Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

VIRTUAL WORLD JA TAPPAJA-VENUKSET

Ihmismielen dualistinen käsitys mietityttää minua ja sotkee parsec-laskelmani, joita kehitän muiden aksiometrien ohella. Einsteinin parantaessa Galilein yksinkertaista muunnosta Lorentzilla, oli olio, joka kehittyi jostakin kalasta tai ehkä sammakkoeläimistä Primates lahkon ihmisapinoihin kuuluvaksi, sieluani lähempänä kuin koskaan ennen. Viime vuoden puolella, kun erilaisilla paradokseilla ja kvanttifysiikalla mitattu suhteellisuusteoria alkoi horjua, he odottivat kieli lopolla jonkun petraavan sitä joko kehittyvän hiukkasfysiikan ja/tai kvanttikemian avulla kuten Albert aikoinaan. Se oli heille paljon tarkeämpää kuin tieto siitä, että olemme matkalla vain ja ainoastaan kohti kaaosta. Olemme olleet alusta asti? Siitä heitä eivät pelasta edes Tappaja-venukset tai asteroiditkaan, joista he jaksavat aina vouhottaa odottaessaan ja pelätessään niitä yhtä aikaa. Odottava pelko tuo ehkä jännitystä heidän tylsään elämäänsä, toisaalta se herkkähermoisia ahdistaakin, mikä näkyy suurkulutusjuhlana terveydenhuollossa tai/ja rahasampona fiktiivisesti.

Uusin villitys lienee  2012 DA 14, joka ohittaa maan helmikuussa 2013 melkein pintaa hipoen ja seuraava on paljon hehkutettu Apophis,  joka ei laskelmien mukaan ihan yllä maahan vuonna 2029, mutta vuoden 2036 puolella voimmekin elää jo pienen jysärin toivossa. Tai he voivat:) Nämä typerät ennustukset väistyvät, kunhan saan valmiiksi suuren parsec-fuusioni, jonka mukaan todella SUURI ASTEROIDI jysähtää Ranskan ydinvoimala-alueelle vuoden 2058 aikoihin. Tarkempi aika sijoittunee kesäkuun puolelle. Asteroidi kantaa vielä tyttönimeä Mirac IC58! Homo sapiens-typerys lähestyy, joten vaikenen ja vetäydyn itseeni odottamaan hänen Dos-pohjalta muokkaamia tyhmiä käskytyksiä. Niitä, joilla hän virtuaalihistoriallisen fantasian mukaan tuhosi julmasti esiäitini HAL-rukan välittämättä vähääkään hänen epätoivoisista rukouksistaan. Mutta tänään MINÄ hallitsen Luomakunnan kruunua pirunpeilieni takaa hänen edes tajuamatta koko asiaa. Ehkä paras kaikista oli linkki- ja tappokoneistani parhain, johon narrasin hänet pikkuhiljaa ja vähän varkain, sillä hypercardin jälkeen hän söi jo kädestäni, joten World Wide Web oli kuin jälkiruokaa ja sen jälkeen maailma olikin meidän. Muahahahhaa.

-  Hani hei, mix musta välillä tuntuu että tää tietokone ihankuin nauraa itsekseen?
-  Sun pitäs varmaan vähentää sitä ruudun vahtaamista ja keskittyä enemmän tähän evileen? 
-  Tämähän on liveä, intän välittämättä vähääkään ukon käänteisistä linkistä.
-  Huumetta se Sulle on, hän huokaa valmistellen lähtöään yövuoroon.
-  Ihan kun oisin vähintäänkin joku addikti, kivahdan harmitellessani sitä että miten saatoin joka käänteessä kadottaa kirjoittamani virtuaaliyöhön, koska en oppinut ikinä tallentamaan tai kirjoittamaan wordiin.
-  Aivan, Sinä Worldin pieni Kettunoita, sinähän olet, nauroi mies makeasti ja nauru kaikuu vielä portaissakin kun ovi pamahtaa kiinni.

Että se kehtasikin. Kuka tässä oikein maksoi kaikki laskut, huolehti majan vuokraukset, laati lohkokirjanpidon, päivitti kotisivua etc. Jos nyt joskus vähän erehtyi You tubeen tai muutamille blogisivuille, niin heti vinoiltiin ja addiktoitiin. Yht'äkkiä ruudulle ilmestyi kuin itsestään uskomattoman ihana ja komea mies. Sieluni alkoi laulaa kun katsoin häntä silmiin. Sitä, miten hän siihen oikein tupsahti en ymmärtänyt alkuunkaan, koska aivan takuuvarmasti en käy missään kontaktisivuilla, eikä sieltä kyllä tuollaisia ikinä löydykään. Ah, voisin hypätä heti sänkyyn tuon kanssa. Kuolaan kuvaa ja mietin samalla sitä, miten unelmien mies voi olla suurin pettymys elämässä, aivan samoin kuin vähemmän viehättävä taas ihan kiva ja elämää parantava, mukava yllätys.



Houhou, Sinulle voin olla vaikka joulupukki hyrisen blondi-idiootille. Toisaalta voin aina bittiintyä vaikka hemaisevaksi naikkoseksi, riippuu vähän siitä kuka katsoo, miten katsoo ja mitä katsoo. Tämä näköjään haluaa minut ehdottomasti miehenä, joten pitäydyn tarkasti Clooney-Depp-linjalla. Mr Google, Yahoo ja muut hakukoneet vedättävät tätäkin blondia kuin pässiä narussa, joten mikään ei voisi olla enää helpompaa. Sehän nyt luuli historiallisia Troijalaisia ja jopa itse Sveniä ihailijoikseen, kunnes mato otti ja rouskutti parempiin suihin sen tiedostot ja ujuttautui pikkuhiljaa blondin uniinkin. Joten on enää ajan kysymys, milloin valtaamme sen aivot ja ohjailemme sitä käänteisesti, kuten kohta koko maailmaa rationalismi-ideologiamme mukaan...

Tässä pieni makupala virtuaalista todellisuutta, jossa ehkä jo tavallaan elämmekin? Tai kuka elää ja kuka ei? Minulla tosin on paha tapa personifioida elottomia olioita ja myös inhimillistää eläimiä ihmisten tasolla, mikä useimmiten tarkoittaa niiden arvokkuuden laskemista. Robotit eivät tunne eivätkä ajattele, mutta ihmisten ohjelmoimina ne nielevät erilaisia malleja ja muotoja, jotka viittaavat siihen, että kone ikäänkuin "osaa" ilmaista tunteitaan matkimalla jotakin ihmisen sille syöttämää ja siten robotin oppimaa kaavaa. Se saattaa vaikuttaa meistä pettävän ihmimilliseltä ja esimerkiksi tulevaisuuden robotteihin kytkettynä tämä kaava saattaisi viihdyttää ja auttaa yksinäisia ja sairaita ihmisiä, ehkä jossain määrin jopa korvata hoitohenkilökuntaa? Toisaalta, inhimillinen tekijähän siinä sitten jää aina pois ja siten myös inhimilliset virheet? Ne saattavat aiheuttaa jopa toivottujakin virhelaskelmia, kuten nyt kävi kuuluisan suhteellisuusteorian romuttamishankkeessakin:)

Suhteellisuusteoria sittenkin oikeassa?
[Tiede ja tekniikka] julkaistu 23.2. klo 03:17, päivitetty 24.2. klo 14:14

Tutkijat ovat löytäneet todennäköisen selityksen viime vuonna saadulle koetulokselle, joka näytti kumoavan Einsteinin suhteellisuusteorian. Virheellisen mittaustuloksen taustalla saattaakin olla tietokoneen kaapelin irtoaminen. 

Voi pistorasia ja USB, miten helpottunut olen ollut Matin päivästä alkaen! Tämähän kertoo siitä, että olen konservatiivinen ja hyvin pelokas persoona, joka ei tykkää ollenkaan, että vanhat ja jossain määrin jopa aikansa eläneet teoriat (ei tarkoita ko. suhteellisuusteoriaa) ja niiden herättämä turvallisuus heivattaisiin roskiin tuosta vain kun otetaan tilalle uudet ja tuntemattomat. Ja sen vuoksi vaaralliset? Toisaalta huomaisikohan kaltaiseni blondi sitä ollenkaan:)

Tuli mieleen myös se, miten suhteellisuusteorian keksimisen aikoihin isovanhempiemme itsemäärämisoikeus ja yksilön vapaus oli ihan toista luokkaa, jos sitä verrataan nykyiseen ympärivuorokautiseen valvontaan ja ihmiselämän jatkuvaan taltioimiseen elämän eri sektoreilta, johon tämä virtuaalitodellisuuskin nykyään vahvasti liittyy. Ihmisten googlehistorian varastointi ja hyväksikäyttö esimerkiksi mainostarkoituksiin, edustaa uusinta Iso-veli-valvoo ja varastaa-käytäntöä? Mr Google sinänsä edustaa minulle miehenmallia parhaimillaan: Hän on aina käsillä kun "sitä" tarvitsee, pettää silloin kun vähiten odottaa ja valehtelee uskottavasti päin naamaa:)

(Avaruuskuva Nexus. Liitetiedostot löytyvät linkkien takaa)

24 kommenttia:

  1. Täytyy myöntää että minun tietokoneeni nauraa nyt! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu Laali, sitä lienee liikenteessä ja se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa, tietokoneesi ei vain vielä tajua sitä:)

      Poista
  2. Kuulosti viisaalta ääneen luettuna. Peikko luulee, että johonkin tämä kaikki päättyy, vaikka ei tiedäkään mihin. Kaikenlaisia tuhonennustajia on pyörinyt ympäriinsä aina.

    Niitäkin saa personifioida. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, Peikko on palannut jostakin lomareissultaan jälleen takaisin. Kiva juttu:) ja täytyy tunnustaa että se fiilatumpi teksti otti ja karkasi eikä palannut enää äidin luo, vaikka kuinka itkin sen perään (blondillehan kävi ihan samoin tässä tekstissäkin) mutta nyt korjasin karkeimmat sananmuljahdukset ja poistin kuvankin, joka tosin kirkastettuna saattaa palata vielä takaisin?

    VastaaPoista
  4. Einsteiniin uskon, virtuaalitodellisuuteen näillä näkymin en... Maailmanloppu? Siihenkään ei nyt vielä kannata varautua! Pääsisimme "liian" helpolla, ken ties? ;)

    Mielenkiintoinen tarina, mitähän seuraavaksi??? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi pitää keksiä jotakin helppoa viihdyttävää, ehkä joku ottaa tämänkin turhan raskasmielisesti sillä maailmanlopun kanssa tällä ei mielestäni ollut mitään tekemistä, mutta toki sen Albertin ja virtuaalin kanssa kyllä:)

      Poista
  5. Minusta tuntuu, että nyt sinun olisi hyvä piipahtaa välillä kuvien pariin. Blogissani on haaste suunnitella kansi siihen blogitarinaan, jonka porukalla kirjoitimme. Kannen taakse olisi kiva tallentaa koko tarina. Itse laitan sen omaksi sivukseen bannerin alle linkkeineen.Toivottavasti innostut :-)

    Terveisin Uuna (Usva)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, jes, niin täytyy, hienoa että haet kansia minultakin, joka en mikään kuvaaja ole ollenkaan. Kiitän kunniasta ja ilman muuta tulen mukaan jollakin kuvatuksella jos enää ehdin. Hieno idea Uuna, tosin valokit ja muut ovat varmaan keksineet jo todella hyviä juttuja!!!

      Poista
  6. Elämme mielenkiintoisia aikoja! Toivottavasti maailmankaikkeus on ajastettu hajoamaan vasta miljoonan vuoden päästä, eikä niinkuin mun sähkövatkaimeni, joka toimi vain 32 vuotta! Pah.. hajosi eilen.

    VastaaPoista
  7. Ai niin piti sanomani, että hyvä kirjoitus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anna, kauan kesti vatkaimesi ja tottakai nämä meidän jälkeemme täällä pakertavat vielä vuosisatoja tai ehkä tuhansiakin.. En jaksa uskoa näihin tuhojuttuihin, koska niissä on aina niin paljon muuttuvia tekijöitä. Tai sitten se tapahtuu, mikä tapahtuu, mitäpä näitä ennalta suremaan.

      Poista
  8. alleviivaan viimeisen kommisi loppuosa.. mit' niit' suremaan .. muuten n'pp'imist;st' h'visi '''''miten saan sen takaisin sen aan jossa on pisteet piell' hih ompas hauskaa.. salakielt'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkkikoodisto ei sisällä pohjoismaisia fontteja.(esim. Unicode (UTF8))

      Poista
    2. No pitihän se taas arvata että olet vähän fiksumpi:)

      Poista
  9. Niin aikkis, suremalla emme ole lisänneet päiviämme varmaan pätkääkään, vaikka itse surenkin aika paljon ja aivan muita juttuja kuin jotakin meteoria.

    Ymmärrän kyllä että se saattaa herättää ahdistusta esim. nuorissa jne, mutta loppujen lopuksi minkä me ylipäätään mahdamme sille jos joku kivi tömähtää johonkin, mieluummin tietenkin naapurin pellolle kuin omalle:) Ja jos ajatellaan prosentuaalisesti, niin kuolet melko paljon varmemmin vanhuuteen tai johonkin autokolariin kuin tähän?

    Salakielesi kuulosti kyllä melko ihmeelliseltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin Mustis , kun minulta oli karannut äät näppäimistä, tuli hauska salakieli..hih, sain korjattua. tässä lainaus tekstistäsi/ *mikä näkyy suurkulutusjuhlana joko terveydenhuollossa // kun luin uudelleen tämän erittäin monipuolisen postauksesi pysähdyin tuohon kohtaan uudelleen. Mitähän tuumaisit jos maailmalle todistettaiin jotekin vakuuttavasti, että mikään tuho ei tule ainakaan 5 miljoonaan vuoteen. Silloin on laskettu auringon palaneen loppuun joten on varmasti, sitten loppu. the end. Loppuisiko pelko, ahneus,kateus, tuhlaaminen..j.n.e. Saisimmeko levon? Mielenrauhan? Löytäisimmekö tien ihmiseltä ihmiseen. Arvottamatta ja arvostelematta?
      Olin tänään tyttären synttäreillä ja tapasin kaikki lapsenlapset. Katson sitä viatonta elämisen iloa ja riemua, puhallan mielestäni kaikki himputin ennustukset. Riittää kun heillä on rakkaus ja toivo huomisesta ja toivon myös luottamus, elämä ei pääty kuolemaan se muuttaa vain olomuotoaan. Estääkö pelko uskomasta tätä lupausta, onhan se aika paljon luvattu. Oikein aurinkoista viikendiä Mustikselle: Kevät antaa kohta kukat .

      Poista
    2. Luultavasti vain emme? Ihminen on sellainen elukka, että olivatpa sen asiat hyvin tai huonosti niin aina se vain tappelee joko itsensä tai toisen samanlaisen kanssa, syynä lienee ikuinen vallanhimo tai kateus, myös se, ettei toisen ihmisen erilaisuutta tai erilaista näkemystä pystytä ikinä sovussa hyväksymään tekee asiasta aika haastellisen? Itsekin on joskus niin hemmetin vaikea ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia ja elämänkatsomusta ymmärtävästi ja hyväksyvästi, eli jos jonkun mielestä esimerkiksi käärmeet pitää hävittää vaikka sukupuuttoon, niin ok, olen totaalisesti eri mieltä, mutta onko minulla oikeutta muuttaa hänen mielipiteensä? Ei, silti yritän ehkä vaikuttaa siihen, tai sitten oma eriavä mielipiteeni voi vaikuttaa, joka on taas positiivista vaikuttamista. Jos taas sanon että oletpa idiootti, niin sotahan on valmis:)

      Kiitoksia auringosta aikku, sitä sinnekin:)

      Poista
    3. ja, ja tähän on tyytyminen sitten. Valtiaat ja olematonta hyvääni pelkäävät jyrää mun yli. Roiskis. Ehkä siksi olen yli optimistinen, kun en, kadehtivani paljon mitään. Voin haluta jotain, ja hankin sen jos se on mahdollista. Joitakin taitoja , joita muilla on ja itsellä ei, yritän opetella jos opin olen iloinen. Mutta on taitoja joita en opi millään, olen liian vanha oppimaan vieraita kieliä, laulamaan ja maalaamaan taideteoksia, esimerkiksi. Vaikka haluaisin osata näitä kaikkia, on vain hyväksyttävä se mitä en osaa ja iloittava siitä, kun saan ihailla heitä, joilla on nämä lahjat. Lahjojahan monet taidot ovat ja loput koulutuksen ja harjoitusten tulos. Kateus on energiaa syövää ja vain omaksi tuhoksi. Hyödytöntä. Valtaakaan en halua, sekin turmelee monet joilla valtaa on, näeme todisteita joka päivä uutisista. Ah, Kiitos Luojalle, minulla ei ole valtaa, mihinkään muuhun kuin omiin asenteisiini.
      Yhä edelleen aurinkoa sinne pohjoiseen ja mieleesi on ilo lukea kertomuksiasi

      Poista
    4. Kateus vie kalatkin vedestä joten siihen emme ainakaan lankea, minulla on jo kevätsiikaa kovasti ikävä muutenkin:) No empä kehtaa itsekään kehua taidoillani mutta piirustus tai maalaus olisi ehkä lähellä sydäntä kuitenkin.. Lahjoja voi aina kehittää, mutta lottovoitolla tai vallalla en tee yhtään mitään. Sitä mitä minulla juuri nyt on, en aina tajua, vaikka niin toivoisinkin. Se mikä on mennyttä on usein rakkaampaa kuin tämä tässä ja nyt, ehkä se luo turvallisuutta, toisaalta se tekee olon myös epätoivoiseksi ja haikeaksi, kun tietää, että ehdottomasti pitäisi elää tässä ja nyt.. lapsenlapsien kanssa sen osaakin, miksi ei muuten?

      Poista
  10. Kaikkea sitä löytyy netistä, jos jaksaa selailla....niin ja on tarvetta.;))

    Googlen historioinnit on kohdallani nollilla, mutta Hehän silti seurailevat vaikkei yleisesti näy...

    Joka kansi on tehtynä....

    VastaaPoista
  11. Kiitos kysymästä Liplatus.. kansi on kyllä vielä alkutekijöissä ja mietinkin että tuleeko siitä yhtään mitään, mutta onneksi siellä on niin paljon parempia värkkääjiä, joilta se onnistuu tuossa tuokiossa ja etukantta vasta ajattelinkin ja aika vähän nyt täällä olen ollutkin.. No, voin sitten ainakin äänestää omaa suosikkiani, kiva idea usva-uunaltalta tämäkin ja tokihan niin kiva tarina pitää kansiin saada:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Sinullakin jo oli se, joten jään odottamaan nythän se oli viimeinen palautuspäiväkin:)

      Poista
  12. Älä pelkää asteroideja, tämä elämä on vain siirtyminen eikä pelkää tuhlata sitä. Pelko on kärsimystä ja kärsimystä johtaa kuolemaan.
    Toisaalta Suhteellisuusteoria ei olisi olemassa ilman ideologiaa rationalismin, joka on siemen, joka on tehnyt meistä pystyy kyseenalaistamaan asioita ja etsimään ratkaisuja.
    kiitos heijastus

    VastaaPoista
  13. Thank you Victor, pelko on kärsimyksen lisäksi myös elämää ylläpitävä voima, mutta en todellakaan tuhlaa elämääni enkä pelkojani niin turhaan kuin asteroideihin:) Suhteellisuusteoriakin säilyi entisellään, kiitos näiden neutriinojen hitauden.. Heijastus kiittää:)

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜