MERTA JA HIEKKAA

Rantamaisema Rahjan saaristosta. Kuva on otettu Sudenkorento saaren rannalta eli Joonan karvolta mökin siivouksen, huoltotöiden ja ankaran muurahaissodan jälkeen kotimatkalle lähdön aikaan. Vesi oli tässä melkein yhtä matalalla kuin alkukesästäkin, joten odotan kopolla kourin paljon luvattua uhkakuvaa merivesien nousemisesta:)

  

Moskun kanssa Pyhäjoen "laguuneilla" heinäkuisena lauantaiehtoona:) Atomivoimala tulee suunnilleen 10 km tästä pohjoiseen.

Eipäs-joopas neuvottelua  Kalajoen Hiekkasärkkien auringonsillasta vähän oikealle. Molemmilla taisi olla aika tiukka mutru huulessa:)

Kesken kiistelyn jouduin keskelle Sammon ryöstöä! Mitenkähän tässä vielä käy?

Tuonelan virralle päädyin että päsähti... Äitien tavoin monet tuonelat läpikäyneenä tämän äidin kaikkivoiva rakkaus pysäytti niin, että piti räpytellä silmiä, mitä lienee hiekkaa niihinkin mennyt?

Kovasydämisen emännän tavoin minäkin osaan leipoa kivejä leipääni, joten tämänkin teoksen vierellä tuli ihmeteltyä pitkä tovi. Lieneekö tuo Kullervon kuuluisa kirous, joka painaa välillä sydämeen:)

Lappeenrannan Hiekkalinnan  aiheena on tänä vuonna Kalevala. Näistä vaikuttavista veistoksista löytyi muun muassa Joukahaisen suohon laulanta, Väinämöisen ähertäminen pois Antero Vipusen suusta, Seppo Ilmarinen ahjoineen ja valtavan iso hauki, jonka leukaluiden soitantaa jäljitellään vieläkin:) Hiekan kalevalaiseen muotoon saattajana toimi huikea Jukka Lakela. Hän taiteili myös viime vuotisen Lappeenrannan sotaisan historia-aiheen.

Gentleman fotosti Laguunin ja Kalajoen särkät, muut puhelinsantran omia kännykkäotoksia.

SIILI

Ilahduin nähdessäni aikaisin keväällä tutun vanhuksen, joka lyllersi kuistille kopistellen tomerasti kevätkurat kalosseistaan närkästyneen tuhinan myötä: " Eikö täällä nyt leivänkannikkaa kummempaa raskita tarjoilla?" Siilihän se siellä ilmoitti tulostaan. Seurasin usein miten vanhus otti nippuun isomman ja paljon rotevamman röyhkeilijän kanssa ja joskus komensin jopa ison öykkärin vähän kauemmaksi ja nakkasin herkkupalan vanhalle siilille. Mielestäni nuorempi siili muuttikin reviirinsä toiselle puolelle taloa, mutta kävi mielellään varastamassa herkkuja kuten harakatkin. Kesän myötä ihastelimme usein vielä iltamyöhällä lapsenlapsien kanssa siilien edesottamuksia. Tässä hyvin maastoutunut siilikuvaaja joutui linssin eteen kuitenkin itse :)

Siili on varsin sympaattinen otus, jonka heimo on pysynyt hyvin samanlaisena vuosimiljoonien ajan. Suomen oloissa siili on kuitenkin varsin uusi tulokas, sillä se kotiutui tänne vasta 1900-luvun alkupuolella, johon aikaan sijoittuva tarina kertoo miten Helsingin seudulla oleva palvelustyttö sai melkoisen hepulin nähdessään ensi kerran tämän harvinaisen ja hirvittävän piikkieläimen:)

Siili on alkutumallinen, selkärankainen nisäkäs, joka suotuisissa oloissa elää hyvinkin 7-vuotiaaksi, ehkä jopa pitempäänkin. Siilin kohtalona on usein tie ja sen ylitys, joka on monesti viimeinen. Siili horrostaa talvipesässään yleensä onnellisesti syksystä kevääseen noin 7 kuukautta. Horroksessa siilin lämpötila laskee jopa + 4 asteeseen. Ruskea rasvakerros huolehtii siitä, että siili saa tarvittaessa nopeasti energiaa, mikä estää lämmön laskemisen liian alhaiseksi. Horroksesta herääminen vie siililtä  2 - 5 tuntia ja se kuluttaa hyvin paljon energiaa. Horrostamista ei pidä sotkea talviuneen, jossa ruumiin lämpötila laskee 32  asteeseen ja elintoiminnotkin ovat paljon vilkkaampia kuin horroksessa. Lauhat talvet tai varhainen lämmin kevätkausi voi olla siilille kohtalokas, jos se havahtuu unestaan liian varhain. Se voi kuolla ravinnon puutteeseen ja pakkaseen, ellei vararavinto riitä uuteen horrostukseen. Myös liian siistit ja "steriilit" pihat ovat siilien surma. Suomessa asustava luonnonvarainen siili kuuluu Erinaceus europaeus-lajiin. Siilillä on myös pikkuruinen, aika huomaamaton häntä, jota ei ehkä tule edes ajatelleeksi.

Kesysiili eli sen pienempi afrikkalaisserkku on nykyään suosittu myös lemmikkieläimenä. 
Söpöstä ulkomuodosta huolimatta siili on villieläimen tavoin aina vähän arvaamaton ja hyvin itsepäinen. Jo alakoulussa opimme, ettei siili väistä edes käärmettä ja että se uhkaavan vaaran edessä palloutuu tehokkaasti piikkipanssarin alle. Tämän sai karvaasti kokea myös puolisokea vanha hirvikoirani Likka, kun muutimme rivitaloon. Katselin kummissani että mitä ihmeen palloa se oikein nuuskii, enkä ehtinyt komentaa sitä pois kun Likka väistikin äkkiä loukkaantuneena mokomasta piikittelystä:)  1960 - 80-luvulla siileille tarjottiin vielä surutta maitoa, joka on kiellettyjen ruokien listalla. Vanha siiliystävä herkutteli alkukesästä pähkinöillä ja kalanpäillä, lapsenlapsi tarjoili sille myös kaurakeksejä. Ehkä sitä olisi pitänyt syöttää enemmän tai antaa vaikka kaurapuuroa kuten keväälläkin. Törmään joka paikassa aina tähän samaan: Miksi en tehnyt jotakin paremmin tai oikeammin? Myös kissanruoka kelpaa hyvin siilille ja keitettyä perunaakin annoin viime aikoina.

Viime kesänä joku näistä piikkipalloista änkesi jossakin välissä ovesta sisälle (olisiko ollut juuri tämä Tuuskunokka) ja viihtyi varsin hyvin sänkyni alla leikkien Mustishiireltä karanneen jalkapuoli-Pegasoksen kanssa:)  Minulla ja Mirrillä ei ollut mitään kiirettä, joten odotimme kaikessa rauhassa Herrarouva Siilin omaa päätöstä jättää varsin mieluinen piilopaikka. Tapana ei ole muutenkaan hätistellä sisälle eksyneitä eläimiä, sillä oven tai ikkunan avaaminen, huoneen pimentäminen tai valostaminen auttaa ne ajan kanssa ulos itsestään. Kiukutteleva tai pesäntekoa harkitseva ampiainen on kyllä muutaman kerran saanut tehokasta huitomisapua löytääkseen oikean oven tai ikkunan:)

Toissapäivänä pysähdyin terassin portaalle ja katsoin ihmeissäni siiliä, joka oli kummallisen hiljaa paikallaan. Kumartuessani katsomaan arvasin heti että vanha ystävä oli lähtenyt luotani pois, paremmille porteille. Silitin yhä neulanteräviä piikkejä ja nostin sen hellästi koivulehtivuoteelle, johon sen käärin ja hautasin porttini pieleen. Paikkaan jonka se oli itse valinnut. Hyvästi Tuuskunokkani, kultainen piikkipalloni. 
 

 UUTISLINKKI SIILISTÄ LISÄTTY 10.7. !!