VILLIT SADUT

Se että hurahtaa elokuviin tai historiaan vaarallisen keräily- tai kirjahulluustaudin lisäksi on vielä aika harmitonta. Mutta kun aikuinen nainen sairastuu Satumaniaan niin siitä onkin leikki kaukana:) Satujen sinisiin maailmoihin sukelsin onnistuneesti jo paljon ennen kouluikää, mutta tauti paheni huomattavasti kun opin lukemaan.

Aapisen tikkukirjainten opettelu kävi työstä niin opettajalle, äidille kuin hermonsa menettäneelle isällekin, joka nakkasi aapiaiseni kesken tavauksen nurkkaan ja jätti minut kummastelemaan aikuisten lyhyttä pinnaa, huonoa huumorintajua ja tyhmiä käytöstapoja. Minulla kun oli paha tapa tankata sanan alku ja arvata kiireesti sen loppu, jota isä ei sulattanut ollenkaan, kuten ei sitäkään ettei 7-vuotias malttanut millään viittä minuuttia kauemmin keskittyä Aapiskukon ikäviin heltanalus-salaisuuksiin:)

Kaiken lisäksi kirjaimet vaihtoivat paikkaa aivan tahallaan eivätkä noudattaneet arvauksieni lainalaisuuksia yhtään. Ikävää oli sellainen meininki, eikä itkukaan ollut kaukana. Jossain vaiheessa aloin pikkuhiljaa tajuta miten nuo ylen hankalat tikkukirjaimet järjestyivät tavuiksi. Asiaa auttoi huomattavasti se, että äiti opetti minua navettatakki päällä Punon ja Omenan lypsyn välissä tavaamaan, minkä vuoksi naventanhajuisista tikuista tulikin äkkiä oikeita sanoja ihan itsekseen ja ilman arvaamista. Tuntui huikealta tajuta maailma, joka sen myötä avautui! Osaaminen palkittiin ja sain lainata ensimmäisen oikean satukirjani. Muistan vieläkin miten juhlalliselta ja jännittävältä tuntui pitää kädessään kirjaa, jonka sisäkanteen liimattuun lippuun merkittiin tärkeästi lainaaja ja palautuspäivämäärä. Lapussa varoitettiin myös ankarasti selailemasta kirjaa likaisin käsin:)

Kirja oli nimeltään Lumivalko ja Ruusunpuna ja valintakriteerinä taisi olla pelkästään kansikuva ja ihana kuvitus, mutta se sinetöi kohtaloni ja sen jälkeen kelpasi kaikki, mikä vähänkään kirjalta tai lehdeltä näytti. Naapurin Postilla, vanha Biblia, ullakolta löytyneet raamatunhistoriat ja kreikan mytologiat, jopa äitini naapurilta lainaama kirja: "Olin kommunistien vankina" jonka luin ennen kuin hän edes älysi kauhistella koko asiaa. Olin kuuluisa siitä, että kuljin aina nenä kirjassa. Istuin kakalla ja luin kirjaa, kesken suursiivousten unohduin kuistille ja ahmein äkkiä 100 sivua Kotikunnaan Rillaa tai Robin Hoodia, ennenkuin äiti yllätti ja antoi railakkaasti satikutia ja takavarikoi kirjan parempaan talteen. Kiipesin suvi-iltana kotipihan vanhaan tuomeen Peter Pan kainalossa ja tiirailin yömyöhällä peiton alla taskulampun valossa Tarzania tai Monte Criston kreiviä. Opettajan suosituksesta kahlasin iltayöt vielä Vänrikki Stoolin tarinoita ja Sillanpäätä. Kun sytytin saunanpesän tai navetanpadan alle tulta, syvennyin sytykelehtien mielenkiintoisiin juttuihin. Missä vain oli tekstiä, siellä oli tarinakin.

Viime kesän ja kuluneen talven aikana olen rampannut rompetorilta toiselle ja kolunnut kirpputorien tai kierrätyskeskuksien pölyisiä nurkkia etsien pikkurahalla aarteita, joihin sekoittuu aina ripaus onnea, muistoja ja turvallisuutta:) Kohtalokseni on koituneet Kouvolan ja Lappeenrannan kirpputorit, Oulaisten Aarreaitta, Veteraanikonepäivät, Antikvaari, Vuoksen aika, Ylivieskan ja Saloisten kirpputorit monien muiden lisäksi.

Mitään resuja ja tai ruostuneita romuja en edes vilkaise ja syynään hyvinkin tarkasti kiinnostavat kirjat/tavarat.  Niiden on oltava ehdottoman siistejä ja ikävuosistaan huolimatta uuden veroisia, ainoastaan hyvin lievää ajanpatinaa sallitaan. Mutta niin se vain menee viisaskin vipuun! Ihmettelin ohimennen Oulaisten Veteraanikonepäivillä hieman hämärissä olosuhteissa Raul Roineen kuvakirjan satumaisen halpaa hintaa ja uskomattoman kirkkaita värejä, joiden syy selvisi vasta kotona. Taiteilijaa oli auttanut pieni, taitava kuvankäsittelijä kotikonstein:) Jokaista hemmetin kuvaa oli vähän käsitelty. Vahaliidun väri lähti kuitenkin tasokkaasta kuvapinnasta ahkeralla kumituksella  pois niin ettei kuvan laatu tai alkuperäinen väri suuresti kärsinyt.  Roineen kuvittajina ovat yleensä Rudolf Koivu tai Maija Karma, joiden ihastuttavat kuvat ovat Martta Wendelinin ohella satukuvituksen parasta aatelia. Olen ihaillut myös blogimaailmassa taidokasta Koivu-Karma-Wendelin ilmiötä eli Elsa-Maaritin ihastuttavia satukuvia.

Kirjataivaasta löysin samalla kertaa Roineen Satuja, Oivallinen keinuhepo (ensipainos), Topeliuksen Lukemista lapsille ja kaupan päälle vielä Liisa Ihmemaassa vuodelta 1952, jossa oli J.Tennielin alkuperäiskuvitus!

Viime viikolla metsästin - taas kerran - erästä unelmaani eli  Haavion Tiina tonttutyttöä, joka on ollut  yksi rakkaimpia satukirjoja Beskowin lisäksi, kun törmäsin tapaukseen jota nimitän "villiksi satukirja-ilmiöksi". Nuuskein juuri Tonttutytön kannalta erittäin lupaavaa nurkkausta, kun silmäni osuivat siihen! Villiin Satukirjaan. Edellämainittu kriteeri täyttyy silloin kun sadut on kopsattu vähän sinne päin tai kääntäjä on huitaissut ne vähän kieli poskessa eikä sadun lähteestä tai alkuperästä ole mitään tietoa tai mainintaa. Monien satujen pohjana ovat kansantarinat ja mytologiat, jotka toki muuntuvat paljon eri kertojien ja kansojen mukaan. Silti olemme oppineet, että tietyt sadut ja tarinat kantavat aina kertojanimiä, joilla ne ovat aikoinaan tulleet tunnetuiksi. Tässä kirjassa niitä ei ollut sen kummemmin kuin lähdeluetteloakaan. 

Samankaltaisia villikkokirjoja on ollut lapsuudestani asti, joista itselläni olevat Punahilkka-, Pikku aasi ja Kissa, joka luuli olevansa hiiri -kirjat hyvänä esimerkkinä. Kopiointeja on ollut kautta aikojen ja kuuluisin kopiointimestari lienee Walt Disney. Hänen käsittelyssään Grimmin veljesten ronskimmatkin sadut muuttuivat pelkäksi lässynlässyksi samalla kun ne menettivät jotakin olennaista alkuperäisestä hohdostaan. Asiaa paikkaa kuitenkin Disney-elokuvien huikea toteutus, fantastinen satumaailma sekä satukirjojen että lehtien mielettömän hieno kuvitus.

Ostin edellämainitun parin euron satukirjan alunperin korttimateriaaliksi, mutta mielenkiinnosta silmäilin kertomuksia vähän tarkemmin. Satujen nimet vaikuttuvat kömpelöiltä käännoskukkasilta minulle tutumpien nimien vuoksi. Lumivalko ja Ruusunpuna seikkailivat Valkoruusun ja Punaruusun nimellä, sammakkoprinssi esiintyi kuninkaan tittelillä ja Topeliuksen Lintu Sininen olikin Sininen Lintu jne.

Tässä vähän yllättäin alkuperäistulkinnan  mukaista sammakko-seinään-efektiä :)

Insesti, juonittelu, julmuus, murhaaminen sen kummemmin kuin teurastuskaan ei ole outoa satumaailmassa. Ei myöskään tässä kirjassa, jossa kuningas halusi avioitua kauniin tyttärensä kanssa, jonka vuoksi tyttö tapatti isänsä ihanan aasin saadakseen sen taljan, äitipuoli sorti tapansa mukaan Tuhkimoa tai lelli muuten vain lempityttöään siskoreppanan kustannuksella. Kiltit tontut tekivät surutta possusta kinkkua ja makkaraa ja susirukka sai tapansa mukaan kivet mahaansa niin Punahilkalta, pikku karitsoilta kuin possuiltakin.

Useimmat sadut perustuivat Grimmin veljesten kuuluisiin kertomuksiin tai Charles Perraultin Hanhiemon tarinoihin ja ainakin yksi Topeliuksen satunäytelmään nimeltään Lintu Sininen. Alunperinhän sekin on ikivanha intialainen tai ehkä jopa perulainen tarina, jonka Topelius aikoinaan kopioi omaan kuosiinsa:) Myös satusetä H.C. Andersen oli kirjassa esillä Ruman Ankanpoikasen (nimellä Ruma pieni ankanpoikanen) ja Pienen merenneidon verran. 

Kirja oli PR-tuotantoa ja se oli painettu Tsekkoslovakiassa. Teksti oli I. Flemes ja kuvitus uskomattoman viehkoa J.Legarden käsialaa. Kirja oli nimeltään Satujen valtakunta ja ISBN-numerokin siitä löytyi. Tämä villi satukirja päätyy joko hyllyyn tai sitten teen siitä kauniita kortteja:)

Kuvat ovat Satujen Valtakunta-kirjasta, paitsi yläkuva. J.R.R. Tolkienilta löytyy muuten ihan samanniminen kirja.

PÄHKÄILYÄ

Annelin jääruusuja merenrannassa (kuvan julkaisuun on pyydetty ja saatu lupa)

Talvi heitti tuhtisti häränpyllyä ja Tammikuu tapansa näytti pamauttaen vesisateen kertalaakista Pakkaspojan vasaran alle 10.1.2014. Vasaroinnin ohella Pakkanen höyläsi kipinöivän lumiharson maahan, kukitti puut ja pensaat huurrekukkiin, joita utelias Neiti Aurinko kuikisteli kummissaan pitenevin kauloin.  Huikeat pakkaspoika-kuutamot valaisivat talviyöt jo ennen 16.1. ollutta täysikuuta, jolloin myös Jupiter tähtäsi kirkkaan valoheittimensä yhä lähemmäs kuuta, se kun on kuuhullu muutenkin. Jupiter on koonnut itselleen jo yli 60 kuuta, joista Galilein neljä kuuta ovat nyt helposti ihailtavissa jopa kiikarilla.   

Talvisten ihmeiden lisäksi pähkäilin Horoskooppi-ilmiötä, joka jo vuosi tai parikin sitten tuli julkisuuteen ja romutti rapumaisuuteni ja sitä osuvasti kuvaavan luonnehdinnan: "Rapu on oikea kuuihminen, arvaamaton, salaperäinen ja aina vähän hullu":) Ja mitä tulikaan tilalle? Tuulellakäyvä, seikkailunhaluinen kaksonen. Eihän se nyt sovi ollenkaan? Ainoa mikä nyt vähän sopii, taisi olla kaksosten tuuliviiriluonne.

Horoskoopit perustuvat muinaisbabylonialaisiin tähtikarttoihin, joissa tähtikuvio hallitsi tiettyä kansakuntaa, ei yksilöä. Astrologiset ennustukset ja niiden palvonta mainitaan myös Raamatussa. On päivänselvää, etteivät tähtikuviot ole meistä katsottuna enää samalla tolalla kuin tuhansia vuosia sitten. Tämä johtuu maapallohyrrämme ikuisesta rengasmatkasta ja hienoisesta akselikaltevuussuunnan ja/tai paljon hitaamman -kulman muutoksista ajansaatossa. Tai mistäpä perihelistä tuonkaan niin varmasti tietää, se on kuitenkin varmaa että kivikauden naikkonen katseli hyvin erimallista otavaa kuin vastaava blondi nyt.

Onneksi eläinradan tähtikuviossa unohdettuna ollut Käärmeenkantaja tuli hätiin ja sekoitti horoskooppipakan kokonaan uusiksi:) Horoskooppivillitys on ollut kestosuosikki jo tuhansia vuosia, siitäkin huolimatta, etteivät tähdet kerro milloinkaan tulevaisuuttamme, vaan päinvastoin: Kun katsomme tähtiin, katsomme kauas menneisyyteen, sillä tähtitaivas, jonka tällä hetkellä näemme on jo historiaa, osa sammunuttakin.  Sitä, miten joku kaasuplörähdys jossakin Milky Wayn katuojassa tietäisi millainen olen tai miten elämäni elän, lienee täyttä potaskaa:) Horoskooppimerkin luonnekuvaukset ja niiden vertailu toisiinsa on kuitenkin harmitonta viihdettä, joka ei paljon ota, jos ei annakaan. 

Allaoleva horoskooppiluettelo kertoo sen, mihin merkkiin kuulut uuden järjestelmän mukaan ja miten kummastuttavasti merkkisi nyt muuttuu verrattuna entiseen.

Lisäys: Odotin pari päivää, että joku huomaisi kardinaalimunauksen, joka tässä uudessa luettelossa on ilmeinen. Luettelo on kopioitu suoraan 20.1.2011 ilmestyneestä AAMULEHDESTÄ. Tämän luettelon mukaisesti voisit olla sekä KAURIS että VESIMIES tai KÄÄRMEENKANTAJA ja SKORPIONI etc samanaikaisesti, koska merkin loppupäivä ja toisen  alkamispäivä on sama:) Ehkä rajapersoonia ei sattunut kohdalle tai asia ei kiinnostanut sen enempää? Siihen ei kiinnitetty huomiota silloisessa aamulehden kommettiosassakaan ja eipä kai myöhemminkään?

20.1 – 16.2. KAURIS

16.2.  – 11.3. VESIMIES

11.3. – 18.4. KALAT

18.4. – 13.5.  OINAS

13.5. – 21.6. HÄRKÄ

21.6. – 20.7. KAKSOSET

20.7. – 10.8. RAPU

10.8. – 16.9. LEIJONA

16.9. – 30.10. NEITSYT

30.10. – 23.11. VAAKA

23.11. – 29.11. SKORPIONI

29.11. – 17.12. KÄÄRMEENKANTAJA
17.12. – 20.1. JOUSIMIES

Syntymäaika ja henkilötunnus koodataan tiedoksi ja sekin kertoo Sinusta yllättävän paljon. Ellet usko, niin klikkaa TUOMAS SALSTE:)  22.1.2014 se tiesi minusta sen, että olen elänyt 687 kuunkiertoa eli 666 kk 24 päivää, kun taas Jupiterin vuosissa täyttäisin vasta 4 vee :) Sen lisäksi se kertoo kuka oli presidenttinä ja pääministerinä kun synnyit. Syntymäpäiväsi lisäksi henkilötunnuksesi tietää vuosituhannen, sukupuolesi, yksilönumeron ja tarkistusmerkin.  

Terveydenhuollon monitoimityttönä minulla on ollut konkreettinen etuoikeus elää niin plus-, miinus- kuin A-merkkienkin aikakautta. 1800-luvulla syntyneiden syntymäajan ja henkilötunnuksen välissä käytettiin plusmerkkiä (+) Ensimmäisiä terveyskeskuslomituksia tehdessäni törmäsin + papereihin tuon tuostakin. 1900-luvulla syntymäaika erotettiin henkilötunnuksesta tutulla miinusmerkillä (-) kun taas 2000-luvulla siirryttiin A-merkkiin, vaikka vinoviiva (/) ja tähtikin (*) olivat kovasti harkinnassa. 

Pähkäilimme usein ennen vuosituhannen vaihdetta työkavereiden kanssa että mihinkähän tässä päädytään. En muista, saimmeko jopa äänestää merkistä, mutta vinoviiva oli ehdoton ennakkosuosikki. Kävi jopa niin hullusti, että poistin tilastointivaiheessa millenium-vauvan A-merkin, ennenkuin tajusin ettei kyse ollutkaan merkitsijän virheestä:) Vielä siihen aikaan osa terveydenhuollon porukkaa merkkasi manuaalisesti tilastointikaavakkeelle potilas- ja vauvakäynnit, josta sihteerikkö ne yksiköittäin uurasti tietokoneelle aina kun/ja jos aikaa omilta töiltä liikeni. Asiasta oli informoitu, mutta jotenkin tuo A-kirjain näytti alkuun niin tyhmältä, että se vaikutti virheeltä. 

Vauvoille ja ulkomaalaisille tehtiin usein myös niinsanottu keinotekoinen tilastotunnus, ennen varsinaisen henkilötunnuksen saamista. Muistaakseni AO10 tarkoitti parittomana poikaa ja AO20 tyttöä tilastomerkinnässä, nykyään se tehdään vähän eritavalla, eli ilmeisesti vauvalle käytetään äidin nimestä kirjaimia ja edellämainittua sukupuolikoodausta henkilötunnusosassa. Neiti tai herra-X oli tuttu juttu Napakympistä, mutta siihen saattoi törmätä aikoinaan myös Kuopion sukupuolipoliklinikalla:) X-merkkiähän harkittiin myös muiden merkkiken ohella 2000-luvulla syntyneiden syntymäajan ja henkilötunnuksen välimerkiksi. 

Sukupuolisen kanssakäymisen tärkeys ja törkeys korostuu myös virtuaalimaailmassa. Seksilinkkien kierrätys käy harmittomalta näyttävän blogisivuston kautta hyvinkin näppärästi. Siihen riittää se, että joku jännittävän näköinen, ensi alkuun hyvinkin viattomalta vaikuttava lukija kaunistaa "estotonta" sivustoasi. Näin on käynyt myös allekirjoittaneelle. 

Lukijoiden määrä ei ole minulle niin tärkeä kuin sisältö. Sen takia poistin kylmästi muutamia lukijoita, joiden linkkivalinta koostui pelkästään pornosivustoista. Nämä "Lukijat" kaunistavat edelleenkin lukuisia blogeja ja lisäävät mukavasti klikkauksia, mutta sehän on jokaisen oma asia, mitä linkittää ja haluaako kierrättää itseään pornosivun kautta vai ei. Tuskin tuokaan valinta minua auttaa sillä virtulaalielo on täynnä väsyttäviä ilolintu-sutenöörejä ja tautisia haittaohjelmahuoria, jotka turhauttavat ja hankaloittavat pienen ja tyhmän blondiraukan tietokone-elämää. Ilman aikuisviihdettä pärjään vallan mainiosti, sillä en tarvitse aivolohkoni punaisen lyhdyn majataloon ulkopuolista apua:)

Keskimmäinen kuva on halpa egyptiläinen papyrusjäljitelmä, ilmeisesti luffalle painettu kopio, joka koristaa alkovini seinää. Sinistetty versio sopi mielestäni aiheeseen originaalia paremmin.