Jo lapsena tutustuin surumieliseen ja huikeaan tarinaan Sumujen sillasta. Olin ehkä 4 - 5 vuoden ja leikin jollakin kardemumma-purkkikokoelmalla uudessa, oudossa kodissani kun radiosta kantautui yht'äkkiä korviini tämä uskomattoman kaunis musiikki. Aurinko loi valoja ja varjoja ja minä vain kuuntelin hiljaa.
Kysymyksessä oli Waterloo Brigde-elokuvasta tuttu Auld Land Syne, jota pidetään skotlantilaisrunoilija Richard Burnesin (1759 - 1796) sanoittamana, vaikka laulu itsessään on ollut tunnettu kansan keskuudessa jo paljon aiemmin. Aikuiset höpöttivät mitään kuulematta omia tyhmiä juttujaan kylmästä sodasta ja Suomen pankista, joka leikkasi nollia satasesta, mutta minä kuulin vain tämän iki-ihanan syvälle lapsen sieluun asti käyvän sävelmän.
Kysymyksessä oli Waterloo Brigde-elokuvasta tuttu Auld Land Syne, jota pidetään skotlantilaisrunoilija Richard Burnesin (1759 - 1796) sanoittamana, vaikka laulu itsessään on ollut tunnettu kansan keskuudessa jo paljon aiemmin. Aikuiset höpöttivät mitään kuulematta omia tyhmiä juttujaan kylmästä sodasta ja Suomen pankista, joka leikkasi nollia satasesta, mutta minä kuulin vain tämän iki-ihanan syvälle lapsen sieluun asti käyvän sävelmän.
Haaveet ja lapsuus jäivät pikkuhiljaa kovan elämän ja arkipäivän jalkoihin ja vain joskus, kuin ohimennen kuulin silloin tällöin tämän haikean ja kauniin sävelmän, joka toi aina mieleeni lapsuuden ja paradoksaalisesti myös onnen. Aina siihen asti kunnes eräänä aamuna heräsin itse mustaakin mustemmalta Sumujen Sillalta. Se ei ollut enää tarinaa, eikä kaunista elokuvaa, se oli lyijynraskasta todellisuutta ilman surumielisävelmiä tai vaihtoehtoloppuja. Korpeni oli pimeä ja kivinen enkä todellakaan aivan heti, jos milloinkaan, uskonut selviäväni siitä ikinä valoisemmille silloille. Mutta kuinkas sitten kävikään? Tässä sitä tanssitaan kilpaa auringon kanssa Sotajoen riippusiltaa pitkin mitä ilmeisemmin vanhan kunnon Auld-lang- synen-tahtiin. Ja tanssi jatkuu edelleenkin kohti uusia, valoisia ja ehkä välillä hyvinkin sumuisia siltoja.
aivan selvästi: siellähän sinä sillalla tanssit!
VastaaPoistaTanssi tanssi tyttö pieni,
VastaaPoistaanna helman heilahtaa.
Tanssi keveemmäks luo tiesi,
anna helman heilahtaa.
Hoida sydäntäsi aina,
vaikka helma heilahtaa.
Ettei kipu maahan paina,
vaikka helma heilahtaa!
Ole hyvä, runo Sinulle Annalta
Todella vanhaan tahtiin pyörähtelet .
VastaaPoistaOnnea tanssillesi!
Perjantaita.
Siellä se Mustis tanssii tähtien kanssa,kun blogin avaan.Voi mikä onni:)
VastaaPoistaEdesmeenneesä EK:n blogissani meloin kanootilla tuon Sotajoen sumuisen sillan alitse. Olin pahasti etuajassa, n, 15 v.
VastaaPoistaSumujen silta, musiikki ja elokuvakin.....aivan ihania.Hyvää viikonloppua Mustis!
VastaaPoistaMustis...olet onnekas..hyvää viikonloppua Sulle...sinne villiinlänteen.
VastaaPoistaIkiteinisilmäsi näkivät ihan oikein TT, oli mitä mainioin paikka pikku ripaskalle:)
VastaaPoistaUskomatonta Anna, miten hieno ja osuva runo. Yritän muistaa viisaat sanasi varsinkin kun tiedän että kivuilta emme välty kukaan koskaan, Sinulla on omasi ja minulla omani joten mitenkä olisi, joko heilauttais ne helmat korviin:)
VastaaPoistaKiitoksia Vikke, se oli niin helppoa kun sillan huojunta vähän auttoi asiaa. Valoista viikonloppua sinnekin:)
VastaaPoistaIhanaa rakas myrsky että eksyit tähdelleni, minä olen vielä aika eksyksissä täällä ja pamauttelen luukut heti kiinni jos joku ei onnistu kuten ennen... tapaamisiin:)
VastaaPoistaSinä olet niin hätäinen Pedro, hyvää kannattaa aina odottaa, mutta pakostakin tulee joskus näitä virhearviointeja eikä minusta 15 vuotta ole vielä paha ollenkaan:)
VastaaPoistaTämä Sumujen silta on pitänyt hyvin pintansa aikojen saatossa eikä romanttisuudestaan huolimatta ei ole yhtään siirappimainen. Kiitos Marizan, samoin sinne Kaptain Kamua unohtamatta...
VastaaPoistaKepa, onni on aina suhteellinen käsite, mutta kyllä joo olen onnekas tottakai ja annan mielelläni sitä aina jakoon:) Ota koppi!!!!
VastaaPoistaKyllä minä sumujen sillalla olen kävellyt, mutta se oikea silta on Lontoossa!!
VastaaPoistaMustiis...kiitti..sain ja uppos..
VastaaPoistaKivasti kirjoitettu!
VastaaPoistaAuld Lang Syne on tosi hieno säkkipillillä soitettuna!
elokuvakin oli ihana. saati musiikki.. hyvää syksyä.
VastaaPoistaHienoa Kepa, jaettu onni on kaksinkertainen mutta jaettu suru vain puolikas, ihmeellistä?
VastaaPoistaKiitos Laali ja tästä kappaleesta on todella lukuisia eri versioita ja ehkä se säkkipilliesitys on todella aidoin ja alkuperäisin..
VastaaPoistaNiin Polaris, ehkä me kaikki joskus olemme, mutta harva lienee ollut siellä Waterloo Bridgellä ja tuijottanut Thames-jokeen.. (tämä kommentti oli oudosti taas karannut johonkin?)
VastaaPoistaMusiikkikin oli valittu Katris tottakai, mutta joku asetelma herjasi sitten että merkkejä oli ihan liikaa, joten se sitten jäi:( Samoin Sinullekin aurinkoista syksyä!
VastaaPoistaKuuntelen tätä vanhaa elokuvamusiikkia nykyisin aika usein. Etenkin"Audd Lang Syne" on minulle jo tuttu sotavuosilta, jolloin ihastuin sävelmään ja näin elokuvan. Jälkeenpäin pääsin sitten sen sillan ylittämään v. 1950. ja taisimpa jo silloin hyräillä tuota melodiaa, koska se oli jäänyt siitä ihastuttavasta elokuvasta mieleeni. Niin, mitäpä muuta voin sanoa, kuin sen laulun sanoin;" Täästävyys ei raukea vaan kestää ainiaan". Toivon vielä pääseväni joskus, nyt 80:nä Waterloo Bridgelle, jos vielä tulee käytyä Lontoossa kyläilemässä!
VastaaPoistaHuomasin tämän kommentin täällä vasta nyt, kerran luulin nähneeni jo aiemmin kun laitoin hakusanoja, mutta en ilmeisesti oikein uskonut silmiäni?
VastaaPoistaKiitoksia mielipiteestäsi Anonyymi. Elokuvamusiikissa on oikeita helmiä ja itse tykkäsin joskus myös joskus Chaplin-filmien sävelmistä (nyt en ole niitä aikoihin kuunnellutkaan) mutta aina kun menen elokuviin alku- ja loppumusiikki on melkein yhtä tärkeä kuin elokuvakin, mutta varmaan se on kaikille elokuvan katsojille.
Toivotaan että kylästelyreissusi toteutuu ja pääset verestämään muistojasi tälle sillälle uudelleen.