Taas humahti helmikuu helisten historiaan niin ettei ehtinyt kissaa sanoa. Runebergin tortut, Kynttilänpäivä, Laskiainen ja viisvuotiskihlapäiväkin menivät ohi aivan huomaamatta. Ystäviä yritin kuitenkin muistaa kortein, pikku lahjoin ja viestein 💗 Olen nauttinut vanhanajan talvesta, lumesta ja pakkasista ja olisin mieluusti pitänyt ne luonani vielä maaliskuun. Mutta nyt näyttää aika pahalta, joten eiköhän hörpätä parit koronat ja jatketa jurinaa sen jälkeen.
Sain AstraZeneca rokotteen, jonka vektorina on adenovirus, joka sisältää SARS-Cov-2 viruksen pintaproteiini koodin. Osa simpanssiakin taisi olla jossain muodossa mukana. Rokotuksen jälkeen kaikki oli ok, mutta muutaman tunnin kuluttua alkoivat oireet, joita voisi kuvailla sietämättömiksi. Tajuttoman kurja olo, raju horkka, päänsärkyä, väsymystä ja sen jälkeen kylmänhikinen pahoinvoiva olo. Onneksi pahimmat oireet hävisivät vuorokaudessa. Tämänkin lääketieteellisen tutkimuksen ja rokotteiden kehitystyön takana on valtava kärsimyksen massa, jota ei kestä edes ajatella. Kummasti se kuitenkin takaraivossa painaa.
Koskelan surma on saanut syvät vedet nousemaan sielussa monin tavoin. Virtuaalikynttilän kävin sytyttämässä jossakin kun linkki tuli. Me ihmiset osaamme olla järkyttävän julmia monin tavoin. Nuorten väkivaltaan on tullut ikävänä lisäpiirteenä videointi - hakkaamiseen tai kiusaamiseen ei puututa mitenkään, mutta kärsimystä jaetaan somessa. Monet paikkakunnat ja kaupungit haluavat muistaa koulukiusattujen uhrien muistoa kynttilöin 5.3. klo 20. Se ei tuo Atsoa eikä ketään muitakaan takaisin, mutta kynttilänsytytys on tärkeä kollektiivine ele.
