Turun linna on varmaan yhtä tunnettu värikkäästä historiasta kuin kuuluisasta sinappibrändistäänkin. Hämärästi tuli mieleen myös muita uskomuksia ja tarinoita harppoessani Ritaripäivien aikaan reippaasti Linnan portista sisään suoraan keskiaikaiseen maailmaan. (Tarinaan sopivaa musiikkia löydät blogin alareunasta)Liityin puolivahingossa opastettavan porukan mukaan ja heti kierroksen alussa törmäsimme Turun linnan kuuluisaan legendaan, joka eli ja möykkäsi todenteolla tullessaan portaikosta kovaäänisesti paikalle. Sehän oli tietenkin Linnan oikea Tonttu-Ukko, joka ihmetteli hetken tyhmänä pällistelevää kansaa ja jatkoi sitten itsekseen jupisten karanneen Murri-kissan etsintää. Tämä järkytti pahanpäiväisesti Joulupukista vast'ikään toipuneen kirjoittaja-reppanan niin, että hänen piti ottaa ja istahtaa hetkeksi Portinvartijan kammarin ikkunanpieleen miettimään maailman menoa_) Vähän se harmitti ettei tontusta saanut edes kuvaa, nyt kun se kerrankin olisi ollut mahdollista.
Turun linnan rakentaminen aloitettiin 1200-luvun lopussa ja monen muun ohella Matias Kettilmundinpoika tuli tunnetuksi Turun Linnan Herrana 1300-luvun alkupuolella ylväine haukkametsästäjineen. Linnan loistoaika sijoittuu kuitenkin 1500-luvulle, jolloin Juhana Herttua ja Katariina Jagellonica pitivät siellä hovia, tosin linna alkoi sotilaallisesti olla silloin jo vanhanaikainen ja kovasti rappeutumassa - vaikka vielä olikin strategisesti tärkeä hyvän sijaintinsa vuoksi. Linna kesti monet sodat ja pommitukset, mutta tuhoutui tulipalossa vuonna 1614 perusteellisesti puu-rakenteita ja irtaimistoa myöten. Eikä linna säästynyt viimeisessä maailmansodassakaan vaurioitta. Päälinnan entisöintityöt oli jo aloitettu, mutta sodan vuoksi ne siirtyivät vuoteen 1946. Arkkitehtina toimi Erik Bryggman ja Päälinna vihittiin käyttöön 1961. Esilinnaa restauroitiin vielä vuosina 1977 - 1986.Vuonna 1849 ilmestyi Sakari Topeliuksen kirjoittama satu Turun Linnan Tontusta, joka oli seurannut Linnan vaiheita vuosisatojen ajan ja hän jos kuka tiesi, ettei sieltä valtataisteluita, verta, aarteita tai rakkauttakaan puuttunut. Linna on toiminut puolustuslinnoituksen ja sotimisen lisäksi myös rahapajana, asuinpalatsina ja myös vankilana monelle hyvinkin kuuluisalle henkilölle, joista tunnetuimmat lienevät Erik XIV (Juhanan veli) ja Jaakko Ilkka, jota vankila (kuoppatorni) ei kuitenkaan kovin kauan pidätellyt, sillä pakoreitti löytyi keksiäästi käymälän puolelta. Erikin vankihuoneen ikkunanpielustan kyynärpääjälkeen piti tietenkin nojailla ja kuvitella miten hän oli vankilasta tähyillyt joen yli ja kaipaillut vaimoaan, joka asusti joen takana olevalla kukkulalla. Linnan historiaan liittyy myös rautamarski Klaus Flemming ja hänen ruumiinsa, jonka häpäisystä A. Edelfelt maalasi tunnetun taulunsa.
Linna on kuuluisa myös kolmesta Katariinastaan, jotka olivat valtataistelumelskeessä linnassa kaikki yhtäaikaa eli Kaariina Maununtytär (Erik XIV puoliso), Kaariina Hannuntytär (Juhana herttuan lemmitty ja jalkavaimo) ja Katariina Jagellonica (herttuan vihitty vaimo). Näkyivät koketeeraavan siellä yhä edelleenkin, mutta en jäänyt ottamaan selvää olivatko kovastikin riidoissa keskenään, koska minulla kiire tutustua miekkailuesitykseen ja miekan mielenkiintoiseen historiaan. Rouvaintuvan arkisessa aherruksessa kiire kokonaan unohtui ja siellä saattoi ihailla erilaisia värjäysmenetelmiä, joita on kautta aikojen käytetty lankojen ja kankaiden värjäykseen ja tutustua vanhaan käsityöläistaitoon ja sen eri menetelmiin. Sen jälkeen olikin vuorossa vauhdikasta piirileikkiä upeassa Kuninkaan salissa pylväiden ympäri ja samassa siirryimmekin opettelemaan keskiaikaista tanssia. Allekirjoittaneen kavaljeeriksi eksyi nuori, komea mies, joka kruunasi tanssihuvituksen:) Seremoniamestari pisti meidät helposti tanssimaan pillinsä mukaan ja siinä oli välillä naurussa pitelemistä.
Kiehtovaa oli puhutella myös ikkunapieleen nojailevaa, hämärässä ahertavaa, Kirjuria, jonka kanssa vertailimme vanhan tekstin myötä sulkakynän ja hyvin uudenaikaisen kastettavan mustekynän kirjoitusominaisuuksia ja pakkohan se oli myöntää, ettei sulkakynää parempaa ole varmasti ikinä keksittykään:) Jostakin pimeästä salin nurkasta kasvoi yht'äkkiä ainakin parimetrinen Pyhä Yrjänä, joka oli maastoutunut taustaan niin tehokkaasti että säpsähdin tahattomasti ja kiljaisin. Naurattaa vieläkin kun ajattelen tilannetta, mutta varsin sotaisasta olemuksesta huolimatta ritari vaikutti hyvin leppoisalta. Myös tappavan jousiammunan salat tulivat esityksen myötä tutuksi. Varsijousen nuoli läpäisi jopa haarniskan 200 metrin päästä ja oli niin tehokas ase, että jopa itse paavi puuttui sen käyttöön 1000-luvun alkupuolella.
Turunlinnan kauniit salit, ristiholvatut kattokaaret ja kuuluisat hopea-, rokokoo- ja renesanssi-tyylihuoneet tulivat nähdyiksi ja kahvihetki viihtyisässä Juhana Herttuan kellarissa koetuksi. Silti voisi ajatella kesällä vielä uutta täydentävää kierrosta vaikkapa fatabuurivaimon mukana, joka juoksuttaa päivän askareissa jyrkkiä portaita ylös ja toisia alas. Tai voisi vain istua ja ihailla komeita ratsumiehiä turnajaispihalla:)
Kiitän hovikuvaajaa, otokset on otettu saaliin tietämättä koko asiaa:)
