torstai 28. toukokuuta 2015

SININEN

profeetta Eliaan krkko, sininen kupoli,

PIENI LINTU haastoi lyhyt aaltoiset tappisolumme jälleen tapetille! Sininen  (klik) on ollut haasteena aiemminkin, mutta sinisenä ihmisenä se passasi minulle hyvin:) Yllä Profeetta Eliaan kirkon kaunis kupoli, minkä kuvasin pari kolme vuotta sitten, alempana kuvaaja prinsessan haudalla.

irja, prinsessan haudalla, elokuu

Sininen enkeli tuo mieleeni nuoruuden ja erään alkoholijuoman ja sen lisäksi Marlene Marie Magdalene Sieber o.s. Dietrich von Loschin ja elokuvan, jossa hän sinisteli jo varsin lupaavasti. Allaoleva kissankelloenkeli ja juoma kuuluvat kuitenkin vahvasti nykyisyyteen.

sima, vappu, vappusima

sininen penkki
Sininen penkki odottaa istujaa terassille ja pullakahvitkin pitänee juoda yksin nyyh:( Onneksi pulla korvaa.. TÄH, mikäs sininen kuokkavieras tuohon pullaan iski!



Taina Marjasen tonttu, sinilakkinen tonttu, pulla
Voi mikä ihana yllatys! Sinilakkitonttuni, vanha kunnon ystäväni. Missä on sininen kukkasi pullarosvo veijarini:) "Niittyjen keskellä, kesäpellon pientareella, kesäillan sinessä, keijukaisten kylissä, etkös sitä enää muista? " Ja hämärästi muistin kaiken. Mustekynän kuljetuksen, tarinoiden kulta-ajat, piilottelut pulpetissa, sinikukan kellonsoiton:) Kiitos pieni ystäväni, kesätonttuni iloinen:)

kissankellot, irjan kuva

perjantai 22. toukokuuta 2015

OHUT

malva, kukka


organzapussi, ohut


gilette, ohut, partahöylä

Makro- ja teema- aiheena oli OHUT.  Haasteen takana on PIENI LINTU (klik, klik) Ja mikäpä olisikaan ohuempaa kuin organzapussi, perhosen hento malvan kukka tai tappavan ohut vanha kunnon Gillette:)


tiistai 12. toukokuuta 2015

TOUKOKUU

"Odotin turhaan toukokuuta. Se ei tullut koskaan, kun tuli muuta. Suru kylmä sydämeen." Näin kirjoitin kauan sitten Milleniumin aikoihin ja nyt voisin kirjoittaa samoin. Silloin ei kukaan onneksi vielä kuollut, vain tyhmä ja kylmä sydämeni. Jotakin elämää sinne ehkä jäi, koska tunnen edelleenkin "aatosta jaloa ja alhaista mieltä, tuntehen paloa" jne hyvinkin syvästi. Tämä kevät on ollut monella tavoin surullinen, jopa ankea, toisille jopa viimeinen. Siitä huolimatta linnut laulavat edelleenkin ja valo lisääntyy kunnioittamatta ihmismielen pieniä jos suuriakaan suruja.

Idän sinililja, joita kuopus toi äitienpäivänä

Olen tehnyt monesti äkkinäisiä ja hyvinkin kauaskantoisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä rakenna tai  kanna elämää kuten haaveilin. Katson liikaa taaksepäin ja jähmetyin muistoihin kuin Lootin vaimo. Tuntuu turvalliselta jököttää vain paikallaan tekemättä suurempia suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Kuiluun tuijottaminen ei ole kuitenkaan hyväksi kenellekään ja äärettömyyksien turha pähkäily johtaa kiistämättä hulluuteen, kuten kävi Nietzschellekin, vaikka hän tiesikin että "Jos tuijotat liian kauan kuiluun, kuilu tuijottaa takaisin."

Jostakin syystä minua ei ilahduta edes se, että luvassa on erittäin hyvä punkkikesä:) Hämähäkkieläimiin kuuluvia punkkilajeja tunnetaan Suomessa 1500 ja maailmassa noin 30 000 lajia, mutta punkista puhuessa, tarkoitamme yleensä ihmisiin tautia levittävää puutiaista, joita on Suomessa kaksi lajia. Ixodes ricinus-punkki on saanut pahaksi kilpailijaksi Ixodes persulcatuksen - taigapunkin - joka tunnetaan myös Siperian puutiaisen nimellä. Ja tämähän tietää sitä, että tautitapaukset tulevat nousemaan. Punkit ovat innostuneet ilmeisesti leudoista talvista niin, että ensimmäinen löytyi jo maaliskuun loppupuolella. Levinneisyyteen vaikuttavat myös linnut, jyrsijät ja muut kantajaeläimet.

Ehkä myös se, että vanhanajan kulotus on jäänyt kokonaan pois, on saattanut lisätä punkkikantaa pihapiireissä ja kesantopelloilla. Punkkeja on havaittu oman muistiperimän mukaan rannikolla ainakin 1930-luvulta asti ja lehmät olivat niitä täynnä kun olivat kesät saaressa. Sitä oliko lehmäpunkki sama, en uskalla varmuudella sanoa. Isälläkin oli 1960-luvulla punkki kädessä ja siihen laitettiin tietenkin voita ja pikiöljyä, mitä ei missään tapauksessa nykyään suositella. Silloin ajateltiin että punkki viihtyi lepikossa ja pudottautui puista ihmisten ja eläinten harmiksi. Taudeista ei tiedetty silloin mitään, mutta Amerikan mailla todettiin jo siihen aikaan lehmillä sikäläisen punkin aiheuttamia kuolemantapauksia ja halvauksia.

Borrelioosia eli BAKTEERIEN aiheuttamaa Lymenin tautia voidaan hoitaa antibiooteilla, joten kannattaa tarkkailla punkin puremia ja mahdollisia tulehdusoireita, mikä käytännössä tarkoittaa huonosti paranevaa jälkeä tai laajenevaa punaista rengasta pureman ympärillä. TBE eli aivokuume (myös Kumlingenin tautina tunnettu) on puolestaan VIRUKSEN aiheuttama tauti, eikä siihen ole muuta hoitoa kuin ennalta ehkäisevä rokotus. Tosin rokotukset olisi kannattanut aloittaa jo talvella, että olisi saanut suojat kesäksi kuntoon. Onneksi se on kuitenkin borrelioosia tuhat kertaa harvinaisempi, mutta sitäkin vakavampi riesa. Rokotteet ovat Suomessa maksullisia muualla paitsi Ahvenanmaalla.

Näistä kahdesta bakteeritulehdus eli borrelioosi on Suomessa tavallisempi ja huonolla tuurilla sen saa jo ensimmäisestä punkin puraisusta, kun taas joku kestää kymmeniä ehkä jopa satoja punkkikontaktia saamatta mitään oireita. Ja ettei vaikuttaisi liian helpolta niin myös hyönteiset saattavat olla tämän taudin kantajia ja myös pastoroimatonta maitoa (eli tiloilta saatavaa "tinkimaitoa" tai vuohen maitoa) on epäilty taudin lähteeksi.

Punkki muuttaa muotoaan larvasta (toukka-vaihe) nymfiksi ja ne ovat hyvin huomaamattomia, pieniä ja vaaleita, mutta taudin kannalta yhtä vaarallisia kuin paremmin havaitut emopunkitkin, jotka imevät itsensä herneen kokoisiksi taatakseen lapsilleen hyvän alun. Nämä möhömahat tarvitsevat kuitenkin koiraan onnistuneeseen lisääntymiseen, joten turha hysteria pois eli punkki irti kynsin tai pihdeillä ja mieluummin polttoon, itse olen kyllä liiskannut kun on tullut useampia nypittyä kissasta, enkä ehtinyt katsoa mihin ne vögertävät, puhumattakaan että olisin älynnyt kuvata:(

Tämä punkki oli ilmeisesti ottanut myrkystä vähän nokkiinsa eli se näytti aika kuolleelta jo silloin kun nyppäsin sen kissasta pois.

Punkkiongelmaan voisi olla geeniteknologiasta apua. Eli levitykseen emopunkkeja, joiden perimä on mahdollisimman huono ja lisääntymiskyvytön, mikä takaisi punkkikannan romahduksen. Valkosipulin syöntiä voi tietysti kokeilla ja lemmikeille on olemassa erilaisia pantoja ja lioksia, jotka hillitsevät punkkien leviämisen niiden kautta myöskin ihmiseen. Nyt kokeilin Frontline vet -litkua kissoille. Se ei välttämättä estä punkin kiinnittymistä lemmikkiin, mutta ne kuolevat kesken veisuun kuten kuvasta näkyy:)

Lisää asiaa punkkibussista, rokotteista ja uusista X-pihdeistä TÄÄLLÄ

Kaikesta huolimatta Suvivirret kaikuvat jälleen kuten aina ennenkin ja lapset pääsevät kesälaitumelle. Ylioppilaat juhlivat lakkiaan ja morsiammet suunnittelevat häitä, rippilapset ripitetään ja toiset kantavat rakkaansa suviseen lehtoon ja kevätillassa kaikuu mustarastaan surumielinen huilu.

"Kun kevät kaunis tuli,
soi Luoja lämpöisen,
maan silmästä jo suli
jääkyynel huurteinen,
taas päivän paistehessa
jo linnut lauloivat
ja lapset lehtosessa
iloisna juoksivat"

Vuodenajat: Z.Topelius
Suomennos: P. J. Hannikainen
Sävellys: W. A. Mozart