lauantai 17. marraskuuta 2012

TUNNUSTUKSIA :)

PAULA paiskasi minua haasteella, josta hänelle kauniit kiitokset:) Lisäksi tämänkertainen  postaus toimii hyvityskiitoksena niille, jotka ovat muistaneet joskus "pokaalilla" aiemmin. Kiitokset, tunnustukset ja haasteet kuuluisivat blogipalkkeihin, mutta koska en ole saanut niihin edes vastatuksi, olen tallentanut ne vain keräilylistalle, josta olen kuvitellut siirtäväni ne vastauksen myötä joskus eteenpäin:) Yhden ainoan kerran olen tehnytkin historaa ja vastannut haasteeseen  MUSTIS KIITTÄÄ -jutussa vuonna 2010.

Arvostan saamiani tunnustuksia ja pyydän anteeksi, että olen niin hävyttömän laiska kuljettamaan niitä eteenpäin. Kiittämättömyydestä tämä ei johdu, ainahan arvostus ja tunnustus lämmittää mieltä, en vain ole jaksanut innostua näistä haasteista ja kiertopalkinnoista, vaikka se hyviin tapoihin kuuluukin. Olen huomannut senkin, että että pienessä piirissä kehää kiertäessään, ne voivat jossakin vaiheessa tulla myös rasitteeksi. Saattaa tietysti olla niinkin, että joku ansioitunut postaaja ei ikinä saa mitään ja naapurille niitä ropisee jatkuvalla syötöllä. Siihen vaikuttaa mielestäni ehkä enemmänkin blogikaveruus, tuttavuus, sielunsiskous tai -veljeys, vuoroin vieraissa oleminen etc blogin aiheen ja tyylin lisäksi enemmän kuin postauksen taso?

Ylläoleva A BLOG WHIT SUBSTANCE-tunnus pyytää kertomaan 8 satunnaista asiaa itsestä, joten nyt Sinulla on mahdollisuus kurkata allekirjoittaneen salaiseen sielunmaisemaan, toisaalta evvk-tunne on yhtä suotava :)

Horoskoopit ovat  täyttä humpuukia, mutta samaan hengenvetoon on myönnettävä että rapukoiran tietynlainen hulluus ja arvaamattomuus sopii luonteeseeni hyvin. Tosin hammasraudat estävät tällä hetkellä puremishaluja tehokkaasti.  


Ylen hätäisen luonteeni vuoksi nakkelen suihkuun mennessä vaatteeni mihin sattuu  ja suihkun alta huutelen Jamesille että hei! Viitsitkö tuoda kylpytakin tai pyyhkeen tai uuden puhdistusaineen etc. Ellei James ole paikalla, joudun sadattelemaan ja koikkelehtimaan vettä valuen pitkin huushollia ja hakemaan ne itse.


Uskon joulupukkiin, mutta uskon myös Jumalaan ja tästähän seuraa aivan tajuttomasti väärinkäsityksiä. Pukki ei ymmärrä höykäsen pölähtämää siitä mitä toivon, puhumattakaan että muistaisi niistä puoliakaan, jonka takia Jumala tuuraa häntä usein, tosin aika huonolla menestyksellä:)


Tykkään Stratovariuksesta, mutta yhtä hyviä biisejä löytyy vaikka Siionin virsistä. Vanhan  jatzin kautta sukellan kevysti klassiseen kun rokkiinkin. Joku  Laran teema elokuvasta tri Zivago tai ote jostakin vastaavasta sytyttää vieläkin, Alma Cogan on in edelleenkin ja jopa Hynystä kuuntelen tietyssä mielentilassa, tosin vain kaksi tai kolme Jounin esitystä läpäisee kontrollin.


Haukun minusta välittävän ihmisen vähintään kerran päivässä maanrakoon ja ihmettelen usein illalla että mikä piru minua oikein riivaa, sillä itsehän en voi olla siihen syyllinen:P


Kuvittelin nuorena olevani melkein ihmisen näköinen, mutta taikapelini hajottua eivät nämä kurjat nykypeilit enää osaakaan kertoa totuutta:) Kaiken lisäksi peilini varastaa yönaikana joku vanha ruma harppu,  joka mullistelee sieltä aamulla niin että sydämeen sattuu. Päivän mittaan lähetys huomattavasti  paranee?


Ostin kaupantätiltä kauniita huopakuusifiguureja, joista teen joulukortteja ja uskottelen ystävilleni että olen tehnyt kortit kokonaan itse:)


Olen usein itsekäs ja vedätän helposti kotiinpäin, vaikka en ikinä haluaisi myöntää sitä. Sen vuoksi ostan hyvää omaatuntoa antamalla nälkämaanlapselle tai muille vähäosaiselle kuten  Annansilmälle, Taidetta ilman käsiä, Veteraanikeräykseen ja muille anekauppiaille muutaman hilkun:)


Seuraavaksi haastan seuraavat bloggaajat  ITKUPILLI,  ELÄMÄ, ANJA-REGINAN AITTA, BIKEBOY STORIES, ANJUUSA, PITSIT, SÄTEITÄ JA HÄIVÄHDYKSIÄ ja  PERHOTAREN PÄIVÄKIRJA ja GEE (se ei tästä tykkää yhtään, siksi laitankin:))


Allaolevat haasteet ja tunnustukset olen joskus saanut ja niitä kannattaa klikata, kyseessä olevat LINKIT OVAT annetuissa TUNNUSTUKSISSA! Valinnan helpottamiseksi kerron jotakin olennaista jokaisesta postaajasta, että tiedät mihin pääsi pistät:)

LEENA LUMEN "miljoonan kävijän" blogi ei juuri esittelyitä kaipaa, mutta sieltä löydät mainoita kirjaesittelyjä, ihastuttavia puutarhakuvia ja ennenkaikkea iki-ihanan suurruhtinar Olgan:) 
AIKATHERINEN tarinat sisältävät kauniita runollisia kertomuksia, runoja, mutta myös kipeitä ja kantaa ottavia valokuvia ja asioita.  
MILENAN elämänmakuiset tarinat ovat melko huikeita, joista tirkistelyyn taipuvainen Mustis tykkää, sieltä saattaa löytyä vaikka...no, katso itse:)   
ARLEENALTA löytyy kuvia etenkin kaupunkimiljööstä, mutta myös ihmisvilinästä ja sen tilanteista, viimeisestä katutungoksesta aisti selvästi jouluhössötysmeininkiä pelkän kuvan perusteella:)
ORVOKKI4YOU tanssii ja lentää vaikka (kuuhun:))kuumailmapallolla hienoissa kuvissaan. Kattavassa tanssiblogissa on varmasti satoja erilaisia tansseja:)
ULLERIINAN jukeboksista löydät Tabermanin runoja, elämän viisauksia, kulttuuria ja tietoa taiteista ja kuvafiilistelyä.
PAULA osallistuu aktiivisesti ajankohtaisiin haasteisiin, kirjoittelee selontekoja ja tunnelmia lastenkirjoista ja toki kaikesta muustakin. 
RIPSIKSEN kaunis ja herkkä blogi sisältää kuukauden tai päivän mietelauseen/väittämän yleensä musiikin kera ja avatar on aivan omaa luokkaansa.
HIETATAREN sivuilla on hennosti kauniita kuvia ja niiden vastapainoksi kuvista löytyy myös hyytävää yönmustaa HalloWen-tunnelmaa:) Kuvamanipulaatio on yhtä vakuuttavaa.

LEENA LUMI MARRASKUU 2011


MILENA ja HIETATAR kesällä 2012
Tämän kultaisen auringon sain FAABELI-sivulleni KATRIKSELTA heinäkuussa Amerikan itsenäisyyspäivänä 2011.

ARLEENA ja  ORVOKKI 12.5.2012

RIPSIS toukokuulla 2012













LB-tunnustuksen Plazan Irkkulandiaan heittivät aikoinaan AIKATHERINE, ULLERIINA ja PAULA 


Lisää kuvateksti
Kahta alimmaista en muista keneltä  ne olivat, mutta kiitän heitäkin:)

Jokaisella postaajalla on omannäköinen ja sen takia arvokas sivusto, joita saadut tai esillä olevat prenikat eivät tee yhtään sen paremmiksi jos pahemmiksikaan. Toiset haluavat laittaa ne esille, toiset eivät ja sehän on ihan ok. Vähän harmittaa, että edes tälläsin näitä vanhoja aikansa eläneitä tänne, tämähän on selvää ja aivan naurettavaa kiitoksen varjolla brassailua? 

Alunperin ajatukseni oli kuitenkin vähän toinen, mutta sehän selvä, ettei ihminen aina tiedä omia ajatuksiaan joten silloin on kiva, jos joku toinen ne tietää paremmin:)



36 kommenttia:

  1. Voi ihana kirjoitus, Mustis! Olet sellainen iloinen luonnolapsi ja lahjakas kirjoittaja, todella nautinnollista lukea hassuttelutekstiäsi! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milena ja sielunsiskohalit. Luonnonlapsi olen kyllä, mutta lahjakkuuteen taitaa olla vielä matkaa, tämäkin vitsailu muutti muotoaan sen seitsemän kertaa ennenkuin tavoitti hakemani kepeyden kipeyden takaa... Mukava kuulla että meni läpi;)

      Poista
  2. Hihhih, ihanan yltiörehellistä tekstiä, josta löysi itsenikin monesta kohdasta. Vieläkin naurattaa.
    Minä menen nyt hakemaan toisen kupin kahvia ja odottelemaan että täälläkin peilin lähetys muuttuu siedettävämmäksi, ennen kampaajareissua. Ihanaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota Anskukka, olet ilmiselvä sukulaissieluni:) Toivottavasti sait uudet ihanan lookin. Kampaajalla pitäisi käydä, taivutin aamulla tukan itse ja sadattelin kun ei pitoa oikein löytynyt.. Muuten lauantai oli tosi kiva sillä olin lapsenlapsen kanssa jouluostoksilla, menimme bussilla ja tuhlasimme kaikki rahat:) Ukko ja koira hakivat illalla meidät pois humputtelemasta.




      Poista
  3. Mielenkiinnolla luin tunnustuksiasi. Kiitoksia paljon, pitääpä miettiä vieläköä minusta tunnustettavaa löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anaja. Tunnustukset mietityttivät vähän ja ajattelin että avautuuko tässä jo liikaakin? Kiva olisi lukea Sinunkin tunnustuksia/asioita elämästäsi, mutta turhaa stressiä tästä ei silti kannata ottaa.

      Poista
  4. Pedro kiittää myös, vaikkei saanutkaan tällä(kään) kertaa tunnustusta.
    Taisin joskus laittaa kiitos-postauksen painetussa muodossa kenttäpostin välityksellä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hemskatti, olit koko ajan mielessäni Pedro, mutta jostain syystä ajattelin että koet tämän vain kiusaksi ja nyt harmittaa:( Eli en tunne Sinua lainkaan? Ja kiitoksia, muistelen hämärästi saaneeni kirjekyyhkyn välityksellä melko kivaa kenttäpostia, jonka muistan kyllä ikuisesti tai ainakin niin kauan kuin elän:)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta Mustis. Sama haaste odottaa jo aivosolukossa ja täsmäyttämistä Simon kanssa ennen sen pläjäyttämistä postaukseen. Meneehän siinä kaksi kärpästä yhdellä pläjäytyksellä, sinun ja Kipan antamat.

    Aivan ihanat tunnustukset itsestäsi, saitpa hymyn nousemaan vanhan rouvan huulille ja uskallan katsahtaa taikapeiliin itsekin, vaikka aamu vielä onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä joskus käy ja on hienoa jos menee kaksi yhden hinnalla, sehän kävi paremmin kuin hyvin Anja:)

      Ihanalle Simolle haleja ja mukava etten ole peiliprojektini kanssa ihan alone. Olisi tietysti paljon parempi, jos jaksaisi sanoa aamupeililleen: Hyvää huomenta kaunis rouva, (vaikka ei olisi ikinä kaunis ollutkaan) ompa mukava nähdä Teitä, olet minulle rakas, kaunis ja ainutlaatuinen? Mutta vielä minä tämänkin opin kun aikani treenaan:)

      Poista
  6. Pirskatti, minkä pistit...:) Olen toooodella huono näissä ja aivan hukassa näiden kanssa. Yritän pysyä puskassa piilossa ja olla kertomatta itsestäni mitään minnekään. Huokaus...:) Olen niin pihalla, ettei enää enemmän pihalla voi olla. Niin ihania, mutta sitten kuitenkin aivan kamalia. Pitäisi jotain kertoa itsestään ja säilyttää järkensä ja onnistua olla kirjoittamatta mitään. Huomaatko miten sekaiseksi sait pitsit Pitsillä ja Pitsin ennestään sekaisen pään. Taidanpa livahtaa ison kiven taakse miettimään. Olet aivan hirveän karmean ihanan kamala. Otapa tuosta nyt sitten selvää, kun en saa selvää itsekään...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Take it easy ja jäitä pitseihin! Ymmärrän Sinua hyvin sillä pistän itsekin välillä pään pensaisiin, mutta en tiedä mikä minua nyt riivaa, tulen vain pikkuhiljaa näkyväksi, vaikka olin alunalkaen ihan näkymätön tyttö.. Myrsky huomasi sen jo kauan sitten, hänellä kun on tarkat ja rakastavat silmät, jotka toivoisin omistavani itsekin. Säilytät Pitsit itsesi juuri sellaisena kuin haluat, etkä ole hullutuksistani moksiskaan. Voin kurkata joskus kivesi taakse, sillä luulen että siellä on aika paljon leppäkerttuja ja jokunen kaunis sävelkin:) Kaikki selkenee ajallaan ja kaikella on aikansa. Halauksia.

      Poista
    2. Leppikset ovat mukavan värisiä väripilkkuja, mutta kyllä meikätyllerön kokoelmiin kuuluu enemmänkin sisiliskoja ja sammakoita, eivätkä koppakuoriaisetkaan ole ihan vieraita otuksia. Hassuja hullutuksia sinulla, en kuitenkaan ole varpaillani, vaikka välillä puskassa piilossa oleskelenkin...:)

      Poista
    3. Ehkä ihmiset, jotka eivät muuten ole mistään kotoisin, ovat vähän hullutteluun taipuvaisia? Sympaattiset sammakot ja sisiliskot kuuluvat lemppareihin itsellänikin, mutta kaikki koppikset, hyönteiset tai hämähäkit eivät kuulu suosikkilistalleni.

      Ehkä minunkin kannattaa vain maastoutua uudelleen ja haihtua pienen kilinän myötä olemattomiin:)

      Poista
  7. Jaahas, sellainen olet rempseä, reilu ja "rehevä". Tämä luonnehdinta on aivan 100%:sti rehellisen postauksesi luoma tulos - siis näin tulkitsen. Eikä se voi olla ainoa totuus, vaan kuvittelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Arleena, totuuksia on yhtä monia, kuin katsojiakin, mutta kyllä minua rempseänä ja reilunakin voisi ehkä pitää, myös rehevyyttä löytyy, vaikka ulkoisesti se onkin varissut pois:) Mielikuvittelu auttaa moneen asiaan, niin iloon kuin suruunkin, ehkä se on yksi tärkeimpiä selvitymiskeinoja?

      Poista
  8. Kiitos haasteesta, koitan jopa saada aikaiseksi tehdä sen...mutta en kyllä uskalla varmasti luvata.

    Olipa kiva lukea sun tunnustuksia, aika moneen kohtaan oli helppo samaistua. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvi luvata mitään, riittää kun saan vierailla Enkelten kaupungissasi Itkupilli. Sivustosi on niin huikean kaunis ja koska (ainakin joskus) uhkailet lähtemisellä, niin äkkiä piti jotakin keksiä:) Kiitoksia, kiva että vertaistukeakin löytyy:)

      Poista
  9. Kiitos muistamisesta.....katotaan....
    Muuten, kyllä sun on vaihdettava tommoinen aamupeili ihan uuteen, jos se vääristää noin paljon todellisuutta. Olet kaunis ja siro !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Anjuusa, se oli kauniisti sanottu, pitää varmaan yrittää. Ehkä kaikki on sen viheliäisen Klothon syytä, joka tarjosi aikoinaan vääristävän itseminän peilin minulle, tästähän oli legendaakin joskus tuolla Moirien leikeissä:) Olen sitä mieltä, etteivät haasteet saa olla pakkopullaa ja että ne ovat pikemminkin huomionosoitus sille blogille joille ne osoitetaan. Lahjallaan saa jokainen tehdä mitä haluaa:)

      Poista
  10. Peikkokin on aika ahne. Se on halunnut pitää kaikki itsellään, ja piilottanut joka haasteen kannon alle eikä antanut niitä kellekään. Mutta onhan näistä mukava opetella ihmisjuttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikko on harvinaisen viisas ja minäkin melkein olin, mutta kuten olet ehkä huomannutkin, niin viisauteni valuu välillä päästä pois kun lennän tukka putkella mihin sattuu ja miten sattuu:) Ei oppi ojaan kaada, tämä kiittää Peikkoa.

      Poista
  11. Kiitos, että vastasit haasteeseen. Minulta on se toinen nimeämätön Blogger Avard.;)

    Oiva Mustis niksi, kertaiskulla useampi kärpänen, ei kun siis bloggaaja.
    Kiinnostavia paljastuksia teit, kauneimmalla kukkasella höystettynä.:D



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuokin selkisi, kiitoksia Hietatar, lisäsin Sinutkin listoille, tiedä sitten onko tuo nyt mustiksen mustalista vai mikä lie? Yleensä en erittele ketään, en kiitä, enkä moiti. Tässä nyt tuli sekin puute korjattua ja laiskalla on tietenkin omat keinonsa tässäkin:)

      Poista
    2. Häpeillen tulin kertomaan, että harventunut muistini valskasi haasteen muistamisessa. Se onkin "I ♡ your blog your blog" tunnustus, eikä Blogger Avard jonka mainihin.

      Samaa mieltä, jokainen Me ollaan täällä arvokkaita omanlaisina ja näköisine bloggauksinemme.:)

      Poista
    3. Ei mitään häpeää Hietatar, voin muuttaa sen vielä kerran, mutta sitten kyllä annetaan olla:)

      Ja todellakin ilman tunnustuksia ja muutakin olemme kaikki samassa veneessä ja yhtä arvokkaita, eiväthän ansiomerkit tai mitalitkaan tee ihmistä sen paremmaksi, ne ovat vain tunnustuksia tietystä ansiosta eivät mitään muuta.

      Poista
  12. Onnea lukuisten huomioiden johdosta :-)
    Mandala-haastesivulla oli linkki tähän postaukseen, mutta en kuitenkaan löytänyt mandalaasi täältä. Mihin olet sen kätkenyt? Mandala-sivuille linkitetään siis vain mandalat, ei muita postauksia.
    Kerro, onko jokin väärinkäsitys ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja anteeksi Uuna, hätiköidysti sinne linkkiydyin ja ihan väärin - en tiedä saanko sitä korjattua, eli kyllä se tulee ja linkitän sitten. Olen pahoillani.

      Poista
  13. Upea on sielunmaisemasi, jonka avaat mitä mainioimmalla tavalla.

    Kiitän muistamisesta ja onnentoivotukset itsellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Rip. Olet toinen näistä lievästi unisista Ruususista, joita yritin huudella edes hetkeksi hereille:) Sielunmaisemassani ei taida olla paljon hurraamista, joten pitää paikata sitä laihalla huumorilla.

      Poista
  14. Mustis, eikös se uninen Ruusunenkin aikoinaan herännyt:)

    Tunnistan omassa sielunmaisemassani monia omiasi joita mainitset, joten
    hurrataan vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan Rip, Ruusunen havahtui, tosin aihe oli ehkä vähän mieluumpi, tässä tapauksessa se taisi ihan päinvastoin:)

      Ajattelin kyllä vaivuttaa pikkuhiljaa tämänkin blogin joulu-uneen ja mielessä on ollut jopa lopettaminen, koska kuullan liikaa tästä läpi, mikä ei ollut alunperin ollenkaan tarkoitus. Tämä vie myös liikaa energiaa, vaikka toisaalta kirjoitus on pakotie ja terapiaa? Pari pakollista juttua uneksin tänne joulu-uneni läpi, koska tiedän etten kuitenkaan malta.

      Poista
  15. Löydät oikeat sanat mukavaan järjestykseen, oli mieluisaa lukea näitä pohdintojasi. Siinä mielessä kuulun samaan sarjaan kanssasi, etten saa vastattua lähestulkoon kaikkiin haasteisiin, sitten unohdan niitä ja tuntuu, ettei minulla ole mitään kerrottavaa. Se vaan menee näin.
    En kyllä ihmettele, että blogiisi tulvii monenlaisia huomiointeja ja haasteita. Onnittelen sinua niistä ja kiinnostavasta blogistasi, mutta jonkun muun peili sinulle on eksynyt. Sehän valehtelee.

    VastaaPoista
  16. Bloggeri on koostunut pitkälti näistä haasteista ja olisi kiva tietää kuka keksi sen ensimmäisen, siitä on varmaan jo kauan aikaa? Muistatko kun ennen kun oli peilejä, joiden sanottiin valehtelevan:) Niissä kuva jotenkin vääristyi, toisaalta ulkomuotohan on pelkkä kuori ja sen alla oleva ihminen on paljon tärkeämpi, mutta jos sisus on ihan rikki, niin sitä yrittää ehkä paikata ulkoapäin?

    Kiitoksia aimarii.

    VastaaPoista
  17. Tuunnustus on niin Mustismaisen aito, kuin olla voi. Noita piirteitä meissä on kaikissa, en ole huomannut tätä haastetta, kun selasin vasta nyt musiikkikansioni kommentteja, ja huomasin että olit minullekkin haasteen heittänyt. Mutta ehtiihän sen nyt näin jälkijunassakin. otan haassteen vastaan, on juuri sopiva aika pohtia näitä juttuja. Laitan sen musiikikansioon. se on ainut sivu, joka on jäljellä aikatherinen monista sivuista, olen alkanut käyttää taas sitä sivua muutenkin. runoihin ja musaan yhdistettynä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Katris, tässä on monella tapaa tunnustuksia tunnustusten antajille, olen linkittänyt myös heidän sivunsa, mutta sitä vievätkö linkit enää tänä päivänä oikeille sivuille en osaa sanoa, toivottavasti, ja parempi myöhään jos silloinkaan:)

      Poista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN t ä h ä n kiitos:)