Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

torstai 18. huhtikuuta 2013

JOKIALLAKKA



6.4.2013 olivat hiihtokelit ja moottorikelkkailu jokisuistossa vielä parhaimillaan. Yöllä oli vuodenaikaan nähden varsin kipakoita pakkaskelejä, jopa -14 astetta. Torstaina 11.4. oli mukava pikku pakkanen ja kävin satamassa ja aina merenrannassa asti. Merenjää oli vielä tukevasti paikallaan.


Suviyöt 12. - 14.4. - joita vanha kansa myös pikkukesäksi kutsui - näyttivät suotuisat merkkinsä kesän saapumista hallaa ja satoa ajatellen ja kevät rysähti kerralla päälle kantaen joutsenet mukanaan:) Itse kuulin kevättörähdykset iltalenkilläni sunnuntai-ilta 14.4. jolloin piti vielä urheilla heikoilla kevätjäillä.


Pulputusta, ritinää ja muita jäänlähdön kevätääniä on vaikea vastustaa ja vaikka olinkin varovainen, niin virtapaikka meinasi vähän yllättää. Sen takia valitsin suosiolla  pienemmän sivuhaaran, jossa sielläkin vesi nousi jäänpäälle pelottavan nopeasti ihan silmissä.

Pienet aukeavat virtapaikat syövät jäiden lähdölle tietä. Hämärä painoi jo kovasti päälle, joten harpoin joutuisasti railoontuvaa jäätä joelta pois.Tämä olikin viimeinen kerta kevätjäillä, sillä keskiviikkoiltana 17.4.2013 Etelähaaran alajuoksu oli jo täysin vapaa, mutta jotenkin vaisu. Kaksi edellistä yötä joki ryskyi ja paukkui heittäessään jäisiä kahleitaan irti.

18.4. julkaistuun Jokiallakkaan päivitin dramaattisen tulvatilanteen ja jäiden lähdön tunnelmia vielä jälkeenpäin.

Iltalenkillä 19.4. vedet näyttivät jotenkin isoilta ja virta oli vauhkoontumassa. Ehkä se pakeni yläjuoksulta tulevia suuria jäämassoja.



Päivällä 20.4.vääntäydyn etelähaaran alajuoksulle, kun kuulin että Pohjoishaaran yläjuoksulle oli muodostunut pato ja osa siitä jo purkautumassa. Paloauto ujelsi ja helikopteri lenteli ympäriinsä. Kuulin huhuja, että porukoita olisi joutunut jo veden varaan kun jääpato oli osaksi murtunut ja siirtynyt lähemmäksi kirkonkylää. Kuvailin etelänpuolen rauhallista alajuoksua, jonka rannalle joki paiskoi jäälohkareita.



Irroittelin takapihalla särkynyttä aitaelementtiä, kun joku kertoi, että pohjoinen haara oli purkanut jääpadon keskelle kylää, joten pakkohan sinne oli lähteä katsomaan tilannetta. Tiesulut oli purettu ja poliisit olivat häipyneet, mutta pelastuslaitoksen ihmiset olivat työn touhussa ja kartoittamassa tilanteita edelleen. Isot jäälohkareet olivat lentäneet pitkin pihoja ja täyttäneet jopa tiet. Tilanne räjähti päälle muutamissa minuuteissa. Henkilövahingoilta säilyttiin, mutta 30 ihmistä evakoitiin, mikä on aika harvinaista näillä seuduilla.


Uutisoinnissa oli paljon näyttävämmät kuvat akuuttihetkeltä, nämä otin vasta, kun tilanne oli jo ohi.

Tällä hetkellä joki virtaa vallattomasti kohti merta,
mutta kesää kohti se kummasti  kesyyntyy ja muuttuu  usein mitättömäksi ja hyvinkin huomaamattomaksi. Viime syksynä se tosin innostui tulvimaan myös yli äyräiden. Katsotaan mitä se nyt keksii kun syksy jälleen saapuu?




21.4. Jokihan ei syksyä odottanut kun oli hyvään vauhtiin päässyt. Olin nukahtanut iltayöstä helikopterin ääneen, joka valvoi tilannetta ilmasta käsin ja päivällä surina jatkui edelleenkin. Yläjuoksun ruuhkautuneet jääpadot pitivät ihmisiä edelleen jännityksessä, poliisi valvoi tilannetta ja Pyhäjoki pysytteli uutisissa toista päivää. Itse olin mökillä koko kauniin, tuulisen päivän, mutta iltasella hipsin Tammelle kuvaamaan kosken kuohuja ja jäitä.



Ylläoleva video on kuvattu Hourunkosken PienoisNiagaralta näihin aikoihin pari vuotta sitten ja tilanne lienee kohta sama ellei vielä juhlavampi. Stilisointi on vähän kesken, mutta klikkaa nuolta, niin sieltä se lähtee. Filmi sopii tämän hetkiseen kevättunnelmaan, joten antaapa veden virrata ilman kummempia editointeja.

Muut kuvat ovat puhelimella luurattuja:)

46 kommenttia:

  1. Kevättunnelman luot, Mustis, tekstilläsi. Tarkoitat kai yllä oleva video, mahtava voimannäyttö! Kyllä ihminen on pieni tässä maailmassa luonnonvoimia vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana jos näin oli, olen kuvaillut hullun lailla pitkin kevättä ihan sen takia että laitan kuvia muka kevään edistymisestä, mutta niimpa tuo taas kerran jäi. Arvaappa, menikö blondilta muuten vähän aikaa ennen kuin se älysi vihjeesi, korjaan sen heti, kiitoksia Sinulle parahin Milena:)

      Poista
  2. Aikas Niagaramainen tunnelma videollasi.
    Ryskyen kevät tulevi, kuuntelen taustalta miten puhuvat jo pohjanmaan tulvista. Täällä on satanut reippasti koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin satoi silloin ja tilannehan muuttuikin melko konstikkaaksi, kuten tiedotusväleineistä on tullut julki. Toisaalta olin varma, että melko rytinällä yläjuoksulta jääsuma tulee kun kevät rysähti niin äkkiä päälle.

      Poista
  3. Itse en uskalla jokien jäälle lainkaan ovat niin katalia penteleet. Muutenkin olen yltiö varovainen jäillä. Harmi en saanut videota katsottua, yritän toisella selaimella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä Sinuakin valokki, olet ollut jossakin pimennossa pitkän aikaa? Jäillä on syytä ollakin varovainen. Video pitäisi kyllä näkyä näinkin, siitä olemassa jo stilisoitu versio, pitäisi sekin laittaa tuohon.

      Poista
  4. Hienosti koski pauhasi, ihankuin itse olisi vierellä ollut.
    On se menoa ja meininkiä, kun kevät tulee.
    Kiva oli postauksesi, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Harakka, tarkoitus oli nyt vähän eri tavalla rustata postausta eli päivittää tilannetta aina sitä mukaa kun kevät eteni, mutta nyt tilanne on jo ehkä jo aika stabiili, yhden kuvan voisin vielä eilisillasta laittaa.

      Poista
  5. Kevättä on vaikea vastustaa.
    Sen huomaan parhaiten parisen viikkoa jatkuneesta aivastelusta, joka jatkuu...

    Suunnittelin eilen samaa lähistön yhdestä koskesta, kun vesi vielä oli alhaalla, koskien kivet hyvin näkyvillä. Yöllinen sade ja muutti kaiken toisen näköiseksi.
    Edes hääkiven sillan alla ei ollut vedestä puutetta.
    Joutsenten trumpettia ei ole edes ikkunasta kuulunut, tämän kevään aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on monen ja myös allekirjoittaneen joka keväinen riesa, ei muuta kuin mömmöä naamaan ja sumutetta nokkaan niin voi katsella ja kuunnella kevättä vähän paremmin, kokonaanhan oireita ei saa pois,kuivasilmäisyys ja allergia ovat viheliäinen yhdistelmä, mutta kevät on kuitenkin ihanaa aikaa. Haravointi pahentaa aina oireita, joten suosittelen;)

      Olipa kaunis nimi tuo hääkiven sillan alla...

      Poista
  6. Kevätäänet ovat oikein suloääniä. Hienot kuvat ja kuohut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Perhotar, osa porukasta täällä ei varmaan ole enää kuohuista samaa mieltä, mikä on ymmärrettävä juttu, mutta jos ajattelee vain kuohuina niin ovathan ne hienoja, koti joen rannalla voi olla aina riski sijoitus, näin mittavia vahinkoja en muista tämän joen varrella aiemmin sattuneen.

      Poista
  7. Ihana postaus tällainen Jokiallakka. En saanut videota avattua, eli äänet jäi nyt kuulematta, mutta tunnelmaan pääsin kuviesi ja kivan tekstisi myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi Sirpa, ettei Sinullakaan auennut, johtuisiko selaimesta vai mistä? Mukava kuitenkin että tavoitit tässä vaiheessa vielä joen rauhaisaa tunnelmaa, nyt tuntuu kummalliselta että joki äityi näinkin häijyksi.

      Poista
  8. Voi sinua Mustis, miten niin kerta kiellon päälle. Olihan sinun ihan pakko tassutella pikku töppösilläsi melkein sulalla jäällä vaikka lunta olikin sen päällä, olihan? Hmmm, no tietysti olen itse paraskin sormi pystyssä-saarnaaja, varsinkin kun koikkelehdin aivan pöpinä todella sulanneella jäällä. Mulskahdus tuli ja plutimaan pääsin, onneksi ei sentään ollut merenlahti, vaivainen matalikko ja siihen johtava virtapahanen. Tiedän siis mistä puhun. Yhtä puupäisiä tapauksia taidamme olla molemmat. Kevät vain saa kaikki älynystyrät humaltumaan ilmasta ja ilman älyä, no mitäpäs muuta kuin päätöntä menoa. Hohhoijaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pitsit:) Lunta oli silloin paljonkin, mutta vesi tuli jo komeasti päälle monessa paikassa ja varsinkin näissä pienemmissä. Puupää olen kyllä, mutta eikös se ole vesillä liikkuessa ihan hyvä juttu:)

      Yhtään kertaa en lumpsahtanut tänä keväänä, mutta toki monesti muulloin olen hypännyt tulvivaan ojaan, joko tajuamatta tai välittämättä koko asiaa, joskus sitä yrittää oikoa ja joutuu ojasta allikkoon. Nyt joki on aivan erilainen, eikä uintiyritys tule kyllä vähään aikaan mieleenkään:)

      Keväthullun huumaa Sinullekin ja muista pitää pää kylmänä ja jalat lämpimänä, niin maailma pelastuu:)

      Poista
  9. Kevään tulo on vetistä rytinää. Se tulee eikä meinaa.
    Onhan sulla jääpiikit aina mukana, kun jäällä liikut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Aimarii, Sinä olet oikea ammattiliikkuja jäillä ja vesillä, minä vain sunnuntaiharrastelen joskus ja eihän minulla mitään jääpiikkejä ole mukana, kumpparit ja tuhti pitkä keppi oli kyllä, jolla heikompia paikkoja mittailin ja survoin jäitä, siihen aikaan oli vielä aika tujut jäät paikallaan, railon syvyys eli jään paksuus oli kyllä melkoinen, harmi ettei ollut mittaa mukana.

      Poista
  10. Kiitos postauksesta ja hienosta videosta, Mustis!
    Vedellä on valtava voima, se vie mennessään jopa rakennuksia...

    Oikein antoisaa kevätviikonloppua sinulle.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Aili, vähän myöhässä näihin vastailen, meinasin jo että läjäytän yhteiskiitokset, mutta eipä antanyt luonto myöden ja aika pianhan näihin naputtelee henk'koht' jututkin. Mukavaa kevätviikkoa Sinulle ja toivotaan että tämä tylsä, kylmä, sadekausi ei jäisi asumaan koko kesäksi.

      Poista
  11. water water, so strong ! amazing video !
    love the images ! still so cold ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Marty! Suuret kiitokset. Aika kylmää ja sateista täällä vielä on, mutta toivotaan että toukokuussa jo vähän lämpenee. Teillä on ihan erilaista:)

      Poista
  12. Joki on vanha ja viisas, se osaa kertoa eri vuodenajoista ilmeikkäästi. Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joen jäätilanteeseen ja kevään nopeaan tuloon, olisi pitänyt varautua ehkä eri tavalla, mutta toisaalta kukapa näitä voi aina ennustaa ja ainahan sitä maalla viisaita ollaan, kun joella (oik. merellä) vahinko sattuu, eikä jääpadon räjäyttäminenkään aivan harmitonta ole... ja oikeassa olet, kyllä joki kertoo kuuntevalle monia tarinoita, niin suruja kuin ilojakin ja sen vuodenaikojen seuraaminen on tuottanut monia tunnelmia ja kuvia joita ei tullut julkaistua.

      Poista
  13. On se hienoa että jokikin jo vapautui jääpeitteestään, onneksi et mennyt mukana, hui sentään... :) Ja video on tosi upeaa kuunneltavaa ja katsottavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anja ja eihän nyt sentään, joen eteläpuolen alahaara vapautui tuolloin kuten kirjoitin antaen jäämassoille tietä ja nehän monesti ruuhkaantuvat padoksi asti. Toisaalta virta oli tuolloin 19.4 illalla jo aaltomainen ja pelottavan voimakas kun seisoin hämärässä ja sitä kuvasin, tosin ei kännykällä oikein saa kunnon kuvaa, kun valo ei riitä. Lähinnä sain talteen ehkä syvän veden tunnelman.

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin totta Rip, luonnonvoimien edessä ihminen jää aina komeasti hopealle. Ja tänä päivänä on todellisuutta sekin, ettei hän voi hallita edes niitä voimia joita hänellä on käytössään, ilman tuntuvaa katastrofia.

      Kiitoksia, video olikin Gentlemanin kuvaama, hoksasin että hän oli kuvannut kuvaajaakin:)

      Poista
  15. Rytinää oli Teillä jäiden lähdön kanssa.
    Onneksi ohi, niin ettei ihmisiä vienyt mennessään.

    Lumi lähti täällä maasta liki täysin muutamassa päivässä, nopea oli tahti.
    Toki vielä on varjoisia lumisia paikkoja.

    Kuvien vastavalo, virtaava vesi, valoa ja varjoa, tekee kuviin jännittävää dramatiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eikös ollutkin, tulvaturistejakin oli niin paljon etten ole ennen nähnyt. Oli poliisia, ambulanssia, paloautoja, uutiskuvaajia ja muuta oheistuotantoa. Kukaan ei hoksannut pistää pystyy makkara- ja muuta tarjoilua vaikka hyväntekeväisyysajatuksella.

      Kiitoksia Liplatus:) Yritin kuvata aina tunnelman, koska vaatimattomalla kännykällä ei voi kilpailla kuvausteknisesti kalliimpien ja tasokkaampien kameroiden kanssa, mutta minusta sillä saa joskus yllättävän hyviä kuvia, riippuen siitä, onko valotusaika tms tilanteeseen sopiva.

      Poista
  16. Jokivarressa on kivaa, mutta ei tällaisten kevätulvien aikana. Surullista katsoa uutisista niitä taloja, jotka tulvavesi on pilannut. Sieltäkö ne helikopterit palailee, kun pitävät isoä ääntä tuolla yläilmoissa. Pysyhän kuivana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Selma, vastaan tähän kun kysyit. Täällä ovat helikopterit valvoneet tilannetta ja illalla myöhään ovat surisseet ja ihan kuin yölläkin olisivat lennelleet ja päivällä nyt tietenkin. Tilanne on tällä kertaa ehkä ohi, ei oikein osaa sanoa varmasti ja on tosi surullista, että vesi on tärvännyt monta kotia.

      Itse asun vajaan puolen kilsan päässä tästä vahinkoalueesta.

      Poista
  17. Beautiful scenery, beautiful video. I loved to know this place!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I glad your visit:) Kaunis kiitos Sinulle Lígia:) Joki on tulvinut ja jäiden lähtö on ollut täällä varsin dramaattinen.

      Poista
  18. Onpa siellä P-joella ollut joessa vauhtia ja rannoille tullut jäitä sekä vaarallisia tilanteita! Luonnon voimille pienet ihmiset eivät mitään voi, vaikka olisi koneitakin käytössä. Onneksi pelastuslaitos toimii siellä hyvällä teholla (valtakunnan uutiset).
    Postauksessasi on syvyyttä ja tunnelmaa sekä elävät ajantasa-päivitykset. Virtaama saavuttaa kuulemma huippunsa vasta huomenna! Kuvaa lisää ja pysy kuivana! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastuslaitos toimi tosi tehokkaasti asiantuntevan päällikön myötä, mutta luulen että tämä ensimmäinen rytäkkä yllätti kaikki.

      Tuossa keväänkorvalla tuli kerran mieleeni, että kuvaan jokea iltalenkillä ja päivitän sitä mukaa kun kevät edistyy. En saanut sitä oikein tehtyä, joten hylkäsin suurimman osan talvi- ja pulputuskuvia, (koiralenkillä ei ollut kännykkä kauniina pääsiäisenä taskussa, Tervon satamassa ei ollut kännykkä mukana). Julkaistessa ajattelin että joki saattaa vielä yllättää, mutta ihan tätä ei tullut mieleen.

      Poista
  19. Harmillista, että niin monet ovat joutuneet tulvien keskelle ja tulvat ovat saaneet taas aikaan todellista vahinkoa. Se käy niin valtavan äkkiä, kun jäät lähtevät, se on taas täällä merenrannallakin huomattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sarppu ja näin ikävästi tässä kävi, että monien koti kastui aika pahasti. Korvauksien hakeminen on nyt ajankohtaista, mutta aika hitaasti niissä päätökset tehdään, monesti kotivakuutuskaan ei näitä korvaa, tästä en ole satavarmaa tietoa? Saattoi olla lainapaperipykälässä tuo luonnonkatastrofikohta, eikä vakuutuskirjassa.

      Merenrantakin on tässä aika lähellä ja myös kotitalon lähettyvillä, jossa en siis asu, on sama Pohjanlahden ranta. Ihana paikkahan se on asua.

      Poista
  20. Todellinen Pohjolan Niagra sinulla videolla...Vesi on vahva, voihan se kovertaa kiveenkin reiän. Olen kerännyt meren rannalta kotipitäjästäni meren merkitsemiä kiviä.

    Sinulla on aikamoinen jään taju, kun uskaltauduit sinne vielä, vaikka sula jo näkyvissä. Minäkin liikun mieluusti jäällä, mutta olen tosi, tosi varovainen ja jäänaskalit ovat aina mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Leena. Se onkin erittäin hieno juuri keväällä, tosin vielä toissapäivänäkin oli niin täynnä vettä, että tuo videossa oleva putous ei edes sillä tavalla tullut esille. Meren hiomia kiviä on kiva kerällä ja ihailla, ne ovat joskus ihan sileitä ja mukavasti kovertuneita. Perunapellolta niitä joskus keräilin, kun se oli vanhaa merenpohjaa, fossiilikiviäkin löytyi, mutta taisivat muuton tuskassa lennellä nekin mihin sattuu.

      Joessa oli vahvasti alusjäätä silloin kuin siellä liikuin, railoja kuvailin ja kieltämättä 60 senttiä ei riittänyt jäänpaksuudeksi, virtapaikat pitää tottakai aina kiertää, mutta lapsellisen hulluuden takia piti vähän konstailla:) Varovaisuus on suurta viisautta jäällä.

      Poista
  21. Hyvä että vähän myöhästyit mokoma hurjapää, oisit vielä pudonnut jääkalikoiden sekaan.. Hienoja kuvia tietty, pelottaa katsoakin.. maailma muuttuu nyt on tääälläkin Vantaan ja Keravan joki tulvinut tytär ei ollut päässyt autolla mihin piti, pääsi kävellen kiertoteitä.. Mutta ny ne on jäät hujahtaneet Suomenlahteen.. Kevättä odottelen oikein sellaista lämmintä ja kun sais jalat terveeks viel olis kivempi käppäillä.. maanantaina meen taas piikille tai mitä nyt keksivät kortisonia ovat tökkineet..se ei auta mitään jos se ei osu ihan oikeaan kohtaan..luupiikkejä ja kantalihaksen ja akilliksen tulehdus on ny..kaiken kruunuksi mun blogi ei ole päivittänyt 5 viikkoon lukijoilleni, nyt vasta huomasin kun ihmettelin että miks ei enää kukkaa käy.. ei se päivitä kai vieläkään olen kyllä rassannut asetukia jo niin moneen nkertaan että siitä ei enää saa selvää erkkikään:)) Hallelujaa, ja iso hali päälle, minä en ujostele antaa halia kellekkään, saapi naapurin koiratkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sinulle Aikku. Täällä tulvat ovat kokonaan jo menneen talven lumia, paitsi heille, joille asia aiheutti aineellisia vanhinkoja. Kova tulvakevät tämä on ollutkin, kylmää on edelleenkin ja kai se Valpurina luntaräntää sataa vanhan kaavan mukaan. Muutamia ihania ja lämpimiä vapunaattoja on jäänyt muistoihin ja viime vuonnakin oli aika kiva ilma, pojanpoika askarteli aurinkoisella terassilla jotakin lintulautaa ja oli muutenkin ihan vappu:)

      Toivotaan että piikit osuvat kohdilleen ja tanssijalat elpyvät kesäksi:) Uusi avattaresi on ainakin hieno, mutta asetuksissa lienee jotakin hämärää ellei päivity?

      Poista
  22. We from tropical countries always love such snowy places...those are very good pictures!
    Thanks for your comment...

    Bíndi & Ghost

    VastaaPoista
  23. Many thanks Bíndi et Ghost and welcome to my page:)

    VastaaPoista

TASSUNJÄLKI ja HAUKKUMINEN tähän - kiitos 💜