RUOKA-AINE

Makro- ja teemahaasteen aiheena RUOKA-AINE. Varoitus: Kuvat saattavat sisältää materiaalia mikä ei sovi vegetaaneille, herkkämielisille tai tosikoille 💜 

Sieniä parempia alkuaineita ei ruoka-aine listallani olekaan:) Allaoleva nokkonenkin on herkullinen lisä keittoihin ja sämpylöihin. Kokeile!

  

Lihalliset himot voi tyydyttää vaikka näin:) Tiedoksi kaikille. etten halunnut tai toivonut tämän elikon kuolemaa sen kummemmin kuin muidenkaan. Kun kysyttiin haluanko ostaa puoli vasaa (joka siinä vaiheessa oli jo kaadettu) kuulin sanovani kyllä. Pistin paloiksi ja pussitin pakkaseen. Kaikki kylkiluita myöten hyödynsin käyttöön. Huonommat osat purkitin, retaleet keitin koiralle, vain pari paljasta sorkkaluuta meni metsästyskoirille  ja harakat söi loput rääppeet roskapussista, joka oli menossa polttoon:) Ruokahävikkiä ei juuri tullut.

Munat paistoin ekologisesti kesäkuussa tiskipöydän reunalla. Säästyi sähköä, eivätkä palaneet liikaa. Ellet usko, katso video:)

LIHANHIMO

Voi pojat mikä hirvenkenkä:)

Metsästäjiä arvostellaan usein tappamisen vuoksi, koska tappaminen on niin sivistymätöntä ja julmaa. Hentomielipaskana en voisi ikinä tappaa tai teurastaa eläintä, vaikka olen oppinut syömään lihaa monessa muodossa. Niistä kala ja kana ovat olleet minulle niinsanotusti helpointa lihaa, tosin tonnikala on joutumassa boikottiin tajuttoman ryöstökalastuksen ja järkyttävän delfiini- ja valasteurastuksien vuoksi. Verta en pysty käyttämään enää ollenkaan, vaikka ennen tein verilättyjä ja käytin mielelläni äidin tekemää verileipää josta tein keittoa. Ostan suhteellisen usein makkaraa lohduttaen itseäni sillä, että eihän se oikeastaan ole kenenkään lihaa, vaan pelkkää jauhoa ja teurasjätettä, jonka vuoksi eläintä ei ensisijaisesti tapeta milloinkaan. Pikkutyttönä luulin oikeasti, ettei makkara ole kenenkään lihaa, minkä vuoksi isä jekutti minua lampaanlihalla, sanoen että se on vain makkaralihaa. Hyi sitä isää, laittoi minut melkein syömään hyvää ystävää, ennen kuin tajusin koko asiaa. Minusta olisi saanut keveästi kasvissyöjän pelkästään eettisistä syistä, eikä se ole mahdotonta vieläkään, tosin täysivegetaania minusta tuskin saa koskaan.)

Hienojen leidien ja gentlemanien ei toki tarvitse sotkea pikku käsiään vereen, kuolemaan tai teurastukseen, sillä he voivat hyvillä mielin ja omatunto puhtaana ostaa kaupantätin esteettistä ja siististi pakattua tehotuontantolihaa. Perusmullikan ohella sinne uppoaa myös vanhaa lehmää, joka valjastetaan koneen tavoin lypsämään ihmiselle 100 000 kg ja jonka paras palkka on se, että se viedään teurastamoon stressaavilla ja ikävillä kuljetuksilla (tosin eteläeurooppalaiseen malliin meillä on vielä matkaa). Tai ehkä hevosta, joka ravaa itsensä rahan vuoksi henkihieveriin kuolaimin repimin suin ja joka pistetään ensimmäisen häviön tai vaihtoehtoisesti pitkäaikaisen ystävyyden jälkeen meetvurstiksi.

Sian kohtalona on epäinhimillinen suursikala, jossa tarjoillaan urospuolisille pikkuporsaille heti kättelyssä julmaa salvaamista, mikä tarkoittaa selkokielellä viiltohaavaa, josta kivekset puristetaan ulos ja leikataan pois. Ennenmuinoin tämä kuului jo karjakkokoulutukseen. Kasvaessaan siat eivät mahdu rautaritilätiloissa kunnolla edes kääntymään, jonka vuoksi monet niistä ruhjoutuvat etenkin ruoka-aikana toisten jalkoihin. Ruhot heitetään surutta sikalan ulkopuolelle, sillä onhan Suomen maassa siihen varaa ja EU maksaa viulut.

Emakot on tuomittu pelkiksi porsituskoneiksi ja sen jälkeen ne ovatkin rautahäkkyrän vangitsemia imetysautomaatteja monien viikkojen ajan, jolloin ne eivät voi liikkua tai kääntää edes kylkeä pikku ruokahetkeä lukuunottamatta. Makuuhaavoista tietämätönkin ymmärtää helposti, että kova ritilä lyö paiseita ja syviä haavoja kylkeen.

Kanat munivat henkensä kaupalla ja broilerityttöset (poikia sinne ei huolita) kyyhöttävät minimaalisen pienissä häkeissä lihoen tehorehulla äkkiä sopivan kokoiseksi, sananmukaisesti imuroitavaksi kuoleman kautta herkkupöytään. Esimerkkejä riittää väsyksiin asti. Punaiselta torilta (tarkoittaa sitä, että tuote myydään alennetulla hinnalla päiväyksen vuoksi) ostan joskus lihaa, jopa possua. Joulukinkkua en ole ostanut vuosikymmeniin, mutta joulupukin ryökäle on erehtynyt muutaman kerran sen jossakin muodossa tuomaan. Muistan miten lapsena ja sen jälkeen nuorena äitinä ajattelin tahtomattani lapsuuden kivaa possukaveria, minkä vuoksi yksi joulun perustuoksuista eli kinkunpaistosta syntyvä joulutunnelman tuoja, alkoi tuntua järkyttävän vastenmieliseltä. Sen jälkeen yritin epätoivoisesti valmistaa erilaisia joulusilakoita, lohta ja purkkisiikaa joulun herkkupöytään välttyäkseni kinkulta. Kalkkunaakin ostin pienkasvattamolta, mutta miesväki ei oikein lämmennyt pelkästään niille. (Tähän olisi sopinut Kai Sinervon varsin jouluinen possukuva, joka on allamainitussa kirjassakin, mutta säästän lukijaa  ja myös itseäni varsin raadolliselta kuvalta.)

Kirjoituksen luonnosvaiheessa törmäsin kuin tilauksesta 13.11.2012. kirjakaupassa teokseen, josta olin kuullut vain huhuja.  Kyseessä oli Elina Lappalaisen todella ansiokas kirja  SYÖTÄVÄKSI KASVATETUT, joka sai Tieto-Finlandia-, Kanavapalkinnon ja HESY:n myöntämän eläinsuojelu-Topeuliuksenkin. Parempaa (tai pahempaa?) kirjaa saa tästä aiheesta hakea. Sieltä löytyy täsmätietoa kotieläinten kasvatuksesta, hyvinvoinnista ja myös pahoinvoinnista josta esimerkkinä ovat kivuliaat toimenpiteet eläimille, joihin eläinsuojelulaista huolimatta ei tarjota kivunliennystä, vaikka se olisi täysin mahdollista!

Myös sähköpiiskan raskas ja ylenpalttisen runsas käyttö yllätti teuraseläinten loppumatkalla ja sen takana on pelkkä TEHOKKUUDEN tavoittelu, eläimestä viis. Eläinrääkkäykset ja eläinten huono kohtelu tai elinolosuhteet ovat isossa mittakaavassa lisääntyneet järkyttävästi tehotuotannon myötä jo kasvatus- ja tuotantovaiheessa. Aina löytyy myös tiloja, joissa eläimet jätetään kokonaan hoitamatta, jolloin niiden kohtalona on juoda janoonsa virtsaa, jos sitäkään, seisoa mahaansa myöten paskassa ja ehkä paleltua viimein kuoliaaksi pitkällisen kärsimyksen jälkeen. Näihin asioihin puututaan aika keveällä lainsäädännöllä ja turhan helläkätisellä valvonnalla. Tuottajan ja kasvattajan pahoinvointiin tai uupumukseen pitäisi pystyä vaikuttamaan avulla tai muilla toimenpiteillä jo ajoissa mutta monesti laiminlyönnit ja eläinrääkkäykset tulevat julki liian myöhään, toisaalta eläinlääkärikin saattaa katsoa läpi sormien monia hyvinkin rankkoja juttuja.

Tehotuotantoon perin kyllästyneenä utelen joka syksy metsästäjiltä, olisiko mahdollisuus ostaa pala hirvenronkkaa. Tänä syksynä kuulin, että porukassa on 50 ukkoa ja lupia oli kokonaista 15, joten laihat olivat mahdollisuudet tyydyttää lihanhimoa tälläkään tavalla. Hirven kuolema ei toki ole yhtään sen helpompaa kuin vastaavan kesyeläimenkään. Ainoa, mikä mielestäni puoltaa metsästettyä riistaa on se, että eläin saa yleensä elää hyvän ja villin elämän vapaudessa, eikä sen kohtalo ole välttämättä sinetöity pelkästään kuolemalle, tehotuotannosta nyt puhumattakaan. Toisaalta hirven elokin on täynnä vaaroja ja vastuksia ihmispedon lisäksi. Harhalaukaisut, hirvikärpäset, taudit, petoeläimet, kolarit  ja ankara ilmasto lisäävät kovastikin hirvielämän haasteellisuutta. Kaiken lisäksi hirvi on tosi hieno ja uljas eläin, jonka liikettä ja olemusta ei voi ihailematta katsoa. Erään tällaisen elämä päättyi lokakuun lopulla ja puolikas siitä päätyi keittiööni. 

Aloitin parhaasta päästä ja vaikka välineeni ovatkin melko mitättömät ja ammattitaito aika nolla niin veitseä järempää asetta ei toki tarvita ja paras apu on usein mieheltä jäänyt nylkypuukko. Lihat irroitellaan kalvopussien myötäisesti ja siistitään mahdollisesta verestä, jänteistä, kalvoista ja luunsiruista, joita sahauspinnalta saattaa johonkin jäädä. Pussitin lihat sitä mukaa kun saan perkattua ja vain ampumakohdan jätin kolmen - neljän kylkiluun kohdalla koirille siistittäväksi, tosin lyijypitoisuus saattaa estää käyttämästä niitä edes siihen. Muuten laijittelin lihat ja luut palapaisti-, purkki-, keitto-, paistiliha- tai file-nimikkeillä pakkaseen. Koiralle keitin rääppeet ja harakat löysivät roskapussin, jossa olivat mihinkään kelpaamattomat teurasjätteet, joten talteen menivät nekin railakkaan ilonpidon myötä:) Purkitukseen valitsen yleensä vähän huonommat, tiukkajänteiset pohkeet tai lihat, joita en kelpuuta palapaistiksi tai keittolihoiksi.

Tämä eläin ei kuollut vuokseni eikä turhaan, sillä tästä puolikkaasta jäivät jäljelle pelkästään etujalan ja takajalan luut, jotka nekin päätyivät koirille. Otin kuvan myös kulkurikissasta, joka söi terassille heittämääni luuta, mutta kuvan epätarkkuuden vuoksi sitä ei kannattanut julkistaa. Harmi etten ottanut riskiä ja mennyt kuvaamaan lähempää, sillä luuta syövä kissa on ehkä vähän harvinaisempi näky kuin tämä tässä:)

Purkkilihat kiikutin Kalajoen Plassille, josta Kotipalvaamo Hirviherkun auto hakee lihat ja palauttaa ne seuraavalla viikolla purkitettuina takaisin pientä välirahaa vastaan. Tutustuin näihin yrittäjiin jo Pihvituvalla ja samassa suvussa pyörii yritys edelleenkin. Purkkiliha on herkullista sellaisenaan tai leivän kyytipoikana ja siitä tulee myös  maukas keitto. Hinta pyörii 2,50 euron tietämillä purkki, mutta ellei lihaa ole, saat pulittaa 400 g purkista hyvinkin kympin molemmin puolin jos ostat torilta tai kaupasta.

Koirakuvat filmasi Gentleman fuskaten arvokasta remonttiaikaa:) Stilisoin, muokkasin ja rajasin kuvat sopiviksi, lihakuva omaa halpakamerointia:)