Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

PÄÄSIÄISTÄ

Munat, mämmit, pajulampaat, noitavainot ja taivaita piehtaroivat pääsiäisämmät kissoineen ovat vilahdelleet kevätpostauksissani jo vuosien ajan. Puputytöt ja kukkopojat ovat jääneet vähän taka-alalle. Lapsena kuvittelin että  pupu liittyi pääsiäiseen sen vuoksi että jänis pyöräytti hankipoikaset jo varhain keväällä. Jänisemo tekee myös heinäpoikaset ja syksyllä vielä sänkipoikasetkin, joten siinä suhteessa jäniksen suuri pääsiäisrooli ei auennut minulle ollenkaan.

Pupuperinne pohjautuu historiaan juurikin hedelmällisyyssyistä. Saksassa tunnettiin suklaamunia tuova pupu jo 1600-luvulla ja sen juuret johtavat esikristilliseen Ostara-juhlaan, Egyptiin ja aina muinaiseen Mesopotaniaan saakka. Keskiajalla saksit palvoivat kevään, aamunkoin, rakkauden ja lisääntymisen jumalatarta Eostrea. Jumalatar otti Ostara-juhlan eli kevätpäivätasauksen aikaan jäniksen muodon ja muni munia,  joita pidettiin hedelmällisyyden ja kasvun taikakaluina. Näin pupujussi yhdistyi monien muiden perinteiden ohessa saumattomasti myös meidän pääsiäiseemme. 
Tämän ihanan pupukynttilän sain pari päivää sitten ystävättäreltä💛 Se istuu pitsiliinalla, joka sain lahjaksi aiemmin toiselta ystävältä:)

Keräilyhulluus ei välttämättä vaadi suuria investointeja, vaikka retroilu on nostanut hintoja. Vanhat paperiset koristeet sykähdyttävät minua aina. Allaoleva kukkoperhe löytyi Raahen PH-kirppikseltä 50 sentillä ja vanha pääsiäisliina kirpputorin tilkkukopasta 25 sentillä. 



Fazerin kukkopurkki sai takavuosina kaverin, joka ei maksanut juuri mitään ensimmäiseen verrattuna. Kukko kuuluu pääsiäisperinteeseen muutenkin kuin ruokana. 

Raamatunhistoria kertoo, että vangitsemisyönä Jeesus sanoi Pietarille: Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät. Pietarin uhosi etten ikinä, mutta siitä huolimatta näin kävi, pelko oli uskoa suurempi. Näin kukosta tuli valveilla olon  ja valppauden symboli, jonka vuoksi se koristi aiemmin myös kirkontorneja. Jos kirkonkukko kallistui tai peräti putosi - seurasi kolme onnettomuutta! Kukkokin liittyy pääsiäiseen munimisperinteen vuoksi, sillä se munii lauantain ja sunnuntain välisenä yönä suklaamunia lasten lakkeihin:)
Tämä uljas kukko on muninut minulle jo monet vuodet ja palvelee yhä edelleenkin. Sain sen taitavalta osastosihteeri ystävältä lahjaksi eräänä pääsiäisenä.
Kevään paras löytö on kuitenkin tässä. Pikkuinen, kiltti jenkkicocceri Ymmi 💛
Ainoa ikävä puoli on allergia, minkä vuoksi olemme laajentaneet vehnätöntä ruokavaliota kanattomaksi ja riisittömäksi.  Siinä onkin pientä haastetta, sillä yllättävän monessa koiran ruuassa on riisiä, kananrasvaa, siipikarjaa etc. Ruuan ja makupalat ostamme Mustista ja Mirristä tai eläinlääkäriltä. Vajaan kuukauden aikana olemme ehtineet eläinlääkäriin kerran ja konsultoineet toista lääkäriä allergialääkkeen varalta. Monet eri litkut on varattu korvia varten kun tarve vaatii. Mutta mitäpä emme tekisi rakkaan nappisilmämme eteen.  Saimme pahimman kutinakierteen katkaistua, joten korvatilanne on jo helpottomassa


Ymmi nukkuu kun me nukumme ja nousee kun minä nousen. Hän seuraa kaikkia touhujani kiinnostuneena ja pötkähtää saman tien matolle, sohvalle tai sängynpäälle nukkumaan, mutta jos poistun huoneesta, hän kipittää heti perään, mutta ei pyöri ärsyttävästi jaloissa, vaan kulkee varjon tavoin sivulla. Ymmi on hienosti koulutettu näyttelykoira. Nyt hänellä on kuitenkin käyttötrimmaus, sillä en jaksaisi pitkää turkkia pestä ja puunata kuten kuuluu.
Kevät saapuu  ja elämä on mallillaan iloista ikkunanpesijää myöten 💙Kirkkaalta näyttää, kuva on otettu suoraan ikkunan läpi:)  Pääsiäiskäsi toivottaa kaikille aurinkoista ja hyvää pääsiäisaikaa. Muistakaa turvaväli ja lennelkää matalalla.

Disneyn Rumpalin yllätyslöytö on kauniisti kuvitettu pupukirja lapsenmielisille vaihtoehtona raskaille noitavainokirjoille, joita olen aikaisemmin suositellut. Elokuvasuosituksena voisi olla  noita-aiheinen Siskojen piiri jota kantaa vangitseva loitsulaulu.

34 kommenttia:

  1. Sinulla on hienoja pääsiäiskoristeita, ja oli mielenkiintoistga lukea pääsiäispupuperinteen historiasta. Voi miten suloinen hauveli, harmi että on allergioita, mutta onneksi löysitte hänelle sellaista ruokaa mikä ei aiheuta oireita.
    Oikein hyvää pääsiäisen aikaa sinulle Irja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jael 💛 On ollut kaunis pääsiäisen aika, vasta pääsiäispyhänä tuli huonommat ilmat. Tässä tuli osa pääsiäiskoristeista, esimerkiksi taulut eivät päässeet vieläkään esille:) Ymmi on ihana pieni otus.

      Poista
  2. Mainio kirjoitus! Kiitos ja oikein hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Susanna 💛 nyt se on jo lopullaan. Lunta ja räntää sataa:)

      Poista
  3. Pupukoristeita tuli hommattua useampikin tänä vuonna pääsiäiseksi ja yksi vielä vähän polttelee mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupukoristeet ovat kivoja, tästä jäi yhdet ihanat uutuudet poiskin, kun ei kaikkea muistanut eikä ehtinyt kun piti julkistaa juttukin ajallaan eikä pääsiäisen jälkeen:)

      Poista
  4. Paljon olet kerännyt faktaa pääsiäisestä.
    Meilläkin oma pääsiäispupu. Se käy lintulaudan alla syömässä joskus päivisinkin, useimmin yöllä. Vaikea sitä on erottaa, on vielä aivan valkoinen, pitsi silmät ja korvanpäät musta. Ikävästi on näkynyt pieniä hankipoikasia jääneenä autojen alle.
    Ikävää Ymmin allergia. Monen sorttista huolta sellainen aiheuttaa, mutta eiköhän vaiva kuriin asetu. Energiaa Ymmillä näyttää ainakin olevan.
    Riemullista pääsiäistä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jänisjuttu oli melkein valmiina jo viime pääsiäisenä mutta myöhästyi harmittavasti lähdöstä. Pupun kuvasin viime keväänä itsekin, ovat nyt syöneet omenapuut ja kaikki vaikka heiniä öyssäsin ja leivänpaloja hangelle vein:) Ymmi on iloinen pikku otus, joka osaa olla huomaamaton ja rauhallinen. Kiitos Aimarii 💛

      Poista
  5. Kiitos pääsiäistiedoista!

    Toivottavasti Yammin allergia helpottaa, ikävältä kuulostaa!

    Aurinkoista pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmin tilanne tällä hetkellä aika hyvä, mutta koputetaan puuta. Aurinkoista ja kaunista oli lauantaihin asti, itse pääsiäispyhänä oli jo sateinen ilma. Sydämellinen kiitos Susu 💛

      Poista
  6. Ihanaa, kun sinulta löytyy nuo lapsuudessani herrasperheessä näkemäni paperiset pääsiäiskoristeet.
    Hieno tietopaketti pääsiäisestä. Kiitos!
    Suloinen Ymmi ei halua kadottaaa sinua näköpiiristään.
    Oikein hyvää pääsiäisen aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä odotinkin! Että joku olisi jossakin nähnyt nämä vanhanajan koristeet, muistatko vuotta milloin näit. Näissä oli leima Danmark eli vanhoja tuontijuttuja. Kiitoksia Kirsti Koo 💛

      Poista
  7. Ymmille terkkuja Koirapojalta.
    Paljon on sinulla aarteita. Hyvää pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmi kiittää 💛 Tässä oli pieni osa. Taulut ja astiat jäivät seuraavaan kertaan. Kiitos Repu 💙

      Poista
  8. Ihanaa Pääsiäisen aikaa sinulle

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavia nuo retrokoristeet.
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kukkoperhe oli kiva löytö pilkkahintaan. Lämmin kiitos Cheri 💛

      Poista
  10. Muistan lukeneeni: "Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Muutoin kukkon liittyvä symboliikka ja uskomukset on uutta.

    Mielenkiintoista historiallista tietoa jaat, kiitän.

    Ihania vanhanajan koristuksia.
    Oi, Teillä jo ikkunat hohtaa puhtautta...valmiina kesään.

    Hyvää pääsiäistä Teille! ☀️🐥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkutytöstä asti pääsiäisen uskonnollinen puoli on ollut elämässäni jossain muodossa esillä. Ennen vanhaan Pitkäperjantai oli niin suuri juhla etteivät junat tai bussit edes kulkeneet, kiirastorstai-iltanakin oli sunnuntai aikataulut, joten työpäivä meinasi kerran venyä iltakymmeneen kun en sitä hoksannut, onneksi joku haki sitten ennen kuutta kotiin:) Meillä on perinteenä pestä akkunat pääsiäiseksi:) Kiitoksia Liplatus 💛

      Poista
  11. Ihanaa pääsiäisen aikaa teille. Paljon on sinulla pääsiäiskoristeita. Tuo kukkoperhe on aika makea, en ole yhtään varmaa, olisinko sellaisia kukkoja koskaan nähnyt. Muisti tekee tepposia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Orvokki 💛 Tuo on vanha tanskalainen tuontijuttu, enemmän kuitenkin Weisten koristeita on lapsuudessani ollut. Kukkoja ja noita-akkoja:)

      Poista
  12. Nättejä pääsiäiskoristeita.
    Aivan ihanat nuo iloisen keltaiset Fazerin kukkopurkit 💛
    🐥🐣🐤🐔💛🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita 💛 Fazerin purkkia hain aikoinaan kissojen ja koirien kanssa, mutta ne harvat johon törmäsin oli ryökäleen kalliita tai huonokuntoisia. Viimein löytyi yksi ja sen jälkeen toinen sopuhintaan, joten investoin, niitä ei varmaan kovin paljon markkinoilla liiku.

      Poista
  13. Voi onpa sinulla aivan ihastuttavia pääsiäiskoristeita! Todella kivoja, jotka tuovat oikeanlaista tunnelmaa kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi 💛 koristeiden lisäksi narsissit, pajunkissat ja koivunoksat ovat yhtä tärkeitä ja rairuohokin tulee kylvettyä pääsiäiseksi, tällä kertaa tosin kaurasta.

      Poista
  14. Kiitos elämänmakuisesta tarinasta. Vanhoissa käyttöesineissä on sitä jotain...
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos 💛 Vanhoissa esineissä on aina tarina, niiden taakse on kiva kurkistaa:) Viimeiset pääsiäishetket ovat käsillä, tämä pääsiäisaika on -pyhiä lukuunottamatta- ollut yksi kauneimmista.

      Poista
  15. Kiitoksia Suvi, kyllä on otettukin iisisti 💜

    VastaaPoista
  16. Tuli nostalginen olo kun katselin pääsiäiskuviasi. Jotain tuttua mutta paljon ennennäkemätöntä, Fazerin pääsiäisaiheinen purkki mm.

    Ymmi on söpö 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit jotain vanhaa ja jotain uutta 💗 Fazerin purnukat ovat piristäviä, olen vähän höyrähtänyt kahvi- ja keksipurkkeihin, mutta vain tiettyihin. Ymmi kiittää 💛

      Poista
  17. Hyvä, että Ymmi on saanut apua allergiaan. Suloinen pikkuinen. Pääsiäinen on ihanaa aikaa. Minunkin pääsiäiseen kuuluu koristeet. Hienoja sinun kaikki, mutta erityisesti nuo retrot. Hyvää kevään jatkoa! ✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä viheliäinen vaiva, mutta onneksi sitä voidaan auttaa. Lammas oli mieluista mutta siitä tuli heti oireita. Monia ihania pääsiäisjuttuja bongasin, osa jäi varmaan katsomattakin. Vanhoissa koristeissa on taikaa, ne ovat taidolla tehtyjä. Kiitoksia Ninnu💛

      Poista
  18. Sulla on siellä ihana koiruli, kurjia vaan noi allergiat.
    Kivan näköisiä pääsiäisjuttuja täällä sulla.
    Tulin näin pääsiäisen jo mentyä toivotteleen vaikka hyvää kevättä!

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜