sunnuntai 26. helmikuuta 2012

IN MEMORIAM

Joskus viime vuoden keväällä näihin aikoihin sain bloggeritunnustuksen, jonka halusin jakaa eteenpäin. Luovutin tunnustuksen omasta mielestäni hyvin ansioituneille sivustoille ja yksi niistä oli BLOGI, joka teki minuun suuren vaikutuksen railakkuudellaan, raikkaudellaan ja etenkin sillä, että siinä tunnustettiin hienosti ja rehellisesti oma väri, joka liittyi uskontoon ja Jumalaan. Nimikin oli raikas eli kyseessä oli ainutlaatuinen Prinsessa paskavarvas, jonka yhteyttä blogien kautta livenäkin kohdattuun ystävään ja sielunsiskooni Syysmyrskyyn en silloin vielä edes tajunnut. En ennen hänen kommenttiaan, josta ensi alkuun luulin hänen tarkoittavan työkaveriaan, kunnes hoksasin että kysymyksessähän olikin hänen sydänlapsensa:) Miten omituiselta yhteensattumalta sekin juuri nyt tuntuu? Ehkä sielujen sympatia on jotakin, joka kulkee sydämestä sydämeen, eikä sitä voi ikinä järjellä ymmärtää tai selittää.

Prinsessan blogi muuttui kesänkorvalla ihastuttavaksi Haikaraa mä metsästän - Onnellisen odottavan äidin blogiksi - jota minäkin ikäloppuluuska kävin aina silloin tällöin seuraamassa ja ihailemassa miten paljon odotettu ja toivottu metsästys oikein etenee. Blogi oli täynnä rehellistä ja kantaa ottavaa elämänmakuista tarinaa niin odotuksesta lieveilmiöineen kuin monesta muustakin asiasta aina lemmikeistä hajusteisiin ja kenkäostoksista rakkauteen saakka. Kaikki menikin loppuun asti hienosti, kunnes kuulin järkyttävän suru-uutisen siitä miten Prinsessa oli joutunut lähtemään kohti tuonilmaisia ja jättämään rakkaudella kantamansa pienen punatukkaisen pojan isän (ja välillä isoäidinkin) hoiviin. Prinsessan muistoksi valitsin Johanna Kurkelan kappaleen, jonka myötä toivon hänelle hyvää matkaa ja vain onnellisia muistoja tästä unesta, jota myös elämäksi kutsumme.

Tämä muistokirjoitus ei ole kommentointia varten.

14.6.2012 Pieni punatukkainen poika nukkui äidin luo. Suru sulkee mielet ja turhat sanat, eikä lohdutuksesta huoli, koska sitä ei ole. Elämä on harvoin, jos milloinkaan, oikeudenmukainen. Suuret surut jättävät meille kysymyksiä, joihin ei löydy vastausta ehkä milloinkaan?  Kun aika kuluu, kivemme muuttuvat ehkä helpommin kannettaviksi, vaikka eivät ikinä häviäkään pois.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

LASKIAISTA ja LUUVELLIÄ:)

Siinä missä Fredrika Runebergin turhan kuuluisa mies, tämä Johan Ludvig, mussutti  nimikkotorttujaan ahmi Ruotsin herkkusuukuningas Aadolf Fredrik laskiaispullia RAAHEN SEUDUN mukaan varsin kohtalokkain seurauksin:) Pullaohje ja varsinainen tarina löytyvät sinisen linkin takaa.

Päivitystä 16.1.2015: Eipä löydy linkkien takaa enää mitään, joten kerron halukkaille että Ruotsin kuningas A.Fredrik kuoli ylensyönnin aiheuttamaan halvaukseen mässäiltyään reippaasti kaviaaria, hummeria, savusilakkaa, hapankaalia ja samppanjaa minkä jälkeen hän massutteli vielä 14 laskiaispullaa, jotka siihen aikaan tarjoiltiin maidon kera. Vähemmästäkin sitä ihminen veivinsä heittää, ehkäpä tuo pullamössö oli jo vähän liikaa? Edellä luvattu laskiaspullaohje löytyy nyt  TÄÄLTÄ!

Näiden pullien ohella kelpaa herkutella vanhan ajan luuvellillä, jota ennen keitettiin teuraseläinten sorkista tai hernerokalla, jota teet helposti isonkin annoksen, kun laitat huuhdotut herneet illalla/aamulla likoamaan ja kypsytät ne joko savuluiden tai ruskistetun jauhelihan kanssa, maustat suolalla ja ehkä sipulilla tai meiramilla. Kannen alla lievässä lämmössä hernekeitto kypsyy muiden hommien ohella ihan kuin itsestään. Kyytipoikana käytetään perinteisesti ohrarieskaa (rasvarieskaa) tai näkkileipää ja päällysruokana on perinteisesti ollut pannukakkua ja hilloa, johon nykyään sotketaan kermat ja vaahdotkin mukaan:)

LUUKEITTO vanhaan malliin, ohje on vapaasti mukailtu keittokirjan ja äidin oheen mukaan

1 1/2 kg Ruskeutettuja (ruskistettuja) paistiluita
3 l itraa  Vettä
1 1/2 dl ohraryynejä (kokonaisia)
1 rkl suolaa
Vajaa litra perunoita, pieni lanttu, pari porkkanaa ja 10 maustepippuria

Luut paloitellaan ja laitetaan kylmään veteen tunniksi kiehumaan, osa siiviloidään kasariin ja lisätään ohraryynit ja kun ovat melkein kypsiä, lisätään (koristeveitsellä) paloitetut juurekset. Kun ne ovat kiehuneet pehmeiksi, siivitään loppu luuliemi joukkoon ja annetaan kiehua vielä pikku tovi. Maustetaan suolalla ja persiljalla (minä laittaisin kyllä lipstikkaa ja siinäpä se luuvelli sitten onkin:)

Laskiaisen ajankohta ja paastoon siirtyminen määräytyy aina pääsiäisen mukaan, joka on kevätpäiväntasauksen jälkeen ensimmäisellä täydenkuun viikolla. Laskiaissunnuntaista on seitsemän viikkoa Pääsiäispäivään ja varsinainen Laskiaispäivä on laskiaissunnuntain jälkeinen tiistai, jos nyt aivan oikein laskettelin:)

Kevään ja syksyn tasauspäiviin sekä kesä- ja joulukuun seisauspäiviin voit perehtyä paremmin Petteri Huuhkan sääsivuilla. Tämä helmikuun ja maaliskuun välinen aika laskiaisen molemmin puolin tunnettiin ennen muinoin VAAHTOKUUN nimellä ja sanonnat vaahtokuu vaikein, viittasi vielä kovan talven jatkumiseen, ruokavarojen uhkaavaan hupenemiseen ja sen tehokkaaseen säännöstelyyn ja tietysti kevään odottamiseen. Toisaalta taudit tappoivat niin ihmisiä kuin eläimiäkin, eikä helmikuu "kinosten käärittäjä" paljon armoa valon lisääntymisestä huolimatta vielä tuntenut.

Työpaikan ikkunasta helmikuussa 2012
Laskiainen on vanhastaan ollut suuri riemu- ja riehajuhla ennen paastoon laskeutumista ja siihen mennessä oli ennenmuinoin kehruutyöt saatava päätökseen jo senkin takia että valon lisääntyessä voitiin aloittaa jälleen tarkat ja enemmän valoa vaativat kudontapuuhat niin kangaspuissa kuin muutoinkin. Suuria ja meluisia töitä oli laskiaisena muka vältettävä eli jauhinkivien kolina ja kirvestyöt olivat kovasti pannassa. Lasten imetyskin oli kuulemma pahasta, mikä omituinen taikausko menee kaiken ymmärryksen yli jopa allekirjoittaneella.

Lapsuudesta muistan railakkaat huroo-huudot persmäkilaskettelupaikoilla. Niiden myötä toivottiin meidän äidille pitkiä pellavia ja teidän äidille oikein lyhyitä ja huonoja, vaikka pellavien merkitys olikin jo 1960-luvun puolessa välissä kovastikin hämärtymässä meiltä lapsilta. Eikä niitä enää juuri loukuteltu kuin jossakin kotiseutujuhlien työnäytöksissä, alan opistoissa tai elokuvissa. Mutta joenjäälle rustattu hoijakka, huijankelkka (hojakka) tai niinsanottu napakelkka, oli yksi laskiaisen ja talven kohokohta ja siinä jos missä sai mahanpohjaa kivasti huikaisevat kyytit.


Yhtä tärkeä tapahtuma talvella ja etenkin laskiaisena oli mäenlasku myös suksilla. Alkutreenit tehtiin Maakarin pikkumäestä ja myöhemmin Huhtasuvanteen jokitörmältä (puolesta välistä korkeintaan) tai Kukkulan kivikkorinteestä. Kukkulanmäestä sain monet kipeät ämmät ja varsinkin silloin kun pojat urakalla yllyttivät siihen hemmetin hyppyrimäkeen ja minähän yllytyshulluna hyppäsin ja luulin lentäväni vähintäänkin kuuhun asti:)

Mutta totuus on tarua ihmeellisempää, minkä vuoksi löysin itseni kivikosta ja ne luuvellit kipeästi kankun puolelta. Sauva katkesi ja suksikin meni poikki ja voi kun se poikia nauratti kun he rallattivat: "Se oli miehen työ ja mulla säästyi häntäni, en sitä mä vielä syö.." samalla kun joku puolustellen säesti että "Hulluhan se oli kun hyppäsi." Viheliäinen ja pitkä oli kotimatka, vesi valui silmistä joka askeleella ja suksenpala roikkui käsipuolessa. Nämä ämmät eli kaatumiset mäessä piti korjata laskemalla uudelleen kaatumatta, mutta ikinä en sitä ämmää korjannut, enkä korjaa!

Laskiaisen jälkeen koitti paljon odotettu Matin päivä 24. helmikuuta. Seinustaa lämmittävän auringon ja yöllisen pakkasen jälkeen Matti taikoi räystäisiin pitkiä jääpuikkoja. Joko näiden jääpuikkojen tai auringon lämmittävän vaikutuksen vuoksi sanottiin usein, että nyt Matti narraa lapsia seinustalle. Toistin äidiltä kuulemaani viisautta myös omille lapsille ja erään kerran kuopus huusi innoissaan, että nyt se Matti nauraa niitä lapsia seinään. En muista miten siinä kävi, mutta ainakin itse nauroin matit omiin silmiin, eikä lapsi tykännyt ollenkaan. 

Matin päivä on muutenkin täynnä erilaisia uskomuksia. Olen kuullut lapsesta asti sanontoja että Raakku-Matti räksättää, joka viittasi varisten ja harakoiden ilmaantumiseen pihamaalle ja paskakeoille. Teräaseita ei vanhan kansan mukaan ollut suotava Matin päivänä käyttää, oliko niin, että kesällä pistelivät käärmeet tai sai haavoja sirpistä tai kirveestä, jos niin teki. Myös sanonta - Matti maata näyttää - viittasi lohdullisesti vaahtokuun kevääseen,  jolloin aurinko sulatti riihen seinustaa ja suojapaikkoja. Matti väisteli tehokkaasti myös vanhoja piikoja, siirtymällä karkausvuonna yhden päivän eteenpäin ja ne, jotka jäivät raatikkoon eli hylkytavaraksi saivat tilaisuuden, elleivät nyt ihan avioon, niin ainakin hienoon hamekankaaseen!

Nykyään karkauspäivä on vasta helmikuun 29. päivä, johon se siirtyi ikivanhalta paikalta Ruotsin mallin mukaisesti vuonna 1998. Vielä on mahdollista paeta ja hyvää aikaa mennä piiloon, sillä ainakin omat silmäni tähyilevät jo uhkaavasti varteenotettavia sulhasehdokkaita!

Susityttö: Desktop Nexus, ihana koiralasketteluvideo  ~♥~ You Tube ja  laskiaispullaohje Dan sukkerin sivulta.