Lemmikit, luonto, historia, kirpputorilöydöt, kirjat, juhlapyhät, vuodenajat, noitavainot, sadut, perinteet, valokuvaus, Taina Marjasen tontut, noita-akat, jouluhullu kyökkipiika, juhannus, vappu, pääsiäinen, pyhäinpäivä, halloween, meri ja Pyhäjoki

lauantai 17. joulukuuta 2011

KYÖKKIPIIKA RUMPAA

Pikkutonttu, lapsenlapsi, joulu
Mummun pikkutonttu
Jouluhullu kyökkipiika otti varaslähdön rumpaamalla vapaapäivinään jo ennen Annaa ja syy siihen istuu tässä vasemmalla puolella:)

Penkoessaan muistoja piika löysi rakkaan pikku tonttunsa, joka muistutti häntä siitä, etteivät joulun tinkelitankeli-rinkelirankeli-jutut ihan itsekseen tulleet, kuten eivät kranssit tai havupallotkaan kamanan pihtipieliin. Joten tulipalokiireellä piti hösäyttää joulukorttiaskartelu käyntiin ja valita sen verran työläs malli, että tekemistä voisi hyvällä omallatunnolla siirtää huomiseen ja ylihuomiseen ja sitä seuraavaan huomiseen niin kauan, niin ettei niitä hemmetin kortteja tarvinnut tehdä ollenkaan - tai ei ainakaan tämän vuoden joulupostiin:)

Pääasia on että aika kuluu, roskia tulee ja pääkoppa kuumenee kuin saunankiuas arpoen ehtiikö- ei ehdi- ehtiikö -vai ei:) Aivoja pommittavat myös ajatukset paketoinnista, leipomuksista ja siitä että pakollinen mattokin olisi hyvä laittaa jo likoamaan. Joten sakset, nauhat ja kortit äkkiä pitkin lattiaa ja verannan siivous yhdistettynä laatikkohösseliin, kakkujen leipomiseen ja piparkakkutaikinaan kävi laiskalla jo melkein työstä:) Joku tuoksu, ikäänkuin muisto, juorusi kyökkipiialle että lanttulaatikot ovat valmiita ja porkkanalaatikotkin uunissa:)



Kyökkipiika on konservatiivisesti sitä mieltä, että joulun kahvipöytään kuuluu ehdottomasti taatelikakku ja hieno hiekkakakku pakollisten torttujen, piparkakkujen ja pullan lisäksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Hieno kakku halusikin näyttää vähemmän hienolta ja syyhän oli ilman muuta uudessa uunissa ja upouudessa kakkuvuokassa, joka ei vielä ymmärtänyt, että kakku luovutetaan tekijälle! Kyökkipiikaa tästä ei  ainakaan voida syyttää!


olkipukit, taatelikakut, joulu
Ja jos jossakin vähän onnistui, niin heti olivat nämä peevelin persopukit riitelemässä makupalasta ja arvostelemassa tuloksia. "Tomusokerilla on peitetty, ettei palanut näkyisi" hirnuvat pukit vahingoniloisesti. Ajoin ne äkkiä matkoihinsa ja uurastin nisset ja nasset uuniin. Homman vauhdittamiseksi sain apua itseltään Wilhelm Telliltä, jonka halusin ehdottomasti ja vain Vadrum-kuorrutteella:)




Vaihtoehtoisesti voi valita vaikka "Rudolf the rednose reindeer"-kappaleen, MUTTA ainoastaan ja vain teknoversiona, joten älä kuvittele pääseväsi yhtään helpommalla:) Klassikot rusikoidaan nyt tyylikkäästi kyökkipiian malliin ja katso, miten siinä kävi? Uuni olikin oikea taikauuni ja piparit muuttuivatkin joulupulliksi:)

joulupullat, leipominen, joulu

Ihmeellistä on joulun taika. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Cola-pukkiin, joka erään kerran erehtyi kyökkipiian keittiöön. Sitä pukin ei olisi pitänyt tehdä, sillä Hän muuttui kokonaan siniseksi eli juuri sellaiseksi kuin oli alunperin tarkoitettukin:) Monet ovat valheellisesti siinä uskossa että hän on se punapukuinen  - ulkomuodosta päätellen oman osansa kolaa kitannut Jenkkihössäke. Mutta totuus on tarua ihmeellisempää ja se on tässä!


Lisäksi kyökkipiika piilottelee keittiön nurkassa iki-ihanaa possuaan, joka on selvinnyt tontun hellässä hoivassa jo useita vuosia ilman suurempia havereita, mitä nyt jalka ollut vähän kipsissä ja korva kuurona parista tällistä, mutta kuten kuvasta näkyy, ei se tämän parin yhteiseloon ja jouluiloon ole juurikaan vaikuttanut:)


Toivotan Sinulle mukavia lahjanvalvojaisia ja onnistuneita paistoksia, etenkin jos kyse on perunaloojasta, jonka voit tehdä allaolevalla ohjeella. Joulunvihaajille on paha toivottaa mitään ja tuskinpa he tänne pahemmin eksyvätkään:) Itselläni joulun viharakkaus-suhde jää vielä kuitenkin rakkauden puolelle.

PlagiaaTeille ilmoitan että kuvat ovat omia kuten muistotkin:) Pottulooja-ohje on Martta Vendelinin iki-ihanasta joulukirjasta ja tuubetus on Vadrumin (A.Vadrucci) hienosti raiskaama klassikko, johon lupaa ei ole saatu, eikä sitä ole kysyttykään:)

perjantai 9. joulukuuta 2011

JOULURUMPAUS

Irjan piparkakut, joulupiparit

Olen varma että kalenterissa ja kuukaudessa oli päiviä ennen paljon enemmän! Ainakin ennen Annan päivää, jota ennen muinoin vietettiin vasta 15. päivä joulukuuta. Siitä oli yhdeksän yötä jouluun.  Tästä syystä Lucian päivä sattui sopivasti Annan aattopäiväksi, ajaksi jolloin yö oli pisimmillään. 

Se oli täynnä taikaa, pelottavia uskomuksia ja outoja tarinoita. Kaiken lisäksi kirotut vainajatkin olivat ahkerasti liikenteessä, nekin kun olivat rahvaan tavoin siihen aikaan paljon uutterampia kun nykyään. Lehmiä hyysättiin ylenmäärin ja lampaita tapettiin niin kuin aina muutenkin juhlapyhien edellä. 


Amerikkalaisen mallin mukaan adventtikalenteri aloitetaan etutakaperin eli ensimmäinen luukku onkin 24. päivä - minusta tämä vaikuttaa pahasti englantilaiskeksinnöltä, ellei ole palturia koko juttu:) Kalenterissa edetään luukku kerrallaan taaksepäin, jolloin ei ole sitä vaaraa, ettei tiedä montako yötä pitää vielä odottaa ennen kuin pukki nuohoaa savupiipun. Korttitehtailun keskellä marraskuussa laskimme ystävättären kanssa että herranen aika, jouluun on enää 22 päivää! Ei auta ekonomikoulutuskaan kun jouluhullu piika pistää päät pyörälle. Onneksi päivät lisääntyivät kummasti kun hoksasimme että joulukuussakin on vielä 24 päivää:)

Itäisen kirkon piirissä Annan päivää on vietetty 9. päivä syyskuuta, joka sopi vallan mainiosti riistakauden alkuun, koska siinä yhteydessä oli helppo kerjätä Annalta onnea myös metsästykseen, mikä oikeasti tarkoittaa epäonnea onnen tuojalle. Raamatunhistoriassa Anna esiintyy Neitsyt Marian äitinä, joten äkkiäkös hänestä pyhimys pykättiin, olihan hän sentään Jeesuksen mummu. Nykyään vietämme Annan päivää 9. päivä joulukuuta, joka on melko uusi keksintö eli lähtöisin vasta 1600-luvulta:) Annana pantiin sahdit käymään ja aloitettiin muutenkin  joulunvalmistus todenteolla. 

Koska olen 33 vuotta tuurannut jouluhullua kyökkipiikaa, tarjoilen mielelläni pari käytännön ohjetta, jolla selviät tosi näppärästi joulukiireistä. 


Ensimmäiseksi: Siivoa koko talo katosta lattiaan tai katso edes sängyn alle ja kaappien päälle ja tee se ehdottomasti ennen leipomuksia, paistamisia ja kaiken maailman risukranssi askarteluja ja havupalloja, niin saat siivota vielä uudelleen:)

Havupallo styroxiin, oasis on helpompi
Toiseksi: Muista pestä ikkunat ja vaihtaa verhot, mutta varo, ettei iloksesi lehahda riivattu Joulukärpänen sillä huhujen mukaan otuksella on terävä, aika pisteliäs surina, joka saa porukkaa kummasti takajaloilleen. Hentoa pörinää luulin kuulevani välillä itsekin, mutta se taisikin olla vain ikäloppu, vähän höppänä pää, joka silloin tällöin natisee liitoksistaan. Varovaisena vetäydyin silti visusti seittini suojaan ja näyttelin ulospäin harmitonta Maija Poppas-lookkia:)

Kolmanneksi: Avaa kaikki kaupantätin nätisti paketoimat lahjat ja kääri ne uudelleen pakettiin! Muista hienot rusetit ja sellofaanit, mutta varo ylimääräistä kiroilua, sillä tontut ovat ikkunasi alla tai oven takana korvat höröllään ja höpöttävät mantraa"Täs on kynä kummallinen punainen ja musta, lukea ei kukaan taida tontun kirjoitusta" Eipä niin, mutta sen tiedän, että punaisia merkintöjä minulla on todella paljon:) 

Neljänneksi: Muista kirjoittaa pukille!!!
 

Ohjeita voisi jatkaa loputtomiin, mutta jo näiden luettelemisesta tuli niin hirvittävä väsymys, että antaisin melkein sieluni autuuden, jos voisin hypätä jouluruljanssin ohi! Huomaa sana MELKEIN. Laitan loppuun kirjeen joulupukille Annan yllytyksestä, hän kun oli rustannut jo omansa. Oma versioni on vuodelta 2009  ja mielestäni käypää tavaraa edelleenkin, joten turhapa sitä on uusiksi kirjoittaa:)


KIRJE JOULUPUKILLE                    17.12.2009

Rakas pukki

Tiedän kyllä että olet erittäin komea ja mahtava mies ulkokuoresi alla, aivan samoin kuin minäkin olen erittäin kaunis ja nuori oman ulkokuoreni alla. Ja koskapa oletkin niin iso ja mahtava, niin miellän sinut heti Jumalasta seuraavaksi (joskus kyllä pidän vahingossa Jumalaakin joulupukkina) minkä vuoksi esittäisin Sinulle pari pientä toivomusta.

1. Toivon aluksi vaikka kaksi miljoonaa euroa, on oma asiasi annatko ne Lotosta vai nakkaatko pussillisen portailleni (vähempi rahamäärä tekee minut vain vihaiseksi).

2. Toivon saavani miehen, josta haaveilen, tuntomerkkejä voit katsastaa aikaisemmasta blogistani, joka taisi olla marraskuun loppupuolella ja joitakin ihannemiehen ominaisuuksia löytynee myös lokakuun jatkokertomustarinasta, joka tuli rustattua pyhänpäivän kunniaksi. Tätä historiaa löytää vain pukki:)

3. Toivon että maanvetovoima kääntyisi vain ihmeellisesti pelkäksi vetovoimaksi, mutta lisäksi pikkupullo Feromonia ei olisi ollenkaan pahitteeksi pakollisen Chanel N:o 5 lisäksi.

4. Toivon kovasti että ulkomuotoni kohenisi ihan itsestään ilman turhia rehkimisiä, joten ei kannata ainakaan suksia tuoda eikä missään tapauksessa pelkkiä sauvoja (niitähän on markkinoilla yhtä montaa laatua kuin kahvileipää joulupöydässä). Luistimet ovat minulle aivan liian liukkaat, joten ehdottomasti ei niitäkään, voin katsella tähtiä hyvin muutenkin:)

5. Lisäksi toivon paria vaatimatonta varahuusholleja jostakin Hiltonin kaltaisesta tavernasta, mukavasta, lämpimästä ja aurinkoisesta paikasta kuvan kaltaisen oman pikkukartanon lisäksi:)
 
Jos nämä toiveet tuntuivat Sinusta kovin vähäpätöisille, niin sen lisäksi voit auttaa maailman hätää kärsiviä, lisätä ymmärrystä, rakkautta ja auttamishalua ihmisten välillä ja antaa meille ripauksen joulumieltä vuoden jokaiselle päivälle. (Tämä loppuosa taisikin mennä Jumala-sektorin puolelle?)

Kiitos Sinulle pukki, ikinä et ole tuottanut pettymystä, vaikka kirjoitinkin Sinulle viimeksi vuonna 1965 ja tämän version 44 vuotta myöhemmin, joten liian usein en Sinua vaivaa?


Annanpäivä ja Rumpaus liittyy Raahelaiseen tapahtumaan, missä rumpaus tarkoittaa lähinnä ilottelevaa metelöintä. Linna-kuva on varastettu Pedrolta, en tiedä onko lupa jo vanhentunut, mutta minäpä siitä viis veisaan.

lauantai 26. marraskuuta 2011

YULE: JOULUN TAIKA

Yule, joulun taika, keijut

Kolusimme pimenevää ullakkoa keijutyttöni kanssa kun vahingossa iskin varpaani johonkin. Se näytti ikivanhalta jättikirjalta ja sydämeni alkoi laulaa kun nostin varovasti narisevaa kantta ylös.
- Katso minkä löysimme, riemuitsin keijutyttöni ihmetellessä vieressä. Ullakon kattoikkunasta liukui enää yksi kuoleva päivänsäde, joka kantoi uskollisesti himmenevää lyhtyään. Minua säälitti miten urhoollisesti se uhrasi hennon elämän meidän itsekkyytemme vuoksi. Yht'äkkiä ullakko valaistui niin, että pelästyimme kaikki. Se oli suuri huikea tähti, joka nousi taivaalle valaisten kirkkaudellaan koko ullakon ja pienen pimeän maailmamme. Päivänsäde kipusi nopeasti takaisin kohti valoa ja Keijutyttö varjosti silmiään.
- Se on jotakin lämmintä ja kaunista hän sanoi onnellisena ojentaen kättään valoa kohti. Valo muuttui sadoiksi erilaisiksi olennoiksi, joiden tuoksu maistui piparkakuilta, mausteilta ja leivinuunissa kypsyviltä herkuilta. Niihin sekoittui hitaasti sammuvien kynttilöiden, vanhanajan jouluruusujen, saunavastojen ja havujen hienostunut aromi. Satumaiset kuvat helkkyivät hopeatiukujen tavoin lävitsemme antaen sydämellemme kyvyn nähdä ihmissilmiä paremmin ja syvemmin samalla kun Tähti toi odotuksen ja rauhan sieluumme.
- Se on ikivanha Yule-Book, kuiskasin niin hiljaa ettei joulutaikojen esiäiti vahingossa livahtaisi käsistämme astuessamme maailmaan, jonka reunalla keijuni empien seisoi. Tartuin lujasti hänen käteensä ja sitten hyppäsimme. Kohti valoa, kohti muistoja - kohti joulua ja Taikaa.


On tullut jälleen ensimmäisen adventtikynttilän aika. Siihen kuuluu perinteisesti sykähdyttävä Hoosianna-hymni, jota on laulettu Suomen kirkoissa jo 1800-luvulta saakka ja hymni on yhtä tuttu niin Ruotsissa kuin Norjassakin. Itse menen usein adventtivesperiin eli iltakirkkoon, jossa nykyään rahvaskin saa yhtyä kuoron mukana tähän iki-ihanaan hymniin, joka mielestäni tuo juuri sen oikean joulumielen ja odotuksen sydämeeni. Se jäi pienen tytön sydämeen alakouluaikojen muistoista 1960-luvun puolen välin jälkeen, jolloin oli tapana, että jokaisella pulpetilla paloi kynttilä 1. adventin aattopäivänä. Sen kunniaksi lauloimme myös Hoosianna-hymnin ja voi miten juhlalliselta sen marssipoljento harmoonin säestyksellä pienestä lettipäästä silloin tuntui. Sama harras lettipää seisoo yhä edelleenkin tämän jo vähän varttuneemman tytön sisällä joka ainut adventti. Jos Hoosianna jää väliin, kuten nykyään monesti käy, se pilaa joulun odotuksen ja tunnelman kummasti.

Ensimmäisen adventin jälkeen voi huoletta leipoa taatelikakun, tai vaikka piparit jo valmiiksi:)

piparkakkuohje, piparit, Martta Wendelin

Adventin aloitukseen kuuluvat ensimmäiset joulutortut, jotka teen pikaisesti kaupantätin voitorttutaikinasta, vasta lähempänä joulua leivon sitten ne "oikeat" tortut, joko itsetehdystä tai leipomosta tilatusta taikinasta, johon keitän täytteen itse. Luumutäytteen keitto käy helposti nakkaamalla kivettömiä luumuja pussillisen tai parikin kanelitangon kera kattilaan. Pari desiä vettä pussia kohti ja sokeria maun mukaan ja pieni puristuksellinen sitruunaa. Keitetään sen aikaa että vesi haihtuu. Luumusosetta käytän myös joulukranssin täytteenä.

Oma täyte antaa kaupantätintaikinasta leivottuihin kivan, omatekemän säväyksen. Aikoinaan käytin osaan torttuja myös kotoista omenahilloa, mutta se ei ollut ollenkaan niin suosittua kuin perinteinen luumu. Nyt näin myös kinkku-juusto-oliivitäytteillä tehtyjä suolaisia torttuja, jotka ovat ihan kiva vaihtoehto makean tilalle ja johon tietenkin käy perinteinen jauhelihamunariisitäyte, jota on kautta aikojen on käytetty pasteijoihin. Laatikot olen aina tehnyt itse, nykyään kyllä ostan kaupasta valmiin porkkana- ja lanttusoseen, joka helpottaa hommaa puolella ja tekee siitä lapsellisen helppoa:) Mutta kuten kaikki Kotiliedet ja muut joululehdet vakuuttavat loraus kermaa ja voita valmislaatikkoon tekee siitä melkein kuin omatekemän, joten turha stressata, jos helpomallakin pääsee.

Nyt on aika tehdä myös kynttilät, joulukortit ja viimehetken lahjat valmiiksi. Oheinen  pipariohje on kopioitu Vendelinin ihanasta joulukirjasta, joka on muuten mainio lahja jouluihmiselle! Blogiini tuppautuivat jostakin syystä myös viime joulun muistot kuin piparit...

Lähteet: Nexuksen julkinen kuvahaku, Jouluinen muistikirja Wendelinin kuvin, Youtube ja omat piparit, joita ei ehkä kannata varastaa:)

perjantai 4. marraskuuta 2011

HALLOWEEN ja PYHÄINPÄIVÄ

Jostain syystä minulle tulee aina tulenpalava kiire juhlien kanssa ja niin kävi nytkin. Halloweeni ja Pyhänpäivät painoivat päälle kuin yleinen syyttäjä. Onneksi minulla oli apuna Taikaluuta ja pieni kissani Luke, joka osasi naamioitua vaikka taikuriksi :)

Tänä vuonna en ollut varma pitikö minun olla Wanha Wampyyri, Wicca vaiko Druidi, koska työvuorolistan laatija Uriel joutui perumaan kaikki loppuvuoden työt saadakseen ensivuodelle 21.12.2012 suunnitellun maailmanlopun siirtymään jonnekin hemmetin tulevaisuuteen. Kaikki johtui siitä kun Lucifer-luuseri sai yht'äkkiä päähänsä että uusi maailmanloppu olisikin paljon parempi 21.12.2112 tai ehkä 22.2.2222, jos ajatellaan pelkästään Sosigeneksen Juliaanisen kautta paranneltua Gregoriaanista kalenteria.

Ongelmana on se, ettei se näin numeraalisen kauniisti päde juutalaisen tai kiinalaisen kalenterin sen kummemmin kuin Mayojen baktuminkaan kanssa. Siinäpä onkin sille ryökäleen Pirulle miettimistä ja siinähän saattaa vierähtää vuosisata jos toinenkin ennen kuin Se saa aikaan uuden maailmanlopun,  sillä Lucifer on hyvä ottamaan aikalisää, mutta huono tekemään päätöksiä. Urielin miekka on laskeutunut alas ja sen varoittava kimallus on merkkinä niin Luciferillekin kuin muillekin, joten ei tulisi mieleenkään häiritä Häntä nyt. sillä ärtyneenä Urielin pelkkä katse luhistaa puoli aurinkokuntaa. Lupasin kuitenkin tuurata Yönsiskoja vuorovuosin samalla kun hoksasin että persoonathan on helppo yhdistää pienellä tuunauksella ja nopealla vaatteen vaihdolla yksi-yhteen! 


Vaikka pärjään vielä Noitana jotenkuten ja syrjäytän urosdruidit ja maagit tullen mennen niin vampyyrilook vaatii enemmän tuunausta:) Tulenpalavan kiireen vuoksi päädyin vain yhteen kuvaan. 

Huhuuuu! Anybody home? Varjoja verhoissa ja outo häilähdys - shhh... nyt pitää olla hiljaa, sillä jos verho vähänkin heilahtaa niin IIIIIIIIIIIIIK ! V a r o  nyt vähän, sehän voi olla vaikka vamp...
Voi ei, unohdin taas hampaani pöydälle! Miten noloa, yritin metsästää pelkillä raudoilla ja sen takia brakettikin otti ja särkyi! Mikä tohelo olenkaan, mikään ei enää onnistu luontevasta vampyyrilookistani huolimatta ja valokin ottaa niin silmiin. Parempi siirtyä viimeiselle portille, missä särjin kolhiintuneen sydämeni kerran kokonaan.

Musiikiksi valitsin rakastamaani Stratovariusta - Forever - sopi mielestäni niin aiheen kuin videonkin vuoksi hyvin. Toivon rakkaalleni kauniita unia ja vain hyviä muistoja meistä. Olen haudannut palan sydäntä, mutta en ikinä muistoja - kaipausta.
"Tie luotas lähtien
hämärtää.
Vain kuvat tähtien
syöpyy veteen:
Niin silmäin eteen
sun silmäs jää"
Edellinen lainaus on Kaarlo Sarkian kauniista runosta nimeltään Erottua, joka alkaa sanoilla "Veet syvät päilyvät ikävää". Runon lohduttomuus tavoitti minut suuren pimeyden ja surun keskellä neljä vuotta sitten.

Hautausmaan jälkeen lähden Wicca-siskojen kokoukseen, katsotaan löytyykö sieltä muuta kuvauksellista kuin vuoden 2011 viccamuoti, johon kuuluu esimerkiksi tämä kaulakoru, jonka tuunasin lapsenlapsen halloveenhatun hämähäkistä ja kukkaruukun mustasta ripustusketjusta:) Mielestäni siitä tuli todella hieno. Rannekoru on varastettu ja korvakorut kerjäsin ravintolassa sukulaistytöltä ja luudan lahjoitti eräs ystävätär jo pääsiäisenä. Puku on kirpputori löytö, jonka sain ystävältä lahjaksi ja siinä 38 päällystettyä nappia ja hihoissa kaksi:)


Turhaanpa tuunasin ja laittelin hienoja pukujani. Lapsenlapsikin haettiin hyvissä ajoin kotiin, mutta luutani oli bussien kanssa samaa mieltä siitä, että nyt oli liian suuri Pyhä tyhmän vampyrskan kuskaamiseksi kaupungin huvituksiin. Kaikki ystävätkin olivat aloittaneet jo juhlimisen tai eivät muuten olleet kyydityspäällä. Eipä auttanut muu kuin vönkiä peiton mököttämään ja taisihan siinä muutama itsesäälin kyynelkin pirahtaa:) Aika harvoin, jos milloinkaan olen menossa juuri mihinkään, enkä varmasti koskaan ennen ole valmistautunut näin huolellisesti. Kyyditykset kannattaa tietysti miettiä vähän etukäteen ettei käy yhtä kurjasti kuin minulle, joka en sitten saanut esitelläkään nimikko-otustani, niin hieno idea kun se minusta olikin. 

Valokuvat omia, yläkuvan pikku kisu ja hieno vicca lainattu Nexus-galleriasta.

maanantai 17. lokakuuta 2011

RASISMIA

Aapiskirjakuva, neekeri pesee kasvojaan
Tähän tapaan tavasin Aale Tynnin aapisesta 1960-luvulla.  Aapiskirjan sivulla oleva mustaihoinen tyttö näytti pesevän kasvojaan minulle rakkaan N-kirjaimen kohdalla, eikä minua hetkauttanut silloin pätkääkään oliko siinä mukana rasismia vai ei, sana kun ei kuulunut silloiseen sanavarastooni tai ymmärrykseeni. Eikä muuten kuulu vieläkään. Aapiskirjan hokema onkin päin kookospähkinöitä, eikä pelkästään tuon n-nimityksen vuoksi, jota siihen aikaan käytettiin ihan yleisesti ja julkisesti. Emme edes tajunneet nimityksellä olevan mitään loukkaavaa tai halventavaa merkitystä.  Itselleni tuo edusti /edustaa samantyyppistä nimittelyä kuten aikoinaan eskimo, mustalainen tai intiaanikin. Ihmisveljiä ja -siskoja kaikki. 

Rotunimittelyä loukkaavampana voidaan kokea lorun piilomerkitys eli se, että minkä vuoksi mustan ylipäätään pitäisi muuttua valkeaksi? Onko erivärinen iho jotakin likaista, joka pitäisi pestä pois? Näinhän tätä aapiskirjan kuvaa kai helposti nykyään tulkitaan, vaikka kyseessä onkin harmiton ja ajattelematon valkolaisriimitys tyyliin: "Dromedaari, sanoi vaari", jossa ei ole päätä eikä häntää. Riimillä ja kauniilla kuvalla oli myös opetusmerkitys, joka kertoi meille valkolaislapsille kaukaisen maan asukeista yksinkertaisella logiikalla, ilman sen kummempaa rasismia. Tulkintavirheistä pahin tämän kuvan kohdalla on ehkä se, että tuskinpa tyttö edes pesi kasvojaan. Luultavasti hän JOI vettä. Kuivuutta kärsivässä maassa ei ole vara miettiä kasvojen pesua ennen elintärkeää juomista. Mutta aapiskirjan valkoinen lorutäti ei kuvittajan ajatusta ehkä hoksannut.

Lapsuuteni on täynnä suuria mustia nimiä, joista Arantes do Nascimento eli tutummasti Pele kiteytyi lujasti muistiini, kun isä verkkoja paulottaessa kysäisi että tiedätkös tyttö, kuka se on maailman paras jalkapalloilija? Kuusivuotiaan itsevarmuudella veikkasin joen toisella puolella asuvaa tummatukkaista hurmuripoikaa. Isä nauroi että muistappa naskimenttoo, tämä Pele. Samalla tavalla jäi King mieleeni tutumman kaimansa ja tietenkin myös kohtalonsa vuoksi, kun taas jazz-kuningas Armstrong tuli tutuksi ihan muista syistä, samoin kuin huikea Ella Fitzegeraldkin:)  

He olivat tosi suuria idoleita pienelle valkolaistytölle. Opettajan Life-lehtiä selaillessamme saimme kurkistaa omasta pikku maailmastamme paljon suurempaan ja ihmeelliseen, aivan erilaiseen maailmaan. Vähän myöhemmin naapurin pojan kanssa rakastimme Louisia kuin hullut ja muut pitivät meitä vähintäänkin sekopäinä kun karkasimme autoon kuuntelemaan uskomatonta Hello Dollya tai Wonderful Worldia VHS-kokoisilta musiikkikaseteilta:)

Opiskeluaikana oli ilo tutustua ohimennen tummaihoiseen Rosaan, mutta toisaalta oli järkyttävää tajuta miten me fiksut ja muka sivistyneet valkolaisäidit kohtelimme tummapintaista lastenhoitajaharjoittelijaa vielä armon vuonna 1986. Aivan yhtä hyvin olisimme voineet elää jossakin maaseudun takapajulassa 100 vuotta sitten (ei ehkä kuitenkaan  Amerikassa) jossa jopa sielläkin hänen kaltaisensa hieno, sodan ja pakolaisuuden kokenut tyttö olisi saanut ehkä paljon parempaa ja arvostampaa kohtelua kuin Kuopiossa.

Vaikka minua ristiriitasesti harmittaakin rasismihössötyksen mukana mennyt musta ja makea historia neekerinpusuineen ja lakuineen, olen toisaalta hyvin tyytyväinen muuttuneesta ajattelutavasta. Edellisestä huolimatta minulla on omituinen tunne siitä, ettei rasismi tai syrjintä ole ollenkaan kiinni ikivanhoista rotunimityksistä tai perinteistä - vaan jostakin ihan muusta. Jostakin, minkä sisällä ihmiset elävät näkemättä muuta totuutta kuin omansa.



Ylläolevasta Ankin laulusta vuodelta 1965 oli enää neljän vuoden matka kuuluisiin puuvillapeltoihin, joita on tullut ehkä kerran tai parikin hoilattua niin Charley Priden kuin Cumuluksenkin myötä. Tutuin versio on ilman muuta kuitenkin Creedense Clearwater Revivalin Cotton Fields .

I Have to dream
Vaikka ovatkin kuulemma turhia:)
 

When i was a little bitty baby
My mama would rock me in the cradle,
In them old cotton fields back home;

It was down in louisiana,
Just about a mile from texarkana,
In them old cotton fields back home.

Oh, when them cotton bolls get rotten
You can't pick very much cotton,
In them old cotton fields back home.

It was down in louisiana,
Just about a mile from texarkana,
In them old cotton fields back home.

Orjuutta ja rasismia emme milloinkaan voi kitkeä kokonaan pois tästä maailmasta ja ehkäpä joku kaunis päivä me valkoiset saamme mustat ruoskat selkäämme. Ehkä ymmärrämme silloin, mitä emme voineet aiemmin ymmärtää. Sen, mitä on turha unelma vapaudesta ja kodista, jota meillä ei enää ikinä ole ja tiedämme että ainoa voitto on hengissä pysyminen ja alistuminen. Miten pidät toivoa yllä kun raadat ja Sinua pieksetään? Tosin eihän hento herrasruoto ja valkoinen hipiä kestä sitä alkuunkaan. Se vaatii muutaman sukupolven ankaraa harjoittelua ja alunperinkin paljon kovempaa fysiikkaa. Kunta Kinte eli Alex Haleyn tarina Juuret, tuli suomalaisille tutuiksi viimeistään 1970-luvun lopulla ja/tai 1980-luvun alussa saman nimisestä televisiosarjasta kertoo mustien orjuudesta korutonta kieltä.

Yhdysvaltoihin ei pitänyt ikinä nousta tummahipiäistä presidenttiä, mutta kuinkas sitten kävikään:) Sympaattinen Obaman kaltainen mustaihoinen olisi ollut 100 vuotta sitten aivan mieletön unelma Amerikan presidentiksi ja olisi ollut melkoinen vitsi vielä 1960-luvullakin jo apartheid-politiikan tai Ku Klux Klanin pitkän varjon myötä.

Nykyään kukluxklaanilaisuus on huvennut muutamaan tuhanteen ihmiseen, joiden tarkoitusperät ovat toivottavasti rauhanomaisemmat kuin aiemmin. Tämän yhteisön ideologiaa on ollut aina mahdoton ymmärtää tai sulattaa.  Joskus ihmiset alistuvat tahtomattaan ideologioihin tai valtiovaltoihin -joko pelon tai perheeseen kohdistuvan uhan vuoksi - vaikka tietävätkin tekojensa mielettömyyden tai epäoikeudenmukaisuuden. Joskus asioille myös sokeutuu imiessään jo äidinmaidossa yhteisön arvostukset ja ideologiat, joiden keskellä kasvaa ja elää.

Holokaustin kyseenalaistaminen osoittaa ehkä selvimmin kuin mikään muu, ettei mikään ikinä tapa arjalaista hulluutta ihmismielestä. Sen takia minua kutkuttaakin ajatella, miten hyvin se voisi toimia toisin päin, kuten esimerkiksi Black supermacy-aate todistaa. Tätähän minä olen meissä valkoisissa aina vähän epäilytkin:) 

On surullista, ettei ihminen ikinä opi mitään ja että aina nousee uusia klaaneja jonkun -ismin, uskonnon tai politiikan nimessä saaden mitä ihmeellisempiä ajatuksia kansan, ominaisuuden, aatteen tai rodun vaarallisuudesta tai huonoudesta niin, että ne ovat yhteiskunnallisen edun nimissä tuhottava tavalla taikka toisella. Erilaiset etniset ryhmät kokevat tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa koko ajan vainoja ja orjuutta. Ja yllättäin myös valkoista rotua on vähäisessä määrin ostettu orjuuteen ja haaremiviihdytykseen, mutta eipä se ole kovin häävisti kaupaksi mennyt. Syynä lienee rodun heikkous ja huono sietokyky mitä tulee vähän rankempaan käsittelyyn:) Minua on kiehtonut jo lapsesta rotujen erivärisyys ja tämä runo kuvaa kivasti sitä, miten joku musta näkee valkoiset - meidät - jotka olemme todellakin enemmänkin värillisiä kuin värilliset:)

"But you white fella
When you’re born you’re pink
When you grow up you’re white
When you get sick you’re green
When you go out ina sun you go red
When you get cold you go blue
When you get scared you’re yellow
When you die you’re grey
And you got the cheek to call me coloured?"


Minä olen itse aina sininen tai punainen, joskus myös marmoroitu (sekin lienee jo muotia) ja usein laikukaskin, jopa niin, että olen joskus kadehtinut tummaa ja kaunista pintaa, joka peittää alleen niin paljon. Toisaalta kirjavuus on kivakin ominaisuus, sillä sitä voi aina sopivasti vaihdella mielialan mukaan:) Mutta siinä missä kameleontti vaihtaa tehokkaasti väriä, minä taidan paistaa kirkkaasti läpi.

Aikani on jo loppumassa, mutta vielä pienen hetken jaksan uskoa ja toivoa huomiseen ja parempaan maailmaan. Ja sen jälkeen tulee joku muu yhtä hyväuskoinen ja hölmö kuin minäkin. Ja niin kauan kun meitä hölmöjä riittää, tässä maailmassa on vielä toivoa:)

Lähteet: Kuva lainattu, linkki ei enää johda mihinkään. Black and white runo kiertää kansansuussa ja sadoissa eri blogeissa pitkin maailmaa. 

Lisäys 26. 9.2016: Holokaustin vastainen, laajasti rasistinen sivu poistettiin heti kohta tämän postauksen jälkeen. Vihamielisiä kävijöitäkin oli kiitettävästi:) Yksilön vapauteen kuuluu oikeus kieltää ja kyseenalaistaa historiaa, allekirjoittanut on kuitenkin sokeutunut ilmeisesti holokaustn suhteen niin, ettei ymmärrä syytä sen kieltämiseen. 

Magneettimedialla on myös mielenkiintoinen käsitys holokaustista.

lauantai 1. lokakuuta 2011

IRKKULANDIAN UUTISVUOTO

MAAILMAN POLITIIKAN ARKIPÄIVÄÄ

Maailman saastuminen jatkuu mukavasti aikataulussa, ehkä jopa vähän etuajassa, mikä edesauttaa sopivasti Primates-lahkon isojen ihmisapinoiden-heimoon kuuluvan Homo sapiens-rodun tuhoutumista muiden rotujen myötä. Edellisen suhteen tulevaisuuden näkymät ovat  varsin positiiviset, sillä luvassa on runsaasti koronan massapurkauksia, aurinkomyrskyjä sekä flareja, jotka saattavat parhaimmillaan pimentää koko Euroopan. Siinä vaiheessa haavoittuva digiaikamme muuttuu keskiaikaista pimeyttäkin mustemmaksi helvetiksi.

Vilun ja nälän lisäksi onnettomuudet ja katastrofit aiheuttavat paljon tuskaa ja kurjuutta. Hyvä puoli tässä pimeydessä on se, että pahamaineiset tulikettujuoksut ovat ihailtavissa entistä kirkkaampina yötaivaalla :)
Kun teollisuuslaitosten ja sairaaloiden generaattorit loppuvat alkavat viimeiset ajat. Lentokoneet eivät enää lennä, junat ja metrot eivät kulje, eikä tuleviin suuronnettomuuksiin enää vastata hienosti sireeneillä tai ensivasteryhmien leuhkoilla vilkkuvaloilla. Niihin vastataan vain hiljaisuudella ja pimeydellä. Kylmyys hiipii joka paikkaan ja jähmettää ihmiset paljon ennemmin kuin eläimet. Rotat ja petoeläimet käyvät rohkeiksi ja mässäilevät helpolla ruualla ennen vesiputkien paukahtelua, sähkökaapelien räjähtelyä, jätevesien tulvimista, jotka tarjoavat ilmaista paska- ja myrkkykylpyä vielä elossa oleville ennen ydinvoimalareaktorien tuhoisaa ilotulitusta. Tätäkö ennakoivat tämän hetkiset hienot loimotukset ja uskomattoman kauniit tulikettujen juoksut Milky Waylla?

Yli sadan vuoden takaiseen lennätinaika-maailmaan ja katastrofaaliseen vuoteen 1859 verrattuna sähköistetty ydinaikayhteiskuntamme on huomattavasti haavoittuvampi aurinkomyrskyjen ja taivaantulien suhteen. Tsunamit ja mahdolliset ydinpommikonfliktit viimeistelevät lopputuloksen ja takaavat viimeinkin kurjan Homo sapiens-lajin tuhoutumisen monien muiden eläinsukujen ohella. Ihmisen kaltaisen olennon luominen tälle planeetalle oli alunperinkin silkkaa hulluutta, mutta Tekevällehän aina sattuu:)

Ehkäpä 100 vuotta sitten tai viimeistään 1960-luvulla jarrujen iskeminen lujasti pohjaan OLISI saattanut pelastaa Terran täystuholta. Silloin systemaattinen luonnonsuojelu, kaivoksien ympäristömyrkkyjen korjaaminen, pilviä lypsävien kanariamäntyjen ja sademetsien suojelu sekä teollisuuden raaka minimointi olisi vaatinut kaukaa katsomisen jaloa taitoa ja huomattavasti köyhempää ja paljon työläämpää elämismuotoa kuin mitä se kehityksen myötä tuli olemaan.

NYKYAJAN DON QUIJOTE ELI TOIMITTAJAN PUHEENVUORO

Edellinen skenaario ahdistaa ehkä Sinua yhtä paljon kuin minuakin. Siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi, meillä on vielä paljon tehtävää. Vanhan ajan generaattorit eivät ole huono keksintö ollenkaan lyhytaikaisten sähkökatkosten hoitamiseksi, vaikka lämmityssysteemit tai teollisuus eivät saisi olla pelkästään kaukolämmön tai sähkön varassa toimivia. Omakotitalojen ja vuokra-asuntojen varaavat takat ovat toteutuneet Suomessa aika hyvin. Ja ehkäpä väestösuojatkin tarjoavat jotakin apua poikkeustilanteessa, vaikka suuri osa niistä onkin etupäässä varastokäytössä ja aika rappiolla, joten nopealla aikataulutuksella ne eivät varmasti täytä turvallisuuskriteereitä. Ehkä ne ovat jopa vaarallisia.

Itse asun tällä hetkellä hormittomassa talossa, jossa on ainoastaan sähkölämmitys, joten sähkökatkojen aiheuttamiin tilanteisiin on aika vaikea valmistautua. Aurinko- ja maalämpö ovat aivan ehdottomia lämmönlähteitä niin remonttikohteisiin kuin nyt rakennettaviin uusiin rakennuksiinkin. Tulevien ja vielä olevien kaasuturbiini-, vesi-, tuuli- ja hiilivoimalaitosten tai ydinvoimaloiden sähköisten häiriöiden tehokkaampi ennallistaminen voisi jossakin määrin auttaa asiaa, mutta miten se käytännössä tapahtuu niin pähkäilemisen jätän mieluusti aisenjööreille:) Sehän on selvä, että vanhat voimalat ovat melkoisia "ydinpommeja" ja niiden huonosti haudatut jätteet ovat suuri ongelma meille jo nyt. On tietysti toivottavaa ettei Japanin kaltainen tilanne ole arkipäivää silloin kun ulkoapäin tuleva luonnon katastrofi tai joku muu onnettomuus yllättää.

Maailmassa on tällä hetkellä vajaa 500 voimalaa (Reuters sanoo määräksi yli 400, joka tieto on syyskuulta 2011) joista suurin osa toimii vielä varsin turvallisesti ja moitteettomasti, mutta todelliset ongelmat odottavat meitä tai lapsenlapsiamme vasta tulevaisuudessa, joten ihan pikkuasioista ei ole kysymys. Tuulimyllyt eivät valitettavasti riitä mihinkään ja ne ovat muutenkin aika riskaabeli valinta vaikka valtio tukeekin kovalla rahalla niiden hankintaa. Saastuttava öljy on kortilla ja maaperä tehokkaasti ryöstetty muutenkin, joten seuraavaksi pitänee tähyillä taivaita ja ihmetellä pää kuumana, miten voisimme valjastaa lisää luonnonvoimien sähköenergiaa omaan käyttöömme. Kaikki kortit eivät ole katsottu vielä ihan loppuun. Maalämmöt, ilmalämpöpumput ja aurinkoenergiat vähentävät toki sähkön kustannuksia yksilötasolla, mutta vastaavia keksintöjä pitäisi kehitellä pilvin pimein lisää. Ukkosenvoiman kun voisi valjastaa, niin sillä olisi moni energiapula ratkaistu:)

KOTIMAASTA:
Ylläoleva uutispätkä on varsin ajankohtainen ja polttava Suomen uuden ydinvoimalahankkeen vuoksi.Tässä on kysymyksessä Pro Hanhikiven kannanotto kyseessäolevaan Fennovoima-hankkeeseen:) Ydinvoiman kannattajat  pelkäävät ydinvoimalan karkaavan kilpailevaan Simon kuntaan. Se tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä jo senkin vuoksi ettei heillä ole Hanhikiven kaltaista matalarantaista paikkaa, joka on kuin tehty kauniille ja harmittomalle ydinvoimalalle:) 

(Huomautus kesällä 2013: Eipä olekaan videota enää!? Antipiratismi iski kuin kirves ja veisti naislogiikan pois luvattomilta sivuilta:) Kysymyksessä oli Speden maanmainio sketsi, jossa blondeili ihastuttava Laurin Hannele).

Ydinjätettä syntyy toki muuallakin kuin atomivoimaloissa, mutta sairaaloiden, teollisuuslaitoksien, kaivoksien ja maanviljelysjätteiden puoliintumisaika on mitä ilmeisemmin suorassa suhteessa niiden vähäisyyteen, joten nämä ydinjäteongelmat voidaan huoletta ampua vaikka avaruuteen ja ottaa käsittelyyn sitä mukaa kun ne posahtelevat takaisin maahan:) Ja koska kaikella on tarkoituksensa, niin ehkäpä 10 000 vuoden päästä terran ydinsäteily kompensoi kivasti aurinkotuulien mukanaan tuomaa kosmista säteilyä?

Antti Heikkilä on paasannut aspartaamin haitoista vuosikaudet. Tämä makeutusaineena käytetty myrkky onkin siirtymässä pikkuhiljaa pelkäksi muurahaiskarkotteeksi. Valmistus-lisenssiä lienee hakenut jo useampikin teollisuuslaitos:) Tällä hetkellä aspartaamia korvaavaa tuotetta on haettu muunmuassa steviasta ja intiaanisokerista. Stevia on monille tuttu jo vuosien takaa ja myytävä jauhe on jopa 300 kertaa makeampaa kuin sokeri. Sen lisäksi se on kuulemma täysin gluteeniton ja kaloriton, tosin hieman oudon jälkimaun omaava tuote. Toisaalta makujuttu voi olla pelkkää muistijäljen puuttumistakin. Laboratoriotutkimuksissa stevia aiheutti rotille tumavaurioita, tosin niin isolla annoksella mikä tahansa aine saattaa aiheuttaa vastaavanlaisia vaurioita.

ULKOMAILTA
Kotimaassa on meneillään joka syksyinen hirvilahti, mutta ulkomailla heitä kohdellaan kuin muitakin jäihin pudonneita lähimmäisiä:)

Kiinailmiö on leviämässä seuraavaksi kuuhun ja venäläispoikien uusin hitti lienee laserleikki, jolla voi hyvässä lykyssä pudottaa kokonaisen jumbojetin tai torjua vaikka Yhdysvaltojen ilmahyökkäyksen. Tämä tulee tietysti vanhemmille vähän kalliiksi, sillä yhdestä lentokoneesta voi joutua pulittamaan sakkoja jopa 15 euroa:)

LOPPUKEVENNYS

Ufo varasti omahyväisen miestuntemusosion parempaan talteen, joten pahoittelen häiriötä:)

Ryppyjä voi poistaa monin eri tavoin. Niistä parhaimpiin kuuluvat terveelliset elämäntavat, terveys, pitkät ja syvät yöunet ja erittäin hyvät geenit. Näitähän meillä kaikilla ei valitettavasti ole, onneksi markkinoille on tullut vaikuttava uutuus eli Temppelikäärmeen myrkystä uutettu voide, joka vaikuttaa kuulemma botoxin tavoin, vaikka tässä ei oikeasti vaikuttavaa myrkkyä olekaan:) Aivan varmasti tuote mullistaa pikkujoulumarkkinat, sillä tuhkimotippojen tavoin se lupaa sileyttä minuutissa tai ainakin parissa. Kokeile ja ihastu! Tehoaa vähän yli 30-vuotiaille, joten kuulun itsekin mukavasti kohderyhmään:)

Edelläoleva UUTISVUOTO perustuu tosiasioihin, mutta höppänän Mustis-toimittajan käsittelyssä niillä on taipumus karata omille teilleen, joten Uutisvuoto ei ole mitenkään vastuussa virheellisistä käsityksistä tai niiden seurauksista:) 

tiistai 6. syyskuuta 2011

HAMMASTA PURREN

"Lukki lukki luuhammas, anna mulle rautahammas" rallattivat lapset heittäessään maitohampaita muurinkoloon. Aivan samoin tein itsekin silloin kultaisella 1960-luvulla, enkä arvannutkaan mihin tämä taika minut vielä kerran nakkaisi.

Olisi pitänyt ajatella tarkasti mitä toivoo, sillä toiveilla on taipumus toteutua. Elämä tarjoilee meille kaikille huikaisevia onnenhetkiä siinä kuin huolten velkomaa arkeakin ja aina välillä itsekukin on mentävä hammastapurren kohti pimeää korpea ja kivistä tietä. Monien arkisten sanontojen takana on yllättävän usein Linnan Tuntematon Sotilas ja niin nytkin, eli ainoa lause, joka tuli elävästi mieleen kun hampaisiini iskettiin kunnon etraushaat oli Koskelan kuolematon viisaus: "Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä:)" Nämä raudat tai oikeastaan telaketjut olisivat kuuluneet hampaisiin jo vähintäänkin 35 vuotta sitten, mutta silloin käskettiin katsoa vain vähemmän peiliin, joka lienee ollut ainoa tapa parantaa hirvittävä "ristipurenta" omin hampain. Toinen, pitkään muodin huipulla ollut tyyli oli ylen ihanat "porsliinihampaat", joita monet saivat jo rippilahjaksi:) Sekin aika on oikeastaan kulkenut jo ohitseni, joten olen varsinainen tekohampaiden ja oikomisrautojen väliinputoaja.

Vuodet vierivät ja kuunkierrot vaihtuivat kiihtyvällä vauhdilla ja vesi virtasi yhä nopeammin, samalla kun purentani muuttui pikkuhiljaa katastrofaaliseksi paukkeeksi, joka tosin ei Villin Lännen kotoisassa pyssynpaukkeessa häirinnyt juuri lainkaan, mutta töissä se harmitti jopa hävetti, varsinkin jos joku leukaili rasvanpuutteesta tai hyikäili pauketta. Purentakisko oli aviomiehen mielestä pelkkä muoti-ilmiö ja kallis hömppäjuttu, joten annoin asian olla, vaikka leukani paukkuminen ärsytti aika ajoin jopa häntä. Pääkipuja tai muita naksumisia en silloin paljon valitellut ja ainahan kaiken voi pistää migreenin tai naistenvaivojen piikkiin, johon muuten mahtuu hirvittävä määrä pahaa mieltä ja rikkiraastettua olotilaa, jota naiset ovat kautta vuosisatojen kokeneet.

Mutta kuten oli ennustettu jo aikojen alusta, niin minutkin lätkäistiin rautoihin. Kauan olin niitä pelännyt ja yhtä kauan niistä haaveillut. Takuuvarmaa on se, ettei pussausintoisia kuumahuulia ihan parveilemalla ympärillä pyöri, jos ei nyt nyt muutenkaan, joten saan ihan rauhassa leikkiä rumaa Bettyä ja teinimeininkiä. Vähintään kaksi vuotta raudoissa tuntuu pitkältä ajalta, toisaalta elinkautinen olisi vielä pahempi:) Edellisen "kärsimyksen" lisäksi hammasklinikka lahjoitti minulle erikoisbonuksen eli pääsen oman elämäni koekaniiniksi! Kaiken tämän jälkeen mietin usein, että miksi oikeastaan tulin tähän? Selvisin helvetistä päästäkseni suoraan tappolistalle. Eikä minua auta yhtään, että monet muutkin joutuvat miettimään ihan samaa. Jännitän mielettömästi koepalan ottoa, mutta luotan siihen että hullun tuurilla selvitän tämänkin hienosti kotiin, eikä sen kummempaa ehkä ikinä löydykään. Ja jos löytyy, niin huudan elämälle:

- Ota kädestä kiinni, nyt juostaan ja lujaa! Selvähän se on, että pakomatka on vain elämänmittainen, mutta aion elää sen kuin omani!

LISÄYS: Kuinka ollakaan, onnekkaan sunnuntailapsen tavoin selvisin pelkällä säikähdyksellä koepalan otosta, koska hälytys olikin väärä? Tätä en tajua milloinkaan. Sen verran se kuitenkin kirpaisi, että juuri tasoitetun elämän perusturvalaatat rakoilivat tuttuun tapaan ja kummallinen pimeys tuli öiden lisäksi päiviinkin. 

FAKTAA: Hampaiden oikomishoito suoritetaan useimmiten jo lapsuus- tai nuoruusiässä, tosin hampaiden oikominen onnistuu myös aikuisena, koska hampaiden luut ovat niinsanottuja kehittymättömiä luita, jotka reagoivat hyvin oikomishoitoon. Ortodontia vaihtelee pituudeltaan 18 kuukaudesta aina 30 kuukauteen asti. Kuntouttavan oikomishoidon edellytyksenä on, että se täyttää tiettyjä purenta-kriteereitä, joilla ei ole mitään tekemistä esteettisyyden kanssa. Purenta on tärkein ja se että hampaat ylipäätään jossakin kohtaa edes kohtaavat toisensa. Yksityispuolelle pääsee myös esteettisin perustein maksamalla itse koko lystin. Myös niinsanotut kirkkaat eli näkymättömät monokristallibraketit maksat itse, normaalit kirurgisesta teräksestä valmistetut ovat halvemmat ja näkyvästi myös tietysti rumemmat.

Omalla kohdallani jatkuva väärä ja järkyttävä syväpurenta johti vaikean elämäntilanteen ja stressin myötä jatkuvaan bruksaukseen ja sen kautta viimein purennan romahtamiseen, mikä ajoi minut hammaslääkäriin, jota kautta sain - liian myöhään - viimein lähetteen eteenpäin. Hampaani ovat osaksi niin paikatut että metallin väsyminen lienee seuraava vaihtoehto:) Mutta ehkä ehdin ennen sitä, tekohampaita ja kuolemaa juuri ja juuri oikoa hampaani ja saada mahdolliset korotukset, kruunutukset etc protetiikan avulla. Alaleuan laajennuskin sujunee ehkä ilman kirurgiaa. Tämä on kohdallani aika kurja ja kuitenkin ainutkertainen juttu taistelussa, jota elämäksi kutsumme.

Videolla on nuoren, kadehdittavan hyvähampaisen, brakkelointia ja siinä näkyy mainiosti myös ennen ja jälkeen tilanne, järkyttäviä leuanhalkaisuvideoita en viitsinyt tänne laittaa, vaikka ne lienevätkin hampaiden korjaushoidon arkipäivää nykyään.


EPIGRAMMI: On vain otettava aseensa, lähdettävä taisteluun ja katsottava miten käy, mietti Napoleon aikoinaan. Ei paha miete ollenkaan, katsotaan nyt tuleeko Trafalgaria vai Waterloota:)
Kuva on varastettu Desktop Nexus-sivustolta.

maanantai 22. elokuuta 2011

KOHTALON LAPSI

Tämän stoorin kahlaus onnistuu vaikka osissa eli voit aloittaa vaikka tarinan keskeltä:)

Jo ennen ajanlaskua vedonlyönti kuului viihdykkeisiin, jota harrastivat sekä rikkaat että köyhät, eivätkä Moirat tehneet poikkeusta. Aina silloin tällöin he huvittivat itseään arpomalla ihmislapsen, jolle antoivat kunnon höykytystä heti alusta alkaen. Soppa maustettiin sopivasti menetyksillä ja kitkerillä vastoinkäymisillä. Toki muillekin ihmislapsille tarjottiin välillä kalkkia ja jalostavaa janojuomaa, jota kärsimykseksi kutsutaan. Mutta vedonlyöntilapset olivat silti erikoisasemassa. Eniten Moirat ihmettelivät sitä miten vähän ihmiset vastoinkäymisistään oppivat, eivät juuri mitään. Mutta kivahan sitä oli sivusta seurata kun ihminen vuoroin rukoili ja vuoroin kirosi Jumalaa ja teki vaihtokauppoja vuorotellen Pirun tai Jumalan kanssa.

Moirat kehräsivät lankojaan ja tällä kertaa arpa suosi erästä sunnuntailasta, joka oli perheen seitsemäs lapsi ja sopi tarkoitukseen paremmin kuin tikku silmään, sillä hän oli persona non grata jo ennen syntymäänsä, eikä geeniperimässäkään ollut paljon hurraamista. Mutta hullun tuurilla tämäkin reppana saattoi vahingossa tempaista loistogeenit, niistä kun ei aina tiennyt miten päin ne hyppivät, joten kromosomistoon ujutettiin varan vuoksi peittyviä mutaatioita sekä heikkoja lenkkejä samaan aikaan kun kromosomit täräytettiin komeasti 46 äxäxään. Tässä vaihessa Moirilla ei ollut enää aikaa selvittää, oliko kyseessä jopa seisemännen lapsen seitsemäslapsi, johon Moirien kujeet eivät täysimittaisesti tehonneet, koska taika suojeli lasta. Mutta sehän toi peliin vain sopivasti jännitystä.

Klotho sääli tyttörukkaa, joka ei saanut kauneutta edes nimeksi, joten hän sieppasi vähän kuunloistetta ja aarnivalkean taikaa tytön mukaan, minkä turvin tämäkin tyttöraasu ehkä löytäisi tien haluamansa miehen sydämeen. Hyvät haltijat ja kummit kiersivät tytön kaukaa, mutta onneksi itse Pahatar purjehti mustassa juhlamekossa tyyriisti paikalle. Hän oli kutsusta hyvin otettu ja niin yllättynyt, ettei aamulla hätäpäissään löytänyt ainuttakaan käyttökelpoista värttinää, joten hän päätyi lahjoittamaan sopivan määrän häijyyttä ja laskelmallisuutta muuten niin kilttiin ja aurinkoiseen tytön päähän. Olisiko johtunut siitä, että tytön silmissä pilkahti usein omituinen syvyys kuin suru.

Maailma oli täynnä teevadinkokoisia kauriinsilmiä, joiden silmäripsiin miehet kompastelivat tuon tuostakin, mutta siinä missä toiset räpsyttivät pitkiä ripsiä, tytön silmät analysoivat ja tarkkailivat maailmaa varsin terävästi lapsesta asti. Varsi oli hoikka ja suora kuin salko, mutta piankos ihmislapsi sen kumaraksi selluliitiksi ja läskiksi muovasi. Liian myöhään tyttö tajusi että peilikuva oli omituisesti toiseksi muuttunut ja kilot salakavalasti vyötärölle hiipineet Halpahalli vaatteiden myötä:) Muut näkivät hänet hieman eritavalla kun hän itse ja hyvää tarkoittavat ystävättäret iskivät välillä parit teesit totuuden tikarilla tytön rintalastaan. Muunlaisia totuuksiakin kuului ja ne vahvistivat kummasti rumatyttöpeikko-lookkia:)
Nuoruuden epävarmuus ja lapsuuden kolhuisuus takasi sen, ettei itsetunto taikapavun tavoin taivaaseen noussut. Tästä huolimatta ja toisten naisten suureksi harmiksi Tyttö löysi kuin löysikin miehen vaelluksellaan kohti kuolemaa. Sitä hän ihmetteli usein itsekin, sillä olihan se uskomatonta ja pelkkää hullun tuuria, että mies, joka olisi kelvannut monille muillekin naisille halusi juuri hänet. Sitä hän kyllä katui katkerasti myöhemmin kun Kohtalottaret punoivat ilkeitä juoniaan ja pistivät milloin mitäkin kapuloita rattaisiin hillitäkseen tytön elämäniloista kohellusta. Lakhesis kyllästyi viimein koheltajan ikuiseen reipastyttö-sydroomaan  ja rysäytti hänet kertalaakista kohti mustaa helvettiä, jonne tuon sortin otukset hänen mielestään kuuluivat.

Atropos loksutteli jo odottavasti saksiaan, mutta nähdessään tytön taistelun, hän lahjoitti vähän lisäaikaa ja vääristyneen itseminän peilin, joka oli kuolemaakin pahempi juttu. Pirukin oli hetken kauhusta jäykkänä pelätessään tytön tulevan gasoliinipönttöineen hänen kauniisti tulenpolttamalle työpaikalleen. Jos joku oli niin hullu, että pesää sytyttäessä räjäytti melkein silmänsä, niin sehän voisi posauttaa hyvässä lykyssä koko Helvetin taivaan tuuliin! Viekööt Kharon sen mieluummin yläjuoksulle, jos se kerran rajan yli kaipasi. Gabriel pui Pirulle nyrkkiä ja kääritytti pikavauhtia punaista mattoa rullalle, samalla kun komensi Pietaria vaihtamaan äkkiä Taivaan Porttiin uudet lukot. Sen lisäksi hän määräsi vielä ylimääräiset Serafit Urielin avuksi vahtimaan etuovea, ettei kurja leski änkeäisi väkisten taivaaseen. Uriel rypisti tuimasti kulmia ja mietti pää savuten, mitä ihmettä teki sielulle, jota ei voinut tämän jälkeen päästää edes vahingossa portin ohi, mutta joka ei kelvannut Helvettiinkään. Moirat eivät muistaneetkaan, milloin heillä olisi ollut näin hauskaa. Uskomatonta, että maailmankaikkeuteen syntyi tyyppi, jota ei huolinut itse Pirukaan:)


Katsoin miten aurinko nousi. Oli taas kevät ja muistelin kipeästi lapsuuteni lämpimiä kesiä ja valoisia kevätöitä. Siitä kaikesta oli jo niin kauan, että luulin kuvitelleeni kaiken. Yksinäisyys oli kuin kipu, josta oli vaikea päästä enää pois. Suru oli muuttunut vihollisesta ystäväksi, joka kulki varjon lailla vierelläni. Se ei pettänyt eikä jättänyt minua koskaan. Kuljin edelleen pimeässä, mutta valo lankesi yhä syvemmälle varjoihin. Pantani oli jo löystynyt ja jolkotin keveästi kohti kevättä. Kohti valoa, kohti uusia haaveita. Haavat kiristivät enää harvoin ja yhä useammin unohdin, miten olin ne aikoinaan edes saanut. Tuli ja kyyneleet olivat polttaneet osan ihmisyyttäni sudeksi, minkä vuoksi sopeutuminen ihmislaumaan ei ollut enää kovin helppoa. Pentuni olivat jo omissa laumoissa ja olin väistynyt reviiriltäni viimeisen verisen, kovan taistelun jälkeen.

Nyt tulin kukkulalle taas kerran, suurin toivein - turhaan. Seurasin sivusta miten yksi toisensa jälkeen löysi oman parinsa. Se osa, joka minusta oli vielä ihmistä, toivoi typerästi että joku vain tipahtaisi elämääni taivaasta, mutta susi minussa odotti vain toista sutta, taisteluparia ja kumppania. Käännyin hiljaa takaisin synkkään korpeen, jossa tarjoiltiin vain irtonaisia ja haavoittavia suhteita. Hallavanharmaa seurasi sitkeästi perässä ja vaikka kuinka yritin, en saanut sitä kokonaan karistetuksi kannoilta.


Rio de Plazan satamassa oli jälleen kesä ja elämäniloinen markkinameininki jatkui myöhään yöhön. Jopa Mustapukuinen leski oli villeentynyt ja pukeutunut kesän kunniaksi rimpsumekkoon ja pieneen toppiin välittämättä vähääkään iästään tai edes siitä, että muuten hoikissa jaloissa ikimustelmat ja suonet näkyivät rumasti vain pelkissä sandaaleissa. Satamaruusut tirskuivat hävittömästi kun se käveli rantaan. Niistä oli naurettavaa, että joku vanha harppu edes viitsi kuvitella itsestään yhtään mitään. Maailma oli alle 40-vuotiaiden maailma, johon eivät kuuluneet ollenkaan vanhat huuhkajat, pilasivat vain turhaan maiseman. Toisaalta sen vallattomuus ja ylväys saattoi joskus vahingossa tehdä vaikutuksen johonkin ohikulkijaan tai muuten huononäköiseen kulkuriin ja aina silloin tällöin se kävi edelleenkin Zecekon rannalla posauttamassa muutamat ruutitynnyrit pitääkseen mainettaan yllä:)

Kuumuus sai riettaita ajatuksia muidenkin päähän ja kauniit satamaruusut näyttelivät hävyttömästi uhkeita muotojaan ja ihastuttavan sutjakoita sääriään. Leskeä se vähän harmitti, mutta minkäpä se itselleen enää mahtoi. Jotkut saavat ulkoisia avuja enemmän kuin toiset ja koska nuoruuskaan ei sitä enää liikaa rasittanut, oli tyydyttävä vain niihin hetkiin mitä vielä oli. Hetkeksi se jäi ihailemaan pikkupoikaa, joka soitti hullaantuneelle yleisölle haitariaan ja kyykistyi silittämään laihaa kulkukoiraa, jolle antoi iltapalastaan puolet.


Satamaan oli rantautunut iso, huikea alus, josta mustapukuinen oli joskus kipeästi ja turhaan haaveillut. Isoja Pahoja Susia paljon nähneenä se tiesi heti, että tämä kuului lajiin, joka hotki pikkutyttöjä alkupaloiksi ja särki sydämiä ihan huvikseen ja ohimennen. Saattoi tietenkin olla, että siinä oli jotakin pohjavikaa, jota silmä ei heti havainnut ja joka siten vaikutti kaikkeen. Tai ehkä se oli vain kirottu kulkemaan maailman meriä ja etsimään rakkautta forever löytämättä sitä koskaan. Sellainen ei ollut lesken mieleen ollenkaan, joten hän laahautui hiljaa ja pettyneenä takaisin pieneen pesäänsä, jonka oli joskus kuvitellut voivansa jakaa toisen, kaltaisensa kanssa.

Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus 
Olen polttanut
liekkini
tuulisiin sydämiin
antanut sieluni käsiin
jotka eivät minua
enää ikinä
kaipaa,
kanna.

KUVAT: Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

SANASTO:
Moirat eli kohtalottaret päättävät ihmisen elämästä maanpäällä. He ovat Zeuksen ja Themeksen tyttäriä, jotka ovat nimeltään  KLOTHO, jonka värttinä takasi ihmislapsen syntyminen, LAKHESIS, joka määräsi ihmiselämästä ja sen kohtaloista sekä mustahuntuinen ATROPOS, joka ystävällisesti päättää kuoleman hetken leikkaamalla elämänlangan poikki.

ZECEKO on yhtä kuin Samakasa.
RIO DE PLAZA on kuvitteellinen satamakaupunki, joka korvaa aiemman tuhotun Rio de Bogistanian:)

tiistai 12. heinäkuuta 2011

LÄHTÖAIKA

Likka, vanha koira
Likka syksyllä 2009
Lemmikin lähtöaikaa edeltää usein monien vaivojen täyttämä vanhuus, mutta yhtä hyvin voit menettää nuoren, elämänintoa uhkuvan lemmikkin onnettomuuden tai vakavan sairauden myötä. Pienen pennun tai varttuneemman lemmikin mukana saat aina kaupanpäälle suuren surun ja luopumistuskan.

Vanhaa, rakasta lemmikkiä katsoessa toivot ja odotat usein turhaan että hän vain nukahtaisi itsekseen ikiuneen, ilman raskaita päätöksiä - ilman hirvittävää kuolemantuomiotasi. Mutta valitettavasti niin tapahtuu todella harvoin.

Jo terveystarkastusten ja/tai rokotusten yhteydessä voisi pikkuhiljaa miettiä kuka ja missä olisi sopivin ja paras henkilö armahtamaan lemmikkisi kun on aika, olipa syynä sitten sairaus, loukkaantuminen, pitovaikeudet, lemmikin ikä ja sen mukana tulevat kivut ja vaivat,  joita ei voi enää auttaa. Toisaalta, kukapa meistä haluaisi etukäteen sitä miettiä, kun ratkaisu on vaikea muutenkin, jopa viimeisen pakon edessä. Elämän loputon ja tuskallinen pitkittäminen vie lemmikiltä kuitenkin lopulta arvokkuuden ja itsenäisyyden, mikä on surullista ja kiduttavaa niin omistajalle kuin lemmikillekin.

Olen varmasti yksi parhaimpia asiantuntijoita puhumaan tästä, koska olen kuullut olevani jopa eläinrääkkääjä hoivatessani kroonisten kipujen vaivaamaa lemmikkiä oman luopumistuskani vuoksi liian pitkään. Ehkä näin on ollutkin, ainakin jyrsijämme, sitkeähenkiset rotat ja ajokoiramme Rölli joutuivat kärsimään järkyttävästi ja aivan turhaan hentomielisyydestäni, olosuhteiden pakosta ehkä myös Likka. Joskus rukoilin että Likka-vanhus vain pääsisi pois, ja nukahtaisi viereeni, kunnes tajusin raskaasti, ettei hän ilman minua arvokkaana ja omilla jaloillaan täältä lähtisi ikinä.

Kesäkuun 8. päivä 2010

Myöhään eilen illalla oli viimeisten jäähyväisten aika. Likka katsoi minua pitkään kun lääkäri tuli. Vanhaa koiraa ei voi ikinä pettää, vaikka olet olevinasi miten iloinen ja reipas. Hän kyllä tiesi ja tiesi senkin että kuolema osaa pukeutua myös empaattiseksi ja kiltin näköiseksi mieheksi. Kuopus tuli tänään avukseni viemään rakkaan ja erittäin raskaan osan yli 15 vuodestani tuhkaukseen. Kun tulin asunnolle, jysähti vastaan tyhjyys kuin moukari. Tuntui vaikealta tajuta ja kestää kipeä hiljaisuus. Sitä ei enää milloinkaan täytä Likan tuttu, rauhoittava tuhina, onnellinen tervehtiminen ja tassujen ääni. En saa enää koskaan saa rutistaa rakasta tyttöäni enkä silittää kultaista kippurahäntääni.

Kuvassa LIKKA kaksi tuntia ennen lähtöä, kun odottelemme ulkona lääkärin tuloa ja tämä on viimeinen kuva Hänestä. Kuva voisi olla paljon parempikin, mutta kuvaaja ei enää tämän kummempaan pystynyt. Ylläoleva Likka-sana toimii linkkinä aivan erilaisiin tunnelmiin ja onnen aikoihin.
15 vuotta 5 kk 10 päivää

"En pääse ma mielikuvasta,
vaikk' oletkin eläin vaan,
että sullakin on oma taivaasi,
kun eroat päältä maan.
Tänä iltana varmaan jo haukahdat
ja kaukana ajo käy,
johon saata en sinua seurata
ja joka ei tänne näy."

(Osa U. Kupiaisen runosta Koiralle)

Eutanasia meni kaikkien sääntöjen mukaan kauniisti ja sain sen pyynnöstä kotiini koiran iän, eläinlääkärin viitseliäisyyden, empaattisuuden ja ehkä myös autottomuuteni vuoksi. Kipu- tai rauhoituspiikin jälkeen lonkkaan jotenkin pahaan paikkaan osunut piikki säikäytti ja satutti Likkaa, mutta sen jälkeen hän nukahti hiljaa ja rauhallisesti syliini. Eutanasia ei kuitenkaan aina toteudu piikin muodossa, sillä esimerkiksi metsästäjät tekevät usein viimeisen palvelun metsäkaverilleen paljon karskimmin, eli koira viedään viimeisen kerran metsäreissulle ja jätetään sinne. Toisaalta onnistunut laukaus saattaa monen mielestä olla ehkä parempi ja paljon armeliaampi vaihtoehto kuin kivulias vanhuus ja kuoleman turha odotus hentomieli
emännän hoivissa.

Tassun jälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän lakanoihin,
merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämen, kurajaloin, karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni. 


Tämän nätin Sini Lindroosin runon sain sihteerikköystäviltäni kun Likka oli lähtenyt

Omistus- ja vuokra-asunnossa asuva voi kysyä taloyhtiöltä hautauslupaa, jos haluaa haudata lemmikkinsä ruusupensaan tai muun lemmikille rakkaaksi tulleen puun tai kiven viereen. Likan hautapaikkaa en osannut rivitalon pihalle edes ajatella, osaksi ehkä asumismuodon tilapäisyyden vuoksi. Alunperin oli tarkoitus viedä Likka viimeisen kerran takaisin kotiin Villiin Länteen, mutta kuopuksen ottaessa puheeksi tuhkausmahdollisuuden, se alkoi tuntua paljon helpommalta vaihtoehdolta kuin maahan hautaaminen.  Petcremon palvelu oli hienotunteista ja varsin sydämellistä ja ympäristökin oli kaunis ja rauhallinen. 

Krematoriot tekevät usein yhteistyötä eläinlääkäriasemien kanssa ja niin myös kyseinen Petcremo oululaisen Akuutin kanssa, minkä vuoksi eutanasia voidaan tiettyinä aikoina sopia tehtäväksi myös siellä, aivan samoin kuin eläinlääkäriasemalla tai pieneläinklinikallakin. Suosittelisin kuitenkin eläinklinikkaa tai kotioloja, jos mahdollista. Eläin voidaan jossain tapauksessa jättää myös eläinlääkärin (tai krematorion hoiviin), missä huolehditaan eläimen nukutus ja ruumiin hävittäminen, mutta tämä lienee enemmänkin kodittomien löytöeläinten kuin yksityisten mirrien tai mustien kohtalo. Minusta kiintymykseen ja rakkauteen kuuluu luopumistuskasta huolimatta se, että jaksaa jakaa senkin oman rakkaan lemmikin kanssa.

Jätin Likan lempipeitolleen oman patjansa päälle Petcremon vastaanottohuoneeseen tuhkaamista varten, mutta palasin ainakin kerran tai pari ovelta takaisin, sillä niin vaikea oli jäädä että lähteä. Tuhkaus maksoi noin 100 euroa uurnineen kotiin tuotuna. Aurinkoisena ja kauniina päivänä sirotin Likan tuhkat kotimetsään ja katsoin miten Likka muuttui osaksi tätä kaikkea. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä se, miten joku rakkaamme onkin yht'äkkiä kaikkialla eikä enää missään, jos sitä mitataan ihmissilmin, jotka ovat niin huonot, etteivät ne näe maallista materiaa pitemmälle. Uurnan ja lemmikin tuhkan voit halutessasi säilyttää myös itsellä ja uurnavaihtoehtojakin on monenlaisia, maatuvista ja puisista todella kauniisiin keramiikkauurniin.

Lemmikin voi halutessaan haudata vaikka omakotitalon kuusen juurelle, niin kuin Röpökin aikoinaan. Haudan tulee olla riittävän syvä, eläimen koosta riippuen vajaasta puolesta metristä metriin-pariin saakka. Kaupungeissa on myös pieneläinhautausmaita, esimerkiksi Helsingissä on eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä lemmikkien hautausmaa, johon kuuluu myös haudankaivaminen ja sen täyttäminen. Hautapaikka maksaa suunnilleen 100 euroa ensimmäiseltä 10 vuodelta ja vähän vähemmän seuraavalta 10-vuotis jaksolta. Rovaniemellä on ollut maksuton lemmikkieläin hautausmaa, johon hautauoma on kaivettu jo valmiiksi, mutta hautaaminen suoritetaan itse. Kesämökkitontilla pitää ottaa huomioon erikoisesti kaivot ja pohjavesialueet, mutta muuten voit haudata lemmikin myös sinne. Mikäpä olisikaan parempi paikka kun lomamokki tai saaristo, jossa lemmikkisi sai viettää onnelliset loma-aikansa vailla kerros- tai rivitalokahleita.

Hautamuistomerkkejäkin voi lemmikille halutessaan laittaa, tosin risti ei ole kirkon mukaan sopiva. Internetistä löytyy myös kauniita virtuaalisia muistolehtoja. Paikkakuntasi erilaisista eutanasia- ja hautauspalveluista voit kysyä eläinlääkäriltä, eläinsuojeluyhdistyksiltä tai paikallisilta lemmikkieläinkrematorioilta. Kaikista näistä saat asiantuntevia neuvoja. Tampereen liepeillä Lempäälässä vaikuttaa Verna Oy, joka on ollut siellä jo 1980-luvulta lähtien. Surussa ja luopumisessa et ole milloinkaan yksin, sillä meitä on paljon jotka olemme joutuneet ja joudumme menettämään lemmikkimme, ystävistä parhaan ja luopumaan hänestä.


Lapsen suru lemmikin kuollessa on yleensä mutkattomampaa kuin meidän aikuisten. Lasta ei tarvitse eikä saa jättää turhassa suojelumielessä asian ulkopuolelle, olipa sitten kysymyksessä lapsen ikioma pieneläin tai perheen yhteinen lemmikki. Asiasta voi keskustella lapsen kanssa ja on hyvä antaa lapsen osallistua lemmikin hyvästelyyn ja hautaukseen. Näin lapsi oppii ymmärtämään ja käsittelemään omia suruja ja luopumisia jatkossakin. 

Lapsen sydäntäsärkevä itku ja suru on asia, joka aikuisen vain täytyy oman surunsa ohessa kestää. Myönnän, etten ole ollut tässäkään asiassa paras mahdollinen äiti, sillä olen itkeä vollottanut omaa suruani lemmikin kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin lapset yhteensä.

Jäljelle jäänyt lemmikki voi kaivata tavattomasti kuollutta kumppania, masentua tai kerjätä ylenpalttisesti omistajansa huomiota. Kannattaa kuitenkin pitää tiukasti kiinni entisistä rutiineista, sillä ne tuovat parhaiten turvallisuuden tunnetta jäljelle jääneelle. Pieni ylimääräinen hemmottelu ja helliminen on silti paikallaan. Äkillisesti kuolevan eläimen sen pennut tai kaveri yleensä hyvästelevät kauniisti, mutta pitempään riutuvaa ne kohtelevat usein näennäisen välinpitämättömästi. Toisaalta esimerkiksi koirien elekieli voi olla ihmissilmälle niin pienieleistä ja huomaamatonta ettei sitä aina havaitse. 

Surulla on aina oma lahjomaton aikansa ja tuntuu ettet enää koskaan halua uutta kissaa, koiraa, lintua, pupua tai mikä se nyt olikin. Usein tilanne kuitenkin muuttuu ja haluat sittenkin uuden lemmikin. Sukutaulujen ja Kennelien viidakko tuo Sinulle ehkä rodukkaan paperieläimen, mutta jos haet oikeaa ystävää, niin Hänet löydät vaikka löytöeläinkodista. Kun otat uuden lemmikin vanhan kaveriksi ja itsesi seuraksi, niin muista aina pitempään olleen lemmikin ehdoton ykkösasema, että vältyt turhalta mustasukkaisuus- tai häiriökäyttäymiseltä. Näin myös uusi tulokas löytää helpommin oman paikkansa laumassa ja tulee hyväksytyksi. 


Vernan ja Petcremon lisäksi tarjoan pari muutakin linkkiä epäselvissä kuolemantapauksissa tai vakavissa tautiepäilyissä esimerkiksi rabies etc. voit ottaa yhteyttä myös Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan puh.  029 530 0400 (vaihde) ellei eläinlääkäriä tai muita viranomaista ole pikaisesti tavoitettavissa.

"Levätä mä tahdon vain - muistella mun muistojain.
Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot, siniset on niityt, pellot." 


Tämä kaunis värsy löytyi koiran kuoleman jälkeen jostakin muistosivuilta, tekijästä ei ole tietoa, jos joku tietää, niin merkintää alle. 

Poika- ja koirakuva Wallpapers and Backgrounds - Desktop Nexus

Eläinten hautausmaa Helsingissä (Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen eli Hesyn sivuille)
Puh. (09) 777 4225 tai (09) 777 4470.
  
Komerintie 23,23100 Mynämäki
Toimialue: Mynämäki

Osoite: Jokisatamantie 99, 28190 Pori.



Keskuskatu 21 A 3, 81100 Kontiolahti

Pieneläintuhkaamo Lemmikkienkelit
Kanttorilankuja 3, 92160 Saloinen

Lisäys 20.2.2024:  Päivitetty Tuhkaamo-osoitteita osa on tipahtanut pois.


torstai 23. kesäkuuta 2011

MITTUMAARI

Kohta on jälleen juhla ja juhannus ja mittumaari täynnä kesäyön taikaa. Ennen muinoin miehenkipeät tyttäret pyörivät yöttömänä yönä alasti ohrapelloissa tai rypivät jonkun kauhavalaisisännän pottupellot kuralle:) Toiset tyytyivät kurkkimaan virsikirja tai yrttiliuhta kädessä naapurin kaivoon, mittaillen enemmänkin unelmiaan kuin mahdollista veden vähyyttä. Nykytytöt nakuilevat aivan muista syistä, vaikka perimmäinen tarkoitus onkin sama. Lemmenleikki ja hetken huuma:)

Juhannusyön hurmaavat tyttäret ja ihanat neidot muuttuvat yhdessä hujauksessa naimakaupan tai avoliiton myötä kurjiksi ämmän käppyröiksi ja kärtymakkara noita-akoiksi, joita miesrukka joutuu silmät päästä häveten taluttelemaann pitkin kyliä ja ulkomaan hiekkarantoja. Surkea olisi miehen kohtalo ellei olisi Thaimaan kaltaista taivasmaata ja kauniita pieniä nukketyttöjä. Käytännöllisen kokoisina, pieniruokaisina, vähän tilaa vievinä ja palvelusalttiina he ovat mitä mainion vaihtoehto ikävän vaimon korvikkeeksi:) Ehkäpä jopa vaimoksi. Myös monet peräkammarin pojat ovat löytäneet elämän sulostuttajan kauniista ja ahkerista thaitytöstä.
Monet sielut tämä huumaava juhannustaika vei mukanaan meren äärelle tai järven rannalle ihailemaan keijujen nostattamaa yöllistä sumua veden yllä. Jossakin kukkuu käki ja salmen yli kantautuu kuikan huuto. Mieli on kevyt ja tyyni kuin järvenselkää soutava aurinko, joka heittelee viimeisiä kipinäverkkoja veteen. Aiemmin illalla kuulunut iloinen melu ja musiikki on vaiennut. Rauhan ja hiljaisuuden takaa kuulet kaiken selvemmin. Tiedät, että lehdossa kukkii sananjalka, joka odottaa Sinua jota eivät Pikkuväen häijyys tai oudot kulkijat voi peloittaa sen kummemmin kuin suolla hehkuvat aarnivalkeatkaan. Taikayön aikakuilu nielaisee Sinut sekunnissa satojen vuosien taakse.

"Seison oudolla pihalla ja katson tanssivia tyttöjä. Vihreä mekkoni ei sovi ollenkaan tähän aikaan tai paikkaan. Kesken piirileikin kaikki pysähtyvät ja katsovat minua. Juhannussalon kauniit köynnöksetkin odottavat hiljaa ja liikahtamatta paikallaan. Hiukseni pyyhkivät kapeita ketunkasvojani kun tuuli nousee. Äkkiä joku huutaa Ation ja osoittaa minua.
- Ation! Ation, huutavat kaikki kauhuissaan
Piirrän koivunoksalla jotenkin tutulta kuulostavan sanan multaan a-t-i-o-n ... noita. Tulen loimotus häikäisee silmiäni ja piiri tihenee. Kohotan käteni ja mutisen ikivanhat usvan nostatussanat - sanat, jotka ovat tuoneet voiton vihollisista jo satoja vuosia sitten.
- Seis tyttö, nyt et katoa mihinkään, karjaisee Warrior, unieni soturi sumun keskeltä. Seison laiturilla ja katson usvaa, joka omituisesti hajoaa kutsuhuutojen myötä."
- Tuolla se höppänä taas haaveilee, nauraa joku. Ala jo tulla!
Hyvästi keijukaiset ja sananjalat. Poimin rannalta seitsemän kukkaa ja kiiruhdan muiden luo. Salaa piiloitan kukat tyynyni alle. Valvon vielä kauan kun muut jo sammuvat ja kun viimein nukahdan, kuljen lapsuuteni koivumetsään isän kanssa. Hän nitkuttaa oksasta oikeaoppisen siteen ja neuvoo miten oksat kiepautetaan limittäin tiiviisti, nätiksi vihdaksi. Savusaunan ihana tuoksu jää pysyväksi muistijäljeksi lapsen mieleen kuin Juhannuspäivänä kallion kolossa nokipannulla keitetty merivesikahvikin. Vastatervatussa veneessä haisevat alkukesän pyydetyt kalat ja pesusta huolimatta veneenlaidoissa kimaltelevat kalansuomujen pienet sateenkaaret. Monet muistoni ottavat vauhtia lapsuuden ainutkertaisista kokemuksista, jolloin kaikki oli uutta, outoa ja ihmeellistä, toisin kuin vanhempana, jolloin kokemukset ja muistot kuormittavat jo mieltä. Deja vu-tunne selittyy kuulemma sillä, että yhdistelet makuja, hajuja ja tunteita aiemmin koettuun, eikä molemminpuolinen aivotoimintasi pysty käsittelemään niitä preesens-muodossa, sillä toinen puoliskosi on toista hitaampi, joten toiston tunne saattaa syntyä myös siitä.

Juuri Juhannuksena koen usein, että olen elänyt tämän hetken ennenkin. Ehkä se johtuu siitä että siinä toistuvat samat asiat, mitkä ovat toistuneet jo vuosikymmeniä. Kerään juhlapöytääni luonnonkukat, sidon juhannusvastan verannalla, haistan ja maistan juhannuksen. Muistelen miten juhannusheraa varten haettiin maito pänikkäkärryillä tien takaa Mansikalta. Miten pihapatani kukat kukkivat ja elämänlanka kiipesi kilpaa humalan kanssa kuistin sivulla. Miten juhannusruusut ja norjanangervot vielä kukkivat pohjoisen seinustalla kun haimme yhdessä miehen ja lasten kanssa juhannuskoivut. Tajusin silloin että olin onnellinen, mutta minulla oli aina niin kiire, etten ehtinyt ikinä nauttia siitä niin kuin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt.

Nyt teen jälleen kerran muuttoa ja siinä yhteydessä remonttia. En saanutkaan haaveilemaani juhannusta vielä uuteen asuntoon. Omenapuun ostin ajoissa ja se kukkikin jo ennen istutusta. Viime juhannuksena olin Tampereella hotellihuoneessa aattoaamuna kello neljä ja odotin jatkokyytiä kohti Taivassalon ihanaa saaristoa. Tänä juhannuksena suuntaan järven rannalle kuuntelemaan kuikan huutoa rantasaunan terassille ja melkeinpä jo tunnen koivuvastojen juhannustuoksun. Ainakin näen Mosku-poikani nauravan naaman ja olen hetken onnellinen. Olen iloinen myös siitä, että sillä on elämässä nyt uusi, luotettava Ihminen ja hyvä koti loppuelämäksi! Se lienee koiraihmisen suurin onni.
Juhannusviikkoa edeltävänä lauantai-iltana koin juhannuksen jo etukäteen katsellessani keijutyttöni (ensimmäinen lapsenlapseni) kulkemista Moskun kanssa yli kukkivan niityn. Tajusin taas kipeästi onnen ja osasin taas nauttia siitä. Tunne oli melkein sama kuin aiemmin illalla ystävän tarjotessa minulle keittämäänsä Juhannuskeittoa eli punaista heraa. Ennen vanhaan tyttärien sulhasmiehet saattoivat katsoa tytön varallisuutta ja anteliaisuutta juhannusheran väristä eli siitä, oliko hän raskinut reippaasti maitoa käyttää ja keiton punaiseksi keittää:)

Nuorena en tykännyt koko herkusta, mutta kun anoppi sitä vuosikymmenet keitteli, niin pikkuhiljaa se alkoi kuulua myös omaan mittumaariin ja juhannustunnelmaan. Juhannuskeittoa sain ystävältä tuliaiseksi kotipakettiinkin. Sen jälkeen kävin hautausmaalla pikimmiten kastelemassa ruusut. Ilta oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Ehkä vähän yllättäin tajusin että pihlajat olivat jo kukkineet, kun taas eriväriset syreenit tuoksuivat ja kukoistivat täydessä kukassa yhdessä hautojen ruusujen ja orvokkien kanssa. Hiljaisuus ja rauha kutsuivat minua jäämään, vaikka kiire painoi jo päälle. Yritin turhaan varastaa hautausmaan rauhaa ja kesäillan pysähtynyttä tunnelmaa mukaani. Miten kiva olisikaan, jos voisi juhannuskeiton tavoin sulkea rauhaa ja kauneutta pakasterasiaan ja ottaa sitä sieltä kun tarvitsee... Ehkä juhannus otti -taas kerran- kohdallani varaslähdön ja juoksi varsinaisen Juhannuksen ohi! Ainakin maidonvalkeat ja uskomattoman kauniit alkukesän yöt ovat menneet surullisen nopeasti ohi, sillä aikani on mennyt niitä haaskatessa, miettiessäni vain remonttia ja muuttoa:(

Juhannusaatto muuttui  nykyiselle liikkuvalle paikalleen Armon vuonna 1955 eli 20 - 26.6 päivien viikonloppuun. Juhannus jota kirkollisesti juhlitaan Johannes Kastajan syntymän vuoksi, oli ennen kiinteästi 24.6. ja parasta siinä oli tietenkin iki-ihana aatto, joka oli täynnä perhosen keveää odotusta. Kaikki kuviteltu ja mukava oli vielä edessäpäin aivan toisin kuin tämän juhannusmorsiamen naamasta voisi päätellä. Tästä hetkestä on tänään tasan 34 vuotta.

Morsiamen tulevat juhannukset olivat enimmäkseen täynnä iloa ja valoa - varsinkin silloin kun lapset olivat vielä pieniä. Sieltä löytyy myös railakasta menoa rantakalliolla illasta aamunkoittoon kun hoilasimme Norjalaista villapaitaa kitaran säestyksellä ja ainakin kerran sukelsin ei-norjalainen-villapaita päälläni hakemaan mieheni uutta kenkää merestä, jonne hän sen nakkasi, ne kun olivat kuulemma kalliolla liian liukkaat:) Ja aivan kuten aikoinaan omani, ajoittuivat myös lasteni ja  kummilasteni rippijuhlat rauhoittavasti juhannukseen. Lapsenlapsen ammanakin olimme erään juhannusyön. Yö oli mahdottoman kaunis, eikä lasta nukuttanut ollenkaan, joten veimme hänet ulos ihailemaan keskiyön taikaa. Siellä se konttasi nurmikolla ja nauroi. Onnen aikojen jälkeen elämääni on tullut monta suurta surua ja yksinäisyyttä, joka tuo pitkäksi aikaa turhaa kaipausta eiliseen, siihen mikä ei enää koskaan palaa. Varjot kulkevat raskaina ja pitkään mukanasi, mutta ehkä vielä joskus tulee se päivä, jolloin huomaat seisovasi auringossa ja sydämesi muistaa unohtuneet laulusi. Elät tässä ja nyt.
Kaunista, kaihoisaa ja iloista Mittumaaria Sinulle:)

Ylin kuva Martta Wendelin, seuraava Flower fairies of the trees ( Mary Barker) ja alin keijukuva Mr Google, koira ja morsmaikku omia.