29 huhtikuuta 2026

VIHKIRYIJY

Ryijyn historia on vanha, jotkut väittävät että se olisi peräisin jopa viikinkiajalta. Siitä en löytänyt varmaa dokumentointia, mutta Ryijyperinne sivun mukaan Hämeen linnan päällikkö Olavi Niilonpoika olisi omistanut ryijyjä jo 1400-luvulla. Vanhin Suomessa säilynyt ryijy on 1600-luvulta. Äidin 16-vuotiaana tekemä Tuhkimo ryijy, johon hän värjäsi itse langatkin (tai ainakin osan niistä) on minulle hyvin rakas lapsuudesta asti. Sen kunto on kuitenkin hyvin hauras ja huono ja hapsutkin on jo ajanhammas syönyt.
Tuhkimo ryijy

Kirkoissa käytettävät vihkiryijyt ovat kuitenkin huomattavasti uudempaa perua kuin varsinainen kapioryijy tai morsiusryijy, joiden renessanssi sijoittui 1700-luvun lopulta vuoteen 1860. Vihkiryijyn päällä seisomisen uskottiin suojelevan hääparia pahoilta voimilta ja tuovan onnea 💛 

Evankelisluterilaisen kirkon vihkiryijyperinne alkoi 1900-luvun alussa. Kauniit ruusuryijyt ja monet symboliset aiheet ihastuttavat vihkimisseremoniassa edelleenkin. Pyhäjoen kirkon vihkiryijyn tekijä on Katri Viirret, joka oli edesmenneen mieheni täti ja myös kuopukseni kummi. Sitä oliko hän tehnyt ryijyn valmiin mallin pohjalta, vaiko suunnitellut sen peräti itse, ei ole tiedossa. Pyhäjoen Martat olivat sen kuitenkin aikoinaan tilanneet. Ryijytiedot varmistin rovasti Aaro Leipälältä. 

Helmikuisena pakkasiltana seisoin viimein Kaisan tekemällä vihkiryijyllä yhdessä Arin kanssa. Jukka Malinen toimi vihkipappina ja lahjakas kanttorimme Mari Liukkonen taikoi yhtaikaisesti viululla ja uruilla ihanat musiikkiesitykset💖 Paikalla oli vain muutama ystävä ja poikani perheineen. Tässä kuuntelemme Vivaldia. Largo (talvi) esitystä. Musiikki sopi hienosti talvisiin häihin ja lievästi ikääntyneeseen vihkipariin:)
Vihkiryijy, Katri Viirret, Irja ja Ari
Kirkkoihin on valmistettu myös kasteryijyjä, ja 1950-luvulta asti niitäkin vielä löytyy. Omat ryijymme on sumpattu rumasti johonkin komeron nurkkaan tai ulkosäilytykseen.  Alla on Arin perintöryijy, joka odottaa pääsyä vähän parempaan paikkaan:)
Perinteisesti ryijyn valmistamiseen (solmimiseen) on käytetty kangaspuita tai nukat on neulottu pohjakankaaseen. Nykyään on tullut avuksi myös koukkutekniikka, jolla saa helposti nättejä ryijyjä. Ikivanha ryijyperinne kuvastaa kauniisti ihmiselämän koko kaarta aina syntymästä kuolemaan. 

Ymmin eläinlääkärireissulla 13.4. törmäsimme Auringonkehrä ryijyyn, jonka omistaa Virpi Kruus. Aiemmin se oli ollut hänen mummollaan ja sitä kautta se on ajautunut hänelle. Hienosti se sopii odotusaulan tunnelmaan.
Auringonkehrä. Virpi Kruus
Ymmi ei ryijyä ihaile, vaan odottaa harmistuneena unta ja laserointia, joilla poistettiin taas kasvaimia ja ihmettelee varaemoa, joka ei tule heti viereen, vaan räpsii tyhmiä kuvia. Kuvauksen jälkeen laitoin takkini Ymmin alle ja pötkähdimme yhdessä lattialle. Jostain syystä omat unipeitot unohtuivat nyt matkasta.
Ymmi, Fifty-Fifty Of Your Sweetest
Mutta nyt on aika jättää ryijyt ja tämä tautinen talvi taakse ja hypätä vapun kautta kesä tunnelmiin ja vaikka motoristikirkkoon! Pyhäjoella tämä perinne alkoi vuonna 2002. Muut motoristikirkot löydät TÄSTÄ.
Motoristikirkko, ihanat prätkäihmiset
Mukavaa ja siunattua kesän alkua kaikille 💛 

Lisäys 1.5.2026: Nämä ihanat prätkäihmiset ajoivat muutama vuosi sitten kirkkoon ja osuivat sopivasti kameran eteen💙

17 kommenttia:

  1. Kiitos Irja❣️
    Aivan ihanaa tekstiä taas ja kuvia.
    Niin suloisen ihana kuva teistä ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos 💛 Yritin linkittää mahdollisimman paljon, ehkä liikaakin.

      Poista
  2. Ihana Teitä, paljon Onnea ja Rakkautta 💝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos 💖 Onnea elämääsi Sinullekin💛

      Poista
  3. Niin ihana ,herkkä kirjoitus ja ryijyjen historia oli kiva lukea!
    Siunausta sinun ja Arin kevääseen 🙏🏼💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos 💛 Ryijyistä on kirjoiteltu paljon ansiokkaamminkin, mutta Kaisan vihkiryijy vain vaati oman päivityksen. Sen tiesin, että on semmosenkin monien muiden käsitöiden lisäksi on tehnyt, mutta piti varmistaa asia Leipälältä.

      Poista
  4. Onpas mahtava moottoripyörä. Tuo auringonkehräryijy onkin tuttu. Mummilla on ollut tuollainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia 💙 Moottoripyörä oli hieno ja nyt tämän vuoden vappuna oli paljon, toistasataa pyörää. Auringonkehrä ryijy on ollut hyvin suosittu. Nythän ne ehkä ovat tulleet uudelleen "muotiin".

      Poista
  5. Ryijyt ovat uudestaan ihan muotijuttu. Facessa on ryijysivujakin, joissa ryijyjä on myynnissä.
    Ikävä on moottoripyöräaikaa. Me sjettiin 1974 -2024 erilaisilla pyörillä. Viimeksi oli Bandit 1200. Vanhuus tuli meille ukon kanssa ja täällä maaseudulla ollaan näkymättömiä liikenteessä. Moni traktori on tullut pellolta motoristin eteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli💛 Ryijyt ovat tosiaankin tulleet muotiin kuten villasukatkin:) Nyt on taas ihanat motskari ilmat, itse olen joskus ollut vain kyytillä. Teillä on kunnioitettava 50 vuoden moottoripyörähistoria! Surullisia kohtaloita liittyy tähänkin hienoon harrastukseen.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Thank you💙 and many thaks for your visit Rajani Rehana

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜