Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

tiistai 16. lokakuuta 2012

MERIVAROITUS!

nokipannukahvi, nuotio, saari
Kauniina syysaamuna lapsuusystävä soitti ja uteli kiinnostaisiko tyrnireissu. Olin nukkunut todella huonosti ja kaikki oli jotenkin ei-ihanasti-rempallaan, mutta eipä tarvinnut tätä asiaa kahta kertaa kysyä:) Suunnistimme Rahjan saaristosta kipparille tuttua väylää vähän ulommaksi merelle.

Ohittaessamme Säärikarvon huiskutin lapsuuskesieni Säären muorille ja olin näkevinäni, miten hän hujautti iloisesti huiviaan avaten mieleeni aurinkoiset kesäpäivät rannalla, jossa juoksin serkkujen kanssa ajokoira-Bellan perässä. Serkkupoika hyppeli ketterästi jo kaukana rantakivikossa auringonpaahtamin, voimakkain säärin ja lettipäinen pellavapää jäi nauraen odottamaan minua. Pian ripakinttuni kuitenkin oppivat hakemaan helpot hypyt ja huolettomat loikat ja senkin miten kiikkeriltä kiviltä piti äkkiä ponkaista tasapainosyistä seuraavalle. Rantakivihyppely Korkean kallioille porottavassa auringonpaisteessa poltti hipiäni useampaan kertaan. Korkeaan teimme myös kevätretken pieninä koulukkaina ja muistan senkin miten hurmurimies auttoi opettajan pikaliippariinsa, kun me oppilaat tyydyimme hitaasti puksuttavaan puuveneeseen, joka meille tietysti olikin turvallisin kyyti.

Kuva vaihtui varhaiseen aamuun, jolloin keskenkasvuisena tytönläppinä tuhersin nurkkatakkaan tulta ja laittelin kahvivettä kiehumaan. Ja ainahan se tietysti kiehahti yli, jolloin piti kiireesti siivota porot pois ja pannu siistiksi, sillä normaalisti lunki isä oli aivan järkyttävän pikkutarkka joissakin asioissa. Kohta miehet tulivatkin rysiltä ja olivat onnellisia pikkukokistaan, joka oli keittänyt merivesikahvit valmiiksi. Siellä opin että rantahiekalla saa kädet putipuhtaaksi ja rannalla virutin samalla tyylillä kahvipannunkin. Oikealla kuvassa muutamaa vuotta myöhemmin nokipannukahvi-tunnelmissa eli tällä reissulla:)

irja, kahvinkeitto merelläIstuin usein kahareisin veneenkokassa kun lähdimme kotisatamaan mistä siiat ja silakat saivat jatkokyydit Kala-Kallen, eli isän nuorimman veljen, toimesta pitkin pitäjää. Ihmiset tulivat ostamaan tuoretta kalaa satamastakin ja usein siellä olikin pilvinpimein odottajia, jotka arvelivat ja aprikoivat veneen uintisyvyydestä ketä on onnistanut ja ketä ei. Kalastajien kasvoilta sitä ei voinut juuri lukea, mutta kyllähän kalamiesten suu parkkiintuneesta ilmeestä huolimatta oli vähän messingillä, jos vene oli laitoja myöten täynnä, vaikka yrittivätkin muka olla ihan ölövinä.

Syksyllä silakat suolattiin pieniin puutynnyreihin eli napeksiin ja päälle pantiin puukiekko ja sen painoksi raskas kivi tai muu sopiva paino. Kun silakat olivat vähän painuneet, lientä kaadettiin pois ja saatettiin lisätä vielä silakkaa ja suolaa niin paljon että astia oli tapötäysi. Näin ne säilyivät pikisuolattuna aina kevääseen saakka. Mahatautinen ei voinut parempaa apua toivoa kuin hiilillä paistettua suolasilakkaa, enkä muista sellaista oksetusta olleen, ettei se olisi maistunut. Myöhemmin tulivat tiiviskantiset muoviämpärit jotka korvasivat nämä viehättävät, mutta kieltämättä vähän hankalat puuastiat. 10-vuotiaan konservatiivisuus oli näihin aikoihin kovalla koetuksella kun äiti nakkeli hienot kivi- ja saviastiat hiivattiin ja poltti puiset kepakotkin kun kaiken korvasi tämä ihana, kevyt ja vastenmielinen muovi.

Soutajaksi verkonlaskuun en oppinut ikinä, sillä ekkösäänytajua-möly ja perkana vieköön (nimenomaan k-kirjaimella, ettei kuulostanut niin kiroukselta) sai minut nakkaamaan airot heti mereen, eikä isä tykännyt siitä ollenkaan:) Eipä näille verkonlaskijoille heti osaa kyllä soutaakaan, sillä äitikin treenasi melkein 50 vuotta  ja oppi jäi vieläkin pahasti kesken:)
meri, lokit, syyskesä, aurinko
Nuoret lokit seurasivat innokkaina venettämme toivoen että menisimme rysille tai ehkä verkoille, jotka tarjoaisivat runsaat herkkulounaat niillekin pyytäjien vihaamien simppujen tai ei-toivottujen norssien myötä. Yritin vangita näitä ihailevia lokkinuorukaisia kännykkääni, mutta sain aikaiseksi vain kuvan, joka todistaa jotakin maan pyöreydestä, mutta ihan toisella tavalla kuin olin aiemmin kuvitellut :) Merellisestä ylämäestä huolimatta rantauduimme onnellisesti Putkikariin.
tyrnit











Tyrnit; vasemmalla aito merityrni ja oikealla kesytetty - odottivat meitä piikkipensaissa. Kivikossa kukkivat pienet valkeat vilukot. Turautimme heti alkajaisiksi nokipannukahvit tosin makeasta kraanavedestä, vaikka en minä saastunutta ja ylen paskasta merivettäkään pelkää. Merivesikahvi muistuu ja maistuu elävästi mieleen muutenkin, olihan se melkein jokapyhäinen herkku kauniilla kesäilmalla kun matkasimme moottorivene iloisesti sytkyttäen saaristoon tai Hevoskarin kalliolle päiväkahvien keittoon. Monesti oli mukana vieraitakin, joille tämä veneajelu oli oikea elämys, vaikka monen mielestä kahvi olikin pahaa:) Merivettä otettiin kahvivedeksi kotiinkin, koska kaivovesi oli kesän aikana vähän uupelolla ja maistui ihan maalle.

Paattina oli 1960-luvulla kymmeniä kertoja tervattu kalastajavene Vanha Musta, joka prutkutti olympia-moottorin tahdittamana komeasti neljän tai jopa kuuden solmun päätähuimaavaa vauhtia:) Se vauhti riitti kuitenkin sotine jälkeen joskus 1940 - 1950 luvun taitteessa voittoon Hiekkasärkkien moottorivenekilvassa. Saattoi olla rakkaan naapurin veistämä puuvene tämäkin, kuten niin monet muutkin, ne ainoat oikeat Kurikkala-veneet.
Nyt fröökynöillä oli kuitenkin allaan tuttu ja luotettava "KUURAPARTA"-vene, joka kuulunee lasikuituveneiden aateliin ja jonka keulasta löytyi tasan kaksi vuotta sitten lokakuun postauksessa oleva ystävän lähettämä mellevä lumiukkokuva:)

Alla oleva kalajokinen Ansio jäi viime kesältä kokematta, vaikka kaljaasi on tarjonnut merellisiä elämyksiä jo edellisen kesän ajan Rahjan satamasta saariston kautta Kallankarille. Kallalla ymmärretään yleensä molemmat saaret, vaikka tarkennettuna puhutaankin maa- ja ulkokallasta. Saarilla on säilynyt ainutlaatuinen historiallinen itsehallinto-oikeus, joka on Ruotsin vallan aikaisia peruja. Se myönnettiin alunperin 1600-luvulla ja vahvistetiin Adolf Fredrikin toimesta 1771. Ja edelleenkin Jaakon päivien aikoihin siellä pidetään vuosittainen Karikokous, jossa päätetään vanhan "haminaoorningin" mukaisesti saaren asioista haminamestarin johdolla.

Kallassa on isäni vanhemman veljen perikunnalla mökki, Tenhaaki, joka Vilkunan mukaan oli alunperin Stenhagenin-tuvan nimellä kokkolalaisen omistajansa  mukaisesti. Myös lapsuusystävä-kipparin suvulla on mökki Kallankarilla. MaaKallassa on kirkko, jonka Jumalanpalveluksessa olen joskus nuorena ollut ja tuttuja ovat tarinat myös Kallan äijästä, joka siellä sopivasti kummittelee ja varoittaa merimiehiä myrskytuulista ja veneen karkaamisista. Lisätietoa Kallasta löytyy Auvo Saaren Plassin historiasta ja Mr Googlekin auttaa varsin mielellään:)

Pikkutytöstä asti olen odottanut että milloinkahan Säären Muori ja Kallan ukko oikein kihlautuvat, mutta se taitaa olla turha toive:)


Ansio
Kipparin ottama kuva Kalajoen upeasta kaljaasista.


SANASTOA: 

SÄÄRENMUORI on kuvitteellinen olento, joka on asustanut Säärellä jo ennen lapsuuttani ja
KALLAN ÄIJÄ on samaa sarjaa eli hän on hyväntahtoinen kummitus, joka pitää kalastajistaan hyvää huolta. Ja mistäpä tuon tietää, vaikka suuttuessaan myrskynkin nostattaa, jos joku pahojaan saarella tekee:)
HAMINAORDNING (oortinki) tarkoittaa satamajärjestystä. Muutenkin puhekielessä oordinki tarkoittaa lakia ja järjestystä. Myös säärellä rantauduttiin haminaan eli rantalatojen lähelle suojaisiin uomiin, josta kivet ja muut esteet raivattiin sitä mukaa kun niitä esille tuli.

41 kommenttia:

  1. Olipa taas kiva lukea postaustasi! Ja mielikuvissani näin sinun hyppivän milloin rantakivillä, milloin kahvinkeitossa, siitä merivedestä keitettyä tietenkin. Ikinä en ole kyllä sellaista maistanut:)
    Joskus ollaan silakkamarkinoilta suolasilakoita ostettu, somissa puutynnyreissä.
    Nuohan sopisivat hyvin toisilleen, Säären Muori ja Kallan ukko, kumpikohan panee hanttiin;=))

    Ihanaa lokakuun loppupuolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MustisOctober 16, 2012

      Kiitoksia Sirpa, se oli ilo kuulla:) Merivesikahvista ei varmasti ensi kerralla tykkää:) Tämä tarina kyllä venyi ja vanui kun vähensin kuvia ja tekstiä ja siltikin riitti tavaraa tuutin täydeltä.

      Lisäksi bloggeri juonitteli loppuun saakka, enkä ymmärrä miten en edes muokkauksessa saanut muutettua ilmeisesti kuvan alle jäänyttä kirjainten haamukokoa tekstiin sopivaksi? Tavallisesti muuttuu ihan kiltisti fonttien tai oletuskirjaimen avulla muun tekstin kaltaiseksi? Leikkasin jopa muistioon ja käsittelin siellä oikeaan kokoon, mutta mitä sitä paskoja. Muokkauksessa näyttää muuttuvan, mutta kun päivitän, niin eipä muutukaan.

      Eivätkö sopisikin, Säären muori ja Kallan äijä saivat lapsuuteni haaveissa aina toisensa:)

      Poista
  2. Tosi mukava postaus mukanaan historiaakin. Meriveteen keitetyn kahvin maku voi olla yllättävä, mutta juotiinhan ennen vanhaan kahvia suolan kera myöskin.
    Kuvan kaljaasi on komea, sellaisella purjehtiminen olisi todella juhlallista.
    Satoisa tyrnipensas siellä meren helmassa. Varsinainen elämysretki sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja, historia tuppaa vain joka paikkaan, vaikka yritän kuinka hätistellä sitä kauemmaksi, tässäkin piti kertoa vain tyrnireissusta ja nokipannukahveista?

      Meriveteen keitetty kahvi on aika erikoisen makuista ja nyt pitää tehdä tunnustus tuosta pensaastakin, sillä minulla oli saaresta otettu villi pensaan ja villinlännen kesypensas tässä jutussa ikään kuin vertailun vuoksi, mutta tekstin asemointien takia en saanut millään kuvia kohdalleen kun menin häsläämään niitä viime tipassa, joten kyllästyin ja nakkasin pari kuvaa pois, joten jäljelle jäi vain tämä "valetyrni". Yritän jossakin vaiheessa muuttaa asian. Silti saimme tyrnejä sopivasti hupiretken verran kumpikin:)

      Poista
  3. Aivan ihastuttava muisteleminen lapsuuskesistä, kivillä hyppimisineen, verkkojen soutuineen, kalastuksineen ja merivesikahvineen.
    Suolakahvia minäkin olen saanut nuorena juoda, vaan pakkopullaa oli, kun en kehdannut kuppiinkaan jättää.
    Mitä tyrniherkkua meinaat marjoista tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä tehtiin aimarii, laitettiin kahviin pikkuriikkinen suolaa, sitä ei siis saanut laittaa niin paljon että olisi juuri maistunut, ehkä siinä markkeerattiin tätä merivettä?

      Tyrnikiisseliä tein ennen aika usein ja se on ja oli kermavaahdon kanssa juhlaherkku, nykyään syön marjat melkein sellaisenaan.

      Usein mössäsin silloin ennen niitä tuoremehuksi (jolloin tuikitärkeät siemenet jäivät ruuppoihin, niitähän saippuan ja öljyntekijät kyselivät ja ostivatkin, sillä nehän ovat parhainta koko marjassa). Eräs tuttu kuivasi ja jauhoi nämä siemenet ja jauhetta saattaa ripotella vaikka jogurtin päälle, laittaa sämpylöihin jne.) Nyt sitä saa myös kaupasta pikkupusseissa suolaiseen hintaan:)

      Mehun voi laittaa esimerkiksi jääpalapusseihin, josta on kätevä ottaa mehuksi tai soppaan, itse laiskana laitan pieniin rasioihin, jos ylipäätään on niin paljon tyrnejä, että raskin mössätä. Lisäksi tyrnistä tulee hienoa hilloa, sitä en ole tehnyt. Kerran olen tehnyt tyrniviiniä, joka meni päähän kuin metrinen halko:)

      Poista
  4. Voi mahoton miten mukavasti kuljettelit tässä tarinassa minuakin lapsuuteni maisemiin Kolkonjärven ja Alasen rannoille,laineille ja rantakalailloille,joita silloin meidän kylällä oli tapana järjestää..."Ei kultainen nuoruus jää unholaan,vaan muistoissain jälleen sen mieleen saan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrsky rakas, oli ilo kuljettaa Sinua, vaikka järvelläsi kieltämättä onkin vähän kolkko nimi, niin "oma" järvi ja ranta muistoineen on se kaikkien kallein. Mutta vaikka tuo nuoruus tuntuukin kultaiselta, niin mieluiten istuisin piknikillä kanssasi juuri NYT merenrannalla, tänäpäivänä, paitsi etten viitsi kun on kylmä ja sataa ja on ihan yö:)

      Sylinkokoisia hugeja, ennen joulua kyllä törmäillään ja tonttuillaan?

      Poista
  5. Bestis Mustis, kiitos hienosta tarinasta.
    Vanha merinallekarhu Pedrokin pehmeni entisestään nähdessään kuvan hienosta kaljaasista. Itse en ole koskaan käynyt merta edempänä marjassa, joten tarina oli tyrnäävän tajuntaa laajentava.
    Merivesikahvi kuulostaa eksoottiselta, mutta varmasti hakkaa työpaikkani korvikeautomaatin korvikkeen mennen juoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kohta ihan vahaa Pedro, koeta pitää itsesi kasassa ja tule ihastelemaan paikan päälle:)

      Kyllä tuo merivesikahvi työpaikan rakopöönävellin hakkaa vaikka pieni öljynkajokin pinnassa. Tyrnäävät kiitokset, venekyydin voin ehkä järjestää, mutta tämä Kaljaasi taitaa olla kyllä tulevan kesän unta?

      Poista
  6. Kivasti kerroitkin tyrnireissustasi.
    Lapsuuskesätkin siellä hyppi kiviltä toiselle.
    Kyllä Kalajoen Kaljaasi onkin tosi komea!
    Tyrnimarjat ovatkin tosi vitamiinipitoisia, jostain luin niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena tuli ehkä muutama kivi hypeltyä, kivistä rantaa kun riitti maissakin. Viime kesänä yritin treenata uudelleen, mutta kovasti varovaiseksi on mennyt tyyli entisistä ajoista:)

      Tyrnejä poimittiin meilläpäin joskus 1960-luvulla niin, että ropsuteltiin hangelle marjat, joita löytyi ja oksat parturoitiin veneisiin. Sehän on laitonta nykyään. Tyrnissä sanottiin olevan monta appelsiinia ja tuo c-vitamiinilähdehän siinä on yhtä tärkeä, kuin tämä siemenistä saatava jalo öljykin, jota elimistö ei kuulemma voi hyödyntää, ellei siemen rikkoudu, lieneekö bisnesukkojen keksintöä?

      Tämä oli rannikon ihmisten entivanhanen keino flunssaa ja tautia vastaan, tyrnihän kasvaa vain tietyillä alueilla rannikolla, nykyään on kovasti yleistymässä. Tosin arvostus ei ollut ennen vielä sitä luokkaa kuin nykyään.

      Poista
  7. Mukava oli lukea näitä lapsuuden muistojasi, Mustis!<333

    Oikein mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sinulle aili, yritän päästä tästä lapsuudesta pikku hiljaa aikuiseksi, mutta ei onnistu sitten millään:)

      Poista
  8. Hurmaava tarina! Merituuli ja suolainen tuoksu... Itse en ole meren rannalla elänyt, vaan tuolla Syysmyrskyn mainitsemalla Alasen rannoilla olen minäkin lasteni kanssa lomaillut, oman lapsuuteni järvet olivat toisaalla, Savossa nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella,mehän ollaan sit melkein sukulaisia Petriina:)DDD

      Poista
    2. Olette samojen rantojen kulkijoita myrskyn kanssa Petriina:) Järven rannallahan se minkäkin kävin syntymässä ja vähän samalla suunnallakin, mutta elämä nakkasi tänne Pohjanlahden rannalle ja pakon edessähän se merikin tutuksi ja rakkaaksi silloin kakarana tuli. Siitäköhän johtuu että vettä pitäisi aian asuinpaikan vieressä olla, korpi tukehduttaa ja ahdistaa minua.

      Poista
  9. Merenrantaihminen kun en ole, voin vain pikaisesti kuvitella tätä ihanaista olotilaasi ja muistoja mukanaan tuomaa syysmatkaasi.
    Meri näyttää kylmältä, mutta tiedän, se tuo lämpöä ajatuksiisi ja muistoihisi.
    Terveisiä täältä pohojammaan lakeuksilta, jossa tulviakaan ei enää näy:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Sinä olet järvi-ihminen ullis? Ja onhan niillä vissi ero. Meri on ehkä jotenkin koleampi ja kylmempi järveen verrattuna, mutta jotenkin silti valoisampi.

      Sateita riittää joten ei tuo vedenpinta ainakaan laskemaan pääse, mutta hyvä jos tulvat siellä ovat jo hellittämässä. Loputkin sademetsät vain nurin niin ei ainakaan vesi lopu, toisaalta välillä tällä pallolla on kuivempia syklejä ja myös lämpimämpiä, joten en nyt vielä ilmastonmuutosta lopullisesti kyllä allekirjoittaisi, koska tuleva jääkausikin kompensoi tilannetta heh, heh:)

      Poista
  10. Meripelkoinen maakrapu jäi kaihoisasti rannalle kaipaileen, nauttien jälleen kerran elävästä ja mukaansa tempaavasta tarinan kerronnastasi.
    Suolakahvi on parista naapurista hyvinkin tuttu lapsuuden ajalta, merivesi kahvi ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merta kannattaa vähän pelätäkin ja tiedän etteivät toiset yksinkertaisesti voi hyvin veneen kyydillä tai että laivassakin tulee aina tosi huono olo ja silloin kannattaa ehkä ollakin tiukasti maankamaralla. En tiedä treenautuuko tasapainoelin sitten harjoituksella tähän?

      Herranen aika maksi, Sinun pitää heti korjata tuo puute, koska olet oikea kahvikissa. Milloinkahan ne muuten myyvät tuota merivesikahvijauhetta? Tästähän joku tempaisee oitis liikeidean, mutta varoitan, minulla on jo patentti:)

      Poista
  11. Mitä tähän nyt enää sanoisi? Outoja asioita minulle nuo "Kallan" jutut, kuitenkin mielenkiintoisesti ja herkällä "kynällä" kirjoitettu. Tarinoissasi on henki, joka saa lukijat ihastumaan siihen ja palaamaan nuoruuden muistoihin. Kiitos lukuhetkestä :)

    Itsekin olen joskus nuoruudessa rakentanut viisimetrisen vaneriveneen. Myöhemmin hankin loivan v-pohjaisen hytillisen mahonkiveneen. Lähinnä Turun saaristossa tuli veneiltyä ja pikkasen kalasteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea se Sinäkin olet kokeillut:) Ja Kallan saari on itsellekin aika vähän vierailtu paikka, koska olin enemmänkin Säärellä ja myös Kunnottoman Maalarinperällä lehmävuosien aikoihin. Sehän olisi siellä edelleenkin;)

      Kurikkalan puuveneet olivat ykkösluokan pelejä ainakin merellä ja yksi semmoinen saattaisi vielä jostakin ladosta vaikka löytyäkin, joten eipä tarvi rakennella ja tervaamatta jäi viime kesänäkin.

      Poista
  12. Tyrnimarjakuvasi kiinnostaa. On luonto ihmeellinen monella tavoin ja ihminenkin. Sormistasi virtaa luovuuden aaltoja, Mustis, kun tuot lapsuuden merelliset muistosi tänne samakasaan. Kiitos nautinnollisesta lukuhetkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milena, yritän laittaa sitä villityrniä uudelleen vertailun vuoksi.

      Äskettäin ainakin menivät asemoinnit uusiksi ja olen kyllästynyt koko juttuun, kun konekin temppuilee. Jos on tuon verran kuvia nipussa, niin tekstin ulkomuoto kyllä kärsii kun ryttää niitä jälkeenpäin liikaa, pläjäytän yleensä kuvat sovitellen tekstiin melkein sitä mukaa kuin kirjoitan eli tyypillistä hälläväliä-blondimeininkiä:) Stilisoin tietenkin jälkeenpäin ja kiroilen:)

      En usko että bloggeri on sen kankeampi tässä suhteessa kuin muutkaan tekstinkäsittelyohjelmat, parempi olisi tietenkin tehdä runko ja kuville heti omat paikat, mutta toisaalta on aina kiva kokeillakin että miltä tuo tuossa näyttäisi.

      Poista
  13. Peikon teki melkein miäli ruveta meripeikoksi ja pelotella kaikki mikkihiiret, mutta sitten se päätti kuitenkin viälä tykätä metsästä ja mustikoista. Mustiskin unohti ihan selvästi kerätä niitä tyrnejä sieltä, vaikka kuvan ottikin :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos peikko, kyllä niitä tyrnejä kerättiin sellainen pikku ämpärillinen, kokoa en kerro:) Otimme aika rennosti ja vähän nauttimisen kannalta koko reissun ja koska myrskykin oli nousemassa, lähdimme livohkaan jo hyvissä ajoin, joten aikakin oli vähän lyhyt koska tyrnit ovat vähän hitaita poimia, ja helposti on kädet auki kun niitä poimii enemmän. Putkella voi poimia myös.

    VastaaPoista
  15. Tuon merivesikahvin tahtoisin kokea. Antoisa postaus kaikkineen :)

    VastaaPoista
  16. Tule heti tänne, niin keitetään Aina, meri on vielä sula:) Täällä paistaa aivan ihana aurinko, tosin terassin talviteloille laitossa ja siivoiluissa taitaa mennä tämä ehtoo:) En ymmärrä mistä näitä lehtiä riittää, yhden kerran olen jo haravoinut takapihan, enkä kyllä enää haravoi.

    VastaaPoista
  17. Hieno merellinen tarina. Itse meren rannalla ikäni asuneen haistoin tarinastasi suolan ja tuulen tuoksun. Nyt olen muuttanut maalle järvimaismiin, mutta aina tämä meri vaan sykähdyttää!

    VastaaPoista
  18. Kiitos Päivi, meri on itsellekin jäänyt pahasti takavasemmalle, mutta kummasti ne vanhat muistot verestyvät kun siellä piipahtaa. Jotain vettä pitää lähellä olla muutakin kuin kahvivettä, sitä mieltä olen varsinkin kun taas asuinpaikkaa valitsen:) Järvi tai jokirantakin lähellä kotia pelastaa aika paljon.

    VastaaPoista
  19. Minäkin olen tainnut käydä sielläpäin tyrnejä poimimassa, nyt ne kasvavat puutarhassa. Tosin sato oli tänä vuonna huono!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrnejä on tänä vuonna ehkä vähän huonommin kuin viime syksynä, mutta kyllä niitä olisi saaressa varmaan ollut ja tuollakin oli, kun olisi ajoissa mennyt, ehkä se vähän vaihtelee. Sinulla on ilmeisesti tuollainen kesytyrni, joka kuvassakin? Varsinainen merityrnikuva jäi laittamatta, koska ei sovinnolla enää tekstin yms mahtunut, joten pitänee kahvinkeittäjä poistaa, niin saa sen kunnialla mahtumaan.

      Poista
  20. Mustis agréable en passant par votre semaine de plaisir blog. Cordialement
    Salutations de texte et d'abstraction de réflexion

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muchas gracias / Merci Jose. Olet ilmeisesti Espanjasta (Spain) vaikka oletinkin viestisi olevan ranskaa? Translatorilla en viitsinyt vastata ja muutoin ranska/espania ei onnistu minulta paria sanaa/lausetta enempää. Olen pahoillani. Tämä kirjoittelu (ja valokuvat ovat usein vain pelkällä kännykällä)ovat harjoittelua josko oppisin joskus isona kirjoittamaan:)

      Poista
  21. Olipas hieno yötarina, kun uni ei tullut. Kiitos :-)
    Mielenkiintoista, kivillä hyppely tuttuakin, mutta kalastus jäi vain onkimiseen, kun vieressä liukunut joki oli turhan kapea.
    Hienoa, elävää tekstiä taas kerran. Nautinto lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva uuna kun kävit ja jokikin on hyvin tuttu elementti, tosin onkiminen oli vähän niin ja näin, kun en raskinut edes matoa laittaa koukkuun, enkä tykännyt veneessäkään kun isommat kalat haukkoivat happea turhaan, kerran yksi vonkale ponkaisi takaisin mereen ja arvaa ketä se nauratti:)

      Minulla olisi valokuva sitä mandalaa varten, se ei ole ihan kaavakuvan tapainen, mutta idea on vähän sama, piirrosta ei nyt ole, kävisikö se ensi hätiin ja aina en ehdi tai saa aikaiseksi koko työtä, pitääkö siihen sitoutua vai voiko osallistua silloin tällöin?

      Poista
  22. Kiitos , on kiva tarina ja elävästi kírjoitettu. Ihan melkeen mukana olin. Tuo meri ja taivas kuva oli huisi. nääs kun siin on taivas pyöreä ja tää tellus ikkään kuin iso malja. no joo tiedän linssi juttuja. mutta kiva nähdä näitä linssijuttuja:)) Joko siellä tulvat hellittää? Kahistuksen kananhäkki, kun sisko Kauhajoella tarvii venettä kaupassa käyntiin. Tyrnimarjat on terveellisiä, paitsi ei minulle, niiden happo tai joku ei vaan käy mun masulle. Olen koettanut keitellä mehua monella resetillä, aina yhtä kamalaa..onkohan tyrnissä jotain erityistä, jolle olen allerginen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulvat hellittävät, kuivempaan ja kylmempäänhän tuo ilma on jo kääntymässä.

      Niinhän sitä luulisi aikku, mutta omassa kännykässäni ei taida näitä hienouksia linssinsäätöineen olla ollenkaan, eli tämä oli puhdas vahinkolaukaus ja harmi jos ja kun niitä tehdään keinotekoisesti kuten tehdäänkin varmaan:( Ehkä siinä oli joku hidas polttovälipuoleentumisaika:) mikä lienee, joka vaikutti tähän, eli laukaisut ovat useimmiten aika myöhässä ja tilanne on monesti ohi, koska eihän puhelin ole mikään kamera, mutta sillä vain taiteilen edelleenkin, ellei muuta ole mainittu. Kuvaa ei linssailtu eikä käsitelty mitenkään ja todiste on edelleen kännykässä.

      Ehkä siinä tyrnissä oleva ns. omenahappo voi olla se juttu, muuten tyrni on lehtineen päivineen niin terveellinen, että saa kyllä kaukaa hakea, C- ja jopa K-vitamiiniakin siitä löytyy, harmi ettei mahasi siedä, yritä ostaa jauhetta, sitä saa kaupastakin.

      Poista
  23. Mistähän sekin johtuu, että kesäreissut tuovat monta kertaa mieleen ne kuuluisat lapsuuden kesät, jotka olivat joillekin upeita, toisille vähemmän upeita. Aina paistoi aurinko, lettuja lautasen täydeltä eikä ollut koskaan minnekään kiire? Olisiko utopiaa vai toteutuneita muistoja?

    Mielenkiintoinen tarina, jossa olet punonut lapsuudenmuistojen lomaan tietoa alueen historiasta, unohtamatta arkki-kummituksiakaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet käynyt jo marraskuussa täällä Pitsit ja tänään tämän vasta huomasin kun selailin roskaposteja ja kommentteja. Ehkä nämä lapsuuden kesät ovat muistojen kultaamia ja muista että vaikka olikin kiire, niin ei ollut kiire sillä tavalla kuin nykyään? Oliko se niin, ettei lapsi aikuisten kiireistä ymmärtänyt mitään, tosin ei silloin niin hötkyltykään, vaikka kaikki tehtiin itse, vedet haetttiin ja likavesikin osaksi kannettiin ulos, valmisruokia ei ollut eikä juuri puolivalmisteitakaan ja kaikki tehtiin asti saakka itse, puut sisälle, hellaan tuli vesi kiehumaan ja sillä aikaa ehti kuokkia vaikka perunat pellosta.. Kumma juttu, 24 tuntia jakaantui ja riitti silti sopivasti lepoon ja työhän

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜