KERRAN VUODESSA

Vuosi sitten kynttilänpäivän aikaan Fifty-Fifty Of  Your Sweetest Dream siirtyi myös juridisesti omaksemme. Se vaati aiemmilta omistajilta hieman paperisotaa ja puhelinsoittoja kenneliin, ennenkuin sain koodin, jolla pikku Ymmi siirtyi nimiini. Kaksi yhteistä onnen vuotta takana💛

Ukrainan sota aiheutti elämässäni syvän surun ja lamaantumisen. Se herätti koiraunta nukkuvan mörköni. Pelon ruutitynnyriefektistä, eskalaatiosta - kolmannesta maailman sodasta. Tuhosta, joka tuo kylmyyttä, pimeyttä, nälänhätää, tauteja, paskavettä ja megatsunameja ennen kuolemaa. Suurvaltapolitiikka onkin miekan terällä ja Kiina on enemmän kuin avainasemassa päätöksien suhteen.

Siitä huolimatta nautin viime keväästä ja pääsiäisajan ihanista kantohangista yhdessä Ymmin kanssa. Kuljemme jälleen kohti uutta kevättä ja linnut laulavat kuin ennenkin, vaikka jossakin soditaan - lapset itkevät, haavoittuneet huutavat ja eläimet kärsivät. Se tieto tunkee läpi onnen, osuu sydämeen kuin lasinsiru.

Hirveintä tässä ajassa on propaganda ja pohjaton viha, joka kohdistuu myös heihin, joilla ei ole osaa eikä arpaa koko sotaan. Sodalla on aina rumat kasvot aikakaudesta tai sotilaista riippumatta. Toivon että voisimme tukea Ukrainan itsenäisyyttä ilman turhaa vouhkaamista ja syntipukkeja. Tajuta, ettei sodassa ole koskaan voittajia, on vain häviäjiä. 

Lapsuuskodin myynti tuli ajankohtaiseksi viimeisen vuokralaisen lähdettyä. Sen lopullinen tyhjennys ja muut syystyöt pitivät meidät ahkerina koko viime syksyn. Hieroin kauppoja ja Ari roudasi 1000 litran puutynnyreitä - osa oli 1800-luvulta- kiesit, tuoleja, perunalaatikoita, päresäkkejä, tukkireen, pikkumökillisen kevythirsiä ja tuhottomasti muuta roinaa, joista osa annettiin pois tai myytiin. Loput järjestelin vanhanpuolen elosuojaan ja aittarakennukseen. Esikoinen auttoi ison, raskaan puukaapin hakemisessa, jota en hennonut jättää:) 

Levottomasta maailmantilanteesta huolimatta olen kokenut monia suuria onnenhetkiä. Marraskuussa lapsenlapsi teki minusta isomummon ja kuopuksestani papan 😶  Pieni mustatukkainen poika on niin ihana 💛 että sydämeen sattuu. Vietimme ristiäisiä tämän vuoden helmikuussa ja juhlat oli järjestetty viimeisen päälle. Vivianin tekemä hieno kakku kruunasi koko juhlapöydän.

Kastemalja Anna-tätin kuvaamana

Joulukuun alussa jäin eläkkeelle, vaikka olinkin oikeutettu roikkumaan eläkeputkessa, mikä rahallisesti olisi ollut parempi vaihtoehto. Työpaikkojen ruinaaminen kävi kuitenkin niin kunnialle, että löin hanskat tiskiin. Pieni työrupeama olisi ollut vielä saatavilla, mutta eläkekertymään se olisi vaikuttanut negatiivisesti.  

Hieman kitkerälle tuntui, ettei alle 23-vuotiaana tehdystä työstä kertynyt mitään, vaikka uurastin raskaita kuukausia taimitarhalla, tein mökkisiivouksia ja olin tietenkin kotiäiti, joka nykyään kai lasketaan työksi sekin. Suuri osa hoitoalan pätkätöistäkin hyllytti eläkkeeni minimiin, koska alle kuukauden työt eivät kerrytä eläkettä. Positiivista on se, että olen saanut sukeltaa moniin erilaisiin työrooleihin oman ammattini lisäksi. Työstää potilaspapereita 1800-luvulla syntyneistä 2000-luvulle asti eli olen saanut elää henkilötunnusten kolmen merkin aikakaudet manuaalisesta ajanvarauksesta digiaikaan! Lääkereseptitkin kirjoitettiin ennen käsin ja uusinnat merkittiin pieniin pahvikortteihin, jotka olivat sairauskertomuksista erillään. Me ajanvaraustytöt uurastimme potilasneuvonnassa, annoimme aikoja, huolehdimme laskutukset ja reseptien puhtaaksikirjoitukset, jotka lääkäri sinetöi omalla nimellä ja leimalla. Osa avusti vastaanotossa, itse aika harvoin siteiden laitossa tai korvalapsien pitämisessä. Edellisen lisäksi purin sanelut, tein tilastoinnit, ajoin lääkäreiden työlistat jne. Arkiston fantomit olivat arkipäivää ja papereiden perässä hyppääminen opetti salapoliisitaitoja. Hammashoitolan välinehuoltoakin tuli opeteltua.

Pientä harmitusta aiheutti  myös se, että olin "pakotettu" kiristyneen työvoimapolitiikan vuoksi tekemään Melalle paperin, jossa menetin 12 vuotta maatalouseläkekertymää. Avustin istutus-, kasvu- ja etenkin nostoaikoina, vastasin maksu- ja laskuhelvetistä, lohkokirjanpidosta, viljelysuunnitelmista ja maatalouden tukihakemuksista vuosikymmeniä. Se, jos mikä opetti sumplimaan maksuaikoja ja tekemään nöyrästi yhteistyötä pankin, logistiikan, tukijärjestelmien ja rahoittajien kanssa. Se oli hyvää harjoitusta tulevaa leskeyttä varten, sillä se auttoi karistamaan velkojat ja verikoirat kintuista ja hilaamaan kuolinpesän velat ja lainat kivireen tavoin hitaasti mutta varmasti finaaliin.  Pakkorealisointi on ollut arkipäivää ja veroseuraamukset sen mukaiset. Monia kertoja verotetun omaisuuden myynti kun on verottajan ikuinen lypsylehmä.   

Nämä ovat ovat mitättömiä murheita sodan, maanjäristysten ja muiden järkyttävien katastrofien rinnalla, mutta pienen ihmisen pieni mieli ei osaa aina suhteuttaa asioita:) 

Toivotan valoisaa kevättä kaikille, hyvää alkanutta Jäniksen vuotta ja rauhan aikaa maailmaan.

Postauksella osallistun Pieni Lintu Koti-haasteeseen.

HÄRKÄVIIKOT JA REIKÄLEIVÄT

Loppiaistulet hohtivat jäälyhdyissä ja mieluisat vieraat olivat portailla. Mutta sen jälkeen iski tammikuinen tylsyys kuin kuolema. Puuduttavat härkäviikot, vesisade ja viheliäiset pääkallokelit viimeistelivät lopputuloksen, eikä uutta lunta siunaantunut ainakaan Pyhäjoelle. Voiko olla mitään kurjempaa kuin vesisade tammikuussa? No totta kai voi. Syöpä, sota, keskitysleirit, yksinäisyys, verot, velkaantuminen, pelko tai nälänhätä. Eli tylsyys on oikeastaan ihan kivaa💙

Hain pakkaspäivinä vanhalta puolelta villapuseroita, joista osa oli unohtunut talviteloille. Tässä on lempipuseroni kautta aikojen. Se on pyhäjokisen käsityöläisen Hannele Mikkosen aikaansaannos ja tässä on ainakin 29 eri väriä, mutta aika ja hiiret ovat tehneet tehtävänsä, joten ei tästä enää pitovaatteeksi ole😢

Arin äidin tekemä torkkupeittokin löytyi samasta laatikosta. Onneksi se oli ehyt ja pesun jälkeen kuin uusi. Olemme saaneet häneltä monia ihania pitsiliinoja ja kuviovillasukkia, mutta tämä nostalginen isoäidinneliö malli toi mieleeni muistoja. Näin sen Norjassa Arin sohvalla ja 18-vuotiaana, kun odotin esikoista, virkkailin pikkuruisen peiton juuri tällä samalla mallilla.

Oravanpoikaset katosivat syksyllä kuin tuhka tuuleen. Veikö ne tauti vai joutuivatko parempiin suihin. Alakuvan varpushaukka tiirailee pihakoivussa silmä kovana hiukopalaa, mutta oravat tuskin kuuluvat sen gourmetlistaan. Enemmän epäilen kissoja tai kanahaukkaa, joka viihtyi lähistöllä viime vuonna.

Vanha ikikuusikko kaadettiin rannalta - onneksi neljä kuusta jätettiin ja siinä ohessa kaatui muutakin risukkoa ja metsää, joten meidän lahopökkelö tonttimme on ehkä eräänlainen suojavyöhykealue, mutta samalla saalistuspaikka monille eläimille. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu SÄÄ-haasteeseen.

Kotipihaa pitemmällekin ajatukset välillä karkaavat. Venäjänmaalla Putin sekoilee entiseen malliin ja pitää kauhun tasapainoa yllä, mutta se onkin jo kiinalainen juttu:) Ruotsi on varpaillaan ja Suomi-neitokin pureskelee välillä essunnauhoja. Sauli Niinistön rooli korostuu yhä enemmän rauhanomaisten ovien avaajana ja siltojen tekijänä eri maiden välillä. Toivottavasti tuleva presidentti - Olli Rehn - omaa saman tiukan neuvottelutaidon. Toista Saulia emme silti ikinä saa.

Se on selvä, että jos isot Pojat haluavat ottaa paukkupyssyt käteen, niin elämä tällä saastuneella pallolla on ohi! Jatkuva epävarmuus tulevaisuuden suhteen tuo turvattomuutta. Sitäkö kielii nuorison ja lasten pahoinvointi. Usein kaipaan aikaa, jolloin meillä oli vuosikymmenien jatkuvuus sukutilojen tai ammattiryhmien myötä. Työ periytyi usein isältä pojalle tai tyttärelle. Työtä oli paljon ja luppoaikaa vähän. Nyt olemme irrallisempia sen lisäksi että maailmanlaajuiset uutiset ja katastrofit huuhtovat armotta aivojamme. Vapaa-ajan lisääntyminen, helppo elämä ja hyvinvointi on tuonutkin pahoinvointia.

Aluevaalitulokset on nyt julkistettu ja toivoa sopii, että valitut tekevät parhaansa hyvinvointipalveluiden säilyttämiseksi ja niiden ylläpitämiseksi omassa kunnassa ja Raahessa. 

Mukavaa alkanutta vuotta ja reikäleipäviikkoja kaikille 💛 Minkä tammikuu hellittää sen helmikuu kiristää, täällä ei lunta ole nimeksikään, onneksi on kuitenkin liukasta:)