"Kun joutui talvi siitä ja lumihanget toi, kas nytpä suksi kiitää ja kulkuset ne soi ja takka loimuaapi ja suopi lämmintään, se hauskutusta saapi, myös talvielämään" oli yksi tykätyimmistä lauluista kauan sitten koulun laulutunneilla. Sanat tähän iki-ihanaan Mozart-sävelmään ovat satusetä Topeliuksen ja suomennos P.J Hannikainen. Ei ole varmaan vaikea arvata mitä muuta, vuoden aikaan nähden aivan "sopimatonta" laulua ajattelin istuessani tämän liinaharjan kyydissä kirkkotien koivukujalla? Ikivanha joululauluhan se ajatuksissa soi kilpaa tolkkatiukun kanssa laskiaisesta huolimatta:) Tämä rekiajelu kuului osana laskiaisriehaan 10.2.2013, jossa olin talkoomielessä vähän mukana. Hoijakkaa ja muutakin riemua kirkonmäeltä löytyi talviurheiluvälinekierrätyksen ja ruokailun lisäksi.
Lumiakkailu ja enkelinkuvat kuuluvat poikkeuksetta talviseen taikaan ja hiihtämistäkin olen taas kokeillut pitkän tauon jälkeen niin merellä kuin järven jäälläkin. Tosin kummallisen hitaiksi ovat muuttuneet nämä nykyajan pitofisserit verrattuna entivanhaisiin tervapohjiin. Hiihtää hissuttelin pikkuhiljaa ja kuuntelin synapsien napsahtelua omille paikoilleen samalla kun ihailin jäätä pitkin viillettävää miestä ja koiraa, joiden tyylikästä ja vetävää meininkiä oli ilo katsella. Tämä oli koiralle ensimmäinen kerta, kun se juoksi hiihtäjän kanssa ja homma toimi kertalaakista hienosti yhteen.
Kakarana lasusimme iltakaudet kymppikilometrejä ja silloiset puusukset liukuivat keveästi kuin unelma ja raskas rottinkisompa kirahti tasatahtia hankeen ihan toisin kuin nykyinen muovikepakko. Vielä aikuisena - äidiksi tulon jälkeen ja paljon myöhemminkin - hiihtelin lapsien kanssa kotimetsikössä ja joskus harvakseltaan jopa valaistuilla laduilla. Kuopuksen treenatessa aikoinaan hiihtimien käyttöä, hän keksi että hiihdellään me äiti vain tällä löntystelytyylillä ja se on mielestäni vieläkin tyyleistäni parhain:) Miehen veli nauroi kerran kun tulin hiihtoretkeltä, että herranen aika sieltähän se pyyhkäisee kuin Marjo Matikainen kun juuri ja juuri pysyin kotipihalle kaartavassa pikkuruisessa lumivallissa pystyssä. 
Joku vika näkyy olevan näissä nykymonoissakin, vai onko vika ehkä lukoissa? No ovatpahan valmiina seuraavaa kertaa varten. Sivullisen mieleen saattaa tietysti eksyä ajatus siitä, että hiitäjälle löytyi ehkä parempi menoväline, esimerkiksi joku luudan tapainen:) Jopa luistelun riemut menivät takavuosina sananmukaisesti päin persettiä ja päätyivät tasapainoakselin pettäessä tähtien lukupuolelle, joista tulkoot mainituksi silloinen Jupiter vesimiehen tähdistössä, Denep ja Lyyran Vega. Kovin olivat liukkaiksi käyneet luistimetkin niistä ajoista kun anorakkityttö huiteli hiukset tuulessa hulmuten kaunokeillaan pitkin ropelöistä meren jäätä päämääränään auringonlasku tai vähintäänkin Ruotsin ranta.
Onneksi lumienkelien teko onnistuu vielä hienosti kuten allaolevasta kuvasta näkyy:) Vasemmalla Eetun komea enkeli ja oikealla sydämeni-osuman-sai-enkeli mummon tekemänä:)
Hevonen on komia ja tarina upeaa kerrontaa. Sinulla on kyllä sana hallussasi! Hienoa.
VastaaPoistaKiitoksia Anja, menetettyäni pitkään fiilatun juttuni taas kerran kadotettujen blogien manalaan, muistin yht'äkkiä että minullahan oli tämä laskiasrieha hevosineenkin vielä kokonaan kirjoittamatta ja talvikin loppuu kohta kesken kaiken..
PoistaMainio akka huiveineen ja ihanaa nähdä enkeleitäkin. Itsekin katselin tuota lumikenttää, mutta näytti niin paksulta ja ajattelin, etten pääse ylös kinoksesta.
VastaaPoistaHiihtamisestä luen aina haikein mielin, minä kun olin varsinainen hiihtäjä nuorena. Nimenomaan siis isän tekemillä puusuksilla, itse tervattu ja huollettu, niillä voitin monta hopealusikkaa.
Sinä sentään vielä hiihdät, minulta on koko laji jäänyt. Lasten kanssa vielä sentään hiihdettiin, mutta nyt pelkään kaatumista ilman suksiakin :-D
Aurinkoisia päiviä sinulle!
Jes, Akalla on tai siis oli ihan oikeaoppinen turnyyri ja taisi olla tissitkin:) Minä heittäydyn useinkin enkelöimään, jos on vain neitseellistä lunta tien varressa.
PoistaOlet ollut melkoinen hiihtokuningatar ja kyllä siinä varmaan isäsikin onnesta hehkui? Omatekemillä hiihteli äiti ja isä silloin ennen kun ja jos ehtivät ja minulla oli ne reilut metriset ostetut ja jopa monotkin:)
Niinhän nuo ovat taidot ruostuneet, mutta ei auta, pakko edes yrittää. Kiitoksia Uuna ja samoin Sinulle, katsellaan ja etenkin kuunnellaan kevättä;)
Sinullahan ovat olleet kaikki talven riemulliset liikuntakokemukset koettuina.
VastaaPoistaJa lintujen aamupala musiikin kera näytti mukavalta, oispa meilläkin. Lintuja on, mutta lauta puuttuu.
Mukavaa tulevaa maaliskuuta.
Jostain syystä riemullisuus on kärsinyt inflaatiota, paitsi hevosreessä ja enkeleissä, mutta jos yrityksestä saa 10 ja lopputulos on 5, niin keskiarvo jää tyydyttävän puolelle:)
PoistaLintujen aamupala oli kuvattu suitsait ilman turhia kommervenkkejä ja sen se oli näköinenkin, kaverin stilisointi vähän paransi asiaa. Minusta tuo äkäinen sinihattu, joka tönäisi ison tintin pois, huvitti, vaikka kyse onkin nälästä ja nokkimisjärjestyksestä enemmän kuin ihmissilmään näyttävästä leikistä.
Voi että, olet tehnyt talven aikana vaikka mitä kivaa!
VastaaPoistaHiihtämisestä mäkin tykkäisin, jos selkä vain suostuisi yhteistyöhön, mutta eipä anna periksi, hi!
Ja vielä oikein Marjo Matikaisen tyylilläkin vielä olet hiihtänyt, hi!
Kauniita lumienkeleitäkin on sulta syntynyt.
Kyllä olikin kivan näkönemn lumiakka, ja kiva video linnuistakin.
Paljon on teillä lintuja syömässä.
Se on muuten totta, että aikamoinen sotku syntyy, kun käyvät syömässä.
Keväällä tietää aina, mitä ekaks pitää siivota ulkona.
Oikein hyvää ja aurinkoista kevään odotusta sinne!
Tuo Marjo Matikainen oli lähinnä vitsi, miehen veli oli kamala kiusaamaan minua, mutta kyllä suksi silloin luisti paljon paremmin kuin nyt. Jotakin reppaa on tullut itsellekin, mutta ehkä pahin tunne on se, ettei enää jaksa ja tajuaa että kunto on aika rapistunut. Hiihtohan on kuntoilumuotona mitä parhain ja tehokkain.
PoistaLinnut sotkivat terassinkin, sen takia yritin siirtää näitä pötkäleitä ja muita vähän kauemmaksi, kaiteet ja kaikki ovat kyllä ihan paskassa, mutta se on hinta, mikä tulee, jos haluaa ihailla niitä ikkunasta.
Mukavaa talvimeininkiä, hevoskyydillä reessä, hiihtämistä ja lumienkeleitä, sekä iloa lintusista. Oikein viehättävä kuvavideo niistä.
VastaaPoistaHiihtämistä myös minä pidän edelleen yllä, oikeastaan aika usein lähden suksille, vauhti on kyllä hidastunut vuosien mittaan.
Vuodet tekevät tehtävänsä, ei mahda mitään, sen vuoksi onkin hieno juttu että olet pitänyt hiihtoharrastusta yllä. Itse olin järkyttynyt miten huteralta kaikki tuntui, mutta pikkuhiljaa, enkä paljon vaadikaan, ehkä sen että turha jännittäminen vähenee kun lihakset muistavat mitä niiden piti tehdä.
PoistaRekiajelu oli juhlaa, jota en unohda ikinä, kyllä tuli lapsuus ja vaikka mitä mieleen.
Talvi, reki ja sukset, voiko muuta pyytää.
VastaaPoistaKuhinaa näyttää olevan myös lintujen syöttöpaikalla.
Kiitoksia Ari, talvessa on taikaa ja myös tähtitaivas on näkynyt näinä iltoina hienosti, jos on malttanut tiirailla ylös päin, ilman näitä kaunokeitakin:)
PoistaMinua riemastutti tuo topakka akka, kuka lie mallina ;)))
VastaaPoistaAkka oli topakkana vahtina nurkalla ja kyllä ystävät nauroivat kun kävivät, mallikaastihan se näyttä ihan tekijältään, tosin tuo takamus on ehkä liian rehevä:) Iltahämärissä sen kerran pykäsin kun ei ollut lapsenlapsiakaan paikalla, joiden varjolla olisi voinut tehdä. Oma pipo ja huivi kaulaan, hiiliä ei ollut silmiksi, joten yritin helmiä, mutta ne tippuivat hangelle:)
PoistaAika hyvä enkeli, kukas sulla oli apuna, että pääsit siitä ylös ilman että pilasit sen. Vanhanahan :) ei enää ole niin ketterä pomppimaan siitä muotista pois. Vai?
VastaaPoistaEipä sitä olla enää yhtä ketteriä kuin ennen orvokki, mutta sitähän me ei hevillä myönnetä:) Mtta usko tai älä, tästä nousin itse ilman että että pakollisia hiissausjälkiä jäi, koska tein sen sopivasti tienpenkkaan ja lapsenlapsen intokin ajoi ylös, hän kun ponnahti siitä kevyesti kuin vieteriukko.
PoistaSellaiset on muistot Minullakin, että lapsuuden aikaiset mäyspätäkät luistivat paremmin kuin nämä nykyiset.
VastaaPoistaSitä tulikin hiihdettyä kiintiöt täyteen, kun 10 kilometrin matkaa sai hiihdellä opinahjoon.
Kylläkin vaan kaksi kertaa viikossa, kun viikolla asuttiin asuntolassa.
Koulun jälkeen sai hiihtää "pisteitä" kilometrejä keräten koko maan koulujen välisessä kisailussa, kuka hiihtää eniten kilometrejä. Ainahan ei olisi jaksanut, mutta lähettävä oli.
Sain pari lusikkaa hiihtelyistä, minnehän haihtuneet...tullut sikäli usein muutettua huushollia matkan varrella. Matkalla suksetkin katosi, hohto oli poissa.
Veljeni luistimilla sain sen verran luistella, että sain myös mojovan perstuntumaan luisteluun, jäi siihen.
Kuvan hevonen muistuttaa rakasta Liisa työ hevostamme. Sille riitti työtä, pöllimetässä juhtana ja kesäisin heinätöissä. Muutaman kerran vuodessa päästii kirkkoreellä ajelemaan.
Vetreä tyttö olet, kun kupsahtelet enkelin tekoon.:)
Mukavaa seurattavaa on ikkunan takana, siinä vilske käy.
Tykkään myös tehdä tällaisia mini videonpätkiä, katsoja ei ehdi väsyä.
Mukavaa viikonloppua!
Eiko olekin kumma, miten tuntuu siltä, että ennen kaikki oli helpompaa paljon huonommilla vehkeillä, aika kultaa muistot ja itse olimme vielä nuoria ja uusia, ehkä sekin vaikuttaa asiaan? Pakkohiihto kouluun on eri tavalla vaativaa kuin huvikseen hiihto vapaalla.
PoistaEnkelöinti on kuulunut talviseen hullutteluuni, niitä löytyy aina sieltä missä kuljen, en millään malta jos on rauhallinen ilta eikä ketään näy:)
Sympaattinen, kiltti ja rauhallinen oli tämä liinaharja. Hevoset olivat ennen työjuhtia ja usein isännän parhaita kavereita, oma liinakko Lentomme pääsi hyville päiville naapurikylään kun sitä tuuraamaan hankittiin peltihevonen, isä kyseli minultakin että mitä tehdään, mutta uudet hanskat olivat niin ihanat, etten ehtinyt muuta ajatella ja jälkeen päin itkin katkerasti asiaa.
Ilolla luin ja ilolla kommentoin,kun nyt viimein OSAAN!Elämän pienet,suuret ilot..ne on juuri näitä.<3
VastaaPoistaOi ihana juttu rakas Myrsky ja suuret kiitokset, voisiko Lumiukkosi tulla kosimaan akkaani vai tehdäänkö toisin päin, meinasin jo kasaankin tällätä jutun heistä:)
PoistaElämän pieni ilo haluaisi kipaista ohimennen vaikka siellä Teillä, minä teen enkeleitä ja Sinä ukkoja, lunta sinne oli ainakin tullut, olen likietusella paikalla juuri nyt. Monta rakasta halausta ennen sitä.
Kiitos mukavasta kirjoituksesta, Mustis..:))))
VastaaPoistaMummokin hiihtää muistoissaan unissaan joskus: oli se hauskaa silloin ennen..:D
Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinulle.<33333
Kiitoksia Aili, kyllä se enemmänkin muistoissa on itselläkin ja pelkkää pikku yrittelyä hyvä jos monot saa suksiin ja suksista pois tyyliin. Mukavaa ja aurinkoista viikkoa Sinulle, maaliskuu on hurahtanut kepeästi käyntiin.
PoistaIlostuin kommentistasi niin että tulin käväisemään täällä. Enkä turhaan tullutkaan. Taas on kaikki muuttunut, hienot taustat ja musiikki, mutta kirjoituksesi on yhtä hauska kuin aina. Olet varmasti sanonut sen ennenkin, mutta sanonpa vielä: pidän tyylistäsi kirjoittaa, se näkee asiat aina parhaassa mahdollisessa valossa. Olivat ne sitten iloisia tai surullisia.
VastaaPoistaSe oli kauniisti sanottu, kiitoksia Liisu. Joskus on helpompi käsitellä vaikeita ja surullisia asioita kepeällä, ilon sävyttämällä huumorilla ja sen myötä purkaa omaa kipuaan ja suruaan? Elämän kolhimia olemme toki kaikki, pitää vain yrittää nähdä se mustanpilven kultareuna, ainahan se ei ole mitenkään helppoa, joskus se jää jopa näkemättä ahkerasta tiiraamisesta huolimatta:)
PoistaIlo on asia josta kannattaisi kirjoittaa enemmän, mutta toisaalta elämä syö sen saman tien, joten se kuihtuu joskus hyvin hauraaksi, tavoittamattomaksi? Tai sitten se vain on - no News is good News?
Voi pääsispä rekiajelulle, joskus olen ollut, mutta siitä on aikaa. Enkeleitä teen kyllä joka vuosi, se on noista yläkoulun oppilaista huvittavaa ;) mukavaa kuluvaa maaliskuista viikkoa sinulle.
VastaaPoistaKiitoksia Sarppu. Lumienkelöinti huvittaa lapsia, mitä vanhempi tekijä, sen hauskempaa:)Eiköhän näitä ajelujuttuja aina jostakin löydä, laskias- ja joulutapahtumissa niitä ainakin on monissa paikoissa.. Myös vossikalla on pitänyt ajella:)
PoistaTämä oli sellainen mini-extreme:) Edellisen kerran olin vastaavassa exminiän kanssa, kun törmäsimme jouluostosreissulla pankin edessä polleen, mieheen ja kirkkorekeen, oli vällyt ja aivan karmea pakkanen. Pankki kustansi ajelun ja saattoi olla paikallinen vakuutusyhtiökin mukana joulutempauksessa. Tätä edellinen rekiajelu meneekin sitten jo kauas lapsuuteen...
Moi.Kiitos kirjautumisestasi blogiini :) Aivan mahtavan näköinen on blogisi jo äkkiä katsottunakin. Kertoo siitä, että olet varsin taitava monessa asiassa ja vielä lisäksi koneen käsittelyssä. Ikävä kyllä, musiikkiasi en kuule, kun meillä ei kukaan osaa laittaa kaiuttimia kuulumaan :-DDD Odottelen vielä jonkun aikaa sen taitavaa ihmistä kyläilemään :) Tää kyöllä vaikuttaa niin mielenkiintoiselta blogilta, että taidan kyllä asettua seuraajaksi,
VastaaPoistaKiitoksia Mörökölli, en ole kuitenkaan mikään kovin taitava näissä kuvissa, ihan perussäädöillä ja kokeilemalla pelaan, mutta joskus sattuu hullun tuurilla onnistumaan ihan mukavasti:) Kokeile ohjauspaneelista ja Windowsin äänet, josko vika on siellä tai ehkä kaiuttimien mykistyksessä äänettömiksi, myös Media playerin säädöissä voi olla jotakin hämärää, joskus se on ihan pieni juttu, mutta ei aina toki helppo ellei ymmärrä ja vaikka vähän ymmärtäisikin. Pikku täppi väärässä paikassa saattaa hankaloittaa kaikkea ja joskus se menee sinne ihan vanhingossa kun räplää konetta.
PoistaHarmi ettei musiikki kuulu, se on olennainen osa kaikkea, muistan itsekin kärsineeni joskus samasta asiasta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHevonen oli rauhallinen ja nätti ja akka vahtasi nurkalla kaikkea ohikulkevaa:) Kiitos Rip. Suksia saattaisi löytää halvallakin jostakin kierrätyksestä, mutta ovat yleensä niin loppuunkuluneita ja huonoja ettei niihin kannata välttämättä satsata ollenkaan. Hiihtämistä olen lähinnä vain kokeillut, mutta jos vähänkään kiinnostaa, niin olisi varmaan kannattava hankinta, on se niin monipuolista liikuntaa.
PoistaLuistelin pikkutyttönä aika paljonkin ja nyt vanhana piti vielä kokeilla miten onnistuu, mutta into loppui kesken ja rahan tarpeessa myin sitten pois..
Olispa hienoa päästä rekiretkelle hevosella:) Hienot enkelit sait tehtyä. Siitä onkin aikaa kun itse tein enkeleitä:))
VastaaPoistaVielä ehtii tällekin talvelle enkelöidä, vähän hassuahan se on, mutta kuten pienet hullut asiat aina, se tekee mukavan mielen:) Rekiajelu oli haaveena pitkään ja on oikeastaan kumma ettei saa itsestään irti ja mene vaikka tämänkin isännän pakeille ja kysy että voisiko joskus päästä? Harmittaa etten älynnyt sitä ennemmin talvella, olisi voitu akkalauman kanssa järjestää eräänlainen elämysmatka:)
PoistaNo voihan vispilä sentään ja taitaa siinä mennä muutama muukin kotitalouskalu samassa lennossa. Olemme molemmat päätyneet samaan musiikkivalintaa, sinä vain huomattavasti aikaisemmin, Debussy soi molemmilla...
VastaaPoistaLaskiainen, sitä on ennen varmasti juhlittu enemmänkin, jonkinlainen kutina aivoissa pyörähti ympäri. Oli kuitenkin upeaa lukea muistelemiasi sekä tämän laskiaisen touhuista, joista ehdoton huippu oli mielestäni tuo lumienkeleiden vyörryttäminen hangille. Nam...:)
Kiitoksia Pitsit, en ole huomannut tätä kommenttiasi aiemmin. Sain hälärin, ettei video toiminut kunnolla jonka vuoksi tulin tänne ja ajattelin tsekata kommentitkin varan vuoksi. Poistan usein roskaposteja jälkeenpäinkin. Lumienkelit kuuluvat talveen ilman muuta:) Laskiainen oli suuri juhla ennen paastoon siirtymistä, tosin ei meillä niin kovasti paastottu, mitä nyt pakollisesti vähän.
Poista