Kaunis
kukkoni otti ja kuoli neitsytlennolleen, eikä ilahduta enää kminua
loisteellaan eikä uljaalla olemuksella, kiekumisesta nyt
puhumattakaan:)Eräänä toukokuun aamuna heräsin aivan jumalattomaan rähinään ja räkätykseen kun naakat ja harakat nauraa kikattivat särkyneen kukkoni surkeaa olomuotoa. Kokosin kukkovainajani sirpaleet viime kuvausta varten terassille, samalla kun muistelin miten hienolta se olikaan näyttänyt orrellaan niin huurteisena pakkasaamuna kuin kesäillan lämmössäkin. Sirpaleet tietävät aina onnea, joten ehkä kukkoni tuo sitä sirpleen verran lisää? Se ei olisi tässä maailmassa ollenkaan pahitteeksi:)
 | ||
Tässäpä sitten aidon ja elävän kukon kohtalon täyttymys ja
tapahtumatekniikka. Pyövelinä on asiantunteva henkilö ja kyseessä on
julkinen teloitus- ja koulutustilaisuus. Tarkempaa tietoa asiasta löytyy kuvan alla
olevasta linkistä. Tunareille ja vasta-alkajille tämä tapa ei sovellu
ollenkaan ja loppujen lopuksi tämä kitalakipisto on minusta turhaa nykyajan kotkotusta, joka ei takuulla vähennä siivekkään
olennon kärsimystä tippaakaan!
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanha konsti on tässäkin parempi kuin pussillinen uusia, eli kalaus kalloon, pää pölkylle ja vesurilla poikki ja se on siinä! Se lienee edelleenkin kivuttomin ja suruttomin tappotekniikka, mutta sehän ei nykyään olekaan pääasia. Tärkeintä on ainoastaan ihmisen lapsellisen ja itsekäs halu saada mahdollisimman virheetöntä ja hyvin veretöntä lihaa. Ehkä EU-direktiivit vaativat kohta keskieuroopplaista tai jopa välimerellistä eläinkuljetusmentaliteettia meillekin.
Olen karvaasti kokenut myös päättömän kanan luovat lentoharjoitukset, kun se räpikoi pellon poikki luokseni tai ainakin ojanpientareelle asti värjäten hangen verenpunaiseksi. Kuulen vieläkin ukkojen naurut korvissani ja oman kiljumiseni. Kyseessä oli naapurin leppoisan ja mukavan isännän vähän karskimpi huumorintaju:) Tämä räpiköinti kuulemma huonontaa suuremmilla linnuilla lihaa, koska esimerkiksi kalkkunan kaltaiset isot linnut hakkaavat kylkensä mustelmille. On valitettavaa että veri on niin välttämätön paha ja pakollinen neste niin ihmisille kuin eläimillekin, ainakin siinä mielessä että sen lihaa mädättävä vaikutus alkaa heti kohta kuoleman jälkeen bakteeriarmeijan myötä. Toisaaltahan se on luonnon luoma nerokas mekanismi raadon hävittämiseksi mutta ahneen, itsekkään ja lihanhimoisen ihmisen vuoksi miljardit eläimet kärsivät verenvuodatuksen tuottamasta tuskasta teurastuksen yhteydessä viikottain. Se nyt vielä jotenkuten menettelee, sillä valinnat ovat meidän jokaisen omia. Mutta tuotantolaitoksien tehotuotanto, elinolot ja SE, että lihaa/lihajalosteita (leivän ohella) on vara viedä kaatopaikalle rekkakuorimittain joka päivä, VAIKKA maailmassa on nälkäänäkeviä tuo miljardi heitäkin, huutaa rationalisoinnin suuntaan. Tasan eivät käy onnenlahjat, eivät kukolle sen kummemmin kuin nälkämaan lapsellekaan.
Kukkoni sirpaleita kokoillessa jäin jälleen kerran miettimään turhaan, miksi tämä maailma ja sen elämä ylipäätään on niin epäoikeudenmukaista. Miksei paha (lähinnä ihminen ) saa oikeasti milloinkaan palkkaansa? Alkujysärissä yksi hiukkanen sinne tai tänne olisi saattanut tehdä minusta, ihmisestä vainotun, jota eläimet, ehkä peurat ja lehmät olisivat hampaat irvissä metsästäneet ja jolla aasit ja hevoset olisivat surutta vedättäneet raskaita kuormia, kun taas toiset heistä olisivat testanneet professori Kukon biologisilla kokeilla sitä, miten silmäni syöpyvät kemikaalien vaikutuksesta. Ihmisten puolestapuhujille Viisaimmat vastaisivat kuono koholla, ettei niin ala-arvoinen eläin kuin ihminen edes tunne tuskaa? Eihän sillä ole edes aivoja, mielestä tai järjestä nyt puhumattakaan. Ja tyhmimmät heistä uskoisivat sen hyvin mielellään:)
SANONTOJA
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanha konsti on tässäkin parempi kuin pussillinen uusia, eli kalaus kalloon, pää pölkylle ja vesurilla poikki ja se on siinä! Se lienee edelleenkin kivuttomin ja suruttomin tappotekniikka, mutta sehän ei nykyään olekaan pääasia. Tärkeintä on ainoastaan ihmisen lapsellisen ja itsekäs halu saada mahdollisimman virheetöntä ja hyvin veretöntä lihaa. Ehkä EU-direktiivit vaativat kohta keskieuroopplaista tai jopa välimerellistä eläinkuljetusmentaliteettia meillekin.
Olen karvaasti kokenut myös päättömän kanan luovat lentoharjoitukset, kun se räpikoi pellon poikki luokseni tai ainakin ojanpientareelle asti värjäten hangen verenpunaiseksi. Kuulen vieläkin ukkojen naurut korvissani ja oman kiljumiseni. Kyseessä oli naapurin leppoisan ja mukavan isännän vähän karskimpi huumorintaju:) Tämä räpiköinti kuulemma huonontaa suuremmilla linnuilla lihaa, koska esimerkiksi kalkkunan kaltaiset isot linnut hakkaavat kylkensä mustelmille. On valitettavaa että veri on niin välttämätön paha ja pakollinen neste niin ihmisille kuin eläimillekin, ainakin siinä mielessä että sen lihaa mädättävä vaikutus alkaa heti kohta kuoleman jälkeen bakteeriarmeijan myötä. Toisaaltahan se on luonnon luoma nerokas mekanismi raadon hävittämiseksi mutta ahneen, itsekkään ja lihanhimoisen ihmisen vuoksi miljardit eläimet kärsivät verenvuodatuksen tuottamasta tuskasta teurastuksen yhteydessä viikottain. Se nyt vielä jotenkuten menettelee, sillä valinnat ovat meidän jokaisen omia. Mutta tuotantolaitoksien tehotuotanto, elinolot ja SE, että lihaa/lihajalosteita (leivän ohella) on vara viedä kaatopaikalle rekkakuorimittain joka päivä, VAIKKA maailmassa on nälkäänäkeviä tuo miljardi heitäkin, huutaa rationalisoinnin suuntaan. Tasan eivät käy onnenlahjat, eivät kukolle sen kummemmin kuin nälkämaan lapsellekaan.
Kukkoni sirpaleita kokoillessa jäin jälleen kerran miettimään turhaan, miksi tämä maailma ja sen elämä ylipäätään on niin epäoikeudenmukaista. Miksei paha (lähinnä ihminen ) saa oikeasti milloinkaan palkkaansa? Alkujysärissä yksi hiukkanen sinne tai tänne olisi saattanut tehdä minusta, ihmisestä vainotun, jota eläimet, ehkä peurat ja lehmät olisivat hampaat irvissä metsästäneet ja jolla aasit ja hevoset olisivat surutta vedättäneet raskaita kuormia, kun taas toiset heistä olisivat testanneet professori Kukon biologisilla kokeilla sitä, miten silmäni syöpyvät kemikaalien vaikutuksesta. Ihmisten puolestapuhujille Viisaimmat vastaisivat kuono koholla, ettei niin ala-arvoinen eläin kuin ihminen edes tunne tuskaa? Eihän sillä ole edes aivoja, mielestä tai järjestä nyt puhumattakaan. Ja tyhmimmät heistä uskoisivat sen hyvin mielellään:)
SANONTOJA
- Kyllä sokea kanakin kultajyvän löytää
- Lentää kuin päätön kana
- Tyhmä kuin kana
- Ei kukkokaan käskien laula
- Oli/olla kukkona tunkiolla
- Istuu kuin kana orrella
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Ei se minun keväinen Sveitsinmatkaanlähtökään päivittynyt (minnekään), kun sen ensin vedettyäni pois julkaisin uudelleen, vaikka kirjoitus oli blogissani, aivan niin kuin kukkosi näkyy sun blogissa.. mikä muuten on hienosti kirjoitettu.
Mikäli käyttää ajastettua päivitystä tämä sattaa useasti, ja peräjälkeen osoittautua hyvinkin hankalaksi, mikäli on siinä välillä vaihtanut julkaisun aikaa alkuperäisestä.
Kukaties sanonta Kukkona tunkiolla, on ehkä joskus etäisesti kiehtonut kukkoa kaukaisena ajatuksena mielessään, mutta ehkäpä kukkoa on arveluttanut mahdolliset, usein mainituilla huipuilla pyörteilevät oikukkaat tuulahdukset, joskus jopa pikkupuhurit, joka sasivat kukko-paran suotta hamuilemaan liiaksi tasapainoaan, tuon sijaintinsa säilyttääkseen.
Toisaalta muistan myös nakkilan kirkon vaiheilta erään vuosikausia ahertaneen Suo-Kukon
joka mekaanisin apuvälinein pyrki muokkaamaan maisemaa, siinä suuremmin onnistumatta.
Mitä tulee kahvipöydän, kuumaa-kylmää, keskusteluihin ehkäpä se, kenties, on johtunut siitä että jompi kumpi,tuossa kyseisessä tapauksessa kana, on yrittänyt harjoitella vaikkapa aasilla ratsastamista, epäonnistuen satulassa pysymisen kanssa.