Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

torstai 20. maaliskuuta 2014

HIRTTOKÖYTTÄ JA HUUMETTA

Harva kasvi on niin monikäyttöinen kuin vanha kunnon hamppu. Sen käyttötavat kuitukasvina tunnettiin Kiinassa jo vuosituhansia sitten eli paljon aiemmin kuin (Levi) Strauss ja nevadalaisräätäli Jacob Davis älysivät valmistaa siitä työhousuja San Fransiscossa kultakuumeen riivaamille mieslaumoille. Baijerilainen maahanmuuttaja Löb (Levi) Strauss myi kangasta aluksi vankkurien ja vaunujen katto- ja telttavärkiksi, ennen kuin hoksasi kullanarvoisen idean, minkä hän viisaasti patentoi liikekumppaninsa Davisin kanssa 1850-luvun alussa. Näin syntyivät kupariniitein vahvistetut farkut eli Levikset.
punakääpä, kivi, kallio
Hamppukuitua oli ennen farkkubuumia hyödynnetty jo vuosisatojen ajan laivojen purjeissa ja köysissä, karheasti myös hirttolavojen ilona. Aivan helppokäyttöinen ei hamppuköysi kuitenkaan ollut ulkona eikä varsinkaan meriolosuhteissa, sillä sitä oli tervattava usein, koska kastuessaan se mätäni helposti. 

1760-luvulla amerikkalaiset tuskailivat Britannian suveneerisuutta ja etenkin paperin valmistukseen tarvittavaa selluloosariippuvaisuuttaan, jota emämaa käytti hävittömästi hyväksi. Suhteiden kiristyessä Benjamin Franklin keksi valjastaa helpommin saatavilla olevan hamppukuidun paperin valmistukseen. Yhdysvaltojen tunnetuin asiakirja eli itsenäisyysjulistus on tiettävästi painettu juuri hamppupaperille. Arvon presidentit G.Washington ja T. Jefferson omistivat henkilökohtaisestikin hamppuviljelmiä, joten mikäpä olisi passannut asiaan paremmin kuin omien tilusten tuotto.  Hamppu kelpasi siihen aikaan niin dollareiden kuin raamattujenkin painopaperiksi, kunnes kieltolaki 1930 iski hampun kasvattajien kimppuun ja tappoi ne melkein sukupuuttoon:) Amerikan nykyinen presidentti - Barack Obama - ei hänkään ilmeisesti pidä hampunkäyttöä isona ongelmana:)  


Hampun huumaavat vaikutukset ihastuttivat barbaarikansoja jo ajanlaskumme alussa, mutta luultavasti sen ilot tunnettiin paljon aiemminkin, ehkä jopa luolaihmisen aikaan. Tunnetusti ainakin skyytit nakkelivat ihmekukan siemeniä nuotion kuumille kiville ja ryntäsivät vällyjen alle nauttimaan nirvanasta. Cannabis sativa sisältää vaihtelevia määriä delta-9-tetrahydrokannabinolia eli THC:tä, jonka vuoksi sen pössyttely tavalla taikka toisella on ollut suosittua kansanhuvia jo vuosisatoja. Hippiliikkeen myötä 1960-luvulla marihuana levisi viihdehuumeeksi rapakon takaa Eurooppaan ja aina Suomeen asti.

Kasvin lehtiosaa pidetään käyttäjien keskuudessa pelkkänä roskana, jota saatetaan hätätilassa myydä polkuhintaan jollekin asiasta tietämättömälle, ellei sitä heitetä kokonaan roskiin. Hassista prässätään kasvin kaikista osista, mutta varsinainen kukinto on tämäkämpää tavaraa eli varsinaisesti "oikeaa"pilveä, dullaa. Nuppujen trimmauksesta tulevat lehdet ovat myös käypää raaka-ainetta. Yksi nuppu voi hyvässä lykyssä painaa jopa 60 grammaa! 

Hyvällä lapsella on monta nimeä ja ne kuvaavat kasvin eri osia ja sen huumaavia käyttötapoja, joista allekirjoittaneella ei ole kovinkaan tarkkaa tietoa. Hasa, gansa, paukut, kukka, jointit, dulla, tötsyt, grass, ruoho etc ovat kuitenkin maallikollekin tuttuja lempinimiä, mutta nipit ja heikit menevätkin sitten jo reippaasti yli hilseen:) Pajauttelu ja pössittely kuuluvat vakiotermeihin kun puhutaan savuista eli kannabiksen polttamisesta. 

Rentouttavan ja kipuja lievittävän vaikutuksensa vuoksi kannabista on käytetty/käytetään muunmuassa syöpäpotilaiden kipulääkkeenä ja myös MS- ja Alzheimer -tautien hoidossa. Tällöin puhutaan lääkekannabiksesta.

Hampunsiemen on ollut aikoinaan erittäin tärkeä öljynlähde etenkin öljylamppu-aikakaudella ja sitä on käytetty myös autoteollisuudessa voiteluöljyjen ja polttoaineiden pohjana. Edellisen käyttöajasta ja onnistumisesta allekirjoitaneella ei mitään käsitystä, sillä nykyinen polttoainejärjestelmä lienee jo mineraali- eli raakaöljypohjainen.

Hamppu sopii mainiosti myös ihmisravinnoksi ja se luokitellaan nykyään superruokiin. Hampunsiemenistä saatava öljy on varsin korkeassa kurssissa, sillä "omega-sarjan rasvahapoista osa on jo valmiiksi gammalinoleenihappona (GLA) ja stearidonihappona (SDA)" väittää vegetaaniliiton julkaisu. Tämän vuoksi elimistö voi helposti hyödyntää ne ilman muuntoprosessia, mikä ei ravinteiden ja vitamiinien kohdalla aina ole suinkaan itsestään selvyys. Hampusta saatavia omega-rasvahappoja pidetään yhtä terveellisinä ja samalla tavoin hyödyllisinä kuin esimerkiksi kalasta saatavia omegaöljyjä. Hamppumaito, hamppulevite, salaatinkastike, hamppusämpylät, hamppujäätelö jne kuuluvat olennaisena osana hampun jalostajan ruokapöytään. Tämä hamppu ei sisällä huumaavia aineita kuten pahamaineiseksi jalostettu serkkunsa, jonka vuoksi kannabiksen huumeeton jalostuskäyttö olisikin aivan paikallaan.

Hampun viljely puhdistaa tehokkaasti myös saastunutta maata, sillä kasvi sitoo itseensä raskasmetallia ja myrkkyjä, sen lisäksi että sillä on kasvinsuojelumielessä hyvin positiivisia vaikutuksia. Ennen muinoin hamppua istutettiinkin esimerkiksi perunapeltojen reunoille tuholaisten torjumiseksi. Hamppu ja sen jäte soveltuvat ihmisruoan lisäksi myös eläinrehuksi suuren energiapitoisuuden ja terveysvaikutuksiensa vuoksi. 

Edellisen lisäksi hampusta voidaan valmistaa rakennuseristeitä ja hamppukuitua on käytetty yleisesti ja käytetään kai edelleenkin vesiputkien (vuotokohtien) tiivistämiseen. Sitä on käytetty onnistuneesti autoteollisuuden raaka-aineena ja lujuutensa vuoksi se soveltuu muunmuassa koriosien valmistusprosessiin. Hampun biomassan muunnosprosessilla (polttamalla) siitä voidaan tuottaa puuhiiltä ja polttoöljyä, mikä soveltuu lämmitysenergiaksi nykyisiä, saastuttavia vaihtoehtoja ehkä paljon paremmin.

Kannabispöly on inspiroinut myös taiteilijoita kautta aikojen. Sen myötävaikutuksella ovat syntyneet monet kuuluisat sävelmät ja kuvataiteen unenomaiset (impressionistiset) näyt ja kubistiset vaikutelmat. Edellisen lisäksi ainakin Rembrandt ja van Gogh maalasivat tunnetut taulunsa hamppukankaalle ja värien pohjana saattoi hyvinkin olla hamppuöljy, kuten monissa nykyajan kemikaaleissakin. Kokonaisuutena hampun hyötynäkökohdat ovat ehkä olleet haittoja paljon pienempiä? Laillistaminen lisäisi ehkä huumekäyttöä, mutta toisaalta kannabiksen dekriminalisointi myös vähentäisi rikollisuutta ja toisi Kissalanpojille lisävoimavaroja kalliin ja usein turhauttavankin kannabiskyttäyksen tilalle. Suurimmat kannabis-löydöt lienee punnittu multineen päivineen, niin suurilta paikalliset huumelöydöt välillä vaikuttavat:)

Viime hetken paheksutuimpaan koruideaan törmäsin viime viikon Turun Sanomissa (8.3.2014)
kannabiskorut, Turun sanomat
Tässä esitellään kannabiskoruja, joiden kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret. Koru on kaunis ja se muistuttaa erehdyttävästi alkuperäiskasvia. Kannabisaiheisia koruja, vaatteita ja kuvia on ollut markkinoilla jo pitkään, mutta aiemmin en ole edes älynnyt yhdistää koristeellisia krossineuloja tai huikean kauniita riipuksia juuri tähän kasviin. Se miten lapset olisivat tai ovat mieltäneet korun juuri huumekukaksi, voisi myös miettiä. Jos nuori kantaa korua tai sen aiheista vaatetta, joka ilmentää tätä huumekukkaa, niin psyykkaako se alitajuntaa suosiolliseksi juuri tälle huume-/ravinto-/käyttökasville. Jos lapsella on vaateissa ommeltuja kukkia tai näitä koruja, niin poliisi tekee heti ilmoituksen lasten suojeluviranomaisille asian tutkimiseksi! Tulee kummasti mieleen, että pääkallokorut ja tikaririipuksetkin voisivat viestittää ihan mitä vain, jos näin halutaan ajatella.

Kannabis on joidenkin tutkimuksien mukaan huumeena vähemmän koukuttavampi kuin esimerkiksi kahvi, alkoholi tai tupakka, mutta muiden haitallisten vaikutuksien vuoksi, joihin kuuluvat muunmuassa kannabispsykoosi-riski ja rikollisuus, se heilahtaa omassa arvoasteikossa komeasti kieltolain puolelle!

Lisäys: 22.3. Hamppuköyttä on valmistanut ainakin Juha Alho Ulvilan köysipunomossa Harjavallassa. Hamppuvaatteita myyjä Hemp House-liike on ollut Helsingissä. Sitä onko se vielä toiminnassa, ei allekirjoittanut tiedä. Kannabiksen kukinto- ja lehtiosan virheelliset tiedot on korjattu jälkeen päin ja saattaa olla, että niihin tulee vielä asiantuntevaa muutosta ja lisätietoa edelleenkin.

Allaoleva kannabisvisa kiinnostuneille ja niille, joiden edellinen testi meni päin pyhää kukkaa. Kokeile jos uskallat:)

KANNABISVISA 

Huumesota vai laillisuus  (yleuutiset) Lisätty 30.3.2014. Etelä-Saimaa-lehdessä 30.3. 2014 ollut "Marihuanaan tarttui myötätuuli"-artikkeli ei suostunut linkittymään millään.

Yläkuva on allekirjoittaneen oma, keväthuumaa ennen lumisadetta:) Muut on lainattu Mr Googlen takataskusta ja alakuva on rajattu Turun Sanomien lehtikuvasta. 

59 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Bonsoir et merci pour un ami, je ne parle pas français:( Ymmärsin kuitenkin tämän verran joten suuret kiitokseni Sinulle:)

      Poista
  2. wish you a happy spring and sun !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Marty, samoin Sinulle:) En tiedä onko translate-käännös ymmärrettävää, missään tapauksessa se ei ole ollenkaan sama kuin alkuperäisesti ja se on vahinko.Värikkäät ja kuvaavat ilmaisut eivät käänny ollenkaan:(

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö vain olekin Ritva. Kannabisaiheiset korut ovat yllättävän kauniita kaikki, sieltä löytyi riipuksia, korvakoruja ja vaikka mitä kun nyt kiinnostuneena googlailin.

      Poista
  4. Hamppu on todella monipuolinen kasvi.
    Hamppuköyttä on ollut käytössä. Muita jalostuksia ei ole tullut kokeiltua.
    Ai että jäätelöäkin tehdään. Äkkimältä ei tunnu houkuttavalta.

    Aateltaneen, että jos kannabisrintarossi rintapielessä voisi olla merkki huumeen käyttämisestä.
    Tuohan on kyllä näppärä viestintäänkin, löytää kaupittelijakin.
    Joteskin ymmärrän tämän varovaisuuden.








    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamppu on vanha ja uskomattoman monipuolinen kasvi, tiesin lumput, köydet, huumeet ja levisfarkkujen historian entuudestaan, mutta suurin osa oli yllätys itsellekin. Löysin tietoja kirjoista, törmäsin kirpputorilla kaiken lisäksi tiivistehamppuunkin ja takavuosina eräs putkimies vannoi sen nimiin ettei parempaa olekaan, luultavasti sitä samaa on kotitalon ullakollakin, olihan se ennen viljelykasvi.

      Kiitoksia Liplatus, kaikki jalostus ei kuitenkaan ole huonoa kun puhutaan hampusta:)

      Poista
  5. Korut ovat komeita, mahtavatko lapset osata varoa näitä..?
    Oikein hyvää keväistä takatalvea sinulle Mustis, ja kiitos postauksesta ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili, korut ovat kyllä nättejä ja minusta on vähän kummallista minkälainen halloo näistä nostettiin ja liitettiin pelkästään huumeisiin. Täällä tuli lunta paljon (etelä-Karjalassa tällä kertaa) mutta tänään oli jo +6 ja kaikki suli pois ja muuttui taas vedeksi. Tylsää. Pyhäjoella on kuulemma lunta ja pakkastakin, minusta maaliskuuhun kuuluvat lumi ja pakkassäät.

      Poista
  6. Voi Leskihyvä!
    Hamppusentään.
    Tattis taas kerran mainiosta tarina kerronnastasi.

    Taidan ruveta uudelleen yrittäjäksi, virallikseksi Hamppuriksi, siis viljeleen hamppua.
    Etenkin jos nuo ulkomailta tulevat poimijat on tuota samaa luokkaa kuin tuolla ylempänä.
    Väritkin on niin hemmetin hyvät että, mieleen tulee jokin irlantilainen keijukaistarina.
    Tosin, pitkältä tuo vähän näyttää, etenkin 156 cm verrattuna, olipa koroilla tai ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei muuta kuin hamppuriksi mutta ei hamppariksi Maksi. Taitaa olla kyllä tämän hetken Suomessa vähän vaikea juttu. Kuva on nätti, mutta tarina karkasi ennen aikojaan tilanteessa kun piti painaa tallenna, niin sormi tökkäsikin julkaisu valikkoon ja mikä jysähtävä tunne oli kun juttu läjähti eetteriin ennen aikojaan... sen takia kuvat jäivät laittamatta vielä kohdilleen. Kyllä pisti vihaksi, oman kuvan laitoin tilasyistä ja se piti tietysti vaihtaa, mutta olkoot.

      Mikä ihmeen maaginen mitta on 156 cm, meikäläinen huitelee melkein 170 cm eikä olisi haitannut aikoinaan vaikka olisi ollut pari senttiä enemmänkin:) Muistan kyllä nuorena huojuessani paksupohjaisilla korkkareilla että piti ajatella, ettei olisi pitempi kuin poikaystävä:)

      Poista
    2. Huomenta mustis.
      En tiedä mitä maagista on noissa mitoissa 151-159, mutta meikäläinen on aikas usein saanu tuntea jonkunlaisen tyrmäyksen, ennemmin tai myöhemmin, ja vaikka on hieman silmiä räpyttämällä tilateesta selvinny, niin pidemmän päälle suhteesta on tullu vaikeeta.
      Mut toistaseks, oon vielä pärjänny.
      Tosiasia on se että jos mitta on ollu yli 160 cm, siinä 163-168 luokkaa on jo ollu paljon helpommin "hengittettäviä" tilanteita ja suhteita.
      Ilmeisen selvästi jäljet johtavat sylttytehtaalle ja omaan pituuteeni, josta olen päätellyt olevani liian lyhyt alle 160 luokassa.
      Tämä huomaa kun ympärilleen kattelee, sarja suosii 185-195 cm pitkää miestyyppiä.
      Ilmeisesti en oo turvalliseks isähahmoks sopivaa mittaa...

      Poista
    3. Öitä Maksi:) Varmaan meillä kaikilla on ihannemitta, kun ajatellaan vastakkaista sukupuolta, usein ihanteet eivät tietysti täyty, joten on tyydyttävä liisimään niiden suhteen, mutta kieltämättä tuo 185 senttiä ja vähän risat huikaisee jo ajatuksenakin ihan tosin kuin joku Danny de Vito, vaikka hänelläkin on puolensa:) Jos mies/nainen on hurmaava ja kemiat ja etenkin fysiikat passaa, niin mitä väliä mitoilla oikeastaan on.

      Poista
    4. Paremminkin kait kun pituus, niin kyseessä on temperamenttisemman käytöstavan aiheuttamat syyt tai ohdannaiset.
      Kummallista sikäli ettei naisilla Napoleon-kompleksia kuulemma esiinny.
      Sen sijaan liikaa määräilyhalukkuutta, määrätietoisuutta, ja useimmin just tuossa mainitussa <160 cm mitassa tuntuu esiintyvän liikakin, lieneekö tämä sitten perua vapaan kasvatuksen tai 1960 ns. "vasemmistoradikalismin" alkuun saattamasta feminiinisemmän ilmentymän noususta.
      Ristiriitoja syntyy, kun olen oma itteni, pyrkimättä liikaa miellyttämään, mielistelemään tai alistumaan tuittupäisyydelle, pikkumaisille oikkuilulle ja määräilylle, vastaten niihin.
      Lisäks kun en ole "sensortin" huomion hakuinen, sekin saattaa kärjistää ristiriitoja.
      Toisaalta en myös viihdy ympäristössä jossa kaikki on liian tasapaksua, ennalta ajateltua tai suunniteltua...

      Poista
    5. Juu, naisilla ei ole juurikaan Napoleon kompleksia sen kummemmin kuin oidipaalistakaan:) Määräilynhalua, tuittupäisyyttä ja oikkuilua löytyy kaikista naisista Maxi, se ei ole mitasta kiinni, mutta se on varma, että 170 - 182 Justiina on paljon vakuuttavampi ilman turhaa määräilemistäkin:) Oma itsensä kannattaa aina olla mutta joustamisen jaloa taitoa pitänee treenata loppuun asti.

      Poista
    6. Niin, just kuten sanot näin on naisten kannalta tilanne.
      Se taas, mitä tuossa lopussa kirjoitat joustosta, tiivistää koko tän taroitukseni.
      Jousto kun tarkoittaa enimmäkseen joustamisen jaloa taitoa vain! ja ainoastaan meidän miesten puolelta.
      Tuittupäisyyttä saa ja kuuluu ripaus ollakin.
      Pitäähän sitä sentään mausteita sopassa olla...

      Mutta kun katsoo tätä tarjontaa, mikä tyrkylle itteensä lykkää, tuntuu ja on edelleen sitä samaa pikku diivailua, etten paremmin sano, kuin useimmilla oli jo 50 vuotta takaperin.

      Onneks poikkeuksiakin on, sekä mainittua ikää nuoremmilla, että myös vanhemmilla joiden kanssa on helppo hengittää, joskus pidemmän, joskus lyhyemmän aikaa...

      Poista
  7. Monipuolinen kasvi. Minulle tutuin on hamppuköysi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Arleena, tämä on to-del-la sitä. Kuten tuolla yllä jo mainitsinkin, niin hamppu tunnetaan turhaan pelkästään huumeena. Se on niin paljon enemmän, oikeastaan jutun kirjoittaminen paljasti vasta kuinka paljon ja miten.

      Poista
  8. Olipa raju otsikko teksti:) Eipä ole tullut kokeiltua ja enpä usko että, enään tulee kokeiltuakaan. Lääkkenä on kuulemma ms taudin oireisiin hyvä. Mahtaakohan hamppuköysiä olla olemassakaan enään nykyään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kieltämättä vähän raflaava, minulla on monestikin tahatonta ja joskus ehkä tarkoituksellistakin syytä otsikoida ihan miten sattuu, mielestäni paras oli Mustishiiri ja muut elikot aikoinaan. Se nauratti ainakin itseä.

      Juu, huomasin että Ms-taudin hoidossa on käytetty kun kahlasin jutun koontivaiheessa mielipidepalstoja. Hamppuköyden tekijänä on tunnettu ainakin Juha Alho, sen olisi voinut myös mainita, mutta kun en ole varma vieläkö se näitä mestaroi? Hamppuköyttä on ollut verkossa saatavana sisustusefektiksikin, nyt näkyi varasto olevan tyhjänä sillä sivulla missä kävin. Kiitokset Harry:)

      Poista
  9. Sexyt vaaleaverikot (epäilyttävissä) kuvissa! Ainakin varmaan miehille silmänruokaa:)

    Hamppu, vaaraton ja vaarallinen. Eipä ole itsellläni ikinä ollut halua kokeillakaan pilven pöllytystä.

    Mutta nuo korut ja niiden mahdolliset seurannaisvaikutukset. Paksulta tuntuu, että jos nuori korujen käytön myötä leimataan tai otetaan syyniin. Ja jos syyniin joutuu, siinä on huoltaja joka ei ole kovin puolustuskykyinen sossuja vastaan voidaan todella saada helisemään. Oikein karvat tässä kohtaa nousee pystyyn!!! Voimakastahtoiset nuoret kyllä kokeilevat tai käyttävät huumeita, eikä siinä ainakaan aina vanhempien varoitukset auta yhtään. Voi jopa yllyttää määrätynlaista lasta.

    On siinäkin peruste, että nuori joka tällaisiä koruja käyttää on huumemyönteinen.
    Nuoret muutenkin pukeutuvat just ihan niinkuin itse haluavat näinä aikoina.
    Ettemme vaan rajoittaisi nuoren omaa mieltymysmakua ja jos näin edes yrittää tehdä en usko, että tulos on myönteinen. Nuorille on muutenkin jo annettu liikaa valtaa, sille ei mitään voi, tähän on tultu.

    Täällä Rip-täti heristää (taas) ihan turhaan sormea. Sossut on sossuja, yök, sanon minä. Lievennyksenä tosin, että ei varmaan ihan kaikki.
    Auta armias kunnollista vanhempaa sossujen mielivaltaa vastaan.

    Ja lapset pitäis enemmänkin opettaa käyttäytymään kunnolla vanhempiaan vastaan. Kuka kunnollinen vanhempi haluaa lapsilleen mitään pahaa, mutta ongelma on myös siinä, että vielä kypsymätöntä nuorta kuunnellaan ja uskotaan ihan liikaa. Eivätkä he edes tajua vielä tai ovat muuten "sairaita", että suurimman hallan he saavat aikaan itselleen tulevaisuuttaan ajatellen.
    Tosin esim. sosiopaattinuorille ei mitään mahda. Voi syyttömän vanhemman tuskaa, jos tuollaisia laskelmoivia, tunteettomia ja kylmiä lapsia on saanut.

    Anteeksi, jos liikaa vuodatin.
    Kirjoituksesi oli jälleen avartava ja rikas, Mustis.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen hunajapupu toimi Marihuana -astaisessa julisteessa ja toinen myönteisessä? Mieluiten katselen itsekin pilviä vähän ylempää:)

      Olen pitkälti samaa mieltä Rip, ettei pelkkä koru tee kenestäkään huumemyönteistä, MUTTA nyt kun korut ovat saaneet näkyvyyttä ja ovat kiellettyjen listalla, ne ovat varmasti kohta hitti, näinhän lapset ja nuoret toimivat. Itse on ollut äitinä ollut ehkä liikaakin kaveri, vasta kuopukselle olin autoritäärisempi, mutta samalla kypsempi ja lässympi äiti. Lasten käytös on aika paljon omista valinnoistamme kiinni, voimme tietämättämme tehdä tai olla tekemättä asioita jotka vaikuttavat.

      Kaveripiiri on toinen mahtivoima, joka määrää mihin mennään. Tässä vanhempi voi olla aika avuton. Jos on kyse aikuisista, niin heillä on omat valintansa ja omat tiensä, täytyy vain toivoa heille parasta mahdollista elämää. Virheet ovat oppimista varten. Et yhtään avautunut liikaa Rip, minusta oli hyvä että sanoit miltä tuntuu, suuret kiitokset siitä:)

      Poista
    2. Mustis, olet oikeassa noista hunajapupukuvien tarkoitusperistä. Anteeksi kömmähdykseni, joka tuli kuin "lapin kapasta".

      "Lasten käytös on aika paljon omista valinnoistamme kiinni, voimme tietämättämme tehdä tai olla tekemättä asioita jotka vaikuttavat". Tätä kohtaa en oikein niele, koen sen enmmänkin vanhemman syyllistämisenä. Jätän tahallaan vastaukseni enemmältä selittelyltä.

      Poista
    3. Ei mitään anteeksi pyyntöjä Rip:) Kuvat oli ihan tarkoituksella valittu näin.

      Tuo mitä sanoin valinnoista, on kipeästi omakohtaista ja tottakai se syyllistää äitiä tai vanhempia, kuinkas muutenkaan? Joku kaunis päivä pääsen vielä vapaaksi itsestäni ja kasvan (turhasta?) syyllisyydestäni pois. Lapsesta asti olen tottunut siihen, että aina pitää olla joku syy, olipa aiheena sitten tauti tai joku muu huono juttu. Järki kyllä tietää ettei näin voi olla, mutta tunteet ja sydän eivät näköjään opi milloinkaan:)

      Poista
  10. Tuhti tietopaketti taas! Monipuolinen kasvi, paljon muutakin käyttöä kuin otsikossa nimetyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Millin:) Tietopaketti piti haalia monesta eri lähteestä ja niistä mistä odotin apua, en sitä saanut ollenkaan, osa oli tuttua juttua ja on kummallista miten paljon uutta tietoa matkan varrella tulee koko ajan lisää. Kasvi on hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta häviämässä, koska se mielletään vain ja ainoastaan huumekasviksi. Näinhän se monesti on, että lapsi heitetään pesuveden mukana ulos.

      Poista
  11. Hyvä, pienet korjaukset on paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anonyymi, olen samaa mieltä. Asiavirheiden vuoksi (joita oli eksynyt etenkin kannabiskukka osioon) oli harmittavaista, että juttu karkasi käsistä ennen aikojaan.

      Poista
    2. No nyt on parempi :D

      Poista
    3. Kiva kuulla, suuret kiitokset. Mitä tästä opimme, kirjaviisaus jää tiedon varjoon:)

      Poista
  12. mun aiempi kommi on menny kai roskapostiin,, hampusta mainitsin se on tuttu hampunsiemen rouheena.. itse teksti erittäin täydellinen asia teksti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä löytynyt roskapostista kommenttiasi Kaisu, kävin tarkistamassa sen heti? Olisiko ufo kaapannut:) Hampunsiemen rouhetta saa kai luontaistuotemyymälöistä tai hyvin varustetuista elintarvikeliikkeistä. Ihan täydellinen tämä ei tietenkään juttu toki ollut ja ilmeinen asiavirhe harmitti ehkä eniten. Kiitoksia Aikku. Fiilaten ja höyläten kuitenkin pikkuhiljaa parempaan menossa?

      Poista
  13. Olipas paljon tietoa ja uutta sellaista. Hampunsiemenistä tehtytä rouhetta olen joskus yrittänyt etsiä, mutta en ole uskaltanut googlettaa, ettei kohta joku gestapo ole ovella ja huumepidätä minua =). Huumeita en hyväksy, mutta tiedän asiasta liian vähän voidakseni ottaa kantaa ruohon polttamisesta kipulääkkeenä syöpä- yms. taudeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Roz:) Meillä on vähän yksioikoinen tapa ajatella tietyistä asioista ja hamppu kuuluu ehdottomasti näihin, se tunnetaan nykyään etupäässä vain hirttoköysihistoriasta tai huumejutuista, mutta se on paljon enemmän:)

      Nauratti tuo gestapo-juttu ja vaikka Mr Google osaakin jallittamisen jalon taidon, niin nyt tärppäsi heti eli googletin puolestasi ja löysin Kaarlo Impolan Ekokaupan, josta löytyvät siemenet ja öljyt, näkyi olevan about 5 euroa pussi, joten ainakin verkosta niitä löytyy: http://www.ekolo.fi/merkki/kaarlo-impola/51/

      Kyllä lääkekannabista on käytetty ihan julkisesti ja yleisesti terveydenhuollossa. Loppujen lopuksi on ihan sama, jos ihminen on parantumattomasti sairas tai kuolemassa, millä myrkyillä kipuja lievitetään. Kannabis lienee sieltä lievimmästä päästä tässä tapauksessa.

      Poista
  14. Olipas mielenkiintoinen teksti.
    Kiitos.
    Onneksi kasvin hyötyjä osataan hyödyntää lääketieteellisesti. Sanoisinko - turvallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämän kasvin monia hyötynäkökohtia voisi miettiä perusteellisesti. Kasvin hyötynäkökohdat ovat luultavasti paljon isommat kuin haitat ja kipukukkana kasvi se on tunnettu aika kauan, jossakin historiallisessa jutussa mainitsinkin sen juuri tällä nimellä. Kiitokset Ainosofia.

      Poista
  15. Mittään en huumeista tiedä ja löysässä hirressä olen projektieni kanssa muutaman viime vuoden tapellut...;-)
    Taas avartui maailmankatsomus piirun verran lisää tekstiäsi lukiessani. Hyvä, lisää vaan uusia näkemyksiä ja faktatietoa "kehiin"! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki me välillä roikumme enemmän taikka vähemmän, mutta pitää katsoa vain päivä kerrallaan, josko se siitä pikkuhiljaa valkenisi. Tiedä vaikka veli Venäläinen vielä kiinnostuu hienosta haussistasi:) Seuraava fakta koputteleekin jo ovella, pari pahempaa juttua jätin väliin, kaikkea sontaa kun ei viitsi ihmisten ilmoille sentään syytää. Sitä miten voisi olla viihdyttävä, mutta silti kirjoittaa asiaa, olen useinkin pähkäillyt vähän huonolla menestyksellä. Kiitoksia Haxel:)

      Poista
  16. Mielenkiintoista. Minäkin muutama vuosi kirjoitin hampusta ja tutkailin googlen tarjontaa ahkeraan, syntyi melkoinen kannabiskeskustelu blogiini jo silloin. Noista koruista en kyllä ollut kuullutkaan, taitaa olla joku uusi keksitty ilmiö, ei siihen paljoa tarvitse kun nuoriso ottaa jonkun symbolin johonkin tarpeeseensa.
    Tuo hamppu on mielenkiintoinen kasvi, sativa on se alkuperäinen hyvä ja sen alalaji indica sitten se mielipiteitä herättävä versio. Mainitsen vain, että kasvaa hyvin myös kuivassa.. Saharasta on tullut erinomainen kasvualusta sille, taatelinviljelijät vaihtavat mielellään kannabiksen viljelyyn, niin paljon tuottavampi elinkeino. Marokon puolella taisivat sen jo laillistaa, tänne se on levinnyt pikkuhiljaa joskin vielä kiellettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritin epätoivon vimmalla eilen illalla hakea tätä juttuasi Sirokko, mutta en vain onnistunut tai sitten vimma loppui kesken.

      Kannabis kiinnostaa aina, siinä kun on kielletyn hedelmän suloista makua:) Korut voivat kyllä olla aika uusikin keksintö, mutta kukkakuvat ja vaatteisiin ommellut merkit ilmeisesti eivät niinkään, huutonetissä niitäkin kaupiteltiin? Itselläni on ollut kukkafarkut moneenkin otteeseen ja nuorempana muutakin hippilookkia, mutta poimin vain siankärsämöä pellonpientareelta, keräsin lehmille nokkosia ja kokeilin etupäässä peltokortteen puhdistavaa vaikutusta:).

      Kiva kuulla kasviheimojen erot ihan konkreettisesti. Minulla on kyllä myrkynkeittäjän opaskirja:) ja toinen kasvikirja, jossa on mielenkiintoisia kasveja, ja niiden historiaa, vanhat luonnonkasvijutut ja lääkekasvi kirja jäivät tietenkin kotiin:(

      En ihmettele ollenkaan jos taatelintallaajat innostuvat helpommasta toimeentulosta, nytkin kannabiskiellot saattavat monet viljelijät ahdinkoon. Amerikassa laillistettiin muutamassa osavaltiossa, Marokosta en ole varma. Ilmeisesti viljely kuitenkin laajenee pikkuhiljaa oli laillista tai ei? Kiitoksia Sirokko.

      Poista
    2. Sori, olisi pitänyt valistaa. Nimittäin ne kannabisjutut (kaksikin eri keskustelua) oli vanhassa vuodatuksen blogissani ja otsikot ovat kadonneet kategorioista ja teksteistä, kiitos vuodatuksen katastrofin. Mutta kyllä ne sieltä silti löytyi kun aikani selasin, en vaan muistanut ottaa ylös sivua, joten siellä taas ovat hukassa, turha etsiä :)
      Heh, minulla on hippiaikaan voinut olla kannabiskukka housunpuntissa ihan tietämättäni..

      Poista
    3. Juu, sehän selittääkin paljon... yleensä paneudun kysymyksiin ja vihjeisiin, jotka liittyvät jollakin tavoin kirjoittamaani juttuun, kuten silloinkin kun kerroit että olit kirjoittanut naistatuoinnista, tälläsin heti linkin Sinun blogiisi mutta pitääpä katsoa löytyykö se juttu enää linkin takaa.

      Minulla oli ihana farkkuliivi, jonka reunat oli kantattu kukkakankaalla, se oli myöhempää 1970-lukua, olin jo äiti silloin ja hyvin kesy piilohippi, en siis ihan "oikeaoppinen", eli risat farkunlahkeet, tietty huolettomuus, nyöripaidat ja äidiltä varastettu pitsi hiuksissa ja vaikka piece-aate olikin muotijuttu, niin silti sotaveteraanien kunnioitus kuului silti asiaan. Ommeltavissa merkeissä saattoi olla kyllä vaikka kannabiskukan kuvakin:)

      Poista
  17. Opettavainen juttu. Peikko on ihan ihmeissään. Se miettii, että itsenäisyysjulistus on varmaan kirjoitettu, eikä painettu :) Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti juuri näin onkin Peikko hyvä, mutta "Ennen kuuluisan pergamenttiversion laatimista julistuksesta ehdittiin teettää siirtokuntien edustajakokouksille ja siirtokuntien armeijan komentajille useita kopioita, joissa oli vain Hancockin allekirjoitus ja Thomsonin varmennus.Nämä itsenäisyysjulistuksen ensimmäiset painetut kappaleet tunnetaan Dunlapin arkkeina (Dunlap broadsides), koska ne teetettiin kirjanpainaja John Dunlapilla, jonka paino oli parin korttelin päässä mannermaakongressin työtiloista. Dunlapin painamista noin 200 kopiosta 25 on tiettävästi säilynyt tähän päivään" lainatakseni suoraan Vikipedian tietoa, saattoi hamppupaperi olla painatusjutussa käytössä ainakin tuossa luonnosvaiheessa, pergamentista puhutaan varsinaisessa julistuksessa? Tämä juttu lähti liikenteeseen omia aikojaan, joten se on elänyt aika paljon kun korjauksia on pitänyt tehdä, tähän kohtaan en sitä enää tee, vaikka muoto onkin virheellinen. Teoriat ovat vain teorioita, hieno oikaisu Peikko, kiitoksia siitä:)

      Poista
    2. No höh. Peikko ei tiennyt mitään noista kopioista. Kyllä oli hyvä oppia. Peikko kiittää. :)

      Poista
    3. Aivan ja ellei muusta, niin ainakin omista virheistään oppii ja tarkoitan nyt itseäni. Kyseenalaistaminen ja ilmi selvästi väärästä tiedosta huomauttaminen (kuten tuolla aiemmin jo Anonyymin alotteesta) on kirjoittajalle aina positiivinen juttu. Niin myös tässä:)

      Poista
    4. Joskus asiat ja sanatkin menevät ristiin. Peikko miätti sitä yhtä ja alkuperäistä kappaletta, mutta jos miettii julistusta tekstinä ja sanoina, ne voidaan tietenkin painaa ja kopioida vaikka kuinka monta kertaa. Ja jokainen kopio on itsenäisyysjulistus. :) Peikon ajattelu oli vähän rajoittunutta.

      Poista
    5. Peikko oli varsin oikeassa, ilmiselvä kömmähdys se oli ja teki mieli enemmän kuin kovasti muuttaa tuo ko painettiin-sana pois, mutta yritän kestää virheeni kuin mies ja puhua Sinut pussiin kuin nainen, eikä tuota ajatuksen rajoittuneisuutta nyt usko kukaan, ei peikko itsekään:)

      Poista
  18. Huh, olipas juttu, mutta hyvin avartava sellainen. Kiito Mustis :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikani pähkäilin, keräilin tietoa ja yritin kokoilla pikkuhiljaa pelipalaset yhteen kuten lapset ennen sanoivat. Eihän se ihan kivutta mennyt, näillä mun jutuilla kun on hirveä hinku päästä julkistettavaksi ennen aikojaan:)

      Poista
  19. Kaikilla asioilla on monta puolta, sen oikean valitseminen on aina vaikeaa. Historian kulussa on mutkia sinne ja tänne ja kaikkea on kokeiltu. Nyt luullaan, että jokin asia tai kasvi on uusi, mutta historiasta lähes kaikki löytyy.
    Olet kerännyt mielenkiintoisen tietopaketin. Siinä on ajattelemistä. Etenkin tuo lopun kukkakoru-juttu saa miettimään, että en tiedä läheskään kaikkien symboliarvoa. Mitähän sitä itse kantaa tietämättään mukanaan?

    Nyt sain lukijakuvan laitettua, mutta monta viikkoa on mennyt, ettei se ole toiminut.
    Hyvää kevättä sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Usva, nyt pelitti minullakin, olen kyllä Googlelle laittanut postiakin, tiedä sitten mikä tässä mätti ja miten se korjaantui, pääasia että korjaantui:)

      Elämässä on vaihtoehtoja ja valintamme määräävät usein kipeästikin mihin ja miten kuljemme. Lisäyksiä tein saadakseni aiheesta enemmän irti. Tuo korujuttu oli aika mielenkiintoinen, olen takuulla nähnyt näitä ennenkin, eikä olisi tullut kyllä mielen viereenkään ajatella niistä jotakin huumemyönteisyyttä, puhumattakaan että olisin edes välttämättä osannut yhdistänyt sen juuri kannabikseen. Viattomuuttaankin voi olla siis syyllinen?

      Poista
  20. Hyvin kerättyä hampukkatietoa.Omasta puolestani voin sanoa,että en ole koskaan liputtanut särkylääkkeille enkä niitä juurikaan elämäni aikan käyttänyt.Mikä ei tarkoita etteikö kipuja ja särkyjä olisi joskus ollut ja edelleenkin ajoittain on,ihan pirullisia suorastaan,tunnustan.Mutta sen olen päättänyt,että jos joskus tulevan matkan varrella elämä muuttuisi kipujen (ja esimerkiksi sairauden)takia ihan helvetilliseksi(anteeksi ilmaus)niin olisin ihan valmis kokeilemaan marihuanaa.Olisihan se varmasti paljon mukavampaa pienessä pöllyssä olla hyväntuulinen ja odotella tyynesti tulevaa lähtöä.En haluaisi myöskään läheisteni kärsivän kipujeni takia.En siis kannata huumeita missään nimessä,mutta em.tilanteessa sallisin itselleni ja kelle tahansa muullekin riippuvuuden uhallakin pössyttelyn.Ennen lopullisia hyvästejä tästä elämästä sillä ei todellakaan ole mitään väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vakavaksi veti tämä kommenttisi ja olen samaa mieltä siitä, että mielettömien kipujen ja sairauden lievittämiseksi lääkekannabis sopii siinä kuin oopium-pohjaiset tai muutkin opiaattilitkut. Esimerkiksi niinkin fiksu jätkä kuin tuoSarasvuo ei tätä ymmärtänyt? Joistakin kipulääkkeistä tulee myös tavattoman huono olo (morfiini tai opiaatti). Sitä, kävisikö näin myös pössytellessä, en tiedä. Kun on lähdön aika, monet asiat heittävät komeasti kuperkeikkaa, joten mikä tahansa helpotus on yhtä oikein.

      En jaksa uskoa, että kukaan saattaa kuolinvuoteeni äärellä, enkä sellaista odotakaan, mutta jos niin olisikin, niin ihan samat mietteet ovat kuin Sinullakin. Saattava henkilö ei useinkaan tajua, miten hänen omat kärsimyksensä tai eron tuskansa vaikuttavat kuolevaan ja tekevät lähdön entistäkin hankalammaksi. Lupa lähteä on yksi kärsivän ja kuolevan kohdalla olevia perusasiota, joita tässä omakohtaisesti - siis saattomielessä koettuna - tulee mieleeni. Myös se, että lupaa hoitaa hoitamattomat asiat ja sanoo reilusti pärjäävänsä vaikka itku silmässä, helpottaa kipulääkkeen tavoin. Kiitos rohkeudestasi rakas Myrsky:)

      Poista
  21. Hienoa, kiitos. Tämä oli mielenkiintoinen tietopläjäys. Olen 80-luvulta asti seurannut ja jonkinverran ihmetellyt tuota korujen ja esim. pipojen kannabiskuviointia. Ja ollaan tuttujen kanssa tultukkin siihen tulokseen ettei kaikki varmaan ymmärrä mitä tunnusta kantaa... Asioissa tosiaan on kaksi tai useampikin puoli... on kivaa saada uutta tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, varmasti on pidetty tiedostamattakin näitä kuvia ja korujakin, sillä niin taidokkaita ja kauniita koruja näin kun selailin ja googletin asiaa. Kiva jos tietoa tuli, olen kerännyt ja koonnut sitä pikkuhiljaa samoin kuin rohkeuttakin:) Asioissa on aina kääntöpuoli kuten mainitsit, mutta sehän meiltä helposti unohtuu. Usein näemme vain yhden leiman tai totuuden ja monesti on hyvin vaikea ajatella tietyn maineen saaneesta asiasta ja elämän tilanteesta tai ihmisestä niitä hyviä puolia mitä myös siitä löytyy. Kiitos Ame:)

      Poista
  22. Olipa kiinnostavaa, kiitos! Luin koko juttusi ääneen R:lle;) Paljon uutta tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu, just ennen kun laitoit kommentin ajattelin että pitäispä käydä Leenan blogissa, kun en ole vähään aikaan käynyt sitä ihastelemassa. Kiitoksia itsellesi, mitähän se R meinasi:) No käväisen siellä nyt yön päälle:)

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜