sunnuntai 8. toukokuuta 2011

ÄIDEISTÄ PARHAIN

Kukapa äiti ei olisi aikoinaan keinuttanut hyräillen pikku prinssiään tai mutruhuuli keijuaan kuningatar Blankan tavoin. Kuvasta voi melkein kuulla miten äiti laulaa pikku Hookanille.


Aja, aja, aja, Blankan ratsastaja.
Minne pojan vienen?
Sinne missä tiennen, morsiamen pienen.
Mik nimi armaan? Margareta varmaan.


Tämä osoittaa hyvin sen, miten äidit ovat aina vastuussa lastensa tulevaisuudesta, onnesta ja valinnosta jo silloin kun nämä ovat vielä aivan pieniä. Mitätönkin virhe tai suoranainen laiminlyönti saa todella katastrofaaliset mittasuhteet siinä vaiheessa, kun joudut kulkemaan vieressä ja katsomaan lapsesi elämää sivusta. Minusta äidinsydän kuuluisi lahjoittaa lapselle takaisin silloin, kun hän on jo täysi-ikäinen ja siten vastuussa itse omista tekemisistään. Näin säästettäisiin monia äidin sydämiä turhilta kolhuilta ja särkymisiltä:)

Nykyinen äitienpäiväperinteemme on lähtöisen amerikkalaisen Ann Jarvisin päästä vuodelta 1907, mutta jo 1500-luvulla oli olemassa eräänlainen puolipaastosunnuntai, joka oli Englanissa Mothering Sunday ja saksankielisellä alueella Ruususunnuntai eli Rosensonntag, jolloin naista oli erityisesti kunnioitettava ja etenkin nyt äitiä. Ruususunnuntain nimi juonsi alkunsa kirkollisesta tavasta vuosilta 1149 - 1154, jolloin paavi vihki ja pyhitti kultaisen ruusun, joka ojennettiin kiitokseksi kirkon palveluksessa kunnostautuneelle henkilölle vuosittain ja  myöhemmin se annettiin pelkästään naisille ja sittemmin äideille.

Vendelinin lapset
Äitenpäivävieton tärkeimpiin taustavaikuttajiin kuului myös englantilainen Pelastusarmeija, jonka vaikutuksesta tapa levisi ensin Sveitsiin, Norjaan ja Ruotsiin ja sitten myös Suomeen, jossa sen pääasiallisena järjestäjänä toimi aluksi Kotikasvatusyhdistys. Vuonna 1930 päivä merkittiin Kansanvalistusseuran kalenteriin ja myöhemmin Väestöliitto on huolehtinut päivän markkinoinnista ja muunmuassa äitienpäiväkorttien julkaisemisesta. Nykyään tämäkin juhla on muuttunut hyvin kaupalliseksi monien perinteisen juhla-aikojen tavoin.

Itse olen ollut sitä mieltä, että jokainen päivä on äitienpäivä ja niin minulla varmasti on aikoinaan ollutkin.  Kakkua ja kukkia paljon tärkeämpiä ovat äidille multaisten käsien aito halaus, lapsen suukko tai yhteinen itku asioista, jotka vain tapahtuvat ja joita ei voi ikinä estää. Myös lasten rustailemat kortit äidille olivat aina vertaansa vailla. Päiväkerhoikäisen pieni käden- tai  jalanjälki vaihtuu kouluiässä kukkiin, runoihin ja itse tehtyyn pannunalukseen tai uskomattoman ihanasti röpöreunaiseen ja vähän vinoon patalappuun. 

Kakkumuistoista mieleenpainuvin oli kakku, jota poikani uurastivat kyökin puolella ominpäin saaden äidiltä vain vähän osviittaa mahdollisista aineista ja niiden vatkausjärjestyksestä. Mutta kuinka ollakaan, jostakin syystä perunajauhoihin sekoitettavat vehnäjauhot olivat unohtuneet kokonaan pois, joten kakkuhan otti ja lässähti kuin lehmänläjä kesäpellolle! Hiljaisuuden jälkeen keittiössä nousi hyvin isokirjaminen haloo siitä, että kumpi oli möhlinyt taas kerran kaikki päin persetin kuusia. Pienempi itkeä tuhersi ja läsäytti nauravaa esikoista päin näköä, jonka jälkeen kolmas maailman sota olikin valmis! Ostokakkuja taisi tulla tapahtuneen jälkeen aika kiitettävästi ja ainakin yhden niistä esimaisteli ajokoira Rölli, jonka mielestä kakku oli niin hyvää, että ihmisten turhaan kiukutteluun se vastasi vain RÖYH ja pötkähti tyytyväisenä olohuoneen matolle.


Äitini kuoli kun olin 35 vuoden ikäinen, jolloin olin toki ollut jo pitkään äiti itsekin, mutta silti olisin joskus halunnut kysyä asioita, joita vain äiti tiesi. Hän teki maailman parhaimmat perunajauhokakut ja lihapullat. Hän kutoi maailman kauneimmat matot ja ompeli lapsuuteni rusettimekot. Äitiä parempaa ihmistä ei maailmassani yksinkertaisesti ollutkaan. Se ei tarkoita sitä, etteikö äidissä olisi ollut omia puutteita tai ärsyttäviä vikoja, mutta aikuisena yritin nähdä niiden ohi ja läpi. Ja kun oikein tarkasti katsoin, niin näin aina oman rakkaan äitini, joka olisi ansainnut paljon enemmän kiitosta ja arvonantoa kuin mitä osasin ja ymmärsin antaa. 

Äitienpäivä, joka on erityisesti jäänyt mieleeni, tapahtui ollessani 16-vuotias. Hain kukkia äidille linja-autokyydillä jo perjantaina kirkonkylästä ja piiloitin ne sitten ullakolle yllättääkseni äidin täydellisesti. Ostin myös lilanvärisiä, kauniita "kirkko"nenäliinoja ja äiti sai herätä Katri-Helenan kauniiseen lauluun"Jos sä äitikulta, hetken oottelet, orvokit saat multa, niin kauniit siniset..." jonka olin nauhoittanut kasetille. Muistan miten tavattoman hämmentynyt ja onnellinen hän oli krysanteemikimpustaan. Sen jälkeen sain viedä vielä monet kukat äidille, mutta jo pitkään olen vienyt orvokit ja ruusut äidin haudalle.

Kuvassa ihailen esikoistani, enkä tiedä vielä tulevista huolista tai murheista mitään. Mutta jos olisin voinut, olisin suonut lapsilleni vähän tasaisemman tien, paljon enemmän onnea, vähän vähemmän suruja ja ehkä järkevämmän äidin:)


Huom! Tuo viimeinen sana toimii linkkinä:)

19 kommenttia:

  1. Äilen sylän on villoja pehmeempi.
    -sananlasku Orivedeltä-

    Kaunista Äitienpäivää, Mustis:))

    VastaaPoista
  2. Tänään me lapset voimme laulaa, äideistä parhain sä oot.Haudalle minäkin tänään pistäydyn vaikka äitini kuolemasta on vasta 6kk!ONNELLISIA päiviä sinullekkin Mustit)))=

    VastaaPoista
  3. Hieno sananlasku Helmiina ja kyllä se näin taitaa olla, ei sille vain mitään mahara. Mukavaa äitipäivää sinnekin:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Valde:) Äitisi kuolemasta on vasta vähän aikaa, joten surusikin on vielä tuore. Toisaalta Sinä onnellinen sait pitää äitisi todella kauan, vaikka eihän se silti tätä asiaa enää muuksi muuta..

    VastaaPoista
  5. Meille kaikille on oma äiti tärkein ja läheisin ihminen syntymästä saakka.

    Kertomuksellasi sait monenlaiset muistot jälleen palaamaan mieleen. :D

    HYVÄÄ JA ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ Sinulle sekä kaikille muille ÄIDEILLE!

    VastaaPoista
  6. voi mustis , teit taas jutun isolla ihmetyksellä. Juu, jäi paljo kysymäti, tästä ja tuosta. Aina näköjää aika loppuu kesken,,,

    VastaaPoista
  7. Hyvää, iloista äitienpäivää!

    VastaaPoista
  8. Niinpä Mustis.. Äitiä palvottiin ja palvotaan edelleenkin tavalla tai toisella, nimenomaan toukokuun toisena.. hassu juttu.. Käsittämätöntä oikeastaan..

    VastaaPoista
  9. Siis toukokuun toisena sunnuntaina...no voihan!

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. No ainakin syntymästä vähän aikaa eteenpäin lapsi tarvitsee ja useimmiten saakin äidin, joskus sen voi saada vähän myöhemmin ja sekin on ihan kallisarvoinen juttu?

    Minä kiitän Gandalf:)

    VastaaPoista
  12. Aikahan loppuu aina kesken jupe, oli sitä paljon tai vähän, mutta onneksi täällä on vara-äitejä Sinullekin moneen lähtöön, yksi tarakalle, toinen neuvomaan etikkaliemiä ja joku pösilö satutätiksi, joten ei hullumpi homma ollenkaan:) Mutta eihän omaa äitiä silti mikään voi korvata.

    VastaaPoista
  13. Kiitän valokkia sillä olen aika myöhään täällä, joten toivon Sinulle tämän ihanan toukokuun mukavaa jatkumista, koska äitienpäivä vetelee jo viimeisiä..

    VastaaPoista
  14. Niin Ullis, tiedä tuota juhlitaanko meikäläistä enää äitijutuissa ollenkaan, mutta kaksi lastenlasta sentään muistivat kortilla, joten olihan sitä siinäkin ja myös yksi ystävällinen herrasmies, joka ei ollut sukua ollenkaan:)

    Tänään soittelin pojalle ja toivottelin itse hyvää äitienpäivää kun ei kuulunut mtn:)

    VastaaPoista
  15. Kiitän Rip, päivä oli todellakin hieno ja mukava ja äitini haudallekin sain ne orvokit viedä:)

    Yh-äidin osa on varmasti usein raskas ja kivinen kun joutuu venymään ja vastaamaan kaikesta yksin, mutta ehkä kaikki äidit saavat kuitenkin enemmän niitä kiviä kuin kukkia, vaikka olisi miten paljon yrittänyt tehdä kaiken aivan oikeanlaisesti. Itse en edes väitä onnistuneeni siinä kovinkaan häävisti, mutta olen tietenkin yrittänyt olla niin hyvä äiti, kuin se minulle oli mahdollista.

    Kaunista Toukokuuta Sinulle Rip:)

    VastaaPoista
  16. sinä ihmeellinen sanantaitaja...

    muistan yhden äitienpäiväkakkujutun: kuopus oli vajaan vuoden, esikoinen siis vajaat kolme ja sanoi isällensä tämä vanhempi, että tehdään tiikerikakku!isänsä laiskuuksissaan väitti, ettei osaa, johon poika: sinä oot iso mies, kato keittokirjasta!
    ja niin sain elämäni parhaan tiikerikakun - ja myöhemmin vaikka mitä kun kuopus joskus toisella kymmenellään innostui leipomaan.

    VastaaPoista
  17. oli muuten hieno äitienpäiväajelu: jossakin suomen lakeuksilla ja korpimaisemissa, jokien yli ja meren rantoja pitkin viitisen tuntia!
    kaikkiaan kai viides kerta ihnanuuden pyörän kyydissä :)

    VastaaPoista
  18. Uskomaton on tämä lapsen usko itsensä ja se miten se huomio kohdentuu silloin keskeisesti juuri äitiin, mutta elämä muuttuu ja niinhän sen pitääkin.

    Kiitoksia Sinulle darling ja mukavaa että pääsit pyöräilemään, sää oli mitä mainioin ainakin täällä meilläpäin:)

    VastaaPoista
  19. En löytänyt mistään sähköpostiasi...Katsotko, mitä vastasin blogissani Sinulle.

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän, kiitos:)