maanantai 29. joulukuuta 2014

VÄLIPÄIVIEN ROSKAKEVENNYS

Kartanon hämärässä kärysi kynttilä, eivätkä takassa savuavat puut lämmittäneet juuri ollenkaan, sillä muurissa asuva kylmyys ja kosteus imivät kaiken lämmön. Vilu kutitti niskaani ja valui paitani sisälle kuin huomaamatta. Ompelin viheliäsen tarkkaa kirjontamallian hytisten kylmästä ja silmät vettä tikustaen. Ulkona oli synkkä syksy ja kolea tuuli valitti nurkissa. Unohduin katsomaan putoavien lehtien tanssia ja lepuuttamaan silmiäni niiden mukana. Näin sivusilmällä miten terävästi täti katsahti minuun. Laskin lankoja, mutta tieto ei kulkenut sormiin saakka. Jostakin kuului rummuttava ääni ja se tarkoitti vain yhtä asiaa. Ratsuja! Ehkä Johan oli tulossa jo kotiin! Ääni läheni ja sieluni lauloi. Kaikki muuttuisi taas leppoisaksi ja mukavammaksi. Hän saattaisi viedä minut jopa kaupunkiin ennen joulua ajattelin haaveellisena. Kevätmarkkinat ja muistot tanssiaisista olivat kuin unta. Tätikin ryyppäsi punssia kuin miehet ja muuttui kikatuksen myötä vuosia nuoremmaksi ja tori oli täynnä naurua ja musiikkia. Näin sieluni silmin miten Johan valjasti hiirakon pienen reen eteen.

- Lisbeth, sähähti täti ja kumarruin äkkiä liinani puoleen. Sen jälkeen kun äiti kuoli, elämä oli alituista kirjomista ja aherrusta johon yhdistyi vain La musique, litterature ja korsetintiukka etiketti. Poissa olivat lämpimät kevätpäivät, juoksut vesisateessa ja tuuliset syyspäivät, jotka olivat tulvillaan valoa ja aurinkoa. Vahtikoirat nostivat alakerrassa railakkaan metakan ja ryntäsin ikkunaan. Täti tuli haukkana perässä ja napautti kipeästi sormilleni.
- Hienot naiset eivät ryntäile ikkunaan, hän kivahti. Aivan, eivät hienot naiset ajattelin kirpeästi hieroen sormiani. Hevoset korskuen ratsut nelistivät pihaan. Johanin mukana oli joku muukin.

                                                 ******************

Olin kuolemanväsynyt niin kuin vain sotilas, joka on kyllästynyt tappamiseen, pakolliseen paikalla oloon, märkiin, likaisiin ryysyihin, kylmyyteen ja majatalojen vetisiin olutlitkuihi ja halpoihin huoriin. Iloa elämääni eivät tuoneet enää edes tanssiaisten ranskaa kujertavat naikkosetkaan. Vanha ampumahaavani vihoitteli lonkasta alaspäin ja ranteen yläpuolella oleva uusi vamma vaivasi minua edelleenkin. Onneksi se oli vasen käteni.Ystäväni kartano oli sopivasti matkamme varrella, joten saimme kylpeä, juoda, syödä, nukkua ja naida. Pitkästä aikaa se tuntui mukavalta. Rehevä piika oli juuri tyydyttämässä minua kun näin hänet. Kalpean ja hoikan metsänneidon, joka toi viinikannua jähmettyen tyrmistyneenä ovelle. Kikattava piika vyörähti äkkiä päältäni kun ponkaisin ylös. Läpsäytin piikaa käskevästi persauksille ja niskojaan nakellen hän lähti. Miten Johan kehtasi tarjota minulle maatuskaa, kun tarjolla oli paljon parempaakin. Tämän pikku herkun ottaisin nyt ja heti. Uskomattoman nopeasti tyttö väisti otteeni, mutta kokeneen soturin nopeutta ei voita mikään. Paitsi miekka, luoti ja kuolema. Jostakin syystä se pikku peto osui kipeään ranteeseeni, niin että otteeni vähän lipsahti jonka takia kiskaisin karkulaisen kovakouraisesti hiuksista takaisin. Kivusta johtuen vähän ronskisti, mikä ei ollut tarkoitus. Kiukkuinen, vastaan hangoittoitteleva tai pelosta jäykkä nainen ei jaksanut kiinnostaa minua yhtään. Uskomattoman vihaiset ja kämmeniin sopivat pienet kasvot muljauttivat tappajan sydämeni melkein sijoiltaan. Kaikki muukin oli juuri käteen sopivaa ja niin ihastuttavaa etten ehtinyt ajatella mitään muuta. Vasta silmät, kyyneleet ja miekka kurkullani pysättivät minut.
- Helvetti, talo on huoria täynnä ja sinä isket silmäsi häneen, kivahti Johan kiukkuisesti. Olin kajonnut saaliiseen, jota en saisi ja se jos mikä, teki minusta tappajan. Päästin tytön ja katsoin ystävääni pitkään.

                             

Jason oli paras ja luotettavin ystäväni, vaikka olikin täysin tunteeton ja kylmä. Hänelle ei riittänyt mikään, mitä tuli naisiin tai taisteluun. Nyt hän erehtyi kuitenkin iskemään silmänsä ja etenkin kätensä sukulaistyttööni, jota olin luvannut suojella niin kauan kuin eläisin. Ojentamalla miekan Jasonin kurkulle julistin oman kuolemantuomioni. Hän katseli minua silmat kimaltaen päästäessään hitaasti ja harkitusti Lisbethin jäntevistä sormistaan. Ja vaikka tiesin odottaa iskua se yllätti minut täysin. Jo kaatuessani tunsin miten oma miekkani painettiin tiukasti kurkulleni ja katsoin Jasonin hyytäviin silmiin.
- Luulin Sinua ystäväksi, hän sanoi lempeästi.
- Niin minäkin, vastasin hiljaa kiroten itseäni. Jasonin silmissä ja äänessä oli kuolema. Yht'äkkiä hän kuitenkin hymyili ja laski miekan eteeni.
- Olen pahoillani, hän sanoi vaivautuneesti ojentaessaan kätensä minulle.

                                               ************************

Hänellä oli maailman hyytävimmät ja kirkkaimmat silmät. Joskus huomasin miten hän katsoi vaivihkaa minuun, enkä uskaltanut nostaa katsettani. Tiesin että hän lähtisi elämästäni samalla tavoin kuin oli tullutkin. Tuulten vauhdilla taakseen katsomatta. Täti oli nauttinut pienen lämmittävän punssiryypyn ja torkkui tyytyväisena tuolissaan, joten saatoin sivusilmällä seurata miehiä, jotka olivat syventyneet karttaan ja nauroivat härskisti omille jutuilleen. Jäin tuijottamaan kulmakarvaa halkovaa rumaa arpia, joka kulki poskelle asti. Se kuroi toista suupieltä vähän alaspäin antaen kasvolle hieman pilkallisen ilmeen. Tappajat inhottivat minua yli kaiken ja varsinkin tämä, joka silmää räväyttämättä teurasti niin ihmisen kuin eläimenkin. Yht'äkkiä hän yllätti katseeni ja naulitsi sen kylmiin silmiinsä päästämättä enää irti. Näin miten setäni katsoi varoittavasti sekä minua että häntä, mutta minä upposin kylmien tähtien outoon kirkkauteen.          
irja, 16-vee, tyttö

Hän oli ihmepakkaus, yhtä aikaa arka kuin metsäneläin ja rohkea kuin soturi. Hän oli haavetyttöni, johon en voisi ikinä kajota, sillä kunnioitin syvästi ystäväni omaisuutta ja perhettä. Tyttö kalkatti kuuliaisesti ranskalaisia sitaatteja tai latinalaisia fraaseja ja nauraa kikatti kuin hullu kesken lauseen, niin että minuakin alkoi naurattaa. Oli varmaan vuosisatoja siitä, kun olin nauranut niin makeasti. Kaataessaan viiniä hän hipaisi minua tahallaan, koska tiesi että käteni olivat sidotut. Olin odottanut elämässäni vain yhtä ainoaa tyttöä, sitä, jota kerran rakastin ja jonka kipeästi menetin. Ehkä kiinnyin sen jälkeen vielä kerran tai parikin, mutta sota ja tappaminen tuhosivat sieluni, enkä tuntenut enää mitään. Nainen oli vain väline, jolla tyydytin itseni. Pelkkä esine, joka ei värähdyttänyt kuolleita tunteitani pätkääkään. Ja sitten joku mitätön hupakko vei mielenrauhani ja olin täysin myyty. Tyttö ei ollut erikoisen kauniskaan, mutta joku tuossa hoikassa varressa ja luonteessa vangitsi mieleni kokonaan. Halveksin itseäni ja heikkouttani. Ehkä olin tulossa vanhaksi ja koin sen takia ehyttä iloa normaalin tyhjyyden ja ilottomuuden sijaan. Tiesin että hulluuteni oli tuhoon tuomittu. Tyttö erehtyi pahasti, jos kuvitteli etten pysyisi pitämään itseäni kurissa. Sotilas, joka kestää kärsimystä ja nälkää kestää helposti yhden tyttölapsen kiusoittelun.

The Happy End

Yläkuva: Desktop Nexus ja seuraava on Viggo Mortensen ja alakuvassa haaveellinen, nuori höppänä vuonna kirves ja vasara:)

lauantai 20. joulukuuta 2014

JOULUKUU


 "Hip hei tipsun tapsun tontun jäljet lumeen jäi, kohta tulee joulu, koska yöllä tontun näin"...



Adventin aika tuo erilaiset seimet ja seimiasetelmat moniin paikkoihin. Alunperin katolinen perinne sulautui kauniisti myös luterilaiseen joulunodotukseen. Seimiperinne on vielä aika uusi täällä kotoisassa Suomessa. Pyhäjoella luonnollisen kokoinen seimiasetelma on ollut kirkkotien varressa 12 vuotta ja tänä jouluna se on koottu 13. kerran. Oma miniatyyriasetelma ei tähän hätään ehdi, mutta yritän kuvata myöhemmin.


Kylmään, pimeään ja kovaan sydämeeni Joulunlapsi ei tahdo löytää millään. Itkettävän todelta tuntuvat omalla kohdallani laulun sanat "laps hankeen hukkuu, unhoittuu " sillä joulunpunainen paniikki ja joulumania on iskenyt todenteolla ankaran ja pitkittyneen flunssan myötä. Aika menee turhia tuhertaessa ja säätäessä, vaikka en ole edes töissä. Se on täysin käsittämätöntä.





Edellisestä huolimatta toivotan kaikille lukijoille ja ohikulkineille oikein rauhaisaa ja lämmintä joulun aikaa:) I whis you all a Merry Christmas!

TEEMA- ja MAKRO-haasteena oli KOVA ja mielestäni joulunalusaika täyttää komeastikin tämän haastekriteerin.

perjantai 5. joulukuuta 2014

KODIN KYNTTILÄT






Oli pakko siivota tuo sekava tonttutunnelma Itsenäisyyspäivän tieltä pois. Harmi etten laittanut pientä leipojaa ensimmäiseen kuvaan. Se olisi voinut olla siellä vaikka jouluun asti:)

Osallistun Makrohaasteeseen tällä samalla teematunnelmalla. Aineena oli valo. Haluan kiittää ja kunnioittaa myös maamme sotaveteraaneja ja niitä sotilaita, jotka katselevat jo taivaallisia kynttilöitä. Kiitoksia kärsimyksistänne. Teiltä ei kysytty haluatteko sotia, sen määräsi ylempi taho. Mutta olen varma siitä, että ilman sitä uhrausta, emme voisi juhlia itsenäisyyttämme siten kuin olemme juhlineet jo yli 90 vuotta (itsenäisyysjulistuksesta tulee kuluneeksi 97 vuotta, mutta ensimmäisinä vuosina ei juhlia vietetty eikä tietenkään sotien aikana.)

tiistai 2. joulukuuta 2014

TONTTUJA JA TORTTUJA

Pitkän, yksinäisen, pimeän syksyn ja flunssakierteen päätteeksi yskin ahkerasti keuhkoja pellolle, mutta tiukassa tuntuvat vielä olevan:) Asiaa ei ole auttanut edes pölyisten ja kylmien varastojen penkominen kirpputoriromujen ja askartelumateriaalin löytämiseksi. Osa varastotavarasta meni kylmästi roskiin, mutta se taisikin olla naapurin varasto:) Kyökin pöytä on tunnetusti syömistä varten, mutta näin joulun alla ja vähän muutenkin sen käyttö on minulle täysin hämärtynyt.


Kissakin oli sekasotkusta niin pahalla päällä, että änkesi koriin, johon minulla oli tarkoitus kasata kirpputorikamoja. Tontuttaahan tuo nyt vähempikin.

"Minä en lähde tästä mihinkään, hae itsellesi uusi koppa" hän päätti kuninkaallisesti. Ennen kuvan ottamista pyysin Pinkkua siirtymään toiseen koriin tai sohvalle, mutta häntäpä se harmitti lujasti, enkä tietenkään raskinut ajaa mamselllia pois.


Esikoinen paiskasi kukkakimpun käväistessään lapsen kanssa perjantaina, mutta he perääntyivät suosiolla päättömien tonttujen, porakoneen, kantojen ja muun askarteluroinan tontuttavaa meininkiä, tosin lasta vähän harmitti ettei mummu ottanut heti yöksi. Lupasin huomiseen mennessä raivata sen verran tilaa, että lapsikin mahtuisi asuntoon ja sitten kävimme yhdessä ostamassa torttutaikinaa ja päätimme paistaa muutaman joulutortun:)

Torttujen teko onnistuu kuin vanhalta tekijältä, vaikka tarkkana pitää ollakin, sillä ovelat  tuulimyllysakarat tahtovat helposti hakea ihan oman järjestyksen. Nuorin lapsenlapseni (5 vee) tässä ahkeroi adventtitorttuja meille:)

Adventtiperinteeseen kuuluvat myös apilalehden joulupuurolautaset ja joulukupit, jotka otan tietyn rajoituksin käyttöön jo ensimmäisestä adventistä lähtien. Joulupuurolautasista söimme aamupuuron ja ensimmäisen kerran lapsi todella ihasteli lautasta kuten ystättären lähettämää jouluista kettukorttiakin, jonka sain Pyhäinpäivän aattona sydänkynttilän ja ruusujen lisäksi. Myös nelihaarainen kynttelikkö ilmestyy pöytään ensimmäisenä adventtina, jolloin siitä sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena kaksi etc.

Kuopuskin piipahti edellisenä viikonloppuna jolloin toi oman poikansa yökylään ja Eetun kanssa pengoimme hikihatussa (lue kylmästä hytisten) ulkovarastoa, mistä löysin kaipaamani tontun leivät, miniatyyri puurokulhon ja aikaisemmin tekemäni pienen puuropadan monen muun tilpehöörin lisäksi sekä joulukangaslaatikon. Tähtipatalaput saattavat kyllä jäädä tältäkin joululta ompelematta. Sen jälkeen kipaisimme äkkiä saunaan ja löylyyn, mutta tällä kertaa saunatonttu ei osannut tai halunnut parantaa tautiani, vaan se paheni entisestään.

"Vielä hetki minun pitää pötköttää tässä ruhmolla ja odottaa että saan silmät päähäni ja langat ojennukseen, mutta aivan kohta pääsen muiden joukkoon. Mitähän ne muuten meinaavat, kun minulla on ihan sininen parta"

Ja täällähän sitä jo innokkaina odotetaankin ja joulumuorikin on onnesta soikeana porukan keskellä:) Tontut istutetaan pölkkyjen päälle. Koristeluun käytän nykyään myös ostomateriaalia. Ensimmäisissä töissäni käytin pelkästään mustikanvarpuja, puolukkaa, kauraa ja kukkia, mutta ihmiset kaipaavat kestävyyttä ja väriä?

Pelkästään kävyistä ja käpytontusta tulee myös asetelma tai parikin. Myyntiprovikat tahtovat kuitenkin syödä joulumyynnin olemattomiin oman materiaalihinnan lisäksi ja massiivinen halpatuotanto vie viimeisetkin tonttumarkkinat. Harva enää kaipaa itsetehtyjä väkerryksiä, niiden kulta-aika on armotta ohi, mutta yrittämishengen vuoksi innostuin vielä kerran. Suomineito ei nouse, ellei meillä ole uskoa tai tahtoa parempaan huomiseen ja omaan yrittämiseen.

Kaiken hyvän päälle sain hoilata vielä Hoosianna-hymninkin Raahen adventtivesperissä, eikä edes yskänpuuska yllättänyt, mikä oli suuri ihme! Ihme oli myös se, että joku viitsi lähteä vartavasten kuskaamaan minua sinne asti:)