Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

perjantai 7. tammikuuta 2011

7 KUOLEMANSYNTIÄ

Joskus on pakko myöntää, että jollakulla muullakin välähtää hyvin, ehkä jopa paremmin kuin itsellä:) 

Yksi näistä kirkkaimmista välähdyksistä on Juicen "HEIKOSTI TAJUAN MÄ ELÄMISEN TAIKAA" (Tämä oli muuten erään blogistitytön ihana loppukevennys E-marketin aikoihin). Ainoa, mitä olen SELKEÄSTI elämästä ja sen taikamaailmasta tajunnut on luultavasti sama mikä Sinullakin. Elikkä se, ettei maailmassa mukavampaa asiaa olekaan kuin synti:)

Kopioin SEITSEMÄN-filmin syntisen kansikuvan ja lisäksi otin mukaan myös Danten määritelmän kuolemansynneistä jotta Sinun olisi helpompi seurata syntistä kulkuani. Ja kuten varmaan huomasitkin, niin vaihtelu virkistää eli pari syntiä on heti kättelyssä eri nimillä!

SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ Raamattu ja katolinen kirkko luokittelevat vähän eri tavalla: Yhteisiä syntejähän niillä on ainakin neljä, jos voidaan ajatella että IRSTAUS ja HAUREUS olisivat yksi ja sama asia. Mielestäni irstailu on kuitenkin vähän laajempi käsite kuin pelkkä haureus eli perushuoraus, mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan. Ne kolme yhteistä ovat kuitenkin YLPEYS (synneistä ensimmäinen) AHNEUS ja VIHA. Ihan hyviä perussyntejä nekin.

Raamatun mukaan loput kolme ovat TOTTELEMATTOMUUS, EPÄJUMALANPALVELUS ja VARKAUS. Katolinen kirkko on taas sitä mieltä, että  ne olisivat KATEUS, LAISKUUS ja KOHTUUTTOMUUS. Minusta tämä on mahtava juttu, koska näin minäkin tavallaan saan kolme syntiä kaupanpäälle:) Ja jos hyvin sattuu, saatan saada vielä neljännenkin, sillä joidenkin määritelmien (Dante) mukaan esimerkiksi ylpeys voi ollakin TURHAMAISUUTTA kun taas YLENSYÖNTI ja HIMO ovat sopivasti omilla nimillään.  

Nyt voisi tietenkin miettiä, mikä olisi synneistä kaikkein paras ja mukavin. Makuhan on asia, josta on aina kiva kiistellä ja sillähän voi äkkiä saada kuolemansyntien painoa vähän lisättyäkin, koska kaikkinaiset erimielisyydet johtavat niin helposti vihanpitoon:) Olen miettinyt usein sitä, että viheläinen KATEUS on varmasti monen perisynnin esiäiti, jonka vuoksi se on minusta synneistä  pahin. Paras tai ainakin vähemmän paha voisi olla LAISKUUS. Sehän ei välttämättä vahingoita loppupelissä ketään muuta kuin tekijää itseään.   

Raamatun mukaan SYNTI on sydämen luopumista Jumalasta ja kaikkinainen pahuus on seurausta siitä. Olipa niin tai näin, niin kyllähän me kaikki yhtä iloisesti syntiä aina teemme:)  

Liitän mukaan myös NYKYAIKAISET kuolemansynnit, jotka ovat arkkipiispa Gianfranco Girottin mukaan seuraavia:  YMPÄRISTÖN SAASTUTTAMINEN, GEENIMANIPULAATIO, TURHAN VAURAUDEN KERÄÄMINEN, KÖYHYYDEN AIHEUTTAMINEN, HUUMEKAUPPA JA HUUMEIDEN KÄYTTÖ, MORAALISESTI KYSEENALAISET KOKEILUT, IHMISEN PERUSOIKEUKSIEN RIKKOMINEN ja edellisten lisäksi hän oli maininnut myös PEDOFILIAN ja ABORTIN. Nämä ovat minusta aika typeriä ja tylsiä syntejä, sillä niistä puuttuu keskiaikainen hohto kokonaan ja osahan on enemmänkin globaali- kuin yksilötasolla tapahtuvia syntisyyksiä.

Kenelle nämä synnit aiheensa mukaisesti sitten kuuluivat? 

Ylpeys miellettiin ennen muinoin aateliston ja ritarien paheeksi, nykyään se voisi kuulua vallanpitäjille tai muille julkisuudessa oleville kuten urheilijoille tai politiikoille. Kateus oli ennen hyvin talonpoikainen ominaisuus, lieneeköhän se sitä vieläkin. Viha kuului ehdottomasti vain ja ainoastaan kuninkaille ja ruhtinaille. Tästä synnistä ei allekirjoittaneella ole suurempaa käsitystä, mutta kohderyhmä vaikuttaisi aika loogiselta edelleenkin. Laiskuus oli etenkin pappien ja kirkonmiesten pahe, mutta ahneus taas enemmänkin porvarillinen ominaisuus. Juoppous ja kohtuuttomus kuuluivat onneksi meille kaikille ja tilanne on pysynyt mukavasti hallinnassa edelleenkin:) Hekumallisuus ja irstailu vaativat aikoinaan jopa ylioppilastutkinnon, lieneeköhän tutkintotasoa nykyään muutettu tai peräti tarkennettu.

Musiikiksi valitsin Lacrymosan, joka tunnetaan kauniina hautajais- ja sielunmessumusiikkina, elokuvasta Amadeus ja sehän on aivan syntisen hyvä valinta tähän. 

Niin oli, mutta syntieni vuoksi minulla ei ollut oikeutta elokuvaversioon, vaikka sen kunniallisesti varastinkin -  aiherenkutuksetkin hävisivät yksi toisensa jälkeen, joten yritän vielä kerran:)

"Lacrimosa dies illa
  Qua resurget ex favilla
  Judicantus homo reus.
  Huic ergo parce, Deus:
  Pie Jesu Domine.
  Dena esi requiem. Amen"


"Kyyneleinen on tämä
  Kauhistuttava päivä jolloin
  Herätetään kuolleista ja tuomitaan
  Syyllinen ihminen.
  Lempeä Herra Jeesus
  Armahda tätä maata!"

    54 kommenttia:

    1. Kovin on vaikea valita noista itselleni "sopivin" synti! Nykyajan kuolemansynneistä pedofilia, huumekauppa ja huumeiden käyttö tuntuvat raskauttavimmilta, siis toisten synneistä, mutta se kaikkein omin ja ihanin synti..?

      VastaaPoista
    2. Tuo on hyvä "Heikosti tajuan mä elämisen taikaa"
      ja kuka heittää ensimmäisen kiven?

      VastaaPoista
    3. Hienoa Petriina, sun ajatusmaailma pompahti heti toivotulla tavalla liikkeelle. Olisi tietysti kiva, ettei olisi suurempia syntejä ollenkaan, mutta tässä maailmassa se on valitettavasti täysi mahdottomuus...

      VastaaPoista
    4. Monen hyvän sanonnan takana on aina NAINEN, mutta tämä piti tarkistaa aivan sen takia kun joku tyhmä hokema tuli tästä aina mieleen (en kehtaa sanoa mikä) ja sieltähän löytyikin naisen takaa yllättäen MIES eli Juice.

      Hyvä heitto bikeboy, niitä kivittäjiä kyllä aina löytyy, enkä ehkä ole aivan syytön itsekkään?

      VastaaPoista
    5. Kateudesta allekirjoittanutkin arvelee monen synnin alkunsa saavan, vaikka kyllä ahneuskin monta pahaa aiheuttaa. Ja kun ahneuteen linkittää vielä himon sen kielteisessä mielessä ja käärii koko jutun kohtuuttomuuden kääreeseen, on paketti valmis.

      Globaalitkin synnit ovat kyllä yksilöiden aikaansaannoksia, sillä ihminen kylvää ja niittää niitäkin. Ei sentään jokainen kaikkea!

      Ylpeys komppaa aikas hyvin turhamaisuuden kanssa ainakin parilla taajuudella, mutta kuka mittaa ja määrittää nykypäivänä irstauden tai haureuden? Itse iskisin ne kyllä pahuuden piikkiin, jota ei kai ole perisynniksi määritelty?

      Lempisyntini? Hmm.. kyllä se menee tuonne nautiskelujen puolelle, joskin yritän niissä sentään olla jossakin määrin kohtuullinen! No yritän ja yritän.. hih.

      VastaaPoista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      VastaaPoista
    7. Pahin synti on toisen ihmisen satuttaminen fyysisesti ja psyykkisesti!

      Muiden syntien kanssa jaksaa elää...;))

      VastaaPoista
    8. Kiitos Anna, tämä oli todella "annamaisesti" syväluotaava kommentti, johon on ilo vastata. Ahneus ja kateus riitelivät minullakin negatiivisesta ykköspaikastaan, mutta jotenkin päädyin kuitenkin siihen että kaiken takana olisi vain pelkkä kateus, joka sitten poikii muita?

      Geenimanipulaatiojuttuihin tai näihin muihin turhiin tieteellisiin kokeiluihin ei yksilötasolla voi paljoakaan vaikuttaa, mutta moniin muihin kyllä ja näin pienistäkin valinnoistahan kasvaa sitten iso puro..

      VastaaPoista
    9. Oikeanlainen ylpeys on aina paikallaan Rip, ehkä tässä tarkoitettiinkin sitä vahingollisessa mielessä, sitä että kuvittelisi oman ulkoisen muotonsa tai osaamisensa takia olevansa muita paljon parempi?

      Haureus onkin jännä käsite, joka on kääritty milloin mihinkin pakettiin, aikoinaan se määriteltiin syrjähypyistä avioliiton ulkopuoliseen seksiin, miten lienee nykyään? Varmasti olen syyllinen.

      Girottin lista on raskas ja synnit typeriä, kuten tälle ajalle hyvin sopiikin? Lacrymosan valitsin vaikka kevennys olisi ollut paikallaan, mutta en vain halunnut? Kiitän Sinua Rip rohkeista ja kantaaottavista sanoistasi.

      VastaaPoista
    10. Olen ehdottomasti samaa mieltä Milena, tosin jotkut tekevät sitä ikäänkuin huomaamatta eivätkä tarkoita sillä mitään??? Vaikka emme ole näitä syntejä keksineetkään, niin todella hyvin osaamme melkein ne kaikki ja samalla tavoin kuin Sinäkin, yritän kantaa omani, tosin siihenkin on ehkä apua saatavissa jos vain jaksaa luottaa ja uskoa?

      VastaaPoista
    11. En edes viitsi laskea kuinka monta Ave Mariaa joudun lukemaan ja kaikki muut lorut vielä päälle...mutta,minä synneistä tietämätön,syntisistä syntisin siis,luulisin,roikun edelleen sen armoköyden varassa.Ja tähän asti se on ollut kestävä köysi:)

      VastaaPoista
    12. Ihmisinä me olemme kaikki kaikkien syntien alaisia, ihhimmillinen heikkoutemme on niin suuri että tuskin vältymme enempää ahneudelta kuin viha tai katkeruuden tunteilta.
      minun mieleeni nousi synneistä suurimmaksi välinpitämättömyys. tarkoitan sitä että kaikki luetellut synnit ovat välinpitämättömyyden alaisia.Niin kauan, kuin minulla on elävä sielu, joka osaa edes katua, pyytää anteeksi ja antaa on vielä toivoa. Sinä päivänä kun muutun välinpitämättömäksi, olen tuhon oma. Sillä silloin voin kulkea apua pyytävän ohi, sylkeä anteeksi pyytäjän kasvoille, tehdä mitä tahansa pahaa osoitamatta katumusta. kun olen vain oman napani vanki enkä omaa empatian kykyä, en sääliä, enkä armoa, olen kuollut. Siis välinpitämättömyys on suurin synti. lisää perusteluita löydän vielä satoja. välinpitämättömyys on kuoleman synti, jo elinaikana sen vallassa oleva on kuollut.

      VastaaPoista
    13. Jäin miettimään pitkäksi aikaa sanojasi myrsky, koska useinkin tunnen olevani syntisin ja huonoin nainen koko tällä galaksilla, mutta en näköjään olekaan ihan yksin:) Toisaalta usko on minulle aika vaikea asia ja yritän usein pöyhkeästi pelastaa itse itseni käyttämällä Jumalaa juoksupoikana...

      VastaaPoista
    14. Hieno kommentti aikkiskatri ja siihen on aika vaikea lisätä enää mitään... Ehkä tuo välinpitämättömyys on aika lähellä penseyttä, jota parempana vaihtoehtoina Raamatussa on pidetty jopa kylmyyttä??? Ihmisten keskellä eläminen vaatii alkeellisemmankin mittapuun mukaan aina empaattisuuden ja armon tuntemista niin toista elävää kuin myös itseä kohtaan.

      VastaaPoista
    15. Summa summarum: Syntien summa on vakio. Itse olen viettänyt iloisen ja syntisen elämän. Jos ja kun taivaanportille pääsen, taitaa edessä olla pitkä juttutuokio portsarin kanssa. Mutta suurin synti olisi ollut olla viettämättä syntinen ja iloinen elämä.

      Taktiikkana on höynäyttää Pyhää Pietari-kaimaa ja kertoa vain puolet synneistäni. Toisen puolen kerron, jos Pietari raottaa porttia ja pääsen katsomaan, kannattaisko sittenkin valita se alakerta.

      VastaaPoista
    16. Mahtavaa Pedro! Tämähän oli kuin synkkien kymppiuutisten kevennys, meinasikin mennä jo melkein hartauden puolelle, vaikka tarkoitus oli kyllä ihan muu?

      Sitä Pietaria Sinä et kyllä höynäytä ollenkaan, se on aivan varmaa, mutta eihän Sinua voi päästä pilaamaan niitä alakerran hyviä kemujakaan, joten eikun syntisäkki kainaloon ja kiltisti portsarin kautta Isompien silmien alle? Mutta sitä ennen vielä Pedro...:)

      VastaaPoista
    17. Pietarin mä jallitan mennen tullen, on se sen verran vanha gubbe. Ja lihasta sekin on tehty ja kirkonmiehet on aina olleet kauppamiehiä. Isompi haaste on siellä portin takana. Pappien ja poliitikkojen lupauksiin ja saarnoihin ei ole köyhällä varaa uskoa.
      Jos maan päällä on näin helevetin hauskaa, niin kyllä taivas saa panna parastaan, jos minun sielun sine halajavat.

      VastaaPoista
    18. ... ja Tom Hulce Amadeuksen roolissa oli uskomattoman uskottava. Mulla menee aina kylmät väreet, kun kattelen kyseistä elokuvaa.

      VastaaPoista
    19. Ok Pedro, se jäänee sitten nähtäväksi, mutta itse olen sitä mieltä, että jos kansa on niin tyhmä, että haluaa maksaa niin rahat pois ja sielut myöskin, mutta minähän en olekaan köyhä enkä kipeä:)

      Amadeuksesta olemme kuitenkin ihan samaa mieltä, vaikea enää sanoa kumpi oli alkuperäinen ja kumpi kopio:)

      VastaaPoista
    20. Pietaria varten mulla on ässä hihassa. Kävin viime kesänä Italian reissulla Pietarikirkon kivijalan anekaupassa.

      Sattu oleen vielä aneet alennuksessa ja ostaa pläjäytin niitä parilla tonnilla. Sen nivaskan kun mä paiskaan pietarin tassuun, niin eiköhän niillä synnit laukea ja taivahan portit aukea.

      VastaaPoista
    21. Hieno kirjoitus ja asia Sinulla taas, mustis.

      Synnithän on erilaisia ja eriasteisia riippuen eri yhteisöistä ja aikakaudesta. Ei varmaan kannibaalit ajatelleet aterioistaan, että he tekivät syntiä murhatessaan lounaansa. Ja luostareissa oli jo syntiä jos ylös- tai alaslaski silmänsä väärään aikaan.

      Ja papithat leimas monet mukavat asiat synti-lapuilla.

      Pedro, ihailtavaa kohdata synnitön ihminen, sillä parilla tonnilla sä varmaan ostit itsesi putipuhtaaksi. Mitä kaikkea voitkin alkaa tehdä, jotta saat meidät muut taas kiinni. :)

      VastaaPoista
    22. Tulipa taas niin elävästi mieleen se nuoruus ja kultainen keskiaika, mutta nythän Sinäkin Pedro olet rikas mies, joten et voi vedota ainakaan köyhyyteen kuten tuolla yllä:)

      VastaaPoista
    23. Olin rikas mies. Mutta riihikuivat aneet ovat taivaassa käypää valuuttaa, jos katollista katolista kirkkoa on uskominen.

      Ja jos menee portilla tiukille, pelataan vaikka Pietarin kanssa erä Mustaa Pedroa. Ei käy kortti kirkonmiehelle... Käyköhän muuten luottokortti?

      VastaaPoista
    24. Kiitoksia Orvokki. Tämä yritti olla jonkunsortin läpileikkaus katolisen kirkon ja raamatun tuntemista kuolemansynneistä keskiajalta tähän päivään?

      Syntikäsitys elää todellakin aina tiukasti ajassa ja paikassa ja olemme aina sen kulttuurin tai/ja empiirisen ympäristömme "vanki" jossa elämme ja siten vapaita siitä, mistä emme mitään tiedä...

      VastaaPoista
    25. Mä olen tiukanlinjan äärivapaa-ajattelija.

      Kirkko on saanut kasvattaa kymmenien sukupolvien ajan meitä suomalaisiakin. On laitettu kaikenlaisia rajoja, joista sitten luovutaan pikkuhiljaa tai isonopeesti, kun porukka irtaantuu seurakunnista.

      Vanhat uskonnot olivat joustavampia ja jumalien kesken vallitsi selvä työnjako. Kristinuskon mukaan yksi kaveri ehtii hoitaan kaikki hommat.

      Ja sitte vielä luetellaan meille kuolemansynnit, millä ihmeen mandaatillla?

      VastaaPoista
    26. Jos leikitään vielä tätä fiktiivistä rikas-rakas-köyhä-leikkiä Pedro, niin aneisiin sijoittamastasi vähäisestä rahasummasta huolimatta myymällä ne edelleen, olisit takuulla rikastunut, koska ainakin keräilijät olisivat maksaneet niistä varmasti maltaita, muista syntisistä nyt puhumattakaan:)

      Nykyisen, todella lepsun kirkon kasvatusta ja valtaa huonompiakin diktatuureja voisivat olla vaikka sotilasjuntta, orjuus tai vaikka hullu keisari mutta kaiken hyvän ja helpon keskellä eläneenä emme vain tajua siitä mitään?

      Nämä kuolemansynnit ovat kieltämättä aika luutuneita, mutta toisaalta vielä ihan päteviäkin keksintöjä ja luultavasti aika monessa (myös monijumalisessa)kulttuurissa on rajoitettu ihmisten holtittomuutta ihan samantyyppisillä säädösillä?

      Kirkon vankkumaton valta 1000-luvulta lähtien toi sille kyseenalaisen oikeuden sanella taikauskoisille ja tyhmille ihmisille säännöt ja asetukset ja se valjasti käyttöönsä myös miekan, joten eipä siinä muuta mandaattia tainnut olla, joko hyvällä tai pahalla?

      Raamattu ei varsinaisesti tunne tai luettele näitä kuolemansyntejä, eikä siellä ihmistä tuomita kuten katolisen kirkon anekaupassa, mutta maininta näistä Jumalan erittäin pahaksi katsomista asioista kyllä Sananlaskuista taitaa löytyä eli ne Ylpeät silmät, petollinen kieli, juonia punova sydän, hitsit nyt pitää kyllä lopettää kun käy jo omaan nilkkaan:)

      VastaaPoista
    27. Kirkko on kautta aikain suojellut jäsenistöään ja esim. inkvisition avulla pitänyt porukan aisoissa.

      Noissa kuolemansynneissä mainitaan sukupuolikäyttäytymisessä ainoastaan haureus. Sillä käsittääkseni tarkoitataan siveettömyyttä.

      Olen mielenkiinnolla seurannut näitä kirkonmiesten pedofiilijuttuja katolisissa maissa sekä Suomessa. Olisiko tässä kyse haureudesta ja kuolemansynneistä. Pitäisikö inkvisitio palauttaa, mutta kirkon sisäisenä siivoamisena.

      VastaaPoista
    28. Pedro: Laitoin muistaakseni Ripille kommenttia juuri tästä eli mikä olisi sitten sitä haureutta etc.

      Pedofilia oli arkkipiispa Girottin nykyisissä kuolemansyntilistassa, joten se täytti viimeinkin myös katolisen kirkon vaatimukset vaikka lieneekin syntinä aika vanha??

      Papithan ovat tietysti inhimillisiä ja erehtyviä ihmisiä kuten me kaikki muutkin, mutta minun armoni raja kulkee nyt tässä, vaikka minulla ei olekaan oikeutta tuomita ketään, eikä onneksi valtaakaan: MUTTA Lapset, eläimet tai muuten avuttomat toivoisin silti voivani säästää kaikelta pahalta, miltä en kuitenkaan voi...Tällainen toive on tietenkin vain turhaa sanahelinää ennen tekoja??

      Inkvisiittoria ennemmin ottaisin kyllä sen kuuluisan raipparangaistuksen käytäntöön ja vaikka jalkapuunkin..tai ei, ei sitä jalkapuuta... on kai tässä muutakin hommaa:)

      VastaaPoista
    29. Sinuhessa kerrottiin, että väärintekijät ripustettiin pää alaspäin kaupungin muurille. Varoitukseksi muille.

      Papit ja lääkärit. Jotenkin minusta tuntuu, että noihin ammmattiryhmiin pyrkijät pitäisi seuloa erityisen tarkasti. Nykyinen seula vuotaa pahasti.

      VastaaPoista
    30. Aika tehokas varoitus, jonka varmaan Hammurabikin huomasi lakeja laatiessaan olisko joskus parisataa myöhemmin:)(Tosin ne lait taisivat olla jo laadittuna, mutta Hammurabi otti ja sai niistä vain kunnian?)

      Lääkäreillä on jo seula, ei ollut aiemmin ja ne ev-lut-kirkon PAPIT, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat todellakin ammattitaitoisia sielunpaimenia, joista ainakin osa on kouluttautunut myös kriisityöskentelyyn ja erittäin MUSTANA lampaana olen kyllä aina saanut valkoisen lampaan kohtelun:) joka minusta osoittaa suurta ja hyvin ihailtavaa ammattitaitoa?

      Mut kivaa vääntöä Pedro, ihailuni:)

      VastaaPoista
    31. Nyt mennään vähän asiasta sivuun, mutta Hammurabista tuli mieleen uusi verokortti:
      Euro eurosta.

      Lääkäriseula tuntui olevan tosi tiheä, Karkkilan tapaus ja tämä lekuri, joka tunsi itsensä imeväisikäiseksi.

      Ääripappiskulttuuriin tutstuin Haapavedellä. Olin jo yli kolmekymppinen ja pappi tuttavaperheen esikoisen ristiäisissä paheksui lapsettomuuttamme ja kehoitti minuakin "välittömästi" lisääntymään.

      VastaaPoista
    32. Tässä se nyt huomataan miten yksi tyhmä pässi pilaa koko lauman, mutta sille ei vain voi Pedro kulta yhtään mitään.

      Se tissilääkäri taisi ollakin täältä meiltä päin, vahinko etten osunut vastaanotolle vaikka minähän olisin ollut ihan turvassa näiden kärpäslätkieni kanssa, mutta JOS olisin ollut nuorempi, niin luultavasti se lääkärikin olisi saanut etsiä kolleegaa sieltä hammasprotetiikan puolelta:)

      Ihmiset ovat joskus karmealla tavalla aika ajattelemattomia Pedro (enkä kuvittele olevani aivan syytön tässä itsekään). Luultavasti teko oli tässäkin pahempi kuin tarkoitus?

      VastaaPoista
    33. "Varaan" tähän vielä pienen murahduksen. Mulle jäi pari ajatusta muhimaan. Työstän ne vikkonloppuna Treen Pirkkahallissa valmiiksi.

      VastaaPoista
    34. Nääsvillessä Ilves ainakin murahti, tiedä sitten jatkossa.. mustamakkara vois selventää ajatuksia kummasti:)

      VastaaPoista
    35. Jonkun opin mukaan syntiä ei ole olemassakaan, se on vain mielen harhaa.
      Myös eri kielissä sanalla "synti" on eriävä ja vähemmän tuomitseva merkitys. Minulle on joskus selitetty, että raamatussa esiintyvä synti sana merkitsee "ohi tähtäämistä".
      Sen voisi ajatella hyvinkin rankkana tai tosi helpottavana. Elikkä kaikki tekomme, mitkä eivät "tähtää", kohdistu Jumalan mukaisesti, ovat syntiä.
      Toisaalta taas, kun olemme tässä harhojen maailmassa ikäänkuin hypnoosinomaisessa unessa, mitä väliä sillä on minkälaista unta katselemme. Jumala, joka käsitykseni mukaan ääretön Rakkaus, sukupuoleton Henki, ei puutu siihen minkälaista unta katselemme.

      VastaaPoista
    36. Luin useampaan kertaan tekstisi shamani ja myönnän kyllä että synti on käsitteenä hyvin tuomitseva, mutta ehkä sillä on kuitenkin etupäässä haettu rajoja ihmisten holtittomaan elämään, sitomalla ne ainakin osaksi tiettyihin normeihin ja lakeihin, jota yhteiskunnassakin on. Syyllistäminen ja tuomitseminen on aina väärin myös Raamatun uudemman lain mukaan.

      Elämä ei ole minulle koskaan unta eikä hypnoosinkaltaista tilaa vaikka joskus olen sitä jopa toivonutkin, mutta ymmärrän hyvin jos joku niin ajattelee, myös paradoksaalisen ymmärrän oikein hyvin mutta teodikea-jutut ottavat jo tosi koville eikä ymmärrys tahdo enää millään riittää? Toisaalta aika hassulta tuntuisi sekin ettei olisi minkäänlaista kipua tai kärsimystä, koska sehän on elämää suojeleva ja ylläpitävä voima?

      Kiitän mielenkiintoisesta kommentistasi shamani.

      VastaaPoista
    37. Kun kommentoin vielä, ei missään nimessä tarkoita sitä, että haluan sanoa viimeisen sanan ja olisin mielipiteineni "oikeassa".Näistä asioista riittäisi pohdittavaa vaikka kuinka paljon. Mielestäni rakentava keskustelu eriävine mielipiteineen voi avata uuden näkökannan vanhaan ajattelumalliimme.
      Raamattua en kovin paljon ole lukenut, mitä nyt kouluaikana uskontotunneilla. Käyn kerran viikossa kansalaisopistossa kurssilla, missä luemme ja keskustelemme henkisistä asioista.
      Se on minulle antoisa paikka.
      En millään voi oman järkeilyni pohjalta ymmärtää näitä asioita. Eikä mielestäni ole yhtä oikeaa tietä. Toiset menevät mutkikkaammin, mutta päämäärä lopulta sama.
      Kun Jeesus sanoi:"Minä olen Totuus, Tie, ja Elämä", niin tuskin hän kehoansa tarkoitti. Elikkä todellisuuemme on henki, joka on kuolematon. Ego (se osa mielestämme, joka luulee olevansa erossa Jumalasta) sensijaan pelkää "kuolemaansa" ja taistelee kaikin keinoin olemassa olostaan.
      Kun ego luovuttaa, sulaudumme ykseyteen, joka on todellisuutemme. Se saattaa vaatia satoja inkarnaatioita.
      Tietämykseni mukaan myös Jeesus kävi idän oppeihin tutustumassa. Hän oivalsi yli 2000 vuotta sitten Totuuden. Sama valon kipinä meillä on kaikilla sisimmässämme.
      Egoina teemme asian vain liian vaikeaksi etsimällä kaikkea ulkopuoleltamme.

      ps.Istuimmekohan Wanhan miitingissä ruokailuvaiheessa melkein vastapäätä?
      Kiva on samakasan juttuja lukea ja sitä kautta monien omia blogeja.

      VastaaPoista
    38. Ei minulle tullut mieleenkään että haluaisit sanoa viimeisen sanan ja aina saa ja voi "keskustella" näistä asioista, eikä varmastikaan ole yhtä ainoaa oikeaa tietä ja joku minua viisaampi on sanonutkin että monet tiet vievät vuorille, mutta kaikki johtavat yhtä lailla perille.

      Minä uskon ja ymmärrän asiat vähän toisella tavalla kuin Sinä, enkä jaksa oikein uskoa inkarnaatioihin, ehkä se johtuu kasvatuksesta, vaikka joskus olen joutunut kysymäänkin, että kenen hemmetin karmaa tässä nyt oikein sovitetaan, niin kyllä se taitaa aivan omaa olla:) mutta oikeasti minä uskon hyvin ev-lut-tyyppisesti vaikkakin hyvin vajaasti, enkä ehkä muuta kaipaa tai ymmärräkään?

      Luulen kyllä että istuit ihan eri pöydässä, me plätyn kanssa istuimme siinä pikkupöydässä sikäli kun plätty ohjelmatätinä ehti edes istumaan:)

      VastaaPoista
    39. Ev.lut. Onko se lyhenne evoluutiosta? No tässä se mustan makkaran selventämä ajatus.

      Mun uskoni kirkkoon ristiinnaulittiin jo rippikoulussa. Lopputentissä oli kysymys, jossa pyydettiin naimaluvan hakijaa kertomaan kuinka tämä ymmärtää luomiskertomuksen.

      Vastasin, että raamatussa asia on selitetty siten, että yksinkertaisinkin sen ymmärtäisi, eivätkä nämä täten tuhlaisi aikaa joutavien asioiden pohdiskeluun.

      Rippipappi piti minulle vastaukseni johdosta puhuttelun: "Pedro, vastauksestasi näkee, että tulet työläisperheestä".
      Tein papille selväksi, että faija on niin kaukaa oikeelta, että edes saarnastuolista ei sinne näe. Nämä ovat ihan ikiomia päätelmiäni lajien synnystä.

      VastaaPoista
    40. Mustaleski (B.Blume) kirjoitti...

      Evoluutioteorian (Darvin)ja Raamatun välillä ei ole juurikaan ristiriitaa, joten miksipä ei kirkon nimenä voisi olla vaikkapa ehdottamasi evoluutio?

      Harmittavan tyhmästi teki pappi, ehkä hän tulkitsi vastauksesi aivan turhaan ylimieliseksi ja ehkä juuri se otti häntä niin paljon pattiin ettei voinut millään sanoa sitä mitä varmasti teki mieli elikkäs:
      - Jep, jep Pedro, näinhän se onkin, mutta mistä ihmeestä kekseit ne jännät jutut sinne käskyjen selityksiin?

      Surullista että olet törmännyt vain tyhmästi käyttäytyviin pappeihin, mutta ehkä vielä joskus törmäät tosi fiksuun pappiin, nykyäänhän se on jo hyvinkin mahdollista, koska naisetkin ovat pappeja.

      VastaaPoista
    41. Sähkömiehen näkökulmasta papin sukupuolella on vain se pieni kytkennällinen ero, mutta tietenkin valitsisin mallin, jossa munat on kytketty sarjaan.

      Nuoruudessani ei tuota vaihtoehtoa vielä ollut.

      Mitä käskyihin tulee, montas niitä ny olikaan, niin niitähän voi noudattaa mielentilan mukaan.
      Mutta esim. sodassa älä-tapa -käskyn noudattamatta jättäminen saattaa olla aika kohtalokasta. Ja jumalan nimeen porukkaa on eniten listitty aikain saatossa.

      VastaaPoista
    42. Olet konservatiivi Pedro, miksi mieluummin munat kuin kanat:)

      Mooses hermostui ja iski suutuspäissään osan kivikkoon, mutta about 10 tärkeää käskyä jäi vielä jäljellekin:)

      Se tappamisen oikeutus sodassa onkin aika kaksipiippuinen juttu? Toisaalta puollustat itseäsi ja isänmaata, mutta toisaalta teet vastoin uskoasi ja rikot Jumalan lakia. Nämä ovat todella vaikeita kysymyksiä näin pienelle ihmisella, joka ei ymmärrä teologiasta mitään sen kummemmin kuin eettisestä pohdinnastakaan, mutta luultavasti me aivan kaikki tappaisimme pakon edessä jossakin aivan äärimmäisessä tilanteessa olipa sitten sota tai ei välittämättä vähääkään viidennestä käskystä?

      Käskyn selityksessä puhutaan myös vihasta ja esivallan pakkokeinoista väkivallan leviämisen vuoksi, joten käsky voisi olla mieluummin muodossa: Älä vihaa lähimmäistäsi?

      Kieltämättä pelkästään Raamatun ja Jumalan nimissä on lahdattu turhan paljon porukoita ja jos siihen lisätään vielä muutkin uskonsodat niin pakkohan se on myöntää, että ismi-painotteiset syyt tai puhtaasti vallankaappaustappaminen saattavat jäädä jopa kakkoseksi?

      Ihminen itse on aina tappaja, ei uskonto tai Jumala jonka hän valjastaa mielellään syyksi.

      VastaaPoista
    43. Minäkö konservatiivi, tai preservatiivi? Nou nou. En pyri kuulumaan mihinkään kategoriaan, koska silloin menetän taiteilijan vapauden.

      VastaaPoista
    44. Arkirealismi ja sähkönsininen ammatti vaativat vastapainoksi varmasti vähän muutakin, mutta ehkä kyse on enemmänkin innovatiivisen ajattelun pohjalta syntyneestä luovuudesta kuin taiteellisuudesta?

      Mutta olipa nyt niin tai näin, vapaus kuuluu aina täysipainoiseen ja tyydyttävään elämään, jonka mielihyvin suon myös Sinulle Pedro:D

      VastaaPoista
    45. Kyllä mä pidän itseäni taiteilijana, jos otetaan verrokkiryhmäksi sähkömiehet. Me ollaan aika teknokraattista porukkaa ja siksi mä oon koittanu häivettää tuon piirteen itteni julkipanossa.

      Vapaus? Seinäjoella on Vapaudentie. Sitä oli kiva rampata kloppina. Mutta:

      Tietä käyden on tien vanki,
      vapaa on vain umpihanki.

      VastaaPoista
    46. Haloo, kuuleeko Muonio ja siellä Mustis!

      Tämä dialogi on ymmätääkseni vielä kesken. Elon ja minun laskuoppien mukaan 7x7=49 ja nyt ollaan vasta kommentissa 46.

      VastaaPoista
    47. Jes Pedro, kuulen kyllä, tosin aika vaisusti kun tuo äiti Venäjä suhisee niin lähellä.. ja huomasin kyllä nuo helkavirretkin tuossa ylhäällä mutta veikkaan kuitenkin Hellaakoskea koska Leinon Eino höpötti vähän eri malliin, Olin varmaan niin järkyttynyt kun heittäydyit runolliseksi etten ymmärtänyt edes vastasta:)

      No ihan samaan tässä päätyy pelkällä Ojalallakin, joten yhdet vielä ja sitten lasku;)

      VastaaPoista
    48. Hellaakoski, se harrasti hankijuoksua aikanansa.

      Jaa, että olet susirajalle asti ajautunut. Kerroppas, mitä vinopuu ja ylimääräinen poikkipuu symboloivat ortodoksien ristissä? Näyttää tuunatulta verratuna evlut-malliin.
      Asia on mieltäni monasti askarruttanut.

      VastaaPoista
    49. Enkä pääse täältä vieläkään pois ja pommittavat jo lentokenttiäkin, mutta onneksi aika kaukana.. miten niin onneksi jos jotkut kuolevat.

      Tietäisin asiantuntijan tässäkin yhteisössä ja ehkä parikin, mutta sen verran solidaarinen olen,etten kerro. Itse olen kuullut puhuttavan ns. ryövärin rististä eli se poikkipuu tarkoittaisi sitä Ryöväriä, joka katui ristillä syntejään ja jonka Jeesus armahti. Soitan heti ja laitan kohta faktaa...

      VastaaPoista
    50. Ryövärinristi oli ehkä vähän väärä nimitys, mutta kuten sanoin, se oli kansantajuista kieltä eikä ajatus sinänsä niin kovin väärä ollutkaan?

      Pedro: Ortodoksiristissä se pieni "ylimääräinen" pieni puu, jos tarkoitat sitä pientä poikkipuuta ristissä siellä ylhäällä, on nimikylttiä varten ja se poikkipuu alhaalla, joka on jalkoja varten, on kuvaannollisesti vinossa siksi että se kuvaa näiden kahden ryövärin kohtaloa ja sen takia se on vinossa, eli oikea puoli on alhaalla, koska vasemmalla puolella oleva ryöväri katui syntejään ja oikealla puolella ei.

      VastaaPoista
    51. täällähän on mielenkiintoista keskustelua! mä oon jääny ihan pimentoon kun en oo ehtiny...

      ortodoksisuus on siitä(kin?) mukava uskonto, että kun siihen alkaa perehtyä enemmän, huommakin kuinka syntinen sitä itse asiassa on :D
      hyvin olet mustisblume ristin kuvaillut. isä mitro lisää sanakirjassaan, että tuolle alapoikkipuun ryöväritulkinnalle (toisen tie ylös toisen alas) löytyy perusteluja kirkon hymnografisesta aineistosta eli kirkkoveisuista. mutta tämä kahdeksanpäinen risti on yleisin slaavilaisella ja venäläisellä alueella, harvemmin sitä löytää bysanttilaisista tai kreikkalaisista lähteistä.

      VastaaPoista
    52. Kiitos darling, kyllä sinua on jo odotettukin jo oli jo korkea aika saadakin oikea asiantuntija paikalle, ettei tarvitse pelkällä mutu-teorialla enää vääntää tai konsultoida:) Oli kiinnostaa tietää ne alueellisetkin erot, yleensähän sitä pistetään kaikki käsitteet samaan säkkiin ja lyödään nimi päälle ja sitten saat kantaa niitäkin leimoja, jotka eivät välttämättä otsaasi edes kuulu? Ihmiset ovat sellaisia.

      Se Isä Mitro on hauskalla tavalla massasta poikkeava persoonallisuus:)

      VastaaPoista
    53. heh, kiitos nyt vaan tuosta asiantuntijuudesta, kyllä mun vain pitää johonkin isä mitroon tai vanhempiin isiin tukeutua, mää oon unohtanu jo senkin vähän mitä on joskus tienny :)

      mutta kiva kun sä jaksat aina kaikkee mielenkiintoista!

      VastaaPoista
    54. Tämä kommenttisi meinasi jäädä aivan huomaamatta, vaikka olen kuuluisa siitä että aina vastaan:)

      Maailmassa on kuulemma kaksi asiaa, jota se on täynnä eli aiheita ja rahaa TT.. ja jos yrittää liikaa, ei tule mistään mitään, mutta elän kuten kirjoitan tai kirjoitan kuten elän ja jaksanko? Mukava kuitenkin jos ajattelet niin.

      VastaaPoista

    TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜