MUSTISHIIRI JA MUUT ELUKAT

Sateisesta, yksinäisestä ja varsin ikävästä heinäkuusta huolimatta terassilla on ollut oikea elukkameininki. Heinäkuun alkupuolella, kun neiti Aurinko suvaitsi näyttää lämmintä hymyään, aloitin varaston siivoilun, joka oli juhannushuiskeessa jäänyt jotenkin takavasemmalle. Jo hieman aiemmin olin huomannut kutsumattoman kesävieraan, joka luikahti aina    salamannopeasti olemattomiin kun avasin terassin oven. Luulin että ainoastaan Miehet, sisiliskot ja käärmeet hallitsevat  katomistemput yhtä lahjakkaasti:)

Terassin auringossa mustavalkoinen välähdys aineellistui  pikkuhiljaa tappisolujen, sauvojen ja hitaan älyämiseni kautta Kissaksi. Meni toinen mokoma lisää ennen kuin tajusin millä tavalla tämä herrarouva Simsalabim taikansa teki. Hyvien taikatemppujen tavoin salaisuus olikin varsin yksinkertainen eli piilopaikka oli naapurin ulkovaraston alla, johon se livahti katsetta nopeammin. Jossain vaiheessa huomasin miten tiiviisti kissa tarkkaili vihreillä lamppusilmillä naapurivaraston päädystä touhujani. Ehkä sekin ihmetteli pikkuruisen terassivaraston valtavaa rojumäärää, joka levittäytyi takapihalle ja terassille. Kun lievä aherrus ja kuumuus pakottivat minut nesteytykseen, kissa innostui oma-alotteisesti auttamaan siivouksessa pudoten siinä hötäkässä ison pahvilaatikon kanssa varaston hyllyltä alas. Se oikoi vähän nolona häntäänsä impaten ohimennen vernissaöljy-coctailiani, jossa pensseli jo odotti innokkaasti  varaston lattiaa. 

- Olet tyhmä kissa, sanoin paiskaten laatikon omenapuun viereen.
- Nau, hän vastasi vienosti ja tapitti minua uskomattomilla taikasilmillään. Kyseessä oli hellyttävän nätti tyttökissa. Oli varsin helteinen päivä ja koska kissa yritti juoda kukkavettä, toin sille oman astian ja päätin jättää tiukasti tarjoilut siihen. Kissa nukkui päivät terassilla ja häipyi illan tullen pois, josta päättelin että sillä on ehkä huoleton emäntä tai isäntä, joka heittää kissan päiväksi ulos ja ottaa töistä tullessa sisälle. Käytäntöhän on loppujen lopuksi aika tavallinen.

Näin ei ehkä kuitenkaan ollut, sillä jossain vaiheessa huomasin, että kissa nukkui sinisellä penkillä jo aamusta alkaen. Kissa vaikutti vähän nälkäiseltä, joten hellyin kermatilkan ja kaurapuuron verran, jota minulta aina jää. Kerma kelpasi, mutta puuro ei:) Olin pitkin alkukesää laittanut ruoantähteitä myös siilille. Osa niistä päätyi tietenkin harakoiden ja naakkojen aamullisiin laamapaitaorgioihin ja osa ehkä mirrinkin suuhun. Jo varhain keväällä kuulin ensi kerran omituista kolinaa terassilta myöhään illalla ja yölläkin. En kuitenkaan koskaan löytänyt mitään, joten tuli mieleen sekin, että olisiko siellä ollut Mirri jo ehkä silloin? Tämä kaunis Blackandwhite oli kova pala kaltaiselleni kissa-allergikolle, joka hullaantuu niin helposti kaiken sortin kodittomiin kulkureihin.

Tullessani eräänä iltana kotiin kuului terassilta äänekäs ruuanmässytys. Kylläpä siellä nyt Ronkeliruustinnalle ruoka maistuu kun Mustis-hiiri ei ole paikalla nauroin itsekseni. Kissa oli kuitenkin penkillä kahden kokoisena ja joku ihan muu kipitti kalossit kopisten pissatuslaitteen taakse piiloon. Sehän oli tietenkin rouva Siili. Otin kissan kainaloon ja paiskasin sen varastoon estääkseni muka turhaa konfliktia, koska minulla oli hurja tunne siitä, että siilejä taisi olla siellä jo useampiakin. Kuten muuten olikin ja joku niistä ryökäleistä ehti luikahtaa oven raosta sisälle. Karusellista puuttui enää varpusparvi, joka aikoinaan tuli suoravetoisesta avotakasta suoraan olohuoneeseen joskus satoja vuosia sitten kun heräsimme kuopuksen kanssa päiväunilta. Onneksi nyt on hormiton talo:)

Omassa live-elämässä on näköjään vain mielikuvitus rajana ja siihen vaikuttaa sekin, että eläinten mielestä olen täysin vaaraton ja harmiton tyyppi. Kala ja kana voivat jossakin kypsyysvaiheessa olla ehkä eri mieltä:) Siili viihtyi sängyn alla kauan lueskellen hävyttömästi salaisia pöytälaatikkorunojani ja ikivanhoja joulukortteja. Odottavan aika on pitkä ja niin se oli nytkin kun odotin Mirri kainalossa eteisessä josko siili viitsisi viimeinkin lopettaa lukutuokionsa. Vihdoin ja viimein Rouva Siili suvaitsi vönkiä virne suupielessä sängyn alta ja pyörähtää menuetin jos parikin olohuoneen matolla ennenkuin osasi ulos, mutta vielä ovelta se kääntyi päättäväisesti keittiöön, mutta siinä vaiheessa annoin sille hellästi muuttoapua ulos. Latzamirri inhoaa näitä siiliröyhkimyksiä ylikaiken ja ilta illan jälkeen ne tanssivatkin yhä rohkeammin ripaskaa terassilla, hakkaavat haarukoita pöytään ja huutavat: "Ruokaa, ruokaa!

Tämä saa jo itse hirvikoirankin miettimään, että onko tässä enää mitään järkeä? Ei ainakaan emännällä, joka hyppää milloin minkäkin villieläimen, siivekkään tai kulkurin perässä, se paljon päätä paina! Pitänee istahtaa kiireemmäksi aikaa, josko tässä ennen ensi viikkoa lenkille pääsisi:)

Valokuvat ovat omia kännykkäotoksia, paitsi tuo viereinen Mosku-kuva, joka on hieno harhalaukaus by Gentleman:)