Tatuointi eli tattoo tulee Tahitin sanasta tatau, jonka löytöretkeilijä James Cook merkitsi muistiin vuonna 1769. Käsite ja itse tatuointi levisi sitten hänen mukanaan Amerikkaan ja Eurooppaan, jossa ihmiset kävivät sirkuksessa ja torilla pällistelemässä näitä kuvitettuja "alkuasukkaita" joita näyteltiin silloin kuin elukoita konsanaan.
Tatuointi on löytöretkeilyä toki paljonkin vanhempi keksintö ja siitä todisteena ovat esihistorialliset löydökset, kuten 2500 vuotta vanha skyyttisoturi, joka löytyi arkeologisissa kaivauksissa Siperiasta sotien jälkeen ja egyptiläiset muumiot ja yli 5000 vuotta sitten elänyt Alppien jäämies Ötzi, joista DNA-tutkimuksella on voitu todentaa, että kysymyksessä on todella ikivanha taito. Se on ollut myös muinaiskelttien tapa koristella itseään ja sitä on käytetty esihistoriallisena aikana ehkä estämään pahaa tai hoitamaan tautien aiheuttamia sairauksia sen lisäksi että sillä on aikojen saatossa ollut monia muitakin symbolisia, uskonnollisia ja/tai statuksesta kertovia merkityksiä.
Miami Inkin Tatuointikeskus ja suuresti arvostettu ja ihailtu Ami James työssään. Tatuointi-verstaissa kuvat suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan toivomuksen mukaan tietokoneelle, joista ne tulostetaan paperille, jonka avulla kuvajäljennös siirretään iholle, josta se on helppo työstää. Jokainen tatuointi on aina uniikkia ja usein myös todellinen taideteos osaavissa käsissä.
Tatuointi tuli minulle lapsuudesta tutuksi kirjallisuudesta ja elokuvista, jolloin liitin sen yksioikoisesti villi-ihmisiin, merimiehiin ja rikollisiin:) Historiassahan tatuointia käytettiin prostitoitujen, sotilaiden ja vankien häpeämerkkinä ja rangaistuksena varsin yleisesti. Japanilainen irezumi-tatuointi eli kyynärvarren yli kulkeva tatuointinauha tai kaksikin tuomitsivat ja karkoittivat syylliset - jopa lapset - yhteiskunnan ulkopuolelle. Tatuoinnistaan kaikkien kuuluisin oli nuoruudessani paljon ihailtu Henri Charrièren Vanki nimeltä Papillon, jonka rintaan oli tatuoitu perhonen. Perhosen taiteili muistaakseni intiaani, joiden luona Papi vietti osan karkumatkaansa.
Koskaan en ajatellut että antaessamme kuopukselle nimen se olisi eräänlainen "nomen est omen" sillä ennen isoaveljeä hän halusi ja ottikin tatuoinnin. Kyseessä on ilmeisesti kanji-tyyppinen horoskooppimerkki, jonka hän sai 18-vuotis lahjaksi sen takia että kuvio oli pieni ja hyvin siisti. Kiinalaisten merkkien lisäksi tribaanityyliset kuviot tulivat muotiin 1990-luvun Suomessa.
Myös Harley Davidson- ja erilaiset klaanimerkit ankkurien, ruusujen, sydämien ja ristien ohella ovat olleet kautta aikojen hyvin suosittuja. Lasten syntymäaikoja ja muitakin suurien elämänmuutosten aikaan saamia juttuja halutaan painaa ikikuviksi iholle. Näin teki muunmuassa esikoinen. Tatuoinnissa ihonpinta rikotaan, jotta ihon alle saadaan verinahkaan upotetuksi tarvittava väriaine. Ennenmuinoin työvälineinä käytetiin teräväksi hiottua luuta, kiveä, puutikkua tai hainhampaita ja värinä käytettiin ainakin nokea.
Maorit keksivät 1700-luvulla käyttää tarkoitukseen metallineuloja, joilla kuviot saatiin paljon tarkemmiksi sen lisäksi, että neulauksen avulla kuviot tulivat symmetrisemmiksi ja yhä kauniimmiksi. Ehkä tulehdusvaarakin väheni olennaisesti, vaikka saman neulan käyttö toisaalta taas lisäsi ihmisestä toiseen tarttuvia infektioita ja viruksia, siitä huolimatta että neulaa saattoi myös tulessa puhdistaa, mutta oli eri asia, ymmärrettiinkö sitä edes tehdä. Ensimmäinen varsinainen tatuointikone oli Samuel O'Reillyn vuonna 1891 patentoima moottoroitu kone. Se toimi jo silloin karkeasti samalla periaatteella kuin nykylaitteetkin, jotka tekniikan myötä ovat tietenkin kehittyneet paljon hienovaraisemmiksi ja tehokkaammiksi. Perustatuoinnissa käytetään kahta erilaista laitetta/neulaa eli lineriä, jolla piirretään aluksi kuvan ääriviivat eli linjaukset johon shaderneula hakkaa sopivat väritykset ja tarvittavat varjostukset. Neulojen tyypit ja koot vaihtelevat aina kuvan ja täytön mukaan. Tatuointiin tullaan aina selvinpäin, sillä alkoholin verta ohentava vaikutus saattaa haitata kuvan tekemistä samoin kuin antikoagulantit eli verenohennuslääkkeetkin.
Ensimmäinen nykymaailman tuntema virallinen tatuointiluola oli tiettävästi New Yorkissa ja sen perusti Martin Hildebrant vuonna 1864, josta tämä villitys levisi sitten kulovalkean tavoin Amerikasta Eurooppaan. Se tavoitti myös yhteiskunnan korkeampia tahoja kuten tsaareja, kuninkaita ja suurmiehiä. Uskonnolliset kiellot ja terveydelliset haitat tyrehdyttivät aina välillä tätä muoti-ilmiötä varsinkin Euroopassa, sillä aiemmin käytetyt värit saattoivat sisältää hyvinkin myrkyllisiä aineita ja epäkelpohygienia mahdollisti myös tautien leviämisen.Tatuointi säilyi etenkin merimiesten ja rikollisten kestosuosikkina ajan virtauksista huolimatta. Värinä käytetty hiili ja noki eivät ehkä varsinaisesti altistaneet ihosyövälle, koska määrä oli pieni ja hyvin paikallinen vaikka noki tulikin tunnetuksi karsinogeeninä jo 1700-luvulla, jolloin huomattiin että se aiheutti syöpää erikoisesti nokikolareille. Tämä tieto putkahti päähän syöpäseminaarijutusta vuodelta kypärä ja nolla:)
Uustatuointiaalto nousi hippien ja rauhanliikkeen myötä 1960-luvulla Amerikassa ja Suomeen tatuointi rantautui virallisesti tuossa 1980-luvulla ja siitä asti se on ollut varsinkin nuorison keskuudessa oikea megatrendi. Esikoisen ensimmäinen tatuointi ei ollut mielestäni kovinkaan häävi, mutta tämä Veli Viikatemies on jo vähän toista luokkaa:) Tatuointi on jonkun kaverin tekemä ja tässä kuva on aika tuore, iholla on selvästi havaittavissa vähän ärtymystä ja punoitusta kuten asiaan kuuluukin. Aluetta tulee hoitaa rasvaamalla sitä monta kertaa vuorokaudessa ohuelti joko Helosanilla, Bepanthenilla, EasyTattoolla tai Bacibactilla ( hoitotieto pöllitty Brahe-Tattoon infosivuilta.) Aurinkoa ja varsinaista hinkaavaa pesua tulee välttää ainakin aluksi kuvan haalistumisen vuoksi. Kuvaa voidaan pestä saippualla ja vedellä, mutta ärhäkkään bakteeritulehduksen iskiessä sitä hoidetaan kuten mitä tahansa ihotulehdusta antibakteerilitkuilla ja/tai antibiooteilla, joita terveyskeskuksen lääkäritäti tai -setä siihen määrää tulehduksesta ja tatuoinnin paikasta riippuen.
Tatuoinnin voi nykyaikana ottaa mihin tahansa ihmisvartalon ulkoiseen elimeen tai osaan ja aiheissakin on vain mielikuvitus rajana. Erilaisia kokeilua eli injektoimalla väriainetta corneaan en kyllä pitäisi varsinaisesti tatuointitaiteena ollenkaan ja muutenkin silmään kohdistuvia tämän tyylin kokeiluja pidän mieluummin hulluutena kuin innovatiivisuutena silmien tärvääntymisen tai jopa sokeutumisvaaran vuoksi.
TATUOINTI
Myös pieniin lapsiin kohdistuvaa länsimaista tatuointia en sulata, vaikka ymmärränkin kulttuuriset erot ja perinteet myös tällä alueella. UV-tatuointia en suosittele myöskään, koska kyseessä on tunnetusti allergiaa ja ehkä syöpää aiheuttava muste, joka tatuoidaan ihon alle, josta se loistaa neonvärin tavoin sopivassa yökerhovalossa tai vastaavassa. Tämän avulla tehostetaan ja täydennetään tatuointikuvia tai tehdään pelkästään neontatuointi. Hauskaltahan se kyllä näyttää:)
Joskus saattaa tulla aika, jolloin haluamasi kuva onkin vääränlainen tai se kuuluu menneisyyteen, jota et halua enää kantaa. Vaihtoehtoina on pienehkön tatuointialueen (eli kämmentä pienempi) leikkauttaminen pois, sillä sen kokoinen alue voidaan vielä kuroa ilman ihonsiirtoja kiinni ja siitähän jää ruma arpi ilman muuta, vaikka toimenpide kulkeekin paradoksaalisesti arpikorjausleikkauksen nimellä. Tämä on takuulla paljon kalliimpi juttu, kuin itse kuvan ottaminen aikoinaan, koska kyseessä ei ole varsinainen sairaudenhoito, ellei satu niin hullusti, että onnistut saamaan tähän kohtaan esimerkiksi ihosyövän. Tatuointi ei sitä yksinään (ehkä) aiheuta, siihen pitää olla ihomuutos jo ennestään, jota liiallinen auringonotto tai/ja altistava geeniperimä ovat edesauttaneet.
Tatuointien poistohoitoina on käytetty myös erilaisia lasereita, esimerkiksi hiilidioksidilaseria, kryohoitoa eli nestetyppijäädytys-menetelmää, ihohiontaa ja kemiallista kuorintaa, joilla kuvan häipyminen kokonaan on kuitenkin aika epävarmaa ja hoitoja pitää ottaa jopa kymmenenkin kertaa ja niistä jää monesti rumia arpia. Tulevaisuuden haaveena on kehittää ja käyttää mahdollisesti tatuointivärinä mikroskooppisen pieniä värihelmiä, joita katumapäälle tullessa on paljon helpompi rikkoa ja jotka solutasolla imeytyvät pikkuhiljaa pois kuten koko kuvakin. Yksi ehkä helpoin ja varmin keino tällä hetkellä on ainoastaan niinsanottu uusi peittotatuointi, jossa keksitään joku toinen kuva peittämään huono tai epätyydyttävä tatuointi ja se jää näin sopivasti uuden tatuoinnin alle tai täydentää sitä. Edellisen lisäksi voidaan käyttää myös vastapigmentointia eli harmaata tai vaaleaa pigmenttiväriä joka tatuoidaan kuvan päälle.
Varsinaisessa pigmentti-tatuoinnssa eli pigmentoinnissa väriaine laitetaan kevennetysti, joka vaikuttaa myös värin ja kuvan pysyvyyteen. Näitä tehdään etenkin kauneudenhoidossa, jossa esimerkiksi kulmakarvoja, huulia ja ripsirajoja kestopigmentoidaan tummentamalla ja rajaamalla. Pigmentointi tapahtuu samaan tapaan pigmenttikynän avulla kuin tatuointikin ja se haalistuu noin 2 - 4 vuodessa.
Myös lemmikkieläimiin on käytetty aiemmin tunnistetatuointeja etenkin korviin etc, mutta kivuliaisuuden ja hitauden vuoksi mikrosiru lienee syrjäyttänyt ne jo kokonaan?
Hennatatuointi on Lawsonia-väriaineen imeyttämistä ihoon, johon sabluunan avulla taiteillaan hyvinkin monimutkaisia ja hienoja kuvioita. Punaisen sävyn lisäksi käytetään yleisesti myöskin mustaa väriä eli pahamaineista parafenyylidiamiinia, jolla voi olla hyvinkin allergisoiva vaikutus. Myös kuminen sabluuna, joita kuvioiden tekemisessä käytetään, saattaa aiheuttaa jollekin oireita, johtuisko kumiallergiasta vai mahdollisista värijäämistä tässä sabluunassa. Hennat ovat kuuluneet Intian ja Pohjois-Afrikan kulttuureihin ikivanhoista ajoista, joten niiden vaarallisuus on ehkä tuhtisti liioiteltua tai sitten ne eivät vain sovi vaaleaihoiseen pigmenttiin. Itselleni ja muillekin naisille Henna on hyvinkin tuttu aine etenkin hiusten- ja kankaiden värjäyksestä.
Eksoottisesta NAISTATUONNISTA ja sen historiasta enemmän SIROKON blogissa!
Mieluummin ottaisin Hennan kuin neulatatuoinnin, mutta joskus olen miettinyt sitäkin, että ihan pikkuriikkisen Papillonin voisin ottaa vaikka oikeaan olkapäähän tai johonkin vastaavaan. Mitään radikaalia ja isoa en voisi ajatella. Nuorena haaveilin pientä ruusua poskipäähän, mutta sitten sainkin vähän isomman Luojalta lahjaksi:)T
Tatuointi on löytöretkeilyä toki paljonkin vanhempi keksintö ja siitä todisteena ovat esihistorialliset löydökset, kuten 2500 vuotta vanha skyyttisoturi, joka löytyi arkeologisissa kaivauksissa Siperiasta sotien jälkeen ja egyptiläiset muumiot ja yli 5000 vuotta sitten elänyt Alppien jäämies Ötzi, joista DNA-tutkimuksella on voitu todentaa, että kysymyksessä on todella ikivanha taito. Se on ollut myös muinaiskelttien tapa koristella itseään ja sitä on käytetty esihistoriallisena aikana ehkä estämään pahaa tai hoitamaan tautien aiheuttamia sairauksia sen lisäksi että sillä on aikojen saatossa ollut monia muitakin symbolisia, uskonnollisia ja/tai statuksesta kertovia merkityksiä.
Koskaan en ajatellut että antaessamme kuopukselle nimen se olisi eräänlainen "nomen est omen" sillä ennen isoaveljeä hän halusi ja ottikin tatuoinnin. Kyseessä on ilmeisesti kanji-tyyppinen horoskooppimerkki, jonka hän sai 18-vuotis lahjaksi sen takia että kuvio oli pieni ja hyvin siisti. Kiinalaisten merkkien lisäksi tribaanityyliset kuviot tulivat muotiin 1990-luvun Suomessa.Myös Harley Davidson- ja erilaiset klaanimerkit ankkurien, ruusujen, sydämien ja ristien ohella ovat olleet kautta aikojen hyvin suosittuja. Lasten syntymäaikoja ja muitakin suurien elämänmuutosten aikaan saamia juttuja halutaan painaa ikikuviksi iholle. Näin teki muunmuassa esikoinen. Tatuoinnissa ihonpinta rikotaan, jotta ihon alle saadaan verinahkaan upotetuksi tarvittava väriaine. Ennenmuinoin työvälineinä käytetiin teräväksi hiottua luuta, kiveä, puutikkua tai hainhampaita ja värinä käytettiin ainakin nokea.
Maorit keksivät 1700-luvulla käyttää tarkoitukseen metallineuloja, joilla kuviot saatiin paljon tarkemmiksi sen lisäksi, että neulauksen avulla kuviot tulivat symmetrisemmiksi ja yhä kauniimmiksi. Ehkä tulehdusvaarakin väheni olennaisesti, vaikka saman neulan käyttö toisaalta taas lisäsi ihmisestä toiseen tarttuvia infektioita ja viruksia, siitä huolimatta että neulaa saattoi myös tulessa puhdistaa, mutta oli eri asia, ymmärrettiinkö sitä edes tehdä. Ensimmäinen varsinainen tatuointikone oli Samuel O'Reillyn vuonna 1891 patentoima moottoroitu kone. Se toimi jo silloin karkeasti samalla periaatteella kuin nykylaitteetkin, jotka tekniikan myötä ovat tietenkin kehittyneet paljon hienovaraisemmiksi ja tehokkaammiksi. Perustatuoinnissa käytetään kahta erilaista laitetta/neulaa eli lineriä, jolla piirretään aluksi kuvan ääriviivat eli linjaukset johon shaderneula hakkaa sopivat väritykset ja tarvittavat varjostukset. Neulojen tyypit ja koot vaihtelevat aina kuvan ja täytön mukaan. Tatuointiin tullaan aina selvinpäin, sillä alkoholin verta ohentava vaikutus saattaa haitata kuvan tekemistä samoin kuin antikoagulantit eli verenohennuslääkkeetkin.
Ensimmäinen nykymaailman tuntema virallinen tatuointiluola oli tiettävästi New Yorkissa ja sen perusti Martin Hildebrant vuonna 1864, josta tämä villitys levisi sitten kulovalkean tavoin Amerikasta Eurooppaan. Se tavoitti myös yhteiskunnan korkeampia tahoja kuten tsaareja, kuninkaita ja suurmiehiä. Uskonnolliset kiellot ja terveydelliset haitat tyrehdyttivät aina välillä tätä muoti-ilmiötä varsinkin Euroopassa, sillä aiemmin käytetyt värit saattoivat sisältää hyvinkin myrkyllisiä aineita ja epäkelpohygienia mahdollisti myös tautien leviämisen.Tatuointi säilyi etenkin merimiesten ja rikollisten kestosuosikkina ajan virtauksista huolimatta. Värinä käytetty hiili ja noki eivät ehkä varsinaisesti altistaneet ihosyövälle, koska määrä oli pieni ja hyvin paikallinen vaikka noki tulikin tunnetuksi karsinogeeninä jo 1700-luvulla, jolloin huomattiin että se aiheutti syöpää erikoisesti nokikolareille. Tämä tieto putkahti päähän syöpäseminaarijutusta vuodelta kypärä ja nolla:)
Uustatuointiaalto nousi hippien ja rauhanliikkeen myötä 1960-luvulla Amerikassa ja Suomeen tatuointi rantautui virallisesti tuossa 1980-luvulla ja siitä asti se on ollut varsinkin nuorison keskuudessa oikea megatrendi. Esikoisen ensimmäinen tatuointi ei ollut mielestäni kovinkaan häävi, mutta tämä Veli Viikatemies on jo vähän toista luokkaa:) Tatuointi on jonkun kaverin tekemä ja tässä kuva on aika tuore, iholla on selvästi havaittavissa vähän ärtymystä ja punoitusta kuten asiaan kuuluukin. Aluetta tulee hoitaa rasvaamalla sitä monta kertaa vuorokaudessa ohuelti joko Helosanilla, Bepanthenilla, EasyTattoolla tai Bacibactilla ( hoitotieto pöllitty Brahe-Tattoon infosivuilta.) Aurinkoa ja varsinaista hinkaavaa pesua tulee välttää ainakin aluksi kuvan haalistumisen vuoksi. Kuvaa voidaan pestä saippualla ja vedellä, mutta ärhäkkään bakteeritulehduksen iskiessä sitä hoidetaan kuten mitä tahansa ihotulehdusta antibakteerilitkuilla ja/tai antibiooteilla, joita terveyskeskuksen lääkäritäti tai -setä siihen määrää tulehduksesta ja tatuoinnin paikasta riippuen.Tatuoinnin voi nykyaikana ottaa mihin tahansa ihmisvartalon ulkoiseen elimeen tai osaan ja aiheissakin on vain mielikuvitus rajana. Erilaisia kokeilua eli injektoimalla väriainetta corneaan en kyllä pitäisi varsinaisesti tatuointitaiteena ollenkaan ja muutenkin silmään kohdistuvia tämän tyylin kokeiluja pidän mieluummin hulluutena kuin innovatiivisuutena silmien tärvääntymisen tai jopa sokeutumisvaaran vuoksi.