HUIJAUSTA

SUURIN ja AIDOIN huijaus alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan, mutta siinä välillä ehdimme kokea muutamia vähän pienempiä huijauksia:)

Niistä PARHAIMPIIN kuuluivat lapsuuteni tarinat Odysseuksesta ja hänen ovelista tempauksistaan, joista Troijan puuhevonen tai häijyn kykloopin huijaaminen My name is Nobody ja sen eri varitaatiot ovat saaneet jopa kyllästyttäviä muotoja, vaikka itse huijaus ja tarina säilyvätkin aina uutena. 

Vähän myöhempään ajankohtaan sijoittuu todella katastrofaalinen epäily siitä, ettei kuuluisaa "That's one small step for man, one giant leap for mankind" a-artikkelia ehkä sanottukaan jazz-kuningas-kaiman astuessa joko maahan tai ehkä jopa kuuhun:) Tämä on huijauksista TYHMIN.

NÄYTTÄVIMMÄT huijaukset ovat ufojen tehtailemat kuviot viljapelloissa. Niiden vuoksi ammattihuijarit uurastavat yökaudet pitääkseen ihmiskunnan uskoa yllä. Tämä onkin tärkeä tehtävä, sillä toisaalta ufot voivat olla suuri uhka, mutta toisaalta ehkä myös ihmiskunnan suurin toivo:) Peltokuvioita on ollut jo 1600-luvulta lähtien, joten mikään uusi muoti-ilmiö ei tämäkään ole. Tosin syntymekanismi oli silloin ihan erilainen eli ne syntyivät jättiläisten tai itse Pirun toimesta, osa niistä saattoi syntyä myös keijukaisten tanssista tai luonnonvoimien myötä. Nykyään kuviot ovat kehittyneet yhä kauniimmiksi ja monimutkaisemmiksi ja niissä on uskomatonta geometriaa - ehkä jopa dekoodauksia, joten EU-maisemointituki on ihan paikallaan satokorvauksien lisäksi:)

Huijauksista HAUSKIN ja HARMITTOMIN on aina elokuva ja niistä yksi on ylitse muiden eli Puhallus (The Sting) jonka konstailematon meininki niin on letkeää ja sujuvaa, että se onnistuu huijaamaan myös katsojaa? Tarinan hurmaavat päähenkilöt korjaavat mukavasti vähän kapeaksi jäävää henkilöperspektiiviä, johon elokuvassa ei ehkä juonellisuuden vuoksi kannattanut edes keskittyä.

KIRKOLLISIIN huijauksiin kuuluva katolisen kirkon anekauppa, ei suinkaan ole ainoa laatuaan, sillä todistettavasti myös Torinon käärinliina on taidokas huijaus samoiin kuin monet muutkin pyhäinjäännösjutut aina Graalin maljasta erilaisiin vertaitkeviin patsaisiin ja ihmetekoihin saakka. 

KAUNEIN ja itselleni RAKKAIN huijaus on Cottingleyn-keijukaisjuttu:) Sen keksivät 15-vuotias Elsie Wright ja hänen 10-vuotias serkkunsa Frances Griffiths, joilla välähti päähän valokuvata satukirjasta Prinsess Mary's Gift Book kopioimiaan keijukaisia puutarhassa vuosina 1916 - 1920. Keijut hämäsivät todella hyvin, sillä lankaan menivät tutkijoiden (Harold Snelling) lisäksi myös itse kirjailija Arthur Conan Doyle monien muiden aikalaisten ohella. Näin alunperin leikkimielinen kujeilu karkasi täysin pienten huijareiden käsistä:)

Vuonna 1977 tämä vanha keijukaisjuttu osui A. Sheppersonin kirjakuvien vuoksi toimittaja Fred Gettingsin teräviin silmiin, jolloin se vedettiin uudelleen maailman tietoisuuteen. Tempun aitoutta tutkittiin kovasti ja ihmeteltiin miten se aikoinaan oli mennyt edes läpi! Pitää kuitenkin muistaa ajankohta ja se, että kameran käyttö oli tuolloin harvinaista eikä kenelläkään tullut edes mieleen että pikkutytöt osaisivat niin näppärästi valottaa ja kehittää huijauskelpoisia kuvia. Vuonna 1978 nuorena äitinä törmäsin tähän juttuun ja ihastuin tarinaan. Tyttöjen hauska huiputus kesti noin 60 vuotta:) Vuonna 1981 he viimeinkin tunnustivat kepposensa The Unexplained-lehden haastattelussa.

Vanha lehtikuva (Octavia)

MIELENKIINTOISIN ja NAISILLE ehdottomasti TÄRKEIN huijaus liittyy painovoimaan ja sen kumoamiseen. Keinoja on hyvinkin monenlaisia, joista viattomin lienee selällään makaaminen, joka tosin herraseurassa voi aiheuttaa lieviä väärinkäsityksiä vaikka ideana on pelkkä koheesio. Lisäksi voit rukoilla, että maan vetovoima kumoutuisi ihmeellisesti juuri Sinun kohdallasi. Kokeile! Harmittavaa on myös turha tieto siitä, että kun lähestymme valonnopeutta, niin ajankulku hidastuu ja koska valovuosimatkoja ei ainakaan minun nuoruudessani ollut vielä saatavilla, niin on tyydyttävä omaan valovoimaan ja myös siihen, että kun maanvetovoima alkaa vaikuttaa pitää lisätä samaa tahtia omaa vetovoimaa:) 

Yksi hyväksi koettu keino, jonka aloitin jo 40-vuotiaana, on leikata onnittelukorteista turhat vuosiluvut pois. Tätä voi kokeilla myös vanhempana ja se toimii ihan oikeasti.

NOSTALGISIN ja ehdottomasti KOMEIN huiputus kätkeytyy Uri Gellerin ulkomuodon alle. Hän väänteli hyvät perintöhopeat pilalle ja käänteli kellonviisarit sekopäisiin aikoihin, mutta muuta harmia en muista hänestä olleen. Ellei oteta huomioon, että lehmät jäivät ehkä lypsämättä kun naisihmiset kuolasivat television edessä ja alpakkalusikat katkeilivat kun kakarat yrittivät hinkata niitä poikki ja kun se ei onnistunut, oli pakko voimakeinoin vähän auttaa lusikkaa:)

Huijauksista PAHIMMAT liittyvät aina sotaan ja lääketieteeseen, minkä vuoksi ne usein kulkevatkin kauniisti käsikädessä. Sotateknologia hyödyntää  tehokkaasti lääketeollisuuden myrkkyjätteitä, joilla rahoitetaan uusia tutkimuksia ja kehitetään uusia turhia lääkkeitä. Kalliit rokotusohjelmat kulkevat todella hitaasti tautien perässä ja inhimillinen kärsimys on tällä sektorilla täysin tuntematon käsite, vaikka onkin erittäin todellinen. Me ymmärrämme kyllä sodan raadollisuuden, mutta emme näe kaupallisen lääketeollisuuden todella rumia kasvoja. Yök.


TURHIMMAT huijaukset kuuluvat urheiluun, politiikkaan ja pörssimaailmaan, joten niitä ei kannata edes käsitellä.  Sieltä ei saa kuin likaiset kädet ja pahanmielen. Veronkierto ja mahdollinen kuutamourakointi eivät sensijaan kuulu huijausmaailmaan ollenkaan, sillä jokaisen pienen ihmisen velvollisuuksiin ja perusoikeuksiin kuuluu käyttää aina vähän maalaisjärkeä:)

TYPERIN ja TAVANOMAISIN on MAAILMAN LOPPU-huijaus, joista yksi on taas kerran tulossa Tuomiopäivän muodossa vajaan kuukauden päästä  eli 21. päivä toukokuuta! Hurraa! Seuraava maailmanloppu tuleekin 21.12.2012 - vaihtoehtoisesti voit valita joko Tuomaanpäivän tai aatonaaton - jolloin mayojen kuuluisa 13. baktum päättyy ja siirrymme uuteen aikakauteen. Olen kieltämättä aika kyllästynyt tähän odotteluun, sillä elämäni aikana maailmanloppu on peruttu jo niin monta kertaa, että katu-uskottavuus alkaa jo pikkuhiljaa kärsiä. Nostradamuksen ennustama maailmanloppu oli kohdallani oikein hyvää ja onnellista aikaa, eikä Milleniumissakaan ollut isommasti vikaa, joten toivotan kaikille oikein mukavaa maailmanlopun odottelua! Pidä kuitenkin varasi, ettet joudu huijatuksi:)

Kuvassa Hieronymus Boschin Painajaismaisen syntistä fantasiaa, mikä joka naisen/miehen hyvään maailmanloppuun kuuluukin:)

Ja näin huijaavat linkit: KHÄ WOLFFAA (lisäys 13.3.2013.)

NOITA

Wendelin kalenterikuva

Oma pääsiäisaikani alkaa aina Palmusunnuntaista, johon mennessä jokainen itseään kunnioittava noita tarkistaa onko luuta kunnossa, varastettava kissa tiedossa ja pannunpöönät varmasti oikeaa merkkiä. Nämä nykylitkut kun suodatetaan lattialta lakaistuista pölystä ja roskista, joka on pelkää tiskivettä  Kyöpelivuoren brasialialaisen rakopöönävellin rinnalla:)

Pääsiäisen vietto määriteltiin Nikean kirkolliskokouksessa joskus 300-luvulla niin, että pääsiäinen on aina kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, ellei piinaviikolle sattunut Marian Ilmestyspäivää.  Nythän Marian päivä onkin viikonloppuun. Ajankohta perustuu ikivanhaan laskelmaan ja tietoon siitä että kun taivaallinen kuu syntyy 19 vuoden välein samana kuukaudenpäivänä (KULTAINEN KUU) niin myös aurinko sattuu samoille kuukauden ja viikonpäiville joka 28. vuosi, jolloin nämä luvut kertomalla saatiin suuri pääsiäiskierto, mikä tarkoittaa sitä että pääsiäinen on 532 vuoden kuluttua juuri samana päivänä kuin nyt:) Ohut mutu-tieto kultaisesta kuusta tarkistettiin Suomen kansan kalenterista vuodelta 2001.
Nykypääsiäisemme on varsin kirjava kokoelma roomalaisten pakanallista uudenvuoden juhlaa, ortodoksiperinnettä, raamatullista kärsimyshistoriaa ja taikauskoisia tapoja. Juutalaisten Pesach-juhla, jota vietettiin Egyptin orjuudesta pääsemisen kunniaksi, on kristillisen pääsiäisemme pohjana.

Hiljaisen viikon historiallisia nimiä tämä noita kunnioittaa syvästi, jopa niin, että oppimani viikonpäivät ovat painuneet poltinmerkin tavoin syvälle sieluuni. Luterilaisen kirkon ahtisaarnat kuuluvat pääsiäistä edeltävään viikkoon ja ne ovat iltaisin joko kirkossa tai rukoushuoneella. Ahti tulee latinan sanasta actus, joka tarkoittaa näytöstä ja keskiajalla se tarkoittikin juuri kärsimysnäytelmää tai sen osaa. Jeesuksen kärsimyshistoriastahan nämä iltakirkkotilaisuudet kertovat joko laulujen, Matteus-passion, saarnojen tai ristisaattojen muodossa.    
PALMUSUNNUNTAINA eli virposunnuntaina saapuvat pienet trullit kahvipannuineen ja värikkäine oksineen vanhan karjalaisen ortodoksiperinteen mukaisesti virpomaan. Tämäkin tapa juontaa alkunsa raamatusta, sillä aikoinaan ihmiset juhlivat Jeesuksen tuloa Jerusalemiin tervehtimällä häntä palmunoksin.  Pohjolassa palmunoksien tilalle ovat tulleet pajunkissat, joita äitini myös pajulampaiksi kutsui. Selkeä yhtymä näihin palmuihin ja tähän sunnuntaihin löytyy saksankielestä, jossa on Maikätzchen eli toukokuukissanen, mutta myöskin  palmkätzchen eli palmukissanen. Matkapuhelin aikakautena virpoloruista on tullut myös oikea rahasampo operaattoreille.

MALKAMAANANTAINA koottiin malka- eli tuohipuut tanhualta (eli pihalta). Raamatullisen aspektin tähän tuo Jeesuksen malkominen, syyttömän syyttely ja tikustelu, joka kuului oikeudenkäyntiin ja tutkintaan. Jonkun selitelmän mukaan malka olisi jopa kurkihirsi, mutta sillä tarkoitetaan kuitenkin puita, joita käytettiin tuohisen aluskatteen suojana ja tukena malkakatoissa.

TIKKUTIISTAINA vuoltiin onnea tuottavat sytykkeet, joita ehkä käytettiin myös pääsiäistulien virittämiseen. Tulen sytyttäminen kuivilla kiehisillä oli paljon helpompaa, sillä kullanarvoista paperiahan ei ollut käytössä, kuten ei aina tuohtakaan, koska sen hyötykäyttö mämmiropposissa, konteissa, torvissa etc oli nykyistä paljon isompaa. Nämä "tikut" saattoivat olla myös isompia puita, joista pystyttiin myöhemmin valmistamaan erilaisia tarve-esineitä esimerkiksi kauhoja tai kirveenvarsia jne.

KELLOKESKIVIIKKONA saivat kellokaslehmät heleästi soivan kaulanauhan kaulaansa, kun navetta oli viimeinkin  pitkän talven jälkeen vaihtumassa suviniittyihin tai metsälaitumiin.

KIIRASTORSTAINA ajettiin "kiira" eli  paha kartanolta pois. Tapoja oli monia ja yksi kuuluisimpia taitaa olla kelkanveto. Kelkalla tarkoitetaan tässä vanhanajan vesikelkkaa, johon mahdutettiin kaikenmaailman kilisevät ja kolisevat rautaromut aina sirpeistä ja puntareista lähtien. Koko komistus kruunattiin sitten palavalla tervaämpärillä, joka savusi kitkerästi kun naisihmiset kovalla metelillä kuljettivat kelkkaa ympäri kartanoa. Savolaiset taas, jotka ovat aina olleet paljon hullumpia kuin muut yhteensä, juoksivat lehmänkello kaulassaan huutaen ja kiertäen navettaa tai asuinrakennusta. Kyllähän siinä kiira sai kyytiä ja aivan varmasti se karkuun lähtikin, jos ei muuta. niin ihmisten hulluutta:) 

Saattaa olla, että nämä tavat jotenkin hassusti kuvaavat puhdistautumistapoja, jotka kuuluvat kiirastorstaihin, sillä ortodoksiperinteessä olevaa suitsutusta on alunperin käytetty pahojen hajujen ja demonien karkoittamiseen. Luterilaisessa kirkossa Pyhää ehtoollista taas edeltää puhdistautuminen katumuksen muodossa. Englannissa tämä päivä on Maundy Thursday ja Saksassa päivä tunnetaan nimellä Gründonnerstag ( eli vihreä torstai) joka tulee latinan Dies viridiumista eli vihreistä oksista. Ripittäytymisen jälkeen ihmisestä tulee jälleen Jeesus-viinipuun tuore oksa.

PITKÄPERJANTAINA oltiinkin sitten hipihiljaa pirtissä, eikä silloin saanut kylästellä, nauraa eikä laulaa, viheltelyistä tai muusta kevytmielisistä kotkotuksista nyt puhumattakaan. Jossakin päin Suomea tämä oli myös lasten yleinen piiskauspäivä, olipa sitten syytä tai ei. Myöskään ruokaa ei ollut lupa syödä ja jos syötiinkin, se oli hyvin vaatimatonta. Eikä ole kovinkaan pitkä aika siitä kun junat tai linja-autot eivät inahtaneetkaan pitkäperjantaina.

Varastettu netistä

LANKALAUANTAINA talven aikaan kehrätyt langat pestiin ja laitettiin kuivumaan keväiseen auringon paisteeseen. Lauantai oli synkkyydestään huolimatta jo vähän rennompi verrattuna vaikkapa kiirastorstaihin tai ankaraan pitkäperjantaihin, sillä siihen liittyi  varovaista uskoa valon voittamiseen, vaikka pimeys olikin vielä suuri ja paha irti. Siihen auttoi kuitenkin ikiaikojen voimakas taika eli tuli, jolla noitia ja pahojahenkiä on häädetty kautta aikojen. Ehkä juuri tämän vuoksi pääsiäiskokkoperinne kukoistaa edelleenkin juuri Pohjanmaalla. Myös Ahvenanmaa kuului Ruotsin läheisyyden takia noitavainoalueisiin.

SUKKASUNNUNTAI oli nimensä mukaisesti hiljaista odottelua, mutta silti jo tulvillaan odotusta ja suurta juhlaa.

Pääsiäisaamuna tyttäret pesivät kasvonsa purovedellä niin, että pysyisivät virkkuina ja kauniskasvoisina koko kesän. Ja kun pimeys vaihtuu valoksi ja kuolema elämäksi nousee aurinkokin  tanssien taivaalle. Paastoaika päättyy. On PÄÄSIÄINEN. 

TOINEN PÄÄSIÄISPÄIVÄ eli pääsiäismaanantai sekoittuu usein merkitykseltään ylösnousemuspäivään eli sukkasunnuntaihin. Päivän kirkollinen teksti kertoo miten Magdalan Maria ja muut opetuslapset näkivät ensi kerran kuolleista nousseen Jeesuksen.  Päivä päättää riemullisesti hiljaisen viikon.

Tässä hurahti aika aivan käsistä, joten nyt on tulenpalava kiire etteivät kulmakarvat kärähdä. Onneksi minulla on kuitenkin uusi, hieno luuta entisen rikkimenneen tilalla ja pöönitkin ovat pannussa valmiina. Se kissan ryökäle vielä puuttuu, mutta äkkiäkös sen jostakin ohimennen varastaa:) 

Viime vuonna tytöt innostuivat vähän liikaa, joten meininki näytti välillä tältä, mutta ehkä se tänä vuonna on vähän rauhallisempaa:)

Sano ABRACADABRA  eli klikkaa sanaa niin pääset taikomaan 💜

Kuva: Erkki Tanttu: Vuotuinen ajantieto

  

SATUJA JA KISSOJA

Kissat ja sadut ovat aina olleet lähellä sydäntä, mutta lapsuuteni kissoista minulla on jäjellä enää kirjojen kissakuvat ja muistot. Yhtään ainoaa valokuvaa en löytänyt. En edes muista, onko minua ikinä kissan kanssa edes kuvattu. Äiti sanoi minua kissamaijaksi, koska nukuin aina milloin mikäkin kissa kainalossa. Ne olivat kaikki ainutkertaisen Mirrin jälkeläisiä, jossa oli ripaus norjalaista metsäkissaa ja aika paljon eurooppalaista. Mirrin todellinen kaksoisolento löytyi Katajavuoren kotisivuilta,  josta lainasin sen luvalla tänne.

MIRRI
Olin reippaat neljä vuotta kun äiti lupasi että nyt lähdetään hakemaan Sinulle jotakin oikein kivaa. Se kiva odotti minua Riutan talossa nukkuen makeasti auringonläikässä hetekan päällä. Maailmani oli jo silloin täynnä omituisia ja ihmeellisiä asioita, mutta mitään näin ihanaa en ollut koskaan nähnyt. Kokonainen pieni vuori toinen toistaan kauniimpia kissanpoikasia, joista minä sain valita kaikkien kauneimman. Valitsin Mirrin, josta kasvoi hieno ja ylväs kissa, jonka hallintoalueella eivät kukoistaneet sen kummemmin hiiri- kuin rotta valtakunnatkaan. Revolutionisti-luonteen lisäksi Mirri oli ahkera myös riiauspuuhissa, jopa niin että hän osasi joskus yllättää meidät kaikki. Ainakin kerran tai pari hän vain otti ja pyöräytti pentueensa ohimennen yön aikana sänkyni jalkopäähän. Siellä se rukkimoottori kehräsi kun varovasti liikautin jalkaani kuullessani unen läpi pientä miukumista. Kissahan kehrää vastoin yleistä luuloa muulloinkin kuin pelkkää tyytyväisyyttään ja niin Mirrikin, joka kehräsi myös synnytyksen yhteydessä. Synnytyspaikkana oli yleensä komeron pimeä nurkka, jonne laitettiin hyvissä ajoin villapaidalla tai muulla vastaavalla pehmustettu pahvilaatikko, johon kissa sai kaikessa rauhassa tehdä pentunsa. Kissojen sterilisaatiot, e-pillerit, nukutukset ja muut hienoudet tulivat muotiin vasta paljon myöhemmin myös maatila-kissojen arkeen.

Viehätysvoimasta huolimatta Mirri osasi olla tosi häijy ja ärhäkkä emäntä, joka pisti helposti ruotuun niin ajokoirat kuin muutkin rähisevät loksuleuat, jos nyt ylipäätään edes huomasi kävellessään tyynesti yh-äidin arvokkuudella niiden ohi. Vähemmästäkin sitä koira hämmentyy ja unohtaa jahtaamisen jalon taidon siihen paikkaan. Pentujen kohtalona oli useimmiten Amerikka, johon ne heti kohta syntymänsä jälkeen lähetettiin. Meillä se tapahtui niin, että isä otti pentueen karvalakkiinsa, eikä lähetystä ollut lupa tulla katselemaan. Vain kerran erehdyin paikalle ja näin ensi kerran miten isä itki. Tai ehkä se oli vain tuuli, joka toi vettä silmiin. Tämä Amerikka-ilmiö otti Mirriä välillä niin päähän, ettei komeronnurkka aina kelvannutkaan. Mutta minulle Mirri kuitenkin pienen supsuttelun jälkeen kertoi salaisimmatkin pentupaikkansa, jotka olivat milloin missäkin kuten heinäladon vintillä tai naapuritalon elosuojassa. 

Mirri kertoi minulle paljon muutakin. Oikeastaan se kertoi kaiken, mitä se ihmisistä ja elämästä tiesi. Pahin kertomus taisi kuitenkin tulla eräänä elokuun iltana, kun Mirri vei minut julmasti tapetun pentunsa luo. Mirrin äidinsydän itki minulle niin kauan, että ymmärsin seurata sitä pitkospuita pitkin aurinkoisen joen yli. Jo silloin tiesin, ettei mitään hyvää ollut luvassa. Syvälle rantapuskikkoon Mirri minut vei ja sieltä minä pentuni ja tuskani löysin. Pentu oli raa'asti tapettu ja pistetty kurkusta puuhun. Tappaja sai siitä hyvästä viinarahat ja minä ikuiset arvet sydämeeni.

Mirrin hieno luonne ja auktoriteettinen kauneus päättyi lopullisesti sairaalareissuuni 1972. Se oli raskas ja vaikea päätös, jonka itsepäinen ja tyhmä lääkäri laski 14-vuotiaan harteille. Itkin ja mökötin, koska pelkkä ajatuskin elämästä ilman kissoja oli täysin mahdoton. Pikkuhiljaa alkoi lääkärin ovela ja aika syyllistävä aivopesutekniikka tuottaa kuitenkin tulosta. Taikasanat saneeraus ja hyposensibilointi kiteytyivät linkeiksi takaraivooni jäädyttäen osan tunteistani pitkäksi aikaa. Loppujen lopuksi taivuin vain siksi että olin niin yksin syyn ja seurauksen kanssa ja ehkä myös sen vuoksi että olin poissa kotoa. Sanoin asian puhelimissa isälle kuin ohimennen, ilman tunteita tai surua, oikeastaan en tainnut edes tajuta tekoni suuruutta. Sairaalassa oloaikana isä ampui Mirrin kermavadin viereen pellonreunalle. Asiasta ei ikinä puhuttu, vain kerran kysyin asiaa äidiltä ja hän vastasi lyhyesti että kauan tähtäsi, päähän osui ja kuoli heti. Uskoin sen helposti, sillä isähän oli hyvinkin tunnettu rauhallisuudesta ja tarkasta sihdistään.

Vaikka kotiin olikin mukava tulla, jotain lämmintä ja olennaista sieltä ikuisesti puuttui. Koti tuntui muutenkin alastomalta, kylmältä ja riisutulta. Vanha, tuttu Tuhkimo-ryijykin oli omalta seinältään poissa ja villamatot oli vaihdettu kalseisiin muovimattoihin. Jotenkin kaikki vaikutti valjulta ja vaisulta, enkä itsekään olisi enää ikinä sama. Mutta olin kuitenkin kotona, kaukana kurjista kokeista ja hankalista testeistä, joten omaan rakkaaseen sänkyyn oli taas suuri helpotus nukahtaa.

Unen läpi kuulin Mirrin naukuvan oven takana aivan kuin ennenkin. Uskomattoman onnen tunteen vallassa menin avaamaan ja tunsin miten kissa hipaisi jalkaani pujahtaessaan sisään. Kun menin takaisin sänkyyn jysähti yht'äkkiä hyytävästi mieleen että Mirrihän olikin kuollut. Poissa oli kaikki ilo kotiinpaluusta, poissa ikuisesti lapsenkaltainen uni. Mirrin tassut painoivat raskaasti ja kipeästi sydämeeni. Keräsin kauan rohkeutta puhua asiasta jollekin ja kenellepä muulle olisin voinut siitä puhua kuin isälle. Hän vilkaisi minua pitkään ja jatkoi verkon paulotusta sanomatta yhtään mitään. Mieli raskaana, mutta silti toiveikkaana odotin, sillä isän viisauteen olin oppinut aina luottamaan. Enkä odottanut nytkään turhaan. Kun taas heräsin kissan naukumiseen, nousin, avasin oven ja kun kylmä yöilma selvitti aivoni, sanoin sen mitä isä oli neuvonut, eikä Mirri enää ikinä herättänyt minua sen jälkeen. 

Mirrin kuolema oli tavallaan aivan turha, sillä meillähän oli navetta ja paljon suuremmat allergian aiheuttajat asuivat aikuisikääni asti siellä. Siihen aikaan ei kissoja eikä koiriakaan turhaan itketty, oltiin vain ikuisesti reippaita ja painettiin suru turhana syvälle sydämeen. Polvea sai vähän itkeä jos kaatui, mutta ei koskaan kuollutta koiraa. Toisaalta ihmiset elivät vielä sodanjälkeistä, tuhansien surujen repimää aikakautta, johon ei ehkä mahtunut oman selviämisen lisäksi voimia vievää hentomielisyyttä.  

Kevät on aina juhla-aikaa kissoille niin pajussa kuin pajun allakin:) Toinen vähän vastaava mouruaika sijoittuu syksyyn. Viereisessä kuvassa ihailen kameran takaa viehkoa kissakaunotarta, joka herättää Likan uteliaisuutta eräänä kauniina aamuna viime vuoden toukokuussa. Likka on tässä jo vanha ja väsynyt eikä jaksa tai viitsi vaivautua, vaikka reviirihäpäisy vähän mieltä kirveltääkin. Kissa on hyvinkin itsevarma, mutta kuitenkin varuillaan, ikäänkuin valmiina sekä pakoon että taisteluun. Tämän upean taidon hallitsee vain kissa, joka on yhtä lailla ollut aina saalis kuin saalistajakin. 

KISSAHISTORIAA JA USKOMUKSIA

Kissa kesyyntyi villeistä sukulaisistaan (Felis silvetris) ehkä jo vajaa 10 000 vuotta sitten neoliittiaikakauden myötä, mutta luultavasti todellinen kesyyntyminen tapahtui vasta noin 6000 - 4000 eaa. Muinaisessa Egyptissä Bastet-jumalattaren ohella kissaa palvottiin niin, että kissan tappamisesta tai huonosta kohtelusta sai jopa kuolemantuomion! Huneferin papyryksessa noin 1300 eaa Ra-jumalan Kollikissa teilaa pahan Apophis-käärmeen leikkaamalla sen pään irti. Tämä on yksi osoitus kissan arvostetusta asemasta egyptiläisessä uskonnossa ja mytologiassa. Kreikassa ja Roomassa kissasta tuli Diana-jumalattaren attribuutti, jonka myötä se yhdistettiin myös kuuhun ja kuutamoon. 

Aasiassa oleva myytti kertoo Pyhästä Birmasta, joka sai kauniit safiirisilmät surustaan ja valkeat tassunsa isännän kuoleman myötä. Venäläisen legendan mukaisesti paholainen loi hiiren, mutta Jumala kissan. Pohjoismaisessa uskomuksissa germaanikansojen jumalatar Freja ajoi uljaasti kissojen vetämissä vaunuissa ja kissa oli hyvin suosittu hahmo myös heraldiikassa,  jossa se symbolisoi kunnon soturin tavoin vapautta, oveluutta ja kestävyyttä. Laivassa olevaa kissaa merimiehet kohtelivat yleensä aika hyvin, sillä kissan hävittäminen tiesi aina epäonnea, ehkä jopa haaksirikkoa. Ainakin se olisi tiennyt rottakannan villiä kasvamista.

KISSAVIHA

Kissan tie kulki kuitenkin valosta varjoon, sillä keskiaika oli Amerikassa ja Euroopassa hyvin synkkää kissavainon aikaa. Kissan omituiset silmät ja kyky saalistaa öisin ja pimeässä liitettiin pahuudenvoimiin ja erikoisesti tapetille joutui mustakissa, joka oli oikea noitien apuhenki (Spiritus familiaris) jonka pelkkä näkeminenkin tiesi epäonnea. Myös luulot siitä, että kissalla olisi kokonaista yhdeksän henkeä, lietsoivat oppimattoman kansan taikauskoa, jota kirkonmiehet käyttivät sitten sopivasti hyväkseen. Kissoja vainottiin ja poltettiin surutta, tunnetuin kissarovio lienee ollut Ranskan Metzissä 962-luvulla. Samaan kategoriaan kuuluvat kissafestivaalit Belgiassa, jossa niitä heiteltiin Lakenhallenin tornista alas. Suomalaisessa loitsuperinnässäkin kissan kohtalo on ollut aika surkea, sillä kissan julma tappaminen reenjalaksen alle on tiennyt emännälle muka pellavaonnea. Nämä erilaiset uskomukset kissan kummittelutaipumuksesta aina noituuteen saakka, ovat tehneet siitä ehkä vainotuimman kesyeläimen kautta aikojen? Ilman vainoa tai väkivaltaista kuolemaa kissa saavuttaa helpostikin yli 20 vuoden iän ja vanhin kesykissa lienee elänyt lähes 40 vuotiaaksi.

Kissanvihaajia löytyy kirkonmiehien lisäksi niin sotasankareista kuin diktaattoreistakin. Häpeälistani parhaimmille palkintosijoille pääsevät aivan ehdottomasti keskiaikaiset paavit Gregory IX ja Innogentius VIII, joiden kissaviha pohjautui taikauskoon ja kirkon antamaan mahtiin, joka mahdollisti todella mittavat ja täysin käsittämättömät kissavainot. Diktaattoreista ainakin Hitler, Stalin, Mussolin ja Hussein ovat joidenkin viitteiden mukaan olleet suuria kissavihaajia ja joukon jatkona komeilevat myös Julius Caesar ja Aleksanteri Suuri. Tsingis Khania lienee edes turha mainita? 

Myös Eisenhowerin tiedetään inhonneen kissoja hyvinkin tappavasti, kun taas Napoleon pelkäsi niitä kuollakseen, joten ehkä hän kärsi ailurofobiasta eli kissapelosta. Edellisten lisäksi löytyy viime vuosituhannen alkupuolelta myöskin yksi hullu chicagolainen pankkiiri, nimeltään Rocwell Sayre, joka haaveili hävittävänsä kissat kokonaan sukupuuttoon! Elisabeth I ansaitsee kruunajaisjuhliensa irvokkaasta kissaroviosta aidon ja sydämestä tulevan halveksuntani. Tähän sotasankareiden, hullujen ja paavien joukkoon mahtuu myös taiteilijoita, joista suuresti ihailemani Johannes Brahms teki typerästä kissavihastaan huolimatta ihan käypää musiikkia ja tanssijatar Isadora Duncan, jonka kissaviha oli niin katkeraa, että hän hirtätti niitä kymmenittäin puutarhansa puihin, jonka vuoksi hän joutuukin kokonaan boikottiin. Isadora sai maistaa omaa lääkettään, sillä hänen kaulahuivinsa kiertyi avoauton renkaaseen, joka kuristi hänet kuoliaaksi. (Sitä, oliko Isadora julma kovan elämänsä vuoksi vai oliko hänellä kova elämä julmuutensa vuoksi, tuli ohimennen mietittyä.) 

KISSA VIEKÖÖN
Kissa elää myös puhekielessämme monella eri tavalla ja sanonnat  "Se oli oikeaa kissanhännänvetoa, rakastunut kuin lukkarin kissa, voi kissanviikset, kiertää kuin kissa kuumaa puuroa, kissavieköön, veikö kissa kielesi, nostaa kissa pöydälle, olla kissanristiäisissä tai silläpä on oikeat kissanpäivät " vilahtavat itsekultakin aivan huomaamatta. 

Monet laulut, filmit ja lukuisat lastenlorut ovat satujen ohella täpötäynnä kissa-aiheita. Mykkäfilmiaikakauden ainutlaatuista Felix-kissaa ei tässä voi mitenkään sivuuttaa, kuten ei myöskään sympaattista Pekka Töpöhäntää,  jonka riesana oli ilkeä Monni-kissa, jota Pilli ja Pulla kilpaa peesasivat. Myös tarina Misusta ja Mirristä sateenvarjoineen jäi erikoisesti mieleen sen takia, että naapurin tyttöjen kirjasta sivut olivat repeytyneet juuri tästä kohtaa ja surin valtavasti veden valtaan joutuneita kissanpoikia:) Kyselin turhaan että miten niille kävi. Niillehän kävi loppujen lopuksi onnellisesti ja he pääsivät takaisin emon luo.

Myös karkeissa olen saanut elää fantastisen kissaelämän. Pikkutyttönä sain pitkän naukumisen jälkeen harvinaisen suklaakissan, joka piti kainalossa ihanaa avattavaa miniatyyri päivänvarjoa. Eihän sitä raskinut syödä millään, siinä se nökötti peilipiirrongilla ja katseli minua päivänvarjoineen, kunnes Mirri otti ja ratkaisi pulman särkemällä kissan ja repimällä sen ihanan, hienon päivänvarjon pikku silpuksi. Suuri poru ja itku siitä tuli ja Mirri sai huutia. Figaro-minttupastillit ovat kiteytyneet myös syvälle muistiini upeine kissalogoineen eivätkä kissankielet tai Fazerin iki-ihanat Kisskiss-karkitkaan tee poikkeusta:)

Kissasaduista rakkaimpia ovat lapsuudestani saakka olleet "Kissa, joka luuli olevansa hiiri" ja kaikkien kissatarujen klassikko "Saapasjalkakissa." Ehkä näissä molemmissa saduissa on aika vekkulia kontrastia myös omaan elämääni. Kasvoin itsekin outona kummajaisena, ehkä vähän samalla tavoin kuin kissa hiirien keskellä sillä jouduin kysymään äidiltä: Miksi et olekaan oikea emoni?

Huikea tarina Saapasjalkakissasta opetti taas sen, että taika piileekin siinä miten voi kääntää tappion voitoksi. Se onnistuu vain uskomalla itseensä ja omiin kultaisiin saappaisiinsa. Tai vaikka nyt näihin, vähän vähemmän kultaisiin:)  

MUSTALESKI KIITTÄÄ

Saamastaan tunnustuksesta 22.2.2011 Katriksen AJATELLAAN AIKATHERINE blogissa ja "rakkaan viholliseni" Pedron PEDRO PUTOS PUUSTA sivustolla 8.3.2011. 

Olen tunnustuksista nöyrästi ja aidosti kiitollinen, eikä se, etten ole vielä valinnut seuraavia blogeja, jotka mielestäni ovat ansainneet tämän huomionosoituksen, tarkoita ollenkaan sitä, että pitäisin tätä saamaani tunnustusta jotenkin arvottomana tai halpana. Aivan päinvastoin. En vain tykkää siitä, että tämä ikäänkuin velvoittaa tai pakottaa valitsemaan taas seuraavat, joten siteeraan itseäni suurempaa ajattelijaa eli Spinozaa, joka sanoi näin:

"Ihmiset erehtyvät pitäessään itseään vapaina, tämä mielipide johtuu vain siitä, että ihmiset ovat tietoisia teoistaan, mutta eivät tiedä syytä, jotka heitä niihin määräävät."

Tunnustuksen siirrän seuraaville blogisteille, joilta en odota kiitossanoja sen kummemmin kuin mitään muutakaan. Pääasia on, että linkkien avulla myös Sinä voit vaivattomasti tutustua näihin hienohin sivustoihin.

IKKUNAIINES

Ikkuna-iineksen blogi ihastuttaa ammattitaitoisella ja mielenkiintoisella otteella, aiheina ovat olleet muunmuassa kirjat ja muut ajankohtaiset aiheet laidasta laitaan, jotka virittävät runsaasti tasokkaita kommentteja.

PRINSESSA PASKAVARVAS

on tutustumisen arvoinen, retro, courier-tyyppinen ulkoasu ja sisältö erittäin IN kipeine aiheineen. Rehellinen ja rohkea ote elämänkatsomusasiassa oli todella vakuuttavaa.

MOLLAMARI ei kannustuksiani tai tunnustuksiani kaipaa, mutta näin ihanaa keijuäitiä ei vain yksinkertaisesti voi sivuuttaa!!! Olen todella sanaton aina SUURIEN taiteilijoiden edessä. Tässä heistä yksi.

VALOKKIA ei voi ohittaa! Valokinkiteet on monipuolinen blogi täynnä valoa, runoja, tarinoita, valokuvia ja vaikka mitä ihania juttuja. Myös sisarensa (Reppuun pakattua) eli  Kaarnikka on lukemisen arvoinen ja myös toinen eli Valorunin Valakiat.

Viimeiseen eli viidenteen ahdan sitten ainakin SEIJASTIINAN kauniin ja ihastuttavan  sivuston sekä  ITKUPILLIN hurmaavan, maailmanmatkaajan blogin. Myös MANTELI kuuluu tähän samaan sarjaan ja hänen blogissaan on aivan ihastuttava avatar, josta tuli aluksi mieleeni salaperänen naisfiguuri, mutta kyseessä olikin todella kuvauksellinen näkemys jostakin aivan muusta, otappa selvää:)

Miksi ihmeessä listastani puutut juuri SINÄ ja Sinun hieno blogisi? Sitä en jaksa nyt tietää tai ymmärtää, mutta aivan takuulla käyn sitä silti lukemassa! Myös SAMAKASAN  blogisiskot ja -veljet ansaitsevat kiitokset ja tunnustukset. Olen saanut heistä monia ihania ystäviä niin virtuaali- kuin livemaailmassakin. Ilman Teitä elämäni olisi paljon tylsempää ja tyhjempää, kiitos että olette olemassa.

Ja myönnettävähän se on, että myös virtuaalielämässä olen törmännyt todella arvostettaviin vihollisiin (jotka ovat joskus parempia, kuin huonot ystävät:) Yksi heistä on Samakasan ikuinen perivihollinen, jonka analysointi on ollut satiirista, paikoin ehkä ilkeääkin ja sen vuoksi monien mielestä myös loukkaavaa. Kyseessä on tietenkin Noituuksia-blogin viheliäinen Kärpänen, jonka kirpeä kieli on aina ihastuttanut/vihastuttanut kummasti:)

PEDROSTA ei voi olla ikinä varma, onko hän lintu vai hevonen? Ystävä vai vihollinen, mutta väännän aina kun mahdollista hänen kanssaan ja vielä minä hänet saan suuttumaan! Toisaalta Pedroskan hurtti huumori vaatii myös lukijalta tiettyä otetta.

1. Milloin aloitit blogisi?

Blogiharjoittelu alkoi E-kontaktissa tällä samalla bloginimellä 2009 ja nykyisen PLAZA DE MUSTIS -blogin aloitin syyskuussa 2010. Faabeli- ja koiruussivustot ovat jo syntyneet  ja lisää on tulossa, aiheita en vielä kerro:) 

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Ehkä Sinun kannattaa katsoa itse, mutta valokuvia ja eläintarinoita ainakin löytyy, myös faktaa ja fiktiota sotkettuna muistoihin ja tarinoihin. Ehkä myöhemmin jotain harrastusteemaa ja ajankohtaista. Runojani et yhtä tai kahta enempää täältä ehkä löydä.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? 

Mikähän tekisi? Itku ja nauru käsikädessä. Kuvitelman takana oleva fakta, pohjatyö tai kokemus asiasta, jonka pitäisi paistaa kyllä tarinan läpi. Itseironia. Kyky nauraa etenkin itselle ja joskus vähän vahingoniloisesti myös muille:)
 

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Kutsusta (admin ♥ TT) tulin tähän Blogistaniaan, muuten kirjoitusharjoituksen vuoksi koska edelleenkin kuvittelen hullun lailla, että sanani vielä joskus riittäisivät kertomaan...  

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Blogin ulkonäköä enemmän omanlaiseksi (valmiit mallit eivät aina tyydytä, eivätkä ole tarpeeksi persoonallisia) Lisäsivujen suosikkisivu mahdollisuus, jolloin ne saisi paremmin esille. Ehkä jotakin näppäriä kytkentöjä vähän lisää. Aika näyttää.