maanantai 12. lokakuuta 2015

KEITTIÖSSÄNI

Pieni Lintu haastoi Makro-ja teema-aiheella KEITTIÖSSÄNI
Kyökkipiian kyökin valtasi syyskuussa outo Otus, joka teki tosi herkullista ruokaa vaikka tyhjästä:) Tässä on hyödennetty syyskurpitsa, joka oli unohtunut jääkaappiin. Kastike ei ole voita, se on taiottu jostakin ihan muusta, enkä ole parempaa safkaa syönyt.
















Joskus kokkaaja innostui vähän äijämäisemmästä lookista ja liha vääntyi suussa sulavaksi pataruuaksi ja tappouhkauksen saaneet perunat sun muut raaka-aineet muuttuivat kädenkäänteessä keitoiksi, joista voi enää nähdä vain unta.



30 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Kyökkipiikakin saa vaihteeksi palvelua. Itse kangistuu herkästi tiettyyn rutiiniin ja samat ruuat kiertävät kehää, meillä ainakin. Kun soppaa sekoittamaan tulee uusi kokki, tulee vaihtelua ja palvelua. Herkullista kaikin puolin, sekä lautasella että keittiössä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyökkipiika oli onnellinen kokkaajasta, itse en viitsi juuri mitään laittaa itselleni. Joskus lapsenlapsille tulee jotakin laitettua ja lättykestejä pidettyä. Kaikkia ruokia en tietenkään kuvannut, enkä kaikkia laittanut mitä kuvasin, oli niin kiire nakata tämä tilanne tänne, kun sopi niin kivasti haasteeseen:) Lämmin kiitos Uuna ♥

      Poista
  2. Herkullisen näköistä ! Meillä mies kokkaa aina viikonloppuisin, nyt syötiin kalaa ja perunamuusia.

    Mitähän tuo arvoituksellinen kastike oli ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita ♥ Laitoin tuon kurpitsan sen vuoksi, että se olisi mennyt mulla aikaa myöten roskiin, se oli hyvin iso, olin sitä vähän syönyt ja annoin naapurillekin palan, siitähän olisi voinut tehdä vaikka kurpitsahilloa tms. Monet miehet tykkäävät kokata, omassa kyökissä lievä epäjärjestys kuului vähän ihmetettävän ja hyvä ehdotuksiakin tuli:)

      Poista
  3. Salaattia, nam nam nam!!!! Minä olen tällä haavaa ihastunut juures-vihanneskeittoon, harva se päivä tulee hörpittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse teen vain lehtisalaatin (silloin kun teen, eli tosi harvoin) johon nakkaan pari paprikan palasta, tomaatin ja valmiin apetin, joten erilaisuus virkisti tässäkin. Meilläkin oli muuten herkullinen maustettu juuresmakkarakeitto, johon hyödennettiin myös unohtuneet perunat, sen jälkeen kun tuli selväksi etteivät olleet tulevia siemenperunoita:) Kiitos Kiiris ♥

      Poista
  4. Herkkuja keittiössä, pöydällä ja lieden ääressä, ihanaa musiikkia, kauniita sanoja, suuria tunteita, täällähän ihan herkistyy. En ole vähään aikaan käynyt kurkkimassa, mutta silkkaa onneahan täältä pursuaa vastaan, hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellurei Sirokko, kiva "nähdä" Sinut ♥ Enpä ole minäkään vähään aikaan käynyt juuri kenenkään blogeissa. Naurua ainakin riitti 10 vuoden edestä, se oli semmonen juttu, jonka luulin jo unohtaneeni. Ennen nauroin aina, minua naurattivat myös ns "väärät"asiat, mutta pikkuhiljaa lukkiuduin ja kun jään yksin niin se tapahtuu taas...

      Poista
  5. Onpa ihana outo otus, tuollainen saisi piipahtaa täälläkin keittiössä aina aika ajoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Susu ♥ En voi lainatakkaan, kun karkasi jo pois:) Tykkäsin vierailusta kovasti, piti treffata vain ohimennen, mutta niinhän tuo hyvin viihtyi sitten ihan hyvin. Mulla on ilmeisesti hyvä vaikutus yksinäisiin susiin, tai sitten huono- miten sen nyt ottaa:)

      Poista
  6. Herkulliselta näyttää keittiössäsi. :)
    Varsinkin alimman kuvan vihannekset piristävät jo pelkällä ulkonäollään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sara ♥ Laitoin just sen vuoksi, kun oli niin syksyisen raikas tuo salaattikulho. Silmillä syöminen on yhtä tärkeä kuin itse asiakin. Minulle taas kattaus on puoliruokaa ja etenkin kauniit lautasliinat, niin hieno en ole etteivätkä kertakäyttöliinat kelpaisi, on mulla joskus ollut jopa kankaisiakin, mutta yksinäisyydessä kaikki semmonen unohtuu, tai se vain korostaa yksinäisyyttä.

      Poista
  7. Houkuttavia herkkuja on Hänellä tarjolla.
    Se on lysti syödä vaihteluksi toisen tekemää ruokaa.

    Meillä mies on vallan vallannut kyökin. Saan anoa että pääsen edes kerran viikossa tekemään ruoan. ;-) Tykkään myös kokkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli kieltämättä. Ei välttämättä ihan perussafkaa ja kulinaarinautintoja jatkoimme vielä matkallakin. Harvoin syön ulkona, mutta nyt oli pakko. Ei hienosteltu, mutta erilaisia ruokapaikkoja kävimme läpi, yksi pitsapaikka oli tosi pettymys. Saat olla onnellinen kokkaavasta miehestä Liplatus, myös yhdessä on kiva tehdä ruokaa:)

      Poista
  8. On mukavaa kun joku muu välillä kokkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja kiitoksia herrrrrkullisesta kakkuohjeesta Pieni Lintu ♥ Olen iloinen että hoksasin käydä katsomassa kuviasi ja etenkin tätä haastetta:)

      Poista
  9. Mustis, ootko hankkinut huonemiehen?

    Olen useimmiten pääroolissa keittiön perunateatterissa.
    On tullut raavittua potun kylkeä vuodesta -69.
    Joskus myös taustalla vispilä & pata -osastolla.

    Ruuanlaitossa on tärkeintä maustaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea kysymys Pedro ♥ Kulkuri meni ohi, kääntyi ja palasi takaisin ja sitten livahti muille maille vierahille. Taustatuki on tärkeä kyökissäkin ja etenkin perunateatterissa:) Isäni ruukasi kuoria äidille aina potut varsinkin sunnuntaisin, se on jäänyt elävästi mieleen, kuten sunnuntai tunnelmakin.Tämä otus rakasti myös mausteita, mutta minä en kovin tulisesta tykkää ja esimerkiksi jalapenot taitavat olla yhä edelleen jääkaapissa.Tosin reissussa niitäkin juuston ryydittämänä varovasti maistelin.

      Tutuksi tuli vähän muutakin ja tarkoitan nyt ruokapuolta:) aina se sivistää kun törmää outoon tyyppiin.

      Poista
  10. Mister poninhäntäkö sinulle kokkasi; "Hyvä ruoka, parempi mieli" ja allekirjoitatko?

    Joskus minun herkkuni oli eri hedelmistä tehty salaatti ja kermavaahtoa päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan ehdottomasti Rip ♥ Nyt olen jo riutumassa ja räytymässä kun ei ole enää hyvää ruokaa eikä varsinkaan seuraa.. no kissat ovat edelleenkin. Minäkin tykkään hedelmäsalaatista whit kerma, kumma kun en älynnyt nyt tehdä. Pitää tehdä lohturuuaksi:)

      Poista
  11. Mitä? Noinko vain otus lähti ja jätti sinut lohturuokaa hamuilemaan? Hyvin ymmärrän, että tuollaisia herkullisia suuhunpantavia jää kaipaamaan ja tietty niiden kokkaajaakin. Koeta jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo musiikki oli vähän hämäävä, sori, mutta se sopi tunnelmaan niin hyvin, koska itkeä pillitin kuin pieni lapsi kun hän lähti, enkä muista vastaa tapausta kuin joskus nuorena. Tykkään kokkaavista uroksista yli kaiken - pitäisi kai puhua yksikössä:) vaikka jotakin piperrän itsekin. Kiitoksia Aimarii ♥

      Poista
  12. Herkullisen näköistä ruokaa, toiset ne osaavat loihtia lähes tyhjästä upeat safkat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin osaavat:) Piti äkkiä laittaa edes jotakin ja minun kuvat kun ovat aina miten ja missä sattuu, niin olin onnellinen että löysin edes jotakin "kokkikolmosesta" kun hoksasin sopivan haasteen. Kiitos Millin ♥

      Poista
  13. Nam mitä ruokaa ja on se niin kivaa kun miehet kokkaa, sillä niin paljon sitä tulee pyöritettyä perusruokaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin en oikein tee mtn ruokaa, kaurapuuro - pastalinjalla monesti. Keitot olen unohtanut kokonaan, ellen pussista tee - hyi minua, mutta jos on joku, jonka takia tekisi, niin sitten paremminkin. Ehkä jopa leipoisin muulloinkin kun jouluna:) Jos lapsenlapsi tulee, niin sitten perussafkaa ja kyllä se silloin maistuu mullekin. Kiitoksia Tiia ♥

      Poista
  14. this seems to be very good !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I glad you visited Marty ♥ Great thanks and I agree whit you:)

      Poista
  15. Hyvä, kun hän teli sulle maittavaa ruokaa, onkin ilo olla ruokapöydäsä jonkun toisen tekemänä.
    Mun mies kyllä joskus ruokaa laittaa, muttei mitään gurmeeta synny, hi!
    Hyvä, kun kuitenkin edes joskus tekee, ettei itse aina pidä!
    Olisit pitänyt paidanhelmasta kiinni, että olisi jäänyt pidemmäksi aikaa, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Harakka ♥ olet viisaasti kiitollinen siitä, että joku on ja tekee joskus jotakin. Se on niin suuri juttu kuten ylipäätään se, että kumppani on.

      Tämä kulkuri ei tosiaankaan jäänyt, vaikka lemmenmyrkyt keitin:) Sen verran sai ehkä kuitenkin siipeensä, että voi tulla joskus takaisin, siitä nyt ei aina tiedä:) Mutta kutsu on voimassa vielä toistaiseksi vastavierailulle. Nuo kissanrötköt estävät tehokkaasti matkustamisen. Yksin en tee juuri mtn ruokaa, joten oli kiva herkutella kunnon safkalla.

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN t ä h ä n kiitos:)