TITANIC: KUUKAUDEN KIRJA

Titanicin kohtalonyöstä tuli tänään 15.4.2012 kuluneeksi 100 vuotta. Kyseessä on lukuisista elokuvista, tarinoista ja kirjoista tunnettu laiva, josta kerrottiin ettei sitä itse Isä Jumalakaan upottaisi. Ennen Jumalaa paikalle osui kuitenkin jäävuori, jolta laivan upotus onnistui varsin helposti.

Löysin pikkutyttönä vintiltä roskien ja purujen seasta jännittävän näköisen kirjan, jonka paperikannessa oli joku ihmeellinen nimi: Titanic tai Titanicin kohtalon yö. Sitähän piti juoksujalkaa mennä näyttämään äidille. 

Yllättäin äiti innostuikin asiasta ja otti kirjan käteensä ja lupasi kertoa minulle sen tarinan. Hän kertoi, että laiva oli suuri ja siellä oli hyvin paljon jopa tuhansia ihmisiä, joista suurin osa hukkui kun laiva törmäsi jäävuoreen. Laivassa oli myös paljon hienoja tanssisaleja ja tanssiorkestereita. Äiti kertoi että he soittivat viimeiseksi Titanicin-hymniksi nimettyä sävelmää kun laiva upposi. Tämä sama sävelmä oli minulle hyvinkin tuttu Siionin lauluista nimellä - Sua kohti Herrani  - ja kauneutensa vuoksi se sopii erittäin hyvin juuri vainajan muistosävelmäksi, johon sitä aika paljon käytetäänkin.

 

Walter Lordin julkaiseman kirjan (A Night To Remember, 1955) suomennoksen löysin uudelleen joskus 2000-luvulla. Kirja sisältää autenttiset kuvaliitteet, matkustajaluettelot sekä pohjapiirrokset venekannesta ja pohjakerroksesta. Se oli paljon paksumpi kuin lapsuuteni ohut kirja, jonka enää vain hämärästi muistan. Suosittelen kirjaa kaikille Titanicista kiinnostuneille, itseäni kirjassa liikutti eniten se, miten vanha Carpathia otti hätäviestin tosissaan ja höyrysi kaukaa ainoana aluksena jäävuorista välittämättä paikalle. Se oli Titanicin vauhtiin verrattuna raskas ja hidasliikkeinen, mutta  tuona yönä se saavutti kuitenkin uskomattoman 17 solmun nopeuden, joka sen tyyppiselle alukselle niissä olosuhteissa oli melkein sula mahdottomuus, sillä jo 14 solmun nopeus olisi ollut huippu hyvä. Titanicilla oli jäävuoreen törmätessä 22 ½ solmun tappava vauhti. Solmu tarkoittaa meripeninkulmaa tai merimailia, joka on käytännössä 1.852 km tunnissa.

ELOKUVIA: Aiheesta löytyy Jean Nabulescon ohjaama (Brackett - Reisch - Breen) TITANIC-elokuva vuodelta 1953, jota voin suositella ja uudempi versio, myyntimenestys vuodelta 1997, James Cameronin ohjaama TITANIC on aivan ehdoton. Mielestäni uppoamiskohtausta olisi voitu kuitenkin lyhentää reilusti, sillä nukkemaiset alas tippuvat ihmishahmot tuntuvat pitkitettynä pelkästään kiusalliselta, eivätkä jaksa kiinnostaa katsojaa loputtomiin, vaikka todellisuudessa tilanne ehkä menikin juuri elokuvan kuvaamaan tapaan. Yksi pieni kohta mietitytti kaiken katastrofin keskellä, nimittäin se, että elokuvassa laivaan vietiin aika paljon lemmikeitä, mutta hyvin vähän niitä loppupeleissä juoksenteli yhtään missään? Sehän on tietenkin ihmiskärsimyksen rinnalla täysin mitätön ja epäolennainen sivuseikka.

Suosittelen klikkaamaan aiheesta myös TUHATELÄMÄÄ  blogia.

PÄÄSIÄISVIIKKO

PALMUSUNNUNTAI - hiljaista viikkoa edeltävä pyhä - aloittaa oman "pesah-aikani" ja virittää minut pääsiäistunnelmaan. Tänä vuonna tunnelma on jäänyt lievän alakulon alle, eikä mikään tunnu oikein miltään. Lenkillä kävin ystävättären kanssa ja keräsimme vähän pajunkissoja. Koivunoksat minä höppänä siitepölyallergikko olin upottanut ämpäriin jo aiemmin muistelemaan miten hiirenkorvia tehtiin. Vielä iltasella kuljin pitkin ihania kantamoisia pajulampaita kutsuen:)

KIIRASTORSTAI

Tämä tuttu peltoaukea on kuvattu koiralenkillä, jossa koira innostui ajamaan pahamaineista kiiraa takaa. Se pakeni heti paikalta vieden synkkyyden mennessään antaen tilaa valolle. Ilta oli tosi kaunis ja kuulas, mutta ilmeisesti kiira karkasi melko kauas, ehkä kokonaan toiseen paliskuntaan tai ainakin 10 peninkulman päähän koira mukanaan:) Tämä johti tulikivenkatkuiseen kiistaan aiheesta kumpiko on enemmän reikäpää, koira vaiko emäntä? Jätän sen lukijan harkittavaksi, koira tuli kuitenkin sopivaksi katsomansa ajan kuluttua kiltisti takaisin autolle.

Kiirastorstaina kävin Himangalla vanhempieni haudalla ja lapsuusystäväni luona, josta sain ihania rahkapullia mukaani. Ostoksien jälkeen siivoilin, leivoin ja paistoin paistin, joka ei koskaan ole lammasta - karitsasta nyt puhumattakaan - sillä käytin tarkoitukseen nimismiehen lehmää:) Mämmit ja muut herkut kuuluvat asiaan, kuten myös lohi, joka jää yleensä pääsiäispäivään, ellei sitä syödä jo perjantaina:)

Lapsuuden jokisuuta ja merenrantaa

PITKÄPERJANTAI oli niin uskomattoman kirkas ja kaunis, etten muista samanlaista pitkiin aikoihin ja se on vanhojen sääennusteiden mukaan varma hallan merkki kesällä. Lähihaudoille vein kynttilät ja uudet kukat, koska pakkanen ja aurinko olivat yhteistuumin rutistaneet ne rumiksi kuten muidenkin hautojen terassinarsissit ja muut aiemmin tuodut kukka-asetelmat.

Safööri vei koiran hoitolaan ja haki sinisilmäpojan hetkeksi mummon luo. Koska lauantaina kaikki muut lähtivät jo omille teilleen rikoimme pitkäperjantain paastomenyyn mässäilemällä aamuisen pinaattikeiton lisäksi muutakin raskasta ja ravitsevaa herkkuruokaa:)

LANKALAUANTAI

Lankalauantain mökötys loppui piilomunien ja munapiilojen etsimiseen samalla kun Trulli äkkäsi suolapatsaaksi jähmettyneen kissansa, joka hyppäsi malttamattomasti kaulukselle hippuillen lentomatkaa yhdessä taikaluudan kanssa. Luuta naputteli jo hermostuneena oven pieltä:)
- Kyöpeliin tässä ei enää kohta ehditä, se narisi kiukkuisesti.
- Että pitikin olla niin kurja kohtalo kun joutui märisevälle ja itseään säälivälle noita-akka-hyypiölle kyytipojaksi, suri luuta. Lohdutin Luutaa että parempi itkuiikka kuin raivopääkiukuttelija.
- Niinhän sitä äkkiä luulisi, jupisi Luuta itsekseen.
- Se Raivopäinen lienee vuorotteluvapaalla kihersi kissa luudalle ja minua sapetti suunnattomasti. Ovat ne viheliäista porukaa, nämä noidan parhaat ystävät:)

Trulliakka kotiutui pikku pesäänsä jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä.

Pääsiäisaamuna ihailin miten aurinko nousi tanssien taivaalle. Kauniimpaa pääsiäistä en varmasti koe enää ikinä:) Toivoin kuivaa ja aurinkoista pakkassäätä, joka taikoisi ihanat kantohanget. Niitä en muista montaa kertaa pääsiäisen aikana edes olleen. Joskus lapsena kiidimme potkurilla pitkin peltoja ja vainioita ja voi sitä vapauden riemua kun pääsi ilman esteitä vaikka ja mihin. Sen jälkeen muistan parit kantohanget juuri pääsiäisaikaan. Silti en saanut lähdettyä edes kokolle, enkä edes suuremmin nauttinut hartaasti toivomistani kantamoisistakaan. Tänään istuin yksin terassilla ja kuuntelin lintujen laulua, naapureiden ääniä ja kevättä. Hiljaisen viikon iltakirkot tämä jumalaton jätti kokonaan väliin kuten pääsiäiskirkonkin ja ne ovat yleensä kirkkovuoden ainoat juhlat - jouluajan lisäksi - jolloin käyn varmasti kirkossa.

Allekirjoittanut trulli lenteli viime pääsiäisenä ahkerammin ja räppäsi tämän kuvan Kalajoen sillan paikkeilta lentäessään ohi pääsiäislauantaina 2011. Lähemmäksi tätä kokkoa en uskaltanut mennä, sillä tämä alue kuuluu seutuun, jossa sudet surutta tapetaan ja noita-akat poltetaan :)