Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

tiistai 14. toukokuuta 2013

PELASTUSTA JA PARODIAA

Kansallinen Pelastakaa lapset-liike syntyi suffragettiskandaalien värittämässä Englannissa vuonna 1919, jolloin Eglantyne Jebb sisarineen perusti Save the Children Fund-säätiön. Heidän taholtaan saatiin aikaan myöskin "Lapsen oikeuksien julistus" joka ennakoi myöhemmin julkistettavaa YK:n Lapsen yleisoikeuksien sopimusta. 
Ester Hällström, myöhemmin Ståhlberg, oli tutustunut Tanskassa kasvatuskotijärjestelmään joskus 1910-luvun paikkeilla, mikä esimerkki sai hänet perustamaan sodan runtelemaan Suomeen Koteja kodittomille lapsille-yhdistyksen vuonna 1922. Yhdistys muutti nimensä Pelastakaa Lapset ry:ksi 1945. Yhdistyksen pääasiallinen tehtävä oli sijais- ja adoptiokotien järjestäminen sodan tai jonkun muun syyn vuoksi orvoiksi ja kodittomiksi jääneille lapsille. Myöhemmin toimintaan kehitettiin Lasten hätäapurahasto ja kummilapsitoiminta. Pelastakaa lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti  sitoutumaton lastensuojelujärjestö. Lasten Päivän säätiö perusti 1950-luvulla Linnanmäen huvipuiston ja Pelastakaa Lapset ry on säätiön perustajajäsen.

Vuonna 2000 Pelastakaa Lapset ry liittyi osaksi Save the Children-järjestöä ja sen jälkeen sitä onkin ryvetetty olan takaa. Pelastakaa Pedofiilit-nimiparodiointi sai sakkotuomion syyskuussa 2009.  Sen jälkeen haittaohjelmahuorat jylläsivät Pelastakaa Lapset ry-sivustolla niin että sitä syytettiin jopa lapsipornosta! ja kaikesta muustakin potaskasta mitä nämä linkit monikansallisten - jos nyt yksityisten- sivuille lykkäävät. Sivut joutuivat tästä syystä Googlen estolistalle vuonna 2010. Haittaohjelmahuorien sutenööribisnes kukoistaa komeasti edelleenkin, eikä näiltä paskahousuilta ainakaan ahkeruutta puutu niiden keksiessä mitä pirullisimpia koukkuja, tehdäkseen bisnestä haittaohjelmien estoon tarkoitetuilla, piirun verran alamittaisesti toimivilla ohjelmillaan, niin että jatkorahastus on varmasti taattu.

Viimeisin syytös, jonka luin puhdasoppiselta Save the Children-vihaajalta oli kirjoitus Uusi Suomi blogissa 13.4.2013. Se sivusi musiikkibisnestä, jossa Save the Children kukoisti KID-sing-laulukilpailun yhtiökumppanina, jossa lapsia ja heidän oikeuksiaan kirjoittajan mukaan riistetään järkyttävästi. Näin voi tietysti ollakin, sillä bisnes on aina bisnestä. Samassa yhteydessä mainittiin myös Seura-lehden kannanotto, joka rajoittui pelkästään laulukilpailuun ja sen mentaliteettiin. 

Lapsibisnes on aina ja ehdottomasti tuomittavaa, mutta kummallista tässä on se, että samainen mies säälittelee pedofiilimyönteisen kirjoittajan saamaa sakkotuomiota, jonka syyn takia hän myös kyseenalaistaa (lue mustamaalaa) järjestön toimintaa. Äkkiä ajateltuna vähän ristiriitaista, josta tulee väistämättä mieleen se, että ehkä hän pitääkin pedofiliaa pelkkänä yksilön oikeutena,  eikä lainkaan rikoksena? Alkuperäisessä "parodiassakin" muistaakseni vähän tähän suuntaa kehuskeltiin. Musiikkibisneksen yhtiökumppanuus ei mielestäni ole ihan näin hirvittävä juttu riistostaan huolimatta.

Kuva kuuluu ansiomerkin mukana tulleeseen todistukseen, joka koristi kotini seinää aika kauan ja minusta se kuvaa hyvin sen aikaista brändiä mikä yhdistyksellä silloin oli. Nythän logo on kansainvälistymisen myötä ihan erilainen ja sitä voi käydä ihailemassa joko mainitsemassani Uusi Suomi blogissa tai yhdistyksen omilla sivuilla. 

Kuvalupa maksusiirtolapun mukana tulleeseen Colin Cowleyn ottamaan liikuttavaan ja kauniiseen kuvaan myönnettiin ensialkuun puhelimitse, mutta peruttiin myöhemmin tarkistuksen jälkeen pois, kun selvisi että kuva oli tarkoitettu pelkästään yhdistyksen omaan käyttöön. Ehdein sen kuitenkin tällätä tuohon postauksen alkuun ja julkaistakin, joten en tiedä näkyykö se jossakin hakujutuissa vieläkin.

31 kommenttia:

  1. Ohhoh, aika rouheva menneisyys ja nykypäiväkin tuolla järjestöllä. Tuo oli minulle kaikki ihan uutta. Pelastakaa lapset -järjestöstä tunnistan vain yhden parodianimen: Pelastakaa edes äidit ry. Olisiko jossain ollut t-paitoja tms. Se on vähän pateettinen ilmaus, tulee mieleen että kun lapsia ei nyt sitten saatu pelastettua ja peli on menetetty, niin pelastetaan sitten edes äidit. Noin niin kuin hyvänä kakkosena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika rouheva tosiaankin, se oli hyvin sanottu;) Pitkään historiaan mahtuu monta ihmislasta ja heidän kohtaloaan niin hyvässä kuin pahassakin. Nauratti kyllä tuo pelastakaa edes äidit, ainahan näitä parodioita keksitään ja tuo nyt oli kiltti ja hyvä juttu sinänsä. Kiitoksia Roz, virtuaalikohtaamisessa törmää monesti siihen, että joku asia on jollekin ihan tuttu, josta toinen taas ei välttämättä ole ikinä kuullut. Tietotulva on tänä päivänä aivan tajutonta...

      Poista
  2. Ensin pelastettiin suutari Andersson... laulettiin Pelastusarmeijassa.

    PELA:n kanssa on oltu tekemisisssä useamman kerran.
    Adoptiotaipaleen alkupäässä he suosittelivat meille sijoituslasta. Pienen harkinnan jälkeen päädyimme ulkomaiseen adoptioon. Eipä ainakaan olleet biologiset vanhemmat heti vaatimassa pilttiään takaisin. Nyt tilanne on jo aivan toinen - kunhan tulisivat, ja pian.
    Esikoiseni on kirjoittanut PELA:n lehteen tarinan siitä, millaista on olla adoptiolapsi Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pedro, olet vielä hengissä:) Ja yhtä hurvaton kuin ennenkin. Hah, hah tulisivat pian... Olisipa kiva lukea se tyttösi juttu. Kyllä se vain on niin, että oikeat vanhemmat ovat ne, joiden luona lapsi kasvaa turvalliseen ja tasapainoiseen elämään kuin se siinä vaiheessa enää on mahdollista, edellämainittu riippuu niin paljon lapsen aikaisemmasta kohtalosta ja ehkä jopa iästä miettii yksi pelastettu lapsi:)

      Poista
    2. Pitää kiirettä, kevät kun myöhstyi kolme viikkoa.
      Nyt kaatuu kaikki hommat yht'aikaa päälle, puutarhahommista alkaen.

      Poista
    3. Niimpä tietenkin, olisipa minullakin puutarha, no omenapuu on ja sen alla kukkivat jo krookukset:)

      Poista
  3. Paljon asiaa, Mustis!

    Pedofiilia on mielestäni inhottavimpia lasten hyväksikäyttöjä, mitä sairaat ihmiset ovat keksineet..;/
    Pedofiilit pitäisi kuohia, miniäni mukaan, ja voin yhtyä hänen näkemykseensä!

    Hyvää viikon jatkoa, Mustis.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili, tältä se kyllä tuntuu, vaikka joskus mietinkin että mitähän he itse ovat pienenä kokeneet ja että minkä vuoksi ihminen ylipäätään on niin mieletön tässäkin suhteessa. Ihmisen pitäisi vastata teoistaan ja haluistaan, tai hakea apua ellei itse voi niille mitään. Terveydenhuollon ihmisillä on vaitiolovelvollisuus, joten sinne voi turvallisesti kääntyä, pelkäämättä leimatuksi tulemista.

      Poista
  4. Uutta tietoa minullekin, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Petriina, tämä on taas niitä vähän liikkuvia postauksia, joita joutuu entraamaan kun yrittää leikkiä viisaampaa kuin onkaan:) Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman vielä pitää (lue sydän syrjällään).

      Poista
  5. Varmaan tiesitkin, mutta tekstistäsi SAATTAA joku saada käsityksen, että Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen perustaja-Esteri olisi ollut vielä Hällström vuonna 1922, mutta siis- kuten varmasti tiedätkin - hänhän avioitui Kaarlo Juho S:n kanssa jo 1920. Otat kantaa tärkeään asiaan, eikä tarkoitukseni ole saivartelullani nakertaa pohjaa laajalta asiantuntemukseltasi puhumattakaan sydämellisestä ajattelusta asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos saivartelusta Anonyymi ja voi paskanmarjat että tuo on taas niin totta:) Postaus karkasi yöllä vähän ennen aikojaan (seliseli) jonka vuoksi jouduin saikkaamaan päivällä tuon kuva-asian kanssa uudelleen ja taas uudelleen.

      Aika sijoittunee ehkä lähemmäs 1910-lukua, jolloin rva Esteri niitä lastenkoteja tituleerasi, enkä kyllä muistanut avioitumisvuotta. Pyh, mistä minä nyt sellaisia, en tätä, enkä aikaisempaa, mutta tästä sen taas huomaa, miten tiedoilla brassailu käy kipeästi omaan nilkkaan, eli yksinkertaisuus on kaunista. Olisi pitänyt tyytyä vain rva Presidentti-nimeen:)

      Poista
    2. Eihän tuo heikentänyt artikkelisi arvoa ja sitä paitsi Esteri todennäköisesti oli aktiivinen lastenkotijutussa (kuten ansiokkaasti tiesitkin) jo ennen aviovuoteeseen lankeamista Kaarlon kera:)

      Poista
    3. Ei ollenkaan, ehkä se jopa paransi sitä:) Esterillä kävi hyvä mäihä kun sai 50-villityksessä pressan, jonka valtakaudelle sattui vielä Tarton rauhakin, taisi kyllä eri Juho talostella enemmän niissä jutuissa, mutta kai se istuva presidentti vaikutti asiaan.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Rip, jostakin se rahoitus revitään, olipa kyseessä vaikka nyt tämä järjestö. Rahalahjoitukset taitavat olla vähän kortilla nykyään. Sitoutumaton on monissa jutussa tuon politiikan ja uskonnon vuoksi, koska ne ovat aiheita, joita ihmisten auttamisessa ei tarvita. Niistähän ne suurimmat kiistat ja erimielisyydet monesti tulevatkin, sen takia vältän puhumasta niistä isommissa piireissä. Ne ovat tärkeitä itse kellekin ja sen takia olemme hyvinkin herkkänahkaisia, jos joku panettelee meille tärkeää aatetta tai uskoa.

      Äitien pelastaminen pitäisi olla jo perustuslaissa:)

      Poista

  7. HYVÄ VOITTAAlopulta pahan.. jos niin ei olisi, tällä telluksella ei olisi enää elämää. Vai olisiko? Muuttuuko saasta makeaksi,kun sekaan heitellään lapsityövoimaa, raiskattuja naisia ja pedofiilihirviöitä? Laulaako vai tanssiiko lapset, pääasia, että lapsi tekee sen omasta tahdostaan. Pahuus ei maailmasta lopu koskaan, kyllä mä sen uskon, ja senkin vielä että median suoltama sekametelisoppa eksyttää monia, mutta jumankauta. Yksikään terve Nainen ei luovu taistelusta lasten puolesta koskaan.Ei koskaan! miehistä minä en tiedä varmaa sanoa, kun ovat kuulemma geeneissäkin lähempänä gorillaa kuin naista.. tämän kertoi minulle hyvin paljon geeneihin perehtynyt mies. mutta toisaalta, suojeleehan gorillakin pesuettaan:) hyvä voittaa pahan 6-0..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hirvittävä epäily siitä, että tuo paha on kyllä pahasti voitolla, mutta valoisa uskosi laittoi minut onneksi epäilemääm:) Lapsityövoimajuttuja käytän varmasti itsekin tietämättäni hyväksi, kun ei aina tule kyseltyä työn perään ja että missä eri työvaiheet on tehty. Nythän made in jotakin ei välttämättä kerro koko totuutta.

      Niin tuo miehinen gorillageenijuttu olikin aika hupaisa, sitähän tässä on tullut koko ikä jo vähän epäiltyä. Gorilla suojelee kyllä pesuettaan, eläimet yleensäkin, poikkeuksena on leijonanaaras, joka myötäilee vallassa olevan uroksen tahtoa. Voi olla muitakin, ihminen nyt on komeastikin johdossa, mitä tulee ihmispentujen huonoon hoitoon ja kohteluun.

      Kiitoksia mukavasta ja positiivisesta mielipiteestäsi Katris:)

      Poista
  8. Hyvä asiapitoinen postaus. Paljon uutta tietoa minulle.
    kaikissa näissä säätiöissä pyörii isompi tai vähäisempi raha, siitä ei päästä eroon, mutta edes siitä, ettei se raha menisi liiaksi organisation pyöritykseen, kun siinä tahtoo liian usein mennä omat ja säätiön rahat sekaisin, kuten esim. julkisoitiin veripalvelun tiimoilta.
    Olen Plan-kummi ja maksan joka kuukausi, mutta luulen, että iso potti niistäkin kummien rahoista menee johonbnkin muuhun, kuin itse asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Aimarii. Rahan ostovoimaa tarvitaan aina, eivätkä palvelut itsekseen pelaa, tämän yhdistyksen organisaatio on jo sen verran iso, että on oikeastaan ihme ettei mitään oheistuotantoa ole tämän enempää, ehkä se ei myy, eikä ole muotia? Vaikka toisaalta, jos haluaa tukea jotakin järjestöä, niin esimerkiksi paitoja ja heijastimia tarvitaan aina.

      Vanhan ajan talkootyöhenki on katomassa sukulaistenkin väliltä, joten onko tuo ihme jos sitä ei löydy enää kaukaisimpiin kohteisiin ollenkaan. Kaikkien meidän pitää syödä, joten hyvä ruoka voisi olla talkooporukan kimmoke, tosin sitäkään ei ilman rahaa tehdä..

      Plan-kummit tekevät hyvää työtä, sitä ei satavarmasti voi kyllä sanoa, meneekö itse tarkoitukseen kovin paljon ko. summasta.

      Poista
  9. Ajattelen, että hyvä voittaa lopulta. Pahaatarkoittavat keräilevät itse omia kiviään polvet verillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvittelija, ehkä niin vielä käykin. On kiva huomata, että positiivista ajattelua vielä löytyy, vaikka omani onkin vähän hakusalla. Itselläni on kyllä reppu täynnä kiviä, mutta sitä, miten ne ovat sinne ilmestyneet ei ole mitään tietoa:) Olisiko syynä vain ymmärtämättömyys, joka YRITTÄÄ minua katkeroittaa ja masentaa.

      Poista
  10. Jos me mietimme kokoajan kuinka monta euroa menee kuluihin ja muihin välistävetoihin, niin silloin tahto auttaa hyytyy kokonaan. Täytyy keskittyä siihen että paljon kuitenkin menee myös perille. Kiviä meillä on kaikilla iän myötä, tönimällä niitä pois toinen toisemme edestä saamme uskoa ja luottamusta sen hyvän voittoon.. mieti nyt vähän... maailma on ollut olemassa ja ihmisetkin jo kymmeniä tuhansia vuosia, aina on selvitty, on ollut kauheita diktaattoreita, hitlereitä ja niitä rooman keisareita ja muita neroja, paljon he ovat tehneet pahaa, mutta lopulta on rauha voittanut. ainakin melkein.. jotkut gorillat kun tahtoo sotia koko elämänsä.. halit sulle, hyvästä postauksesta, t. (aikun varakirjoittaja) nii juu tarkista mustis päivittyykö aikun musiikkikansio nyt. kirjaudu sinne, siellä on nyt kaikki.. ( siis kaikki aikun sata persoonallisuutta:)) heko heko

    VastaaPoista
  11. kiitos mustis kommista mun uudella blogilla olen saanut nyt tietää että se on ainut sivu joka päivittyy myös seuraajille.. joten siirryn sinne.. tämä on tietysti vähän kuin nollapisteestä aloittaisi.. täytyy siis alkaa pohtimaan mitä itseasiassa tahtoo blogissaan käsitellä, ne tärkeimmät.. tämän blogin nimi antaa mielestäni aika hyvän kuvan.. ihanaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vain itsellesi Katris mukavista ajatuksista ja sydämellä kirjoitetuista kommenteista, luulin jo ihan vastanneeni tuohon ylläolevaan, mutta aadeehoodeemäisesti olen mitä ilmeisemmin ryhtynyt johonkin muuhun julkaisematta koko sepustusta?

      Vastasin jotenkin niin, että oikeastaan mietittyttää yhtä paljon kuin maailman julmuus ja epäoikeudenmukaisuus myös se omassa mielessä oleva hyvän ja pahan loputon tappelu. Jos joku syytön, heittäköön ensimmäisen kiven.. (nythän niitä olisi sopivasti:)) ja jos osoitamme toista etusormella syyttävästi on hyvä huomata, että ainakin kolme sormea osottaa meitä itseämme, joten sieltä kai sitä pitää taas kerran lähteä tätä maailman pahuutta purkamaan?

      Hienoa että blogisi toimii ja kohta siellä on taas tuhat katsojaa:) Nimi tuli ihan aiheista, joskus se löytyy postauksen sisältä kuten nyt Mustishiiri ja muut elukat:) eli työnimi on monesti eri, mutta tämä oli heti selkeä.

      Poista

  12. Hello, Mustis.

    Lovely and heartwarming your works..

    The prayer for all peace.

    Greeting.
    Have a good weekend. From Japan, ruma❃

    VastaaPoista
  13. I glad your visit Ruma and many, many thanks for you!!! "The prayer for all peace" - This is what we are goining to do:) Children are of great importance... Happy weekend to you:)

    VastaaPoista
  14. Peikolta ja pöö. Se luki tuon koko jutun, mutta ymmärsi siitä aika vähän. Ihmkiset ovat sen miälestä kovin monimutkaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia peikko, ihmiset ovat tosi kummallisia otuksia, siitä monimutkaisuudesta en nyt niin tiedä, koska kyse on yksinkertaisen kirjoittajan tekstistä:)

      Poista
  15. Kaikenlainen lasten kaltoinkohtelu ja hyväksikäyttö on tuomittavaa. Hyväksikäyttäjät ovat piiloutuneet ja verkostoituneet internetissä sekä (jopa) myös eri uskonto/kirkkokunnissa. Asioita sivusta seuraavien pitäisi rohkeasti puuttua tavalla tai toisella lapsiin kohdistuviin asiattomuuksiin.

    Kansalliset ja kansainväliset järjestöt tekevät hyvää ja tarpeellista työtä lasten hyväksi. Ikävää kyllä, mutta nekin saavat sitä lokaa välillä niskaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika toivotonta on tämä taistelu, kuten kai elämässä yleensäkin, mutta silti pitäisi jaksaa uskoa huomiseen ja siihen hyvään mitä meistä ihmisistä vielä löytyy ja etenkin pistää oma pahansa palvelemaan hyvää:)

      Joskus kun talous on oikein tiukoilla ajattelee ettei ole ehkä vara antaa mihinkään keräykseen, mutta pienikin apu on ihan hyvä ja kyllähän se niin on, ettei paha anna paljostakaan... joten pitänee taas vähän ostaa toivoa ja uskoa edes muutaman hilkun verran:)

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜