Muovinen maailmamme alkoi yli 100 vuotta sitten, kun Perkens Aleksander keksi selluloosa-nitraatin. Sen tarkoitus oli korvata norsunluu, jota käytettiin yleisesti veitsien kahvoissa ja monissa koriste-esineissä. Tarkoitus oli niin jalo, että jos olisin elänyt vuonna 1862, olisin perustanut faniklubin ja antanut viimeiset roponi keksijänerolle. Keksintö ei kuitenkaan norsunluun ala-arvoista ryöstömetsästystä poistanut.
Aleksanderista ei ollut kuin muutaman vuosikymmenen matka selluloidin - John Weseley Hyatt - ja kaseiinista eli lehmänmaidosta valmistetun galaliitin - Sarvis-tuotanto - kautta bakeliittiin. 1960-luvun sähköistynyttä taloutta, lankapuhelimia tai lääkepurkkien kansia on edes vaikea ajatella ilman bakeliittia.
Kuvan kynttilänkantajapoika on sekoitemuovia ja hän on syntynyt Italiassa, missä osataan tehdä tosi nättejä enkelifiguureita. Alunperin hän ei ollut kynttilänjalka lainkaan, sillä muovi ei ole paras mahdollinen vaihtoehto siihen:) Pienen tuunauksen myötä hänestä kuitenkin tuli kynttilänkantaja. Alla vanha bakeliittikatkaisija, jonka pistin kotimökin remontin yhteydessä talteen.
Hyväpaha muovi ja erikoisesti mikromuovi on koitumassa monen eliölajin - myös meidän ihmisten kohtaloksi - sillä ilman muovia emme kai voi enää elää. Talous- ja sähkötarvikkeiden lisäksi törmäämme siihen myös lääketeollisuudessa. Muovin haittoja voimme kuitenkin vähentää kierrättämällä niitä kirpputorien, jätekierrätyksen ja hyötyjäteasemien kautta. Viheliäiset, mutta niin pakolliset muovihössäkkeet ovat jokapäiväisiä myös omassa elämässäni:)
Lapsena inhosin muovisia taloustarvikkeita yli kaiken ja etenkin muoti-ilmiönä ilmaantuvia vakstuukeja. Ne kävivät kyllä mäen laskuun oivallisesti, samoin kuin apulantasäkitkin:) Mikään ei ollut niin kaunista ja hyvää kuin saviastiat, porsliini tai oikeat kangasliinat. Myös puiset kalanapekset olivat ihan toista kuin muoviset vastaavat pikkuämpärit. Olin konservatiivisempi kuin vanhempani. Vastustin muovia kaikin tavoin ja olin onneton kun puiset lankarullatkin vaihtuivat muovisiin, Eihän niistä voinut enää vuolla edes villikissoja:) Kuvilla osallistun Pieni Lintu MUOVI-haasteeseen.
Muovin lajittelu ja kierrätys selviää parhaiten kun klikkaat tätä klinkkiä.
Aleksanderista ei ollut kuin muutaman vuosikymmenen matka selluloidin - John Weseley Hyatt - ja kaseiinista eli lehmänmaidosta valmistetun galaliitin - Sarvis-tuotanto - kautta bakeliittiin. 1960-luvun sähköistynyttä taloutta, lankapuhelimia tai lääkepurkkien kansia on edes vaikea ajatella ilman bakeliittia.
Kuvan kynttilänkantajapoika on sekoitemuovia ja hän on syntynyt Italiassa, missä osataan tehdä tosi nättejä enkelifiguureita. Alunperin hän ei ollut kynttilänjalka lainkaan, sillä muovi ei ole paras mahdollinen vaihtoehto siihen:) Pienen tuunauksen myötä hänestä kuitenkin tuli kynttilänkantaja. Alla vanha bakeliittikatkaisija, jonka pistin kotimökin remontin yhteydessä talteen.
Hyväpaha muovi ja erikoisesti mikromuovi on koitumassa monen eliölajin - myös meidän ihmisten kohtaloksi - sillä ilman muovia emme kai voi enää elää. Talous- ja sähkötarvikkeiden lisäksi törmäämme siihen myös lääketeollisuudessa. Muovin haittoja voimme kuitenkin vähentää kierrättämällä niitä kirpputorien, jätekierrätyksen ja hyötyjäteasemien kautta. Viheliäiset, mutta niin pakolliset muovihössäkkeet ovat jokapäiväisiä myös omassa elämässäni:)
Muovin lajittelu ja kierrätys selviää parhaiten kun klikkaat tätä klinkkiä.