Reilut puolivuosisataa sitten Jumala piirsi kaksi paperinukkea. Toisen hän piirsi harjoitusmielessä vähän huitaisemalla vanhalle, huonolle pahville, eikä siitä kovin hääppönen tullutkaan, joten Jumala pudotti sen suosiolla roskakoriin, mutta nukke tipahtikin vahingossa sen viereen. Gabriel luuli nuken pudonneen epähuomiossa pöydältä ja leikkasi sen valmiiksi ennen kuin kukaan ehti estää. Arkkienkeli Barachiel kollasi vanhoja varastoja ja unohtuneiden sielujen komeroa, kun hänen käteensä osui kartonki, jota Jumala oli aiemmin kaivannut. Jumala innostui tasokkaasta kartongista niin, että piirsi siihen paljon kauniimman ja paremman nuken roskiin menneen tilalle.
Jo leikkausvaiheessa huonompi nukke tärvääntyi niin, että Gabrieliakin hirvitti, mutta Hän ei tohtinut puhua asiasta mitään, vaan tipautti nuken pilvenhattaralle, josta sen kuului hypätä alas maanpinnalle. Kaunis nukke liihoitteli kohta perässä ja nuket tapasivat usein toisensa maan päällä. Ruma nukke luuli pienenä olevansa yhtä hyvä ja nätti kuin kaunis nukkekin, joka loisti alusta saakka ehyenä ja sievänä. Ruma nukke sai älyä ja keskittymiskykyäkin vain puolet siitä mitä kaunis nukke, mutta sen se pisti nokkelasti nuoruuden ja huikentelun tiliin, ennen kuin älysi ettei asia ehkä niin ollutkaan.
Kaunis nukke opiskeli yliopistossa ja menestyi työelämässä, sai ylennyksiä ja palkankorotuksia ahkerasta ja hyvästä työstään. Sillä oli hieno miljoonakoti, komea, rikas mies ja hyvin menestyneet lapset. Kauniilla nukella oli myös hieno, suuri suku, jonka keskellä hän oli saanut elää hyvän ja eheän lapsuuden. Sen vuoksi hänelle siunaantui hyvä itsetunto, ymmärtäväinen ja lämmin sydän, toisin kuin rumalle pahvinukelle, joka seisoi usein nyrkit pystyssä valmiina joko pakoon tai taisteluun tyhmä sydän turhaan pelosta läpättäen. Vasta paljon myöhemmin ruma nukke hoksasi miten paljon enemmän toiselle nukelle oli annettu kuin hänelle. Syyn täytyi tietenkin olla hänessä. Ruma nukke tuskaili usein huonoa pahviaan ja suvuttomuuttaan, mutta katkeraksi se ei halunnut tulla, eikä se onneksi osannutkaan, sillä eihän kenenkään terveys, varallisuus, onni, hyvyys tai kauneus ollut mitenkään siltä itseltä pois.
Kului vuosia ja paperinuket näkivät aina silloin tällöin toisiaan. Ruma nukke tunsi näyttävänsä tosi surkastuneelta kalliista voiteista tai kasvohoidoista huolimatta kauniin naturelli-nuken rinnalla. Kaunis nukke selitti järkevästi miten ihanaa oli olla lomalla ennen syksyä ja töitä. Ruma nukke nyökytteli ymmärtäisesti päätään, yrittäen unohtaa oman työttömyytensä ja onnettoman rahatilanteensa. Kaikki meni aina päin helvettiä sen hyvistä tai useimmiten huonoista yrityksistä huolimatta:)
Allergia, puutostaudit ja muut viheliäiset vaivat iskivät kuin kuolema ja teipattu rumanukke alkoi miettiä tosi rumia juttuja. Se ajatteli joskus repivänsä itsensä pikku paloiksi ja heittävänsä palaset roskiin. Joskus se murehti sitäkin, että miksi se aikoinaan oli edes leikattu tähän maailmaan. Eihän se tiennyt Gabrielin hölmöilystä mitään. Kyllähän se ymmärsi, ettei ilman sitä olisi ollut kahta poikanukkea, eikä heidän pieniä lapsinukkejakaan, mutta repeämiä paikatessa se ei aina auttanut asiaa. Poikanuket olivat lähteneet jo omille teilleen, eivätkä välittäneet vanhasta pahvipää-äidistä pätkääkään. Ainakin niin ruma nukke joskus luuli ja ajatteli. Lapsinuket elivät omaa pikku elämäänsä omissa pikku kodeissaan ja yksinäisyys veti ruman nuken elämän välillä vaisuksi.
Joskus railakkaat ja iloiset ystävänuket kutsuivat sitä erilaisiin tapahtumiin ja yhteisiin illanviettoihin. Silloin ruma nukke tunsi olevansa melkein yhtä sievä ja tykätty kuin muutkin. Joskus se erehtyi jopa tansseihin, jossa se näytteli sujuvasti paljon nätimpää ja hupaisampaa nukkea kuin oikeasti olikaan, mikä monesti ihastutti ukkonukkejakin. Tanssissa sillä oli kaksi vasenta jalkaa, mutta usein se sai paljon anteeksi, kun vain jaksoi nauraa ja kuunnella kiinnostuneena kummastuttavia ukkonukke jorinoita. Eräänä yönä vanha teipattu nukke kuitenkin repesi ja nukkui valkoisiin pilven hattaroihin ikuisiksi ajoiksi. Siellä se muuttui viimein kauniiksi ja ehyeksi, juuri sellaiseksi, kuin se olisi pitänyt alunperin piirtääkin:)
Jo leikkausvaiheessa huonompi nukke tärvääntyi niin, että Gabrieliakin hirvitti, mutta Hän ei tohtinut puhua asiasta mitään, vaan tipautti nuken pilvenhattaralle, josta sen kuului hypätä alas maanpinnalle. Kaunis nukke liihoitteli kohta perässä ja nuket tapasivat usein toisensa maan päällä. Ruma nukke luuli pienenä olevansa yhtä hyvä ja nätti kuin kaunis nukkekin, joka loisti alusta saakka ehyenä ja sievänä. Ruma nukke sai älyä ja keskittymiskykyäkin vain puolet siitä mitä kaunis nukke, mutta sen se pisti nokkelasti nuoruuden ja huikentelun tiliin, ennen kuin älysi ettei asia ehkä niin ollutkaan. Kaunis nukke opiskeli yliopistossa ja menestyi työelämässä, sai ylennyksiä ja palkankorotuksia ahkerasta ja hyvästä työstään. Sillä oli hieno miljoonakoti, komea, rikas mies ja hyvin menestyneet lapset. Kauniilla nukella oli myös hieno, suuri suku, jonka keskellä hän oli saanut elää hyvän ja eheän lapsuuden. Sen vuoksi hänelle siunaantui hyvä itsetunto, ymmärtäväinen ja lämmin sydän, toisin kuin rumalle pahvinukelle, joka seisoi usein nyrkit pystyssä valmiina joko pakoon tai taisteluun tyhmä sydän turhaan pelosta läpättäen. Vasta paljon myöhemmin ruma nukke hoksasi miten paljon enemmän toiselle nukelle oli annettu kuin hänelle. Syyn täytyi tietenkin olla hänessä. Ruma nukke tuskaili usein huonoa pahviaan ja suvuttomuuttaan, mutta katkeraksi se ei halunnut tulla, eikä se onneksi osannutkaan, sillä eihän kenenkään terveys, varallisuus, onni, hyvyys tai kauneus ollut mitenkään siltä itseltä pois.
Kului vuosia ja paperinuket näkivät aina silloin tällöin toisiaan. Ruma nukke tunsi näyttävänsä tosi surkastuneelta kalliista voiteista tai kasvohoidoista huolimatta kauniin naturelli-nuken rinnalla. Kaunis nukke selitti järkevästi miten ihanaa oli olla lomalla ennen syksyä ja töitä. Ruma nukke nyökytteli ymmärtäisesti päätään, yrittäen unohtaa oman työttömyytensä ja onnettoman rahatilanteensa. Kaikki meni aina päin helvettiä sen hyvistä tai useimmiten huonoista yrityksistä huolimatta:) Allergia, puutostaudit ja muut viheliäiset vaivat iskivät kuin kuolema ja teipattu rumanukke alkoi miettiä tosi rumia juttuja. Se ajatteli joskus repivänsä itsensä pikku paloiksi ja heittävänsä palaset roskiin. Joskus se murehti sitäkin, että miksi se aikoinaan oli edes leikattu tähän maailmaan. Eihän se tiennyt Gabrielin hölmöilystä mitään. Kyllähän se ymmärsi, ettei ilman sitä olisi ollut kahta poikanukkea, eikä heidän pieniä lapsinukkejakaan, mutta repeämiä paikatessa se ei aina auttanut asiaa. Poikanuket olivat lähteneet jo omille teilleen, eivätkä välittäneet vanhasta pahvipää-äidistä pätkääkään. Ainakin niin ruma nukke joskus luuli ja ajatteli. Lapsinuket elivät omaa pikku elämäänsä omissa pikku kodeissaan ja yksinäisyys veti ruman nuken elämän välillä vaisuksi.
