KORPPEJA JA KYYHKYSIÄ

Mustapukuinen leski seisoi usein rannalla katsellen satamaan tulevia laivoja. Komeat, raskaat alukset tai leuhkasti rantautuvat kauniit hedelmälaivat eivät kiinnostaneet sitä pätkääkään. Hän haaveili edelleenkin uponneesta sotalaivasta, jonka ulkoinen muoto olisi päihittänyt kaikki satamaan tulleet alukset, puhumattakaan siitä, että se oli edelleenkin maailman tutuin ja rakkain alus hänelle.  Häntä lohduttivat enää kauniit jälkeläiset pesueineen, joista toinen oli äitinsä kaltainen Yönlapsi ja toinen kovan luokan miinanraivaaja, jota eivät ovelat pirunlukot hämänneet. Siitä huolimatta mustiin pukeutunut leski palasi aina uudelleen satamaan katsellen rantaan saapuvia ja sieltä lähteviä aluksia, vaikka se ei enää ikinä uskonut mitään löytävänsäkään.

- Mitä helvettiä se tuokin täällä aina notkuu, kiukuttelivat satamaruusut ja samaa ihmettelivät säälivät ohikulkijat puoliääneen. Mitäpä yhdestä vanhasta raakusta kun satama oli täynnä toinen toistaan kauniimpia fröökynöitä,  jotka jaksoivat aidosti ihailla uusia, uljaita tulokkaita. He olivat naisia, joiden elämä oli täynnä kulttuurielämyksiä, ammattitaitoa, työtä ja pätevää osaamista ihmiselon eri sektoreilla. Heistä sitä löytyi potentiaalia ihan toisella tavoin kuin jostakin rannalla kyyhöttävästä mustasta variksenpelätistä.

Turhaan varoittelivat vanhat parrat tulokkaita Rio de Blogistanin hirvittävistä naisista ja vaaroista. Yksi parhaimmista oli Circus, joka  jaksoi jauhaa kuin vanha kahvimylly, miten hänetkin oli joskus vuonna kypärä ja nolla lytätty ja kasaan laitettu, vaikka kuinka oli soitellut hienoa jukeboxia ja ladellut liirumlaarumeitaan kaunottarille. Omituisia olivat kovasti nämä Blogistania-maan tyhmät naiset kun eivät hyvän päälle ymmärtäneet. 

Vähän toisen tyyppinen oli taas naisia kosiskeleva leuhka, itsetietoinen, jopa yliopistoja tai ainakin kauppakorkeaa käynyt miestyyppi, joka käytti asenaan sovinismia ja maustoi sen hyytävällä pilkalla. Uskomatonta oli, että se iski kuin moukari maailmaa enemmän kuin peräkamarin akkunasta nähneiden daamien hellään sydämeen. Toisaalta oli vaikeaa, ellei jopa mahdotonta eroittaa kokemuksen syvä rintaääni pelkästä itserakkaudesta, joka poikkeuksetta taitaa olla naissankarin hallitsevin luonteenpiirre.  

Edellisten lisäksi Blogistania suorastaan vilisi rehellisesti värinsä paljastavia "hurmureita", joista osa oli harmittavasti varattuja ja osa muuten vain ehdonalaisessa. Osa heistä riemastutti hauskuudellaan ja osa etsi ikuisesti huomispäivän onnea jumittuneena eiliseen. Toiset paljastivat kaikki mahdolliset jos mahdottomatkin naisjuttunsa - joko toteutuneet tai itse keksityt - huitaisten niiden avulla huipulle, mistä oli helppo jakaa valtaa ja armeliaisuutta Blogistanin naiseläjille, aina sen mukaan, oliko hän korkeasti koulutettu vaiko tavallinen tyhmä sihteerikkö. Yhteen vihatuimpaan ryhmään kuuluivat ylimieliset oman tiensä kulkijat, joita mustiin pukeutunut leski salaa hiljaa ihaili.

Tarantella-lesken kuistilla kujersi iltaisin usein kyyhkynen tai parikin, jotka toivat viestejä niin sielunsiskoilta kuin isoilta pahoilta Susiltakin. Viestit lämmittivät sen mieltä ja sataman kova elämä muuttui niiden myötä pikkuhiljaa ihan mukavaksi paikaksi. Hän sai joskus jopa konkreettisia lahjoja, joita kirjekyyhky raahasi kylki vääränä kohtauspaikalle jonkun koodiavaimen perusteella:)

Kun Rio de Blogistan tuhottiin, osa porukasta ruikutti rannalla odotellen turhaan pelastusveneitä. Pikkuhiljaa levisi tieto, että jossakin muualla olisi vastaavia osavaltioita tai siirtomaita, joiden elämä voisi olla paljolti samankaltaista kuin vanhassa kunnon Blogistaniassa aikoinaan, tosin meininki  tulisi olemaan androgyynisempää verrattuna aikaisempaan hurjasteluun:) Zekeko oli maa, jonne osa populaatiosta rantautui aika pian ja osa vieraili siellä vain silloin tällöin tapailemassa vanhoja tuttuja. Mustiin pukeutunut leski pysytteli usein taustalla haluamatta isommasti sekaantua sen kummemmin Zekekon hallituspolitiikkaan kuin palturikärpäsen surinaankaan. Häntä hämmästytti ainoastaan se, miten suuret mittasuhteet joku pieni, mitätön inisijä voi saada aikaan. Lainalaisuus lienee tässäkin mitä ilmeisin, joten korreloisiko se vaikka hatusta heitetyllä kaavalla I=U/R? Tai satukirjaopin mukaisesti sillä, että kirkontornikin mahtuu sormukseen:)

Kuva on Halloveeni-ilmestys kuopuksesta, jota olen perussäädöillä vähän miksannut, alkuperäinen kuvaaja ei ole allekirjoittaneen tiedossa.

TRICK OR TREAT

Kesäaika on loppumassa myös gregoriaanisen kalenterin mukaan, termisesti se lienee loppunut jo syyskuussa. Loka-marraskuun vaihde tuo luoksemme taas ikivanhan juhlan eli Pyhäinmiestenpäivän, johon liittyy erilaisia muistoja ja tapoja siitä miten sitä on eri aikoina vietetty. Pyhäinpäivän perinteisiin kuuluu poismenneiden rakkaiden ja omaisten muistaminen, mikä näkyy kauniina valomerenä pimeällä hautausmaalla.  Tapa on suhteellisen uusi -  se vakiintui vasta Toisen maailman sodan jälkeen, jolloin kaatuneita sotilaita muistettiin kynttilöin. 

Suomen ortodoksinen kirkko viettää Pyhäinpäivää Karjalan pyhittäjäisien ja Valistajien muistopäivänä, kun taas katolinen kirkko viettää poisnukkuvien uskovien muistopäivää ja luterilainen kirkko kunnioittaa vainajia, marttyyreita ja pyhimyksiä. Latinalaisessa amerikassa sama juhla on Kuolleiden päivä ja Brasiliassa ja Meksikossa se aiheesta huolimatta on hyvin iloinen ja riehakas  juhla ja vapaapäivä. Suomessa Pyhienmiestenpäivää on vietetty vuodesta 1955  liikkuvana eli 31.10 - 6.11. väliseen aikaan sijoittuvana, kun se aiemmin oli vakiintuneesti aina 1. marraskuuta.

Nykyaikainen Halloween-hömppä raadollisella trick or treat- ryydityksellä Amerikan malliin sekoitetaan usein virheellisesti pelkästään Pyhäinpäivään, jonka aattopäivään se vanhan perinteen mukaan sijoittuukin. Tämä vallaton ja harmiton kummitusmeininki tuo etenkin päiväkoteihin ja kouluihin sopivasti valoa ja piristystä pitkän ja  pimeän syksyn keskelle. Ja mitäpä siitä, vaikka alkuperäinen aihe olisikin vähän hukassa, sehän on tuttu ilmiö muidenkin suurien juhlien kohdalla. 

Halloweenin lisäksi sekaannusta varsinaiseen Pyhäinpäivään aiheuttaa usein vanhan kansan umpisuomalainen keksintö nimeltään kekri ja myös jakojuhla, joka kyllä ajallisesti sijoittuu samaan aikaan kuin itse Pyhäinpäiväkin, mutta on merkitykseltään ihan toinen, samoin kuin amerikkalainen Kiitospäiväkin, jota vietetään marraskuun lopulla. Pyhäinpäivä on vainajien ja sielujen päivä, kun taas edelliset olivat satokauden päättäjäisjuhlia, joihin liittyy riehakkuutta, erilaisia taikoja vainajien ja kummitusten lepyttämiseksi, mutta myös rauhaa ja kiitollisuutta päättyneestä satovuodesta, jota juhlitaan tietenkin hyvän ruuan ja etenkin juoman kanssa. Halloweenia juhlitaan anglosaksilaisen perinteen mukaisesti  31. lokakuuta.

Irlannissa tämä ikivanha juhla kulkee All Hallows Eve-nimisenä, mikä vastaa hyvin meidän Pyhäinpäivä-nimitystämme. Pakanallisen luonteensa vuoksi tätä juhlaa on yritetty hillitä kristinuskon historiassa monin eri tavoin, mikä lienee vain lisännyt tämän kummitusjuhlan suurta suosiota. Halloween elää edelleenkin värikästä, markkinapainotteista nousukautta, tosin  väreistä alkaa löytyä huolestuttavasti myös raskasta mustaa, joiden vaikuttimet ovat kovin arvaamattomia ja aivan toisenlaisia kuin ehkä harmittomalla O' Lanternilla.

Aivan varmaa kuitenkin on se, että ensi viikonloppuna kirkkomaalla liikkuu edelleenkin onneton Jack naurislyhty (huomaa ei kurpitsa, se kuuluu amerikkalaisiin hömppäfilmeihin) kädessään ja hakee ikuisesti omaa paikkaansa hautausmaalta. Tämän siitä saa kun Piru-retaleen kanssa kauppoja tekee. Lieneekö Faust varastanut tarinansa kansalta vaiko kansa Faustilta, ei ole tietoa. MUTTA ole varuillasi, sillä kohta ovesi takana voi olla joku... 

Trick or treat-kuva varastettu Nexus-sivustolta