteluun. Nyt hän kuitenkin erehtyi iskiessään silmänsä ja varsinkin kätensä sukulaistyttööni, jota olin luvannut suojella kaikelta pahalta. Ojentamalla miekan Jasonin kurkulle julistin oman kuolemantuomioni. Hän katseli minua silmat kimaltaen päästäessään hitaasti ja harkitusti Lisbethin jäntevistä sormistaan. Ja vaikka tiesin odottaa iskua se yllätti minut täysin. Jo kaatuessani tunsin miten oma miekkani painettiin tiukasti kurkulleni ja katsoin Jasonin hyytäviin silmiin.
- Luulin meitä ystäväksi, hän sanoi lempeästi.
- Niin minäkin, vastasin hiljaa kiroten itseäni. Jasonin silmissä ja äänessä oli kuolema. Yht'äkkiä hän kuitenkin hymyili ja laski miekan eteeni.
- Olen pahoillani, hän sanoi vaivautuneesti ja ojensi kätensä minulle.

                                               ************************

Hänellä oli maailman hyytävimmät ja kirkkaimmat silmät. Joskus huomasin miten hän katsoi vaivihkaa minuun, enkä uskaltanut nostaa katsettani. Tiesin että hän lähtisi elämästäni samalla tavoin kuin oli tullutkin. Tuulten vauhdilla taakseen katsomatta. Täti oli nauttinut pienen lämmittävän punssiryypyn ja torkkui tyytyväisena tuolissaan, joten saatoin sivusilmällä seurata miehiä, jotka olivat syventyneet karttaan ja nauroivat härskisti omille jutuilleen. Jäin tuijottamaan kulmakarvaa halkovaa rumaa arpia, joka kulki poskelle asti. Se kuroi toista suupieltä vähän alaspäin antaen kasvolle hieman pilkallisen ilmeen. Tappajat inhottivat minua yli kaiken ja varsinkin tämä, joka silmää räväyttämättä teurasti niin ihmisen kuin eläimenkin. Yht'äkkiä hän yllätti katseeni ja naulitsi sen kylmiin silmiinsä päästämättä enää irti. Näin miten setäni katsoi varoittavasti sekä minua että häntä, mutta minä upposin kylmien tähtien outoon kirkkauteen.          

Hän oli ihmepakkaus, yhtä aikaa arka kuin metsäkauris ja rohkea kuin soturi. Hän oli haavetyttöni, johon en voisi ikinä kajota, sillä kunnioitin syvästi ystäväni omaisuutta ja perhettä. Tyttö kalkatti kuuliaisesti ranskalaisia sitaatteja tai latinalaisia fraaseja ja nauraa kikatti kuin hullu kesken lauseen, niin että minuakin alkoi naurattaa. Oli varmaan vuosisatoja siitä, kun olin nauranut niin makeasti. Kaataessaan viiniä hän hipaisi minua tahallaan, koska tiesi että käteni olivat sidotut. Olin odottanut elämässäni vain yhtä ainoaa tyttöä, sitä, jota kerran rakastin ja jonka kipeästi menetin. Ehkä kiinnyin sen jälkeen vielä kerran tai pari, mutta sota ja tappaminen tuhosivat sieluni, enkä tuntenut enää mitään. Nainen oli vain väline, jolla tyydytin itseni. Pelkkä esine, joka ei värähdyttänyt kuolleita tunteitani pätkääkään. Ja sitten joku mitätön hupakko vei mielenrauhani ja olin täysin myyty. Tyttö ei ollut erikoisen kauniskaan, mutta jokin tuossa hoikassa varressa ja luonteessa vangitsi mieleni kokonaan. Halveksin itseäni ja heikkouttani. Ehkä olin tulossa vanhaksi ja koin sen takia ehyttä iloa normaalin tyhjyyden ja ilottomuuden sijaan. Tiesin että hulluuteni oli tuhoon tuomittu. Tyttö erehtyi pahasti, jos kuvitteli etten pysyisi pitämään itseäni kurissa. Sotilas, joka kestää kärsimystä ja nälkää kestää helposti yhden tyttölapsen kiusoittelunkin.

The Happy End

Yläkuva: Desktop Nexus ja seuraava on Viggo Mortensen ja alakuvassa haaveellinen, nuori höppänä vuonna kirves ja vasara:)