Lisäys 10.4.2016: VOI PYHÄT PYSSYT! Tämä julkaisu otti ja karkasi toissapäivänä ja se harmittaa aivan vietävästi! Tämä oli pelkkä raakakopio, jota en ajatellut julkaista ainakaan NYT. Kirjoitin sen syksyllä omaksi ratoksi kun viikinki häipyi. Ihanien kommenttien vuoksi en halua tätä kuitenkaan poistaa, vaikka ensin niin ajattelin. Perjantai oli aika raskas päivä, jonka takia sekoilin koko rahan edestä:) Lisäksi hurmaava mies ja välillä remonttikin pistävät pääni pyörälle ~♥~
SUSIEN SISKO
Kuljin hiljaa lokakuun aamussa. Tiesin missä ne olivat. He, jotka vuodattaisivat veremme tähän tundraan. Vielä eilen katsoin väsyneenä inkvisiittorin tunteettomiin, kylmiin silmiin ja luulin ettei minua pelastaisi enää Isä Jumalakaan. Maineeni oli minua isompi ja ihmisten kateus suurempi kuin kuolema. Ja kaikki vain sen vuoksi että tunsin pari yrttiä ja muutaman marjan. Hullu on ihmismieli, sillä he, joita olin auttanut, kääntyivät minua vastaan. Menetin toisen kynteni, mutta kipua suurempi oli hyytävä pelko siitä, miten kestäisin tämän kaiken, murskatut nivelet ja uudet kivut. Miten jaksaisin raahautua rampana noitakokeeseen tai jopa telapyörään ja roviolle. Kesken viiltävän kivun maailmani täytti kirkonkellojen helisevä soitto ja savun haju. Kaikki pysähtyi. Jumala kuuli huutoni ja minut vapautti sota, Yht'äkkiä kiduttajani tarvitsivatkin minua. Sumujen tytärtä, susien siskoa.
Näin heidät paljon ennemmin kuin he huomasivat minut. Kohotin käteni ja pyysin tuulia avuksi, meren sumua ystäväksi ja suon savuja turvaksi. Sankka usva levisi ympärillemme ja sen suojassa etenimme vielä hetken. Sumu suojeli sotilaita olennoilta, jotka olivat tulossa meitä kohti. Tiesin heti etteivät ne olleet varjageita, vaan joitakin muita. Paholaisia. Pelottavia Pohjan miehiä, joiden maine sai ihoni kananlihalle. Varoitin jo lähtiessä ettemme tulisi koskaan palaamaan. Sain valita vapauden kuolla. Vilaukselta näin vaaleat hiukset ja parran. Siniset silmät ja uskomattoman hymyn, joka halvaannutti minut paikalleni. Kuka voi hymyillä niin kauniisti tappaessaan. Unohduin katsomaan ja se hymy sinetöi kohtaloni . Varottamatta sivulleni kohosi punatukkainen rumilus. Sen jälkeen tunsin vain kipua ja tiesin kuolevani. Sumu hälveni kun kaaduin ja tähdet upposivat silmiini. Kylmyys hiipi jäseneniini ja jostakin kaukaa kuului suden ulvontaa. Usvien takana odottivat sudet. Veljeni.
SUSIEN SISKO
Kuljin hiljaa lokakuun aamussa. Tiesin missä ne olivat. He, jotka vuodattaisivat veremme tähän tundraan. Vielä eilen katsoin väsyneenä inkvisiittorin tunteettomiin, kylmiin silmiin ja luulin ettei minua pelastaisi enää Isä Jumalakaan. Maineeni oli minua isompi ja ihmisten kateus suurempi kuin kuolema. Ja kaikki vain sen vuoksi että tunsin pari yrttiä ja muutaman marjan. Hullu on ihmismieli, sillä he, joita olin auttanut, kääntyivät minua vastaan. Menetin toisen kynteni, mutta kipua suurempi oli hyytävä pelko siitä, miten kestäisin tämän kaiken, murskatut nivelet ja uudet kivut. Miten jaksaisin raahautua rampana noitakokeeseen tai jopa telapyörään ja roviolle. Kesken viiltävän kivun maailmani täytti kirkonkellojen helisevä soitto ja savun haju. Kaikki pysähtyi. Jumala kuuli huutoni ja minut vapautti sota, Yht'äkkiä kiduttajani tarvitsivatkin minua. Sumujen tytärtä, susien siskoa.
Minäkin haluan vajota tundralle susien ulvoessa ja tähtien suudellessa alastomuuttani. Mutta mies ken tulee, olkoon vailla partaa, vain villi ja rietas ja mun oma! Silloin ulvomme susina laumassamme...
VastaaPoista<3
Ihanaa Leena ♥ Olet sielunsisko! Villi ja rietas mies kuulostaa hurmaavalta, jossakin vaiheessa ne aina ovat sitäkin:) Alfaparistakin olen tarinaa joskus pykännyt, mutta taitaa olla vielä pöytälaatikossa:)
PoistaHymy lumoaa, se pelot kumoaa.
VastaaPoistaKirjoititpa tenhoavasti.
Hymy tekee voimattomaksi, se riistää aseet:) Lämmin kiitos Sinulle Liplatus ♥ kirjoitin tämän lokakuussa kun muru häipyi muille maille vierahille:)
PoistaOlet antanut elämän kaltoin kohdellulle ihmiselle. Puhut hänen puolestaan. Hän ansaitsee sen. Hyvä tarina!
VastaaPoistaps. aloin kokeilla miten saisin blogini tekstipohjan sopivasti kapenemaan. Kauan kamppailin. Jonkun verran kapenimme teksti ja minä! : )
Kiitoksia Liisukka ♥ Tämä tarina oli eräänlainen itsetilitys rajuista mieli- ja kielikuvista huolimatta:)
PoistaKapenitte vallan mainiosti! Mielestäni postauksiasi/tarinoitasi on paljon helpompi lukea nyt, oikeastaan minua vähän hävetti että edes huomautin asiasta (vaikka yritinkin tehdä sen rakentavasti) sillä mitä se oikeastaan muille kuuluu minkälaisella pohjalla haluaa toimia... Jokuhan voisi sanoa minulle ihan samoin ja sydän verta vuotaen joutuisin siirtämään vaikka vuoret pois, tavallaanhan ne ovat jo menneisyyttä eivätkä enää kuulu elämääni kuten aiemmin.
Hyvä tarina, tuleekohan jatkoakin?
VastaaPoistaEn usko että tähän tulee jatkoa, vähän vaikea olisi jatkaa tarinaa, päähenkilöhän kuoli ja siirtyi toiseen ulottuvuuteen, mutta muita vastaavia juttuja voisi ajatella jos ja kun selfcontrol antaa myöten:) Lämmin kiitos Ester ♥
PoistaMielenkintoinen tarina, jään odottelemaan jatkoa..Osaat kirjoittaa niin hienosti, että on pakko lukea loppuun asti!
VastaaPoistaSe oli kauniisti sanottu Harakka ♥ On ihana kuulla että tarina viehättää ja että sen haluaa lukea loppuun saakka. Joskus on pakko vääntää pakkopullaa pitemmässä tarinassa, että saa langat yhteen, short storyssa ne voi jättää ikään kuin ilmaan ja lukija voi itse päättää suurelta osin lopun.
PoistaTämä teksti kyllä meni mulla luihin ja ytimiin toteaa tämä tyttö....huh, värisyttää yhäkin....minua joka kuvettelin itseni lähes kaiken jo kokenee....totean nyt ihan rauhassa, että onneksi on tunteen viellä jäljellä, odotan jatkoa....:)
VastaaPoistaVoi miten ihana kuulla, puhuit kuin hyvästä musiikista, joka minulla saa vilunväreet aikaan. Tunteet joita löysit ilahduttavat mieltä, itsekin luulin jossakin vaiheessa ettei enää mikään värähdytä minua, että kaikki on kuollut, mutta eihän niin voi olla jos on elossa:) Lämmin kiitos Maikku ♥
PoistaHei! Vino Pino -blogi on jatkossa Marie H ja uuteen osoitteeseen pääsee tästä: http://mariehoo.blogspot.fi/ Tervetuloa! - Marie
VastaaPoistaHei, minua naurattaa kun yritin neuvoa Sinua miten siirrät postauksesi kivuttomasti uuteen blogiin, joten demostroin ensin omassa blogissa miten se käytännössä taas menikään - koska en ollut satavarma siitä, että osaisin selittää sen Sinulle oikein. Samaan syssyyn tuli jotakin muuta aktionia, joten hupsista! Julkaisin vahingossa tämän tarinan:) Onnistuit kuitenkin mainiosti ilman blondineuvojaakin:) Kiitos ilmoituksestasi Marie ♥ tulen mielelläni!
PoistaNo voi pyhät pyssyt vai hyssytkö! Oli niin kiehtovaa tekstiä, jotta lisää kait tulee. Taidat olla hyvin pitkälti Sumujen tyttö?
VastaaPoistaTuhannet kiitokset Aimarii ♥ et pelästynyt tarinaa ollenkaan. Tarkoitus oli julkaista pikkuhiljaa Milenan toivoma juttu, mutta tämä peeveli otti ja karkasi - kuten yllä sanoin - välistä. Kansanparannus, entisajan noidat (jotka olivat usein viattomia yrttimummoja) ja kaikenmaailman uskomukset ja taiat ovat lähellä sydäntä, niistä on helppo rustata tarinoita, koska ne tuntuvat niin "omilta". Ja olet oikeassa, sumujen tyttö olen monellakin tapaa:)
Poista