Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

torstai 7. elokuuta 2014

KESÄMUISTOJA

ulpukka, kesä, joki
Yritän juosta MAKROTEX-haasteita kiinni, mutta puisevaksi en enää ala:) Kaksi viimeisintä aihetta olivat JUOMA ja KESÄMUISTO.

Kuvasin Ulpukoita joenrannassa mattojen pesureissulla  ja jossain vaiheessa keittelin myös myrkkyjuomaa, vai mitähän tuo olisi :) Joku linssiludekin eksyi vahingossa maljakuvaan:)


shampanja, kesä, kissa, kuohuviinilasi

uimaranta, kesä, Pyhäluodon ranta
Uimarannoilla on ollut lievästi vilskettä tänä kesänä:) Olen uinut joessa, soramontulla, joka nimi ei anna oikeaa käsitystä paikasta, sillä se muistutti lähinnä pienjärvialuetta ja myös Rilikkeen louhoksella kylmänraikkaassa lähdevedessä, jonka vesimassa on syvyydeltään ainakin 7 metriä. Ja tietysti meressä.
kesävarpaat, heijaste, ranta, vesi
Tämän kesän muistot eivät ikinä unohdu, eivätkä ne mahdu mihinkään pakettiin! Se on täyttynyt laitojaan myöten erilaisista tapahtumista ja vierailuista, joiden myötä olen saanut viettää laatuaikaa monien ystävien kanssa ja sinne on mahtunut myös lapsenlapsien yökylästelyä, tosin vähän laimeammin kuin muina kesinä. Pikkuruiset siilipallerot kuuluvat myös tähän kesään:)

Ihana ja lämmin kesä jatkukoon kaikilla muillakin !

sade, vesisaavi, ränni

Sopivasti helteen keskellä on silti ukkostanut ja tullut kunnon monsuuneita. Tämäkin saavi täyttyi varmaan 10 sekunnissa:)

43 kommenttia:

  1. Kovasti ovat hienoja - Kuvat ja Muistot...
    Katselin ihaillen helteessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eko:) Kuvailin tuolla pilipalilaatikolla, jolla joku makro tai automaatti saattaa vahingossa jopa suuren työn jälkeen jotenkin onnistua.

      Poista
  2. Ihania kesämuistoja Sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on niin täynnä ihania muistoja ja myös kuvia, ettei tähän mahtunut kuin pintaraapaisu. Mutta ei kai se ollut tarkoituskaan:)

      Poista
  3. Kauniita muistoja. Hauska tuo linssilude :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Pulmu:) Linssilude viuhahti paikalle kolmannen kuvan aikana, näin syrjäsilmällä jotakin vilahtavan, mutta en edes uskonut että se tallentui kuvaan.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Tanni:) "Muutama" kuva tuli selattua, ennen kuin löysin oikean tunnelman.

      Poista
  5. Kesämuistot on ihania. Kauniit kuvat sinun muistoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kirsti. Aurinkoisena hellekesänä oli helppo kerätä mukavia muistoja, vaikka kyllä sateessakin on puolensa:)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Pieni Lintu, se on ja jatkuu edelleenkin:)

      Poista
  7. Ihanaa kesäelämää. Kauniita kuvia ja paljon mukavia muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ja perhoset/pörriäiset tästä vielä puuttuivat kokonaan, ja ne jos mitkä tekevät oikean kesän. Mutta oli pakko rajata, ettei kuvia ole turruttavasti vain kuvien jälkeen. Kiitoset Sinulle Tarja:)

      Poista
  8. Yhä edelleen Suomen somimmat varpaat:)) Ulpukka kuva ihanan raikas..Lähdevesi monttu kuullostaa virkistävältä ja ah, tuota sadevesi saavia kaipaisi moni kaupungin lapsi .. mutta kun kerrostaloissa ei ole...mälsää.Ihana kesä pian ohi, toivotaan ihanaa syksyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, hah. Sitä ne olivat vain erään Aikku-tuomarin mielestä ja raati oli aivan toista mieltä. Merivesi kaunisti niitä kummasti:) Kerrostalo vaikuttaa kyllä aika ankealta, mutta kaupungeissa ovat monet palvelut ja monet hienot puistot lähellä. Kiitos Katris. Elokuussa on häivähdys jo syksyä lämmöstä ja auringosta huolimatta.

      Poista
  9. Kauniita ovat tämän kuuman kesän muistot kuvissa! Ja vielä uusiakin ehtii tulla ennen syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Anja, monet ihanat muistot piti heivata pois ja se on totta, että kesämuistoja syntyy vielä aika paljon ennen syksyä:)

      Poista
  10. Kaikkea ihanaa on sinunkin kesämuistoihin kertynyt.
    Kaunis juomakuva, tuo vasemmanpuoleinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on oikea löytövakka muistojen ja kuvien suhteen. Pikarissa oli shampanjaa ja kuvailin sitä monellakin tavoin, mutta päädyin kuvaan, johon osui kissa, vaikka tykkäsin että toinen kuva oli kuvauksellisesti parempi ja juoma heijastui kauniimmin.

      Poista
  11. Suorastaan herkullisia kuvia....ja noi puhtaat ja kuvioidut varpulit, aijai !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko marmoroi veden ihanasti rantavedessä, otin toissa kesänä saman tyyppisen kuvan, mutta se oli vielä heikompi laatuinen kuin tämä, jonka otin vanhalla lainakameralla, kun oma unohtui kotiin. Kiitoksia Anjuusa, varpuleista tulee mieleen yhtä jos toistakin.

      Poista
  12. erilainen kesä kuin aikaisemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin. Jos kesäkuu olisi ollut lämmin pitäisin samanlaisena kuin lapsuuden lämpimiä kesiä, jolloin aina paistoi, ukkosti ja taas paistoi.

      Poista
  13. Ihanan raikkaat kesäkuvat. Ulpukkakuva toi taas lapsuudenmuistoja mieleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Arleena, ulpukoiden keskellä uin pari vuotta sitten joessa erään ystävän kanssa. Vaatimaton Ulpukka jää monesti myrkyllisen lumpeen varjoon. Nyt en ole nähnyt lumpeita ollenkaan, ennen niitä oli paljon joen suvantokohdissa ja pienessä tien varrella olevassa järvessä.

      Poista
  14. Katselin varovasti ulpukkakuvaa kun mökkeily on opettanut, että siellä missä ulpukka siellä myös usein se kaikista muista mukava vieras ja minusta kauhistuttava sudenkorento :D Ihania kesäkuvia, siinä oli paljon mukavia muistoja talven varalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellurei Kiki ja suuret kiitokset käynnistä! Yritän säilöä tätä aurinkoa ja kesän lämpöä pahojen päivien ja etenkin pimeiden öiden varalle.. tykkään muuten niistä korennoistakin ja muistakin siivekkäistä aika paljon, mutta hirvikärpäsiä inhoan ylikaiken ..se surahdus ja kohta se hämähäkkipeijooni ryömii niskavilloissa, yök. Muille kuten sääskille ja paarmoillekin tulee ablodeerattua kuolettavasti:)

      Poista
  15. Jalat vedessä kuva on suosikkini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon leikki vedessä jaksaa aina viehättää, joka päivä se tietenkään ole näin kaunis. Kiitos Päikkä:)

      Poista
  16. Iso kesä on tänä kesänä oikein kesien kesä... Kyllä kuvatkin sen kertovat! Onneksi kesä jatkuu vielä! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pikkukesä oli kylmä niin povailin sitä, että kyllä se isokesä siitä lämpenee. Tällä kertaa povaus (lue toive) osui oikeaan:) Aina vanhat merkit eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, mutta monesti on niin, että pikkukesän helteet syövät keskikesän lämmön. Erään hellekesän muistan siitä että se alkoi jo toukokuussa ja kesti syksyyn saakka. Vuosi oli 2002 ja kesää kesti siis 5 kuukautta!

      Poista
    2. Saman kesän muistan minäkin kun T-paitasillaan ulkona olin rakennuspuuhissa vielä lokakuun puolella! :) Eli täällä etelässä se oli puolisen vuotta, se kesä, eikä sateitakaan kovin montaa ollut...

      Poista
    3. Aika kuiva oli se kesä, kaikki kuivuivat, vain saavien kohdalla oli vihreä keidas pihalla ja puiden varjoissa, vaikka ruutailin vesiletkulla pihamaatakin. Meillä tuli sopivasti sen verran sateita ettei kaikki pellolla kuivunut. Koiratkin kärsivät helteestä ja vein isoja pahveja tarhaan ja mattoja roikkumaan niille varjoiksi ja kävimme meren rannalla uittamassa niitä:)

      Poista
  17. Lämpimiä muistoja ja lisää ehtii vielä tulla tälle kesää, liekö nyt se intiaanikesä vai mikähän lienee. Marjakausikin on parhaimmillaan. Mukavia muistojen hankkimisia edelleen.
    Mulla eka kommentti katosi maailmalle, saas nähä, tulleeko tämä kahteen kertaan, mulla uusi läppäri, ku entinen hajosi, aikaa tuhurautunu tämän kans ihan liiaksi, onneksi ei pahemmin käyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on kesää jäljellä jne..Intiaanikesä on kylmän jakson jälkeen syyskesällä tullut uusi helleaika, mutta mikäpä estää nimittämästä vaikka koko kesääkin tällä nimellä, jos se siltä tuntuu:)

      Mahtavaa, Sinulla on uusi läppäri, minulla on ihan sama hankinta edessä, sillä tälle mööbelille tulee jo viisi vuotta ikää. Uuden opettelu, kuten nyt puhelimen takkuaa ensi alkuun, mutta pysytään kuulolla. Toivotan kaunista loppukesää Teille ja kiirettä tässä vähän pitää vaikka ei mitään teekään:)

      Poista
  18. Jatkuu ja jatkuu, voiko muuta pyytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ihanaa aikaa, vaikka yleensä olen enemmän kevät- ja syyslapsi, joka tykkää myös kohtuullisesta pakkas- ja lumitalvesta. Helteen kanssa on vähän sama asia kuin pakkasella, että jos se pitkään hipoo +/- 30 astetta niin kyllä se vähän mietityttää.. Mutta tätä lämpöä en ole valittanut enkä valita. Kiitos Ari:)

      Poista
  19. Vesikuvat ovat ihania! Kirkas vesi, se on jotain niin ihmeellistä mutapohjajärven rannalla asuvalle. Onneksi olen löytänyt merenrannan tänä kesänä. Näin se vaan menee, jos ei osaa kysyä ei kukaan ihanista paikoista näköjään kerro :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia PauMau, hiekkapohjainen ranta mahdollistaa uskomattomia elämyksiä niin pienille kuin isommillekin jaloille ja etenkin silmille. Kiva että olet löytänyt merenrannan, meressa on tunnelmaa aivan eri tavalla kuin järvessä tai joessa. Tämä on tietysti makuasia. Näillä rannoilla löytää myös hienoja veden muovaamia särkkiä, joita pitkin voi kulkea joskus hyvinkin pitkälle.

      Poista
  20. Kauniita vesikuvia niin kirkas vesi tuossa joessa ja ihanat hiekkaiset rannat<3 Kaunis on myöskin tuo linssilude lasikuvassa....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Sinulle Sari. Olet oikeassa, vesi oli aika kirkasta silloin, ihmettelin sitä itsekin. Uimaranta oli kyllä niin suosittu että joskus autoja oli parkattu tien varsillekin, koska parkkialue oli täpötäysi, mutta mereen mahtui hyvin:) Linssilude on naapurin kissa, joka vilahti sopivasti ohi.

      Poista
  21. I've read several excellent stuff here. Definitely worth bookmarking for revisiting.

    I wonder how a lot attempt you put to create the sort
    of wonderful informative site.

    Look into my web site; Dean Grazios complaints

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜